Selvitys Katsomusaineiden opetuksen tilasta on ilmestynyt. Siinä esitetään, että lukiossa voisi vapaasti valita elämänkatsomustiedon tai uskonnon opetuksen. Lisäksi esitetään, että voisi olla yhteistä opetusta alemmillakin luokilla. Tätä on tervehditty ilolla.
Todellisuus on kuitenkin toinen.
Lukiossa on kolme, suurinpiirtein samojen oppikirjojen kirjoittajien laatimaa etiikan kurssia. Yhden nimi on uskonto, toisen filosofia ja kolmannen elämänkatsomustieto. Aivan sama, syntyykö vapautta, jos tämän valinnaisen kurssin rekisteröinniksi kirjataan opiskelijan huoltajan vatsanpuruista riippuen filosofia, elämänkatsomustieto tai uskonto.
Länsimaisen sivistysperinteen näkökulmasta olisi tietysti paikallaan rekisteröidä filosofia, mutta uudistuvassa ja vapautuvassa todellisuudessa tämä ei ole perusteltua.
Ongelma on perusopetuksessa. Selvityksessä esitetään suopeutta sitä kohtaan, että esimerkiksi hindulaisuuden opetuksessa voitaisiin järjestää yhteistä opetusta niin kristityille kuin ateisteillekin. Onnea kovasti tästä avaruudesta!
Uskonnon- ja elämänkatsomustiedon opetus olisi uudistamisen tarpeessa. Olisi tärkeätä, että kaikki suomalaiset saisivat tasa-arvoisesti tietoa erilaisista uskonnoista ja katsomuksista.
Valitettavasti tämä ei onnistu niin kauan kuin tahtona on tuottaa katsomusopetusta, jolle tuottaa eriskummallista vaivaa löytää oppisisällöikseen useampia kuin paria katsomusta. Ei tunnu irtoavan kuin humanismi ja uskonto.
Asian ikävän tilanteen osoittaa nykyinen perusopetuksen valtakunnallinen opetussuunnitelma. Ikävää ja suppeamielistä luettavaa ensisijaisesti elämänkatsomustiedon osalta:
Opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti
- luterilaisessa uskonnonopetuksessa keskeistä on kristinusko eri puolilla maailmaa, painottaen nykytilannetta, kristinuskon synty, leviäminen ja jakaantuminen, katolinen ja ortodoksinen kirkko sekä protestanttiset kirkot, erityisesti luterilainen kirkko, kirkkokuntien levinneisyys, keskeisiä opetuksia, Raamatun syntyhistoriaa, keskeistä sisältöä ja tulkintatapoja sekä uskonnon kulttuurivaikutuksia, kristinusko Suomessa ja sen kulttuurivaikutuksia, oma suhde luterilaisuuteen, suomalaisuuteen ja eurooppalaisuuteen.
- ortodoksisessa uskonnonopetuksessa keskeistä on kristillisen kirkon synty ja kehitys ortodoksisen kirkon näkökulmasta, kirkon leviäminen ja lähetystyö sekä kristinuskon saapuminen Suomeen idästä ja lännestä, luostarilaitos opin kehittäjänä ja säilyttäjänä sekä bysanttilaiseen aikakausi kirkon hallinnollisen muotoutumisen ja kirkkotaiteen näkökulmasta, kirkon opillinen kehitys, tietämys Raamatusta kirjana ja sen syntyhistoriaa, sisältöä ja käyttöä kirkon toiminnassa.
- islamin opetuksessa perehdytään Islamiin eri puolilla maailmaa, islamin historia profeetta Muhammedin ajoista islamilaisen valtakunnan kasvuun ja islamilaisen teologian vakiintumiseen. Iislamin monimuotoisuus, sen pääsuuntaukset, modernit islamilaiset liikkeet ja poliittinen islam, uskonnollinen rinnakkaiselo, islam ja muslimit Suomessa, Koraanin ja perimätiedon kokoamisen historia, rakenne ja tulkinnat, islamin opilliset perusteet ja uskonnollisten velvollisuuksien vaikutus elämän eri osa-alueisiin sekä islamin kulttuurivaikutus taiteessa ja tieteessä, oma suhde islamiin, suomalaisuuteen ja islamilaiseen maailmaan.
- elämänkatsomustiedon opetuksessa perehdytään maailmankuvan ja maailmankatsomuksen käsitteisiin, käydään oppilaan elämänkatsomuksen ja identiteetin rakentamista tukevia keskusteluja. Perehdytään Unescon suojelemaan maailman kulttuuri- ja luonnonperintöön ja seurataan kulttuurin ilmenemistä muun muassa mediassa ja taiteessa, teistisiä ja ateistisia katsomuksia nykymaailmassa, esimerkiksi sekulaari humanismi, kristinusko ja islam. Tutustutaan valittuihin katsomusten historian ja niiden kohtaamisen käänteisiin sekä arvioidaan katsomusvapauden ja yhdenvertaisuuden toteutumista erilaisissa yhteiskunnissa.
Kun katsoo täsmennettyjä kohdealueita, alkaa erityisesti elämänkatsomustiedon osalta sen katsomuksia keksimättömyyden osalta nousta kyyneleet silmiin ja kuola valua suusta.
Sisältoalue 2 Uskontojen maailma ja Etiikan perusteita
Luterilaisessa uskonnonopetuksessa: maailmanuskontojen levinneisyys ja perusopetukset, luonnonuskonnot ja uudet uskonnolliset liikkeet sekä uskonnottomuus, uskonnon eri ulottuvuudet, usko ja tieto, uskonnollinen kieli ja sen ero tieteelliseen kieleen, uskontokritiikki, uskonnot kulttuurin eri osa-alueilla, ekumenia ja katsomusten välinen dialogi, maailmanrauha.
Ortodoksisessa uskonnonopetuksessa: uskonnollisuus inhimillisen elämän piirteenä, suomalaisten muinaisuskonto ja tämän ajan uskonnollisuus sekä uskonnottomuus elämänkatsomuksena, kirkon leviäminen, katolisuus ja luterilaisuus sekä muut kristilliset kirkot ja yhteisöt, suuret maailmanuskonnot, uudemman ajan uskonnot ja yhteisöt, näiden suhde ortodoksisuuteen, ortodoksiset patriarkaatit, uskontojen ja ortodoksisuuden kulttuuri- ja yhteiskunnallinen vaikutus ja näkyminen sekä Suomessa että ortodoksienemmistöisissä maissa sekä uskontoihin liittyvä ajankohtainen tieto, ekumenia ja uskontodialogi.
Islamin opetuksessa: suurten maailmanuskontojen levinneisyys, opetukset ja vaikutus, uskonnottomuus elämänkatsomuksena. Uskonnon tutkimus ja uskonnollinen ja tieteellinen kieli. Uskontojen vaikutus kulttuurin ja yhteiskunnan eri osa-alueilla, uskonnollisen erilaisuuden hyväksyminen ja uskonto osana kulttuuri-identiteettiä.
Elämänkatsomustiedossa: etiikan peruskysymykset ja pääsuunnat, totuus, hyvyys, kauneus ja oikeudenmukaisuus, teon eettisen arvioinnin näkökulmat, eettisen lähestymistavan ja käsitteistön soveltaminen nuorten arkeen, ajankohtaiset eettiset kysymykset, kulttuurin moninaisuus.
Sisältöalue 3: Hyvä elämä ja Ihmisoikeudet ja kestävä tulevaisuus
Luterilaisessa uskonnonopetuksessa: etiikan peruskäsitteiden tunteminen ja ymmärtäminen, kristinuskon ja muiden uskontojen etiikka, Raamatun ja etiikan suhde, YK:n Yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus ja ihmisoikeusetiikka, elämänkysymyksiin, suomalaiseen yhteiskuntaan, globaaliin vastuuseen sekä ympäristöön ja eläimiin liittyviä eettisiä kysymyksiä, eettiset kysymykset mediassa, omien valintojen eettiset ulottuvuudet
Ortodoksisessa uskonnonopetuksessa: etiikan yleiset perusteet ja lähtökohdat, kristillisen etiikan ja muiden uskontojen eettisen ajattelun yleispiirteet, ortodoksisen etiikan perustana oleva ihmiskäsitys sekä kirkon opetus ja Raamatun kertomuksia, omaan elämään, yhteiskunnan jäsenyyteen, ympäristöön ja luontoon sekä globaaliin vastuuseen liittyviä kysymyksiä, eettiset kysymykset mediassa. oman eettisen toiminnan luonne ja vaikutukset, YK:n Yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus, YK:n Lapsen oikeuksien sopimus ja ihmisoikeusetiikka.
Islamin opetuksessa: islamilaisen etiikan rakenne, teot ja niiden seuraukset sekä islamilaisen lain tulkinnat yhteiskunnassa ja muslimiyhteisössä, islamilaisen lain suhde lainoppiin ja lakikoulukuntiin sekä perehdytään islamilaisiin käytöstapoihin, YK:n Ihmisoikeuksien julistus ja ihmisoikeusetiikka sekä erilaiset ajankohtaiset eettiset kysymykset, uskontodialogi yhteiskuntarauhan rakentamisessa, vastuu ympäristöstä sekä sen merkitystä ihmisille.
Elämänkatsomustiedon opetuksessa: ihmisarvo, ihmisoikeudet, yhdenvertaisuus ihmisoikeusloukkaukset, ihmisen ja luonnon suhde ja sitä koskevat aatteet, kestävä tulevaisuus, ympäristöetiikka, eläinten oikeudet, vastuullinen toiminta kestävän tulevaisuuden hyväksi.
Eikö ev. lut. uskonnonopetuksessa opeteta uskontunnustuksen sisältöä ja mitä vaikkapa ’tuomitseminen (esim. ikuiseen helvettiin kidutettavaksi!) merkitsee?
Uskontunnustuksen perusteellisempi opetus kuuluu rippikouluun, ei koulun uakonnonopetukseen. Ekumeeniset uskontunnustukset keskittyvät Jumalaan Luojana, Jeesuksen merkitykseen sekä Pyhän Hengen vaikutukseen kirkon muodostumisessa ja iankaikkisen elämän toivoon. Oppi helvetistä tai oikeammin kadotuksesta on uskontunnustuksen kannalta varsin marginaalinen. Tosin kyllä viitataan Jumalan tuomioon, mutta sen sisältöä ei tarkemmin avata.
Varmaan tuommoisiakin, ihan kuten hindulaisuuden ja islamin opetuksessakin oppilaille, jotka osallistuvat noin 20 eri uskonnoille tehdyn opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen. Kai koulussa saa opettaa erilaisia käsityksiä, opetetaanhan siellä esimerkiksi eri puolueiden katsomuksia yhteiskuntaopin tunneilla.
Ei koulun uskonnonopetuksessa korosteta helvettioppia. Toki Hieronymus Boschin maalauksia voidaan analysoida. Sepon kannattaisi päivittää tietonsa vaikkapa lukemalla läpi joku nykyään käytössä olevista uskonnon oppikirjoista.
Petrille kiitokset erittäin hyvästä kirjoituksesta. On jotenkin masentavaa lukea vuodesta toiseen näitä mutu-tuntumalla heitettyjä ja 60 vuoden takaiseen uskonnonopetukseen hatarasti perustuvia väitteitä evl uskonnon opetuksen sisällöistä. ET:n isoin ongelma on se, että siihen osallistuvilla on erittäin hatara käsitys eri maailmanuskontojen sisällöistä.
!Oppi helvetistä tai oikeammin kadotuksesta on uskontunnustuksen kannalta varsin marginaalinen.
No eikä ole, helvettiin vievä perisynti on koko kirkon lähtökohtainen opillinen kivijalka. Ja nimenomaan h e l v e t i s t ä puhuu ko. uskon alkaja ja täyttäjä J e e s u s !!! Mitä tätä tosiasiaa häpeätte? Lapsilta ja nuorilta halutaan selvästi salata tämä.
Jo patavanhoillinen dogmatiikan professori Antti J. Pietilä kirjoitti jossakin 1930-luvulla ilmestyneessä Dogmatiikassaan, että helvetti ei välttämättä kuulu koko kristilliseen oppiin. Mutta helvettiteoriat eri uskonnoissa Gehennasta Helvettiin ja Tuonelaan ovat toki mielenkiintoisia. Tommi Lehtonen kirjoitti joskus 2000-luvun alussa väitöskirjan eri uskontojen rangaistusteorioista ja selosti eri uskontojen ikuisen rangaistuksen ideoita. Tulos oli varsin kiinnostava.
Uskonnonopetuksen vastainen ideologia on selostanut, että pelotellaan helvetillä. Opetussuunnitelma ei anna myöten tällaiselle toiminnalle. Mutta ei kai tuossa sen kummemmasta yleissivistyksen lisäämisestä ole kyse kuin esimerkiksi historiantunnilla käsitellyistä keskitysleireistä.
”Ei koulun uskonnonopetuksessa korosteta helvettioppia. …Sepon kannattaisi päivittää tietonsa vaikkapa lukemalla läpi joku nykyään käytössä olevista uskonnon oppikirjoista.”
Mitä höpiset, tuotahan m i n ä juuri ihmetelin e t t e i helvetistä juurikaan puhuta!!!
Ja kotikirjastossani on toki monta uskonnon sangen selektiivistä oppikirjaa. Tuli lueskeltua niitä jo silloinkin kun hankin avoimessa yo:sa uskonnonopelta vaadittavat tiedot.
Mitä kirkkoon tulee, niin Kristuksen syntyminen neitseestä ja hänen ylösnousemuksensa lienee kirkon kivijalka. Tosin sekin ehkä kannattaa mainita mistä Kristus on meidät pelastanut. Ei kaiketi se, mistä meidät on lunastettu aivan marginaalinen asia ole. Helvetti on tosin varsin yleinen puhekielessä, kuten myöskin Perkele. Perisynti ei niinkään.
Ajatus uskonnon ja elämänkatsomustiedon vaihtoehtoisuudesta kaikenuskoisille ei palvele koulun yleissivistävää tehtävää. Elämänkatsomustieto on perustettu vaihtoehdoksi nimenomaan uskonnottomille, koska uskonnottomat kodit kokevat usein kaiken vähänkin uskontoon viittaavan loukkaavan heidän uskonnonvapauttaan, jonka he siis ymmärtävät vapaudeksi uskonnosta. Koulun yleissivistävä tehtävä kuitenkin edellyttäisi tutustumista sellaisiinkin kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme vaikuttaviin ilmiöihin, jotka voivat tuntua vastenmielisiltä. Ilman tällaista tietoutta on mahdoton ymmärtää monia kulttuurimme piirteitä. Siksi olisi toivottavaa, että ainakin lukiossa, ehkäpä jo peruskoulun ylimmillä luokilla sekä uskonto että elämänkatsomustieto korvattaisiin kaikille yhteisellä uskontotiedon opetuksella. Koska ateismi ja agnostismi ovat uskomusjärjestelmiä siinä missä institutionaaliset uskonnotkin, olisi myös tätä katsomusperinnettä esiteltävä yhtä asiallisesti ja kunnioittavasti kuin uskontojakin. Kutakin uskomusjärjestelmää ja sen institutionaalisia ilmenemismuotoja tulee esitellä siten, että ko. vakaumuksen omaavat voivat kokea omaa viiteryhmäänsä esiteltävän asiallisesti ja totuudenmukaisesti. Tällainen eri katsomusten vertailuun perustuva opetus ei kuitenkaan sovi peruskoulun alemmille luokille. Vetaileva katsomusopetus edellyttää, että katsomukselliseen dialogiin osallituvat tuntevat riittävän hyvin oman perinteensä. Luterilaisen kirkon kannalta tämä valmius voinee katsoa saavutetuksi ainakin rippikoulun jälkeen. Niinpä ns. oman uskonnon opetus olisi taattava vähintäänkin luokka-asteille 1-6, ehkä myös 7-8. Ryhmiin jako olisi perusteltava siten, että lapset tajuavat kaveriensa voivan olla joltakin osin erilaisia kuin oma perhe. Tämän tajuaminen on arvokas osa kasvatusta moniarvoisen yhteiskunnan jäseneksi.
Juuri näin, Yrjö. Tosin tilanne taitaa olla se, että edes kirkkoon kuuluvat eivät tunne omaa usko(nto)aan. Ja mitä nykymuotoiseen rippikouluun tulee, niin senkin sisältö on 25 vuodessa ohentunut kovasti. Kokonaisuutena tarkastellen emme ole kaukana niistä kokemuksista, joita reformaattorit saivat tarkastuskäynneillään seurakuntalaisten tiedoista. Eivät ne nuorten kristinopin tiedot ja taidot viikon yövalvomisen jäljiltä kummoisia ole. Ja kuten tunnettua, kirkkomme on kauan halunnut käytännössä ulkoistaa oman kasvatusvastuunsa koululle.
Rippikouluja voi olla monenlaisia ja monen tasoisia. Lyhyellä pappisurallani olin opetusvastuussa kahdella rippikoululeirillä ihan tavallisessa seurakunnassa. Kokemukseni oli, että rippikoulu ei suinkaan ollut pelkkää hauskanpitoa (vaikka sitäkin toki oli), vaan ohjelman painopistealueet olivat kristinuskon keskeisiin käsitteisiin paneutuvat, varsin koulumaiset (hyvässä mielessä) oppitunnit sekä päivittäiset jumalanpalvelukset, jotka pidettiin sanajmp:n kaavalla rippikoulaisia osallistaen. Ohjelman laadintaan en itse osallistunut, koska olin seurakunnassa viransijaisena, joten kyse oli ko. seurakunnan vallitsevasta käytännöstä. Rippikoululaiset näyttivät sekä viihtyvän että oppivan, kerätty palaute oli voittopuolisesti myönteistä.
Yrjö, minun perspektiivini on 25 vuoden ajalta, 1-2 rippikoulua vuodessa, viime vuosina noin 100 rippikoululaista/vuosi. Olen samaa mieltä siitä, että rippikouluja on erilaisia ja sisältötavotteetkin vaihtelevat. Pitäjien resurssit, taidot ja valmisteluun käytettävä aika ovat nekin erilaisia. Kehitys heijastaa tietysti yleistä maallistumiskehitystä ja kristillisen yleissivistyksen ohentumista. Kuten varmaan oppimistuloksetkin. Ulkoläksyjen määrä on vähentynyt, rimaa on laskettu jatkuvasti jne. Ja kuitenkin saan palvella poikkeuksellisessa seurakunnassa, jonka nuorten enemmistö on kasvanut herätyskristillisyyden ja kristillisyyttä tukevien perheiden piirissä. Isosia saadaan mukaan ja vanhempien palaute on ylivoimaisen myönteistä. Se, että nuoret aikuiset eroavat kirkosta uskon menettäneinä muutama vuosi rippikoulun jälkeen ja isosten valtakunnallinen enemmistö on ateisteja tai agnostikkoja, puhuu myös aika selvää kieltä.
Rippikolun parissa erillisessä viikonlopussa ja 5-6 päivän leirin aikana pidetään yhteensä 80 oppituntia.
Siinäkin tapauksessa, että nuorilla olisi leirille tullessaan jonkinlaiset perustiedot hallussaan, niin oppimäärän omaksuminen noin lyhessä ajassa on melkoinen saavutus. Leirille saapuminen ja uusiin olosuhteisiin totutteluun menee nuorilta pari päivää. Sitten leiri onkin jo melkein puolessa ja loppuaika menee leirin päättämiseen.Missä välissä ehtisi jotenkin paneutua opetettaviin asioihin. Monen kohdalla suurin osa leiristä menee ihan sumussa, kun nukkumiseen jää liian vähän aikaa. Miten nuori voisi leirin jälkeen muistaa edes sitä, mitä asioita noilla 80 oppitunnilla on käsitelty?