Katosiko ammattitaito, vai mistä kenkä puristaa?

Jouduin tuota kyselemään kun sain puhelinsoiton Mikkelistä.Sain kuulla, että mikkeliläiset ovat edellä aikaansa. Tiesittekö sen?
Siellä nimittäin huomattiin , että seurakuntalaiset kykenevät omatoimisesti toteuttamaan messun. Ilman että yhtään kirkon työntekijää on paikalla. Omasta takaa, kun löytyy ihan riittävästi eläkkeelle siirtyneitä pappeja.
Olisi kuitenkin ollut aivan liikaa vaadittu seurakunnalta, että ihan jopa omatoimisesti, ilman yhtään viranhalijaa olisi voitu toimia.Eihän se nyt vielä sovi. Joskus aikojen päästä ehkä.

Valitettavasti asiaa lähdettiin toteuttamaan liian aikaisin. Oli pitänyt odotaa ensin parikymmentä vuotta. Silloin vasta olisi Mikkelin seurakunta voinut hyväksyä moisen omatoimisen järjestelyn. Nyt tarvittiin vielä päätös, jonka mukaan messuissa tulee olla mukana myös seurakunnan oma pappi. Kerrankin seurakunnan papeilla olisi ollu mahdollisuus osallistua messuihin ilman pienintäkään omaa vastuuta toteutuksesta. Ihan tavallisina seurakuntalaisina, joita he oikeasti ovatkin.

Tulevaisuus tuo eteemme ehkä piankin tilanteen, jossa palkkapaimenten määrä vähenee dramaattisesti ja moni messu jäisi pitämättä, jollei seurakuntalaisita löytyisi päeteviä messujen toteuttajia. Joten tuo Mikkelin seurakuntalaisten keksimä idea on juuri se minkä varassa tulevaisuuden messut ja muukin toiminta voidaan toteteuttaa.
Silloin verotulojen väheneminen ja siitä johtuva työntekijäpula ei tule esteeksi seurakunnan toimintojen sujuvalle jatkolle.

Onneksi sain kuulla tästä ideasta. Olin jo menettämässä toivoani koko kirkon suhteen. Olen miettinyt tulevaa verotulojen romahdusta aivan liin kapealta sektorilta. Olin unohtanut kokonaan eläköityneet papit ja muutkin seurakuntatyössä olleet. Jollainen itsekkin olen. Aivan hyvin kykenemmme jatkamaan toimintaa senkin jälkeen, kun ei kirkolla ole enää varoja työntekijöiden palkkaamiseen. Koetetaan jaksaa odottaa siihen asti.

Ihmetyttää vain tuo miksi eläkkeelle siirtymisen jälkeen ei enää voisi toimia omaehtoisesti. Tekemässä niitä samoja tehtäviä, kuin ennenkin. Jollei joku viran puolesta ole ohjaamassa?

  1. Kasuaalitkin hoituvat eläkeläispapilta hyvin.

    Kuitenkin jos eläkkeellä oleva siunaa, vihkii, tai siunaa hautaan, pitääkö virassaolevan olla paikalla.

    Hautaansiunaaminen käy uskovalta maallikolta hyvin, pitääkö tällöinkin olla paikalla virallinen edustaja seurakunnasta.

    Ymmärtääkseni kerran annettua siunausta pappistehtävään ei poista eläköityminen, eikä sekään kun kerran annetut oikeudet kapitulin päätöksellä otetaan pois.

    Papin oikeudet näin ymmärrän elinikäisinä.

    • Toimituspalkkiosta joskus voi tulla harmia maksaako sen kysyjä vaikko seurakunta. Toki läheisten kyseessä ollen sen perään harvemmin ollaan kysymässä.

      Tilavuokra kirkon käytöstä on hyvä kysymys kun liian vapaasti toimitaan.

      Vaikeutta kirkossamme ei ole myöskään saarnavuorojen lupaaminen seurakunnan ulkopuolelta tulevalle puhujalle. Tämä on seurakunnan omasta työstä pois mutta tästähän ei kukaan välitä.

    • Toimituspalkkiion periminen yksityishenkilöltä on yksiselitteisesti täysin kielletty. Vain seurakunnan nimenomaisesta toimeksiannosta voidaan toimituspalkkio maksaa.

  2. Ei siinä mitään ihmeellistä oikeasti ollut. Papeissa ei ole vikaa, eikä estettä. Halusin kiinittää huomiota siihen, että omaehtoiselle toiminnalle ei vielä osata antaa tilaa. Sivuutin yhden pikkuasian, jota voi kuitenkin pitää syynä sille, että näin nyt toimittiin. Erhettäni pyydän lukijoitani anteeksi. Yleensä omahaehtoisen toiminnan järjestämisen sallimiseen ei oikein ole haluja, vaikka juuri se juuri helpottaisi viranhaltijoiden työtaakkaa eniten. Eläkepapit kyllä voivat pitää messuja ilman seurantaa. Sille ei ole estettä, jollei sitä ehdoin tahdoin haluta luoda. Nyt vain joku koki siihen olevan tarvetta. Mielessäni vain pyörii tuo, miten vaikea on saada hyväksyntää sille, että seurakuntalaiset voisi olla järjestämässä toimintaa ominpäin, ilman työntekijöiden ojausta. Ikäänkuin ammattitaitoiset eläkeläiset eivät niihin tehtäviin kykenisi.

    • Omaehtoista toimintaa on seurakunnissa vaikka kuinka paljon. Toisaalta se on vähenemässä, koska toimimaan tottuneet ikäpolvet vanhenevat.

  3. Pekka Veli Pesonen: ”Siellä (Mikkelissä) nimittäin huomattiin, että seurakuntalaiset kykenevät omatoimisesti toteuttamaan messun. Ilman että yhtään kirkon työntekijää on paikalla. Omasta takaa, kun löytyy ihan riittävästi eläkkeelle siirtyneitä pappeja.”

    En ajattele, että seurakunnassa pappi on vain messun toimittamista varten. Papilla on seurakunnassa paljon muita tehtäviä. Siksi on tärkeää, että hänellä on hyvä teologinen- ja muu sivistys, siis hän tuntee kirkkonsa ja siihen liittyvät perinteet ja opilliset perusteet. Em. sivistyneisyys antaa hänelle hyvät valmiuden kohdata ne ihmiset, jotka hänen palveluksiaan tarvitsevat.

    Minusta on ”turvallista” kuulua kirkkoon, jossa papit ovat asianmukaisen koulutuksen saaneita ammattilaisia. Käytetään Jumalanpalveluksissa näitä ammattilaisia niin kauan kuin heitä on ja rahat riittää.

    • Papin haastavat työt ovat surukodissa käynnit hautajaisia varten, ja sillon tällön kysytyt keskustelut henkilökohtaisesti.

      Yksi haastava kokemus voi papille olla asianomaisen työn johtokunnassa käynti esittelemässä asiaansa. Toinen asia on kiire jolloin pappi ei jouda jäädä keskustelemaan.

      Mitä muuta papin kiireeseen kuuluu. Olisi mukava kuulla. Saarnahan vuorossaan valmistuu viikossa ja vuosikertojen mukaan Sunnuntain aiheeseen löytyy kovasti valmiiksi kirjoitettua.

    • Ensimmäisessä po. messussa oli 120 henkeä. Olipa hyvä kun löytyi yhteinen ratkaisu menettelystä . Se oli varmasti tärkeää monelle eri taholle. Josta myös osllistuja määrä kertoo.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.