Katolilaisten kaamea vuosi jakaa piispojakin

 

Viime blogissa kerroin, kuinka Saksaan siirretty chileläinen emeritus arkkipiispa Francisco Cox joutui ilmeiseen epäsuosioon. Näin tapahtui pian sen jälkeen: Chilen presidentti Sebastián Piñera tapasi paavin 13.10. Vatikaanissa, ja meni vain muutama tunti niin arkkipiispa oli jo entinen. Paavi käytti absoluuttista valtaansa ja vei pappis- ja piispaoikeudet häneltä ja Iquiquen entiseltä piispalta Marco Antonio Órdenesilta. Muista rangaistuksista ei tuolloin puhuttu, Chileen palauttamiseen viitattiin koska hän on ollut ulkomailla selkeästi pakomatkalla. Eläkepiispojen erottaminen pappisvirasta ja piispanoikeuksista tapahtui kuitenkin käden käänteessä. Näin saatiin good-williä Chileen, ja presidentti Piñera istui ilmeisen hyvinvoivana seuraavan päivän kanonisaatiomessussa Pietarin kirkon aitiossa.
Chilen "kirkkokäräjiä" eli oikeudenkäyntiä Crux & Co. vs. arkkihiippakunta se ei ole kuitenkaan muuttanut. Paavin valta ei siis nähtävästi ulotu Chilen valtion rajojen sisään? Paavi on kyllä pyytänyt anteeksi ja alkukesällä myös tavannut kolme keskeistä pahapappi-Karadiman uhria, Juan Carlos Cruzin, James Hamiltonin ja José Andrés Murillon. Kolmea kaverusta yhdistää kokemus Karadiman El Bosque -seurakunnasta ja seminaarista, jossa he opiskelivat ja tulivat kaikki Karadiman hyökkäysten kohteiksi. Karadima itse, pappeudesta (vasta) tänä syksynä riisuttuna, on enää heikko 88-vuotias. Hänestä tehtiin kuitenkin ilmiantoja jo 1984. Ne eivät johtaneet mihinkään. Myöhemmätkin asiat ovat vanhentuneet Chilen lain edessä. Siksi kolme miestä ovat vetäneet arkkihiippakunnan johdon oikeuteen, ja tulilinjalla on varsinkin entinen arkkipiispa Francisco Javier Errázuriz. Peittelyoikeudenkäynnillä voisi olla mahdollisuus. Vuonna 2017 kaverukset hävisivät, mutta vetosivat Chilen vetoomustuomioistuimeen joka osin vastaa suomalaista hovioikeutta.
Vetoomustuomioistuimen päätös näytti olevan sunnuntaina langettava, kun La Tercera -uutiskanava kertoi että kaverukset ovat saamassa arkkihiippakunnalta yhteensä lähes 600 000 € korvaukset peittelystä heihin kohdistuneessa hyväksikäyttöasiassa. Varsinkaan Yhdysvalloissa asuvan Juan Carlos Cruzin riemulla ei ollut rajoja. Asiasta raportoi jopa Reuters, vaikka ilmoitti ettei voinut vahvistaa omaa uutistaan. Mutta ilo oli silti ennenaikainen. Meni vain yksi päivä - päivä jota verkkolehti ei siis ollut odottanut - ja oikeuden edustaja kielsi mitään tuomiota olevan vielä olemassa. Viikon aikana on selitetty mistä kohu alkoi: Joku vuoti oikeuden tietokoneella olleen tiedon siitä, että useamman tuomarin päätös oli yksimielinen (en acuerdo) ja kaverusten kanteen mukainen. Sen jälkeen on kirkkokriittisen median mukaan alkanut suhmurointi ja iltalypsy. Miten se on ehkä tapahtunut, ei tietysti käy ilmi, mutta kirkon mahdollisesti pelaamaan likaiseen peliin viittaa ainakin kirkkohistoriaekspertti Marcial Sánchez: "on tosi vakavaa, jos tuomareita on painostettu". Hänen sanomastaan voi päätellä, että viikonlopun uutisvuoto pelasikin lopulta kirkon eli vastapuolen pussiin. Sille jäi mahdollisuus taktikoida, ennen kuin lopullinen tulos kaksintaistelussa uhrit vs. kirkko julkistetaan. Ja kirkko näyttää voittaneen, vaikka sen voitto on mitä ilmeisimmin Pyrrhoksen voitto. https://www.cnnchile.com/programas-completos/marcial-sanchez-por-suspension-de-acuerdo-con-victimas-de-karadima-si-hay-presion-es-mucho-mas-grave_20181024/?fbclid=IwAR1BKouBhzEjDz9zOfvJPl-WuCpVD4t2Zqy1teQIDm1CFSxeS_h7dtX9Q_k
Taistelutoverit Cruz & Hamilton & Murillo olivat nyt uuden edessä pitkän vuoristoradan maalialueen alettua vihdoinkin häämöttää. Takaraja siirtyi taas kuukaudella ja heitä pyydettiin sovittelupöytään hyväksikäyttäjän edustajan eli arkkihiippakunnan kanssa 20. marraskuuta. Tähän he eivät enää suostu. Hamiltonin tweetin mukaan kolme sovitteluistuntoa kirkon edustajien kanssa on käyty ja se saa riittää. Mielipide ilmoitettiin asianajajan kautta myös sovittelutuomioistuimeen. Nyt saa riittää: emme tarvitse rahaa, emme tyhjää puhetta, vaan ainoastaan tuomion jonka mukaan arkkipiispa peitteli pahoja tekoja. Suomalaisittain outoa on tämä: tuomion julistamisen sijaan päädytään taas ehdottamaan sovittelua. Meillähän sovitteluratkaisun puute vie automaattisesti käräjille.
Kysymys rahasta on konkreettinen ja synnyttää keskustelua myös Chilen katolisessa piispainkokouksessa CECh:ssa. Piispainkokouksen pääsihteeri, apupiispa Fernando Ramos on sitä mieltä ettei näin voi jatkua ja että kirkon pitäisi suunnitella korvauksiin suostumista ei vain Karadiman uhrien vaan muidenkin hyväksikäytettyjen asiassa. Vain tällä tavalla voidaan päästä sovintoon. Monet muutkin piispat ovat samaa mieltä, mutta tilanteesta ei vallitse silti yksimielisyys. Tämä tuntuu ulkopuolisesta kyllä oudolta. Vastahan 5 kuukautta sitten Roomassa kaikki 31 virassa olevaa piispaa ja muutama muu jättivät virkansa paavin hyllylle, ja viime kuukausina 7 eroanomusta on hyväksytty. Eikö ainakin rahasta voitaisi siis olla samaa mieltä? Onhan USA:ssa maksettu jo hiljaisuuden saamisesta ennen oikeudenkäyntejä miljardeja dollareita.
Pääsihteerin kanssa eri linjoilla onkin presidenttiä myöten epäsuosioon joutunut nykyinen Santiagon arkkipiispa Ricardo Ezzati. Juuri näin: arkkipiispan ja pääsihteerin mielipiteet eroavat! Ezzati ei haluaisi maksaa 450 miljoonaa pesoa eli 600 "tonttua" Karadiman uhreille. Ei vaikka jo pari vuotta sitten maan elokuvissa pyöri dokumenttielokuva El Bosque de Karadima ja teki tilanteet selviksi kaikille. Samoin kuin Kler-elokuva tämän syksyn Puolassa sekin oli supersuosittu. Vennamolaisittain "kyllä kansa tietää" ja El Mostrador -lehden mukaan on myös monia piispoja jotka suljettujen ovien takana sanovat että "jos pitää myydä kirkon omaisuutta korvauksien maksamiseksi, sekin on tehtävä". [Voisiko kysyä, mitä piispat pelkäävät, josseivät sano mielipiteitään ääneen?]
Sekava tilanne Chilen kirkon johdossa ei voisi olla sekavampi, kun 7:n virastaan savustetun ja kuulustellun piispan paikalla ei ole vieläkään pysyvästi ketään vaan ainoastaan apostolinen administraattori. Paavilla ei ole ilmeisestikään kiirettä hoitaa asioita kuntoon ellei Chile itse niitä hoida. Lisä-pahikseksi on ilmaantunut jälleen Chilessä Pinochetin kaudella nuntiuksen virkaa hoitanut Angelo Sodano, kardinaalikollegion johtaja, 90 vuoden ikään ehtinyt mutta still going strong. Ex-pappi Fernando Karadiman veli Óscar sanoi kesällä, että Sodano siirryttyään Vatikaanin valtiosihteeriksi järjesti Fernandon suosituksesta piispapaikat tämän kavereille Chileen. Korruptio ulottuu siis Vatikaanin huipulle saakka, ja jollei Franciscus olisi kääntänyt kelkkaansa kevään aikana, Chilen kirkko ja sen piispainkokous olisivat umpihangessa korviaan myöten. Óscarin todistuksesta on kirjoittanut Crux, joka ei säästele sanojaan Sodanon roolista kirkon viime vuosikymmenien skandaaleissa mukaan lukien McCarrick: https://cruxnow.com/vatican/2018/10/25/long-a-lightning-rod-sodano-figures-in-mccarrick-vigano-saga-too/
Mitä piispainkokoukseen tulee, niin asiahan voisi ratketa, jos sillä olisi selkeä johtaja. Maailmalla tapana on, että johtaja on kirkon priimas, tässä tapauksessa siis arkkipiispa-kardinaali Ezzati. Hänen menneisyydestään löytyy kuitenkin 2 kompromaattia (ks. Wikipedia), jotka tekevät sen mahdottomaksi. Ensiksikin hän torjui Juan Carlos Cruzin, Karadima-uhrin, homoseksuaalin ja nykyisin USA:ssa asuvan toimittaja-johtajan, osallistumisen paavin lastensuojelukomissioon yhdessä emerituksensa Errázurizin kanssa. Sähköpostit tulivat julki. Samoin julkisuuteen tuli arkkipiispojen vehkeily vapautuksen teologia -henkisen pappi Felipe Berríosin torjumiseksi La Monedan eli presidentinlinnan papin tehtävistä. Myös tämä kirjeenvaihto tuli julkisuuteen. Berríos jatkaa työtä Antofagastan köyhässä lähiössä mutta toimii kirkon omatuntona aina tarvittaessa. Sanomattakin on selvää, ettei Ricardo Ezzatista ole johtamaan Chilen kirkkoa ja samaa ajattelee takuuvarmasti myös paavi. Julkisuuteen tulee viestiä, että "ketään hänen paikalleen ei vain löydy" - ei vaikka mies jätti eronpyyntönsä jo pari vuotta sitten ja on marraskuusta 2016 alkaen joutunut moraalisista syistä väistymään CECh:n johdosta. Hänen paikalleen piispainkokouksen presidentiksi (puheenjohtajaksi) valittiin kenttäpiispa Santiago Silva, mutta myös Silva on joutunut ratsioiden ja epäilysten kohteeksi. Kuvaako jotain se, että El Mostradorin keskiviikon jutussa puhevaltaa käyttää pääsihteeri, kun sekä arkkipiispa että arkkipiispan sijainen ovat käytännössä vailla joko hallinnollista tai moraalista auktoriteettia tai molempia? Ja tämä juttu on myös AbuseTracker-sivustolla, mikä osoittaa tärkeyden. Rahalliset korvaukset ovat piispakollegiolle cruz ['risti'] eli ristiriita - sanaleikki johtaa Juan Carlos Cruziin ja näyttää kirkon riippuvan itsekin ristillä? https://www.elmostrador.cl/noticias/pais/2018/10/25/conferencia-episcopal-se-convierte-en-olla-a-presion-hay-obispos-que-si-quieren-pagar-indemnizaciones-a-victimas/
Totuuden nimessä on myönnettävä, ettei Rooman kirkon kriisi ole samanlainen eikä myöskään vaikuta samanlaiselta kaikkialla. Yhdysvalloissa puhutaan jo liittovaltion tutkimuksesta kirkkoon, asianajaja St. Paulista haastaa Vatikaanin ja piispat pitävät "retriittiä" tammikuussa vakavasta aiheesta. Saksassa piispainkokouksen johtaja on vaatimassa keskustelua, jossa myös selibaatista puhutaan. Aitoudessa on ehkä eroja: siinä missä esim. perulainen arkkipiispa José Antonio Eguren vaatii Sodalicio-liikettä koskevan paljastuskirjan Half Monks, Half Soldiers kirjoittajia korvauksiin (sic!) itseään koskevasta kunnianloukkauksesta, siinä saksalaisten katumus tuntuu aidolta. Syyllisyyden kierrättäminen, jo Genesiksestä tuttu konsti, ei enää toimi? On erittäin hämmentävää, kun jossain päin maailmaa piispa vastustaa vapaata tiedonvälitystä ja CNN:ssä 13.9. New Yorkin kardinaali Timothy Dolan kertoo vanhan äitinsä häpeävän piispa-poikansa kirkkoa niin, ettei kehtaa mennä palvelutalonsa yläkertaan lounaalle. Vatikaanin suunnalla tulossa on helmikuussa piispojen kokous, ja Amazonia-aiheisessa kokouksessa ensi vuonna kaavaillaan alustavasti selibaatin höllentämistä ainakin vaikeakulkuisilla alueilla, joihin on vaikeaa saada sinkkumiehiä töihin.
Onko tämä vuosi katolisen kirkon annus horribilis, kuten kuningatar Elisabethille oli vuosi 1997? Miksi ei tänä vuonna voida maksaa 600 tuhatta Karadiman uhreille, miksei tällä viikollakin jatkuva piispojen nuorisoaiheinen kokous voi tehdä päätöksiä yhteisestä linjasta pedofilian ja muun hyväksikäytön uhreihin - miksi vasta ensi vuonna asioista keskustellaan, ja saadaanko päätöksiä silti aikaan? Karadiman uhri James Hamilton sanoi muutama kuukausi sitten Llegó tu hora -keskusteluohjelmassa (ks. YouTube), ettei häntä kiinnosta miten kirkko (jota hän Chilessä luonnehti "mafiaksi") asiansa hoitaa, vaan tärkeintä olisi naisten ja lasten aseman parantaminen Chilen yhteiskunnassa. Siinä on suuri viisaus. Hamilton on itse menettänyt käytännön uskonsa Jumalaan vaikka usko elämään on tallella - ei voi uskoa sellaiseen, jota kukaan elävä olento ei olemassaolollaan todista. (Toisin sanottuna: kirkonmiehet elävät toisin kuin opettavat, eikä heihin voi luottaa.)
Voi olla, etteivät Hamilton & Co. saa kirkolta penniäkään, mutta heidän maailmansa ei siihen kaadu. Kirkon maailma sitä vastoin voi kaatua sisäisesti. Silloin tapahtuu Hans Küngin profetoima imploosio, sisäänpäin romahtaminen. Kulissit vain yksinkertaisesti pettävät, kun ei ole enää ketään niitä kannattelemassa. Seuraavat kaksi kuukautta merkitsevät liian monessa paikassa vain kärsimyksen jatkumista, jollei katolinen kirkko itse saa aikaan efektiivistä katumusta ja "hyvitystöitä" joita sen sanotaan vaatineen historiassa seurakuntalaisiltaan. Tämän sanominen ei ole mielestäni tekopyhyyttä vaan pelkästään kriittistä kirkkohistorian arviointia. Historiaa tehdään nyt. Millaista, sen aika ja AbuseTracker-sivuston kiihtyvä uutisnauha näyttää. Luulen, että tämä vuosi on loppuun asti kauhea, mutta toivottavasti olen väärässä.

[caption id="attachment_94190" align="alignnone" width="300"] Papiston odysseiaa kuvaava Kler on Puolan suosituin elokuva 30 vuoteen[/caption]

2 kommenttia

  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Kiitos jälleen blogista. Hienoa, että jaksat kertoa asioista, joista muuten olisi ylivoimaisen vaikea saada tietoa tänne Pohjolan perukoille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Raunu sanoo:

    Kuukauden mittainen piispojen synodi nuorisoasioissa päättyi. Käytännön ratkaisut viime kuukausien vaikeissa asioissa tosiaan jäävät helmikuulle, kun on piispainkokousten johtajat koolla. Hyväksikäytöstä lopputulema jäi suorastaan laimeaksi. https://cruxnow.com/synod-of-bishops-on-youth/2018/10/27/synod-urges-rigorous-measures-on-abuse-but-stops-short-of-zero-tolerance/

    Ilmoita asiaton kommentti