Ainakin tätä asiaa voisin ajaa parempaan suuntaan

En ollut ajatellut lainkaan ehdokkaaksi asettumista. Vajaa vuosi tässä vasta on asuttu. Eikä varmaan moni minua vielä edes tunne. Nämä tekstini täällä saivat aikaan sen, että tultiin pyytämään ja hiukan harkittuani suostuinkin, kun vaimokin näytti vielä vihreää valoa. Nyt jo sitten pitäisi tietää mitä asioita aion ajaa, jos minut valitaan.

Olin työssä Virastomestarina sain siinä kerran päähäni ajatuksen ryhtyä vaikuttamaan silloisen työpaikkani ilmapiiriin.
Muistan sen hetken , kun tuon päätöksen tein. Ajattelin siinä sitä tulevaa aikaa, jona jään eläkkeelle ja voin katsoa elämää taaksepäin. Siinä voisin sitten ikään kuin nähdä sen, mitä päätökseni on parinkymmenen vuoden aikana tuottanut.

Opin pian, että ilmapiiriin kykenee paljonkin vaikuttamaan, kunhan on vain rohkeutta tarttua epäkohtiin. Sainkin olla mukana luomassa ohjesääntöä epäasiallisen käytöksen välttämiseen. Sain yllättäen valtuuden työryhmän kokoamiseen ja koko henkilökunta sitoutui lopulta yhdessä luomiimme sääntöihin. Ne paransivat aidosti ilmapiiriämme.

Hyvässä ilmapiirissä ei sallita kiusaamista, eikä muutakaan epäasiallista käytöstä. Työn kokee silloin mielekkäämpänä ja kaikki yleensä sujuu hyvin. Hyvässä ilmapiirissä on myös lupa puuttua epäkohtiin, heti kun niitä ilmenee. Monet seurakunnat kärsivät ilmapiiriongelmista. Ei sen tähden, että sinne olisi kasaantunut hankalia tyyppejä, vaan pääasiassa rakenteellisista syistä.

Otin pariin otteeseen virkavapaata, jotta voin hoitaa joitakin viransijaisuuksia kirkon leivissä. Virastotyössä olin mielestäni oppinut jo aikapaljon ilmapiiriasioista, mutta yllätyin, kun sain tutustua seurakuntien sisäisiin toimintakulttuureihin. Siltä löytyi useita asioita, jotka helposti johtaa epäasiallisen käytökseen. Tuskin oma seurakuntani eroaa tuossa suhteessa monista muista. Joiden sisäisiin kuvioihin olen päässyt kurkistamaan.

Epäasialliseen käytökseen on puututtava aina heti, kun sellaista ilmenee. Muutoin tuon kaltainen käytös saa ikään kuin luvan. Jolloin koko yhteisö alkaa hyväksyä väärää ja tuhoavaa käytöstä.
Siksi henkilöstömuutoksetkaan eivät korjaa tilannetta, koska huonosta käytöksestä on tullut osa työpaikkakulttuuria. Uudetkin tulijat imevät itseensä samat käytösmallit.

Ehkäpä neljän vuoden jälkeen voisin katsoa taakseni ja "nähdä" jotain muutoksia tapahtuneen.
Olisihan se hieno kokemus jo sinänsä. Puhumattakaan siitä ilosta miten paljon seurakunta kokonaisuudessaan, voisi paremmasta ilmapiiristä hyötyä.

8 kommenttia

  • Ari Pasanen sanoo:

    Mihinkäs päin Pekka olet Keravalta poikennut asumaan?

    Sitten asiaakin, onko kristillistä ohjata ”määräyksillä” ihmisiä?

    Jos siis rakkaus ja teot eivät lähde sydämen uskosta niin onko Jumalan tahto ”vaatia” niitä toisilta? Voiko ulkopuolella olevaa siis ”vaatia” elämään niinkuin minä haluan (ja olisi inhimiillisesti oikein), että minä pystyn rakastamaan häntä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Lapsuuskotini on nyt tuossa kilsan päässä, joten tänne kotikulmille tultiin takaisin. Täällä yhteisöllisyys toimii hienosti. Kaikilla on aikaa kohtaamiseen ja kenen kanssa tahansa voi pysähtyä juttelemaan. Tuossa melkein takapihalla on luonnonsuojelualue. Järven rantaan on vain muutama sata metriä. Kurjet ja joutsenet siellä kohtaamme usein kesällä. Talvella hiihtoladut odottaa. Valtavasti on nautittu vaimon kanssa tänne muutosta. Kiitollisin mielin olemme ja koemme Jumalan johdatusta tänne muutosta. Keravalla vettä kovasti kaivattiin. Täällä sitä on. Muutoinkin maisemat ja luonto, jotenkin oikealaista.

    Eikös se parannuksen teko edellytä, että määräysten mukaan eläisimme. Hyvään kristilliseen elämäntapaan meitä sana kehottaa. Siltä, joka kristityn nimeä haluaa kantaa, voi odottaa tarkempaa määräysten noudattamista. Jollei huonoon käytökseen uskalleta puuttua, niin silloin niiden jatkumiselle annetaan lupa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka nyt selkis mihin olet muuttanna, veden äärelle, no empä tuosta oikeestaan kovinkaan tarkkaan tiedä, meinaakko avontouintiin ruveta, mulla suunitelmissa pumppu laiturin nokkaan että pysyy jää poissa tai ainakin ohuena.

    Siis sekotat parannuksen ja pyhityksen, parannus on kertatapahtuma kun syntinen ihminen saa armon ennen tehdyistä synneistään ja pääsee pimeydestä valoon ja syntyy uudesti hengestä Jumalan lapseksi. Pyhitys on mielen uudistamista eli entisen lihallisen mielen uudistamista Jumalann Sanalla eli tulee sydämen halu elää Sanan mukaan, enää ei himot ja maalliset halut voita vaan Jumalan Sana puhdistaa kaikesta vääryydestä kun siihen nöyrtyy.

    Tuo mitä sanot ”luvan antamisella” on mielenkiintoinen, eihän Jeesuskaan kieltänyt ihmisiä tekemästä pahaa, Hän opetti kuinka Jumalan valtakunnassa eletään mutta ei kieltänyt ketään tekemästä pahaa. Jeesus Sanoo Ilmestyskirjassa että saastunut saastuu edelleen ja pyhä pyhittyy, ilman Jumalan henkeä ei kukaan voi pyhittää itseään vaan vaikka kuinka yrittää niin elää pimeydessä ja saastuu edelleen ellei nöyrry parannukseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Sinä Ari taas pysyt tiukasti tuossa negatiivisessa ajatusmallissa. Yhtään positiivista ajatusta en ole sinulta koskaan saanut. Pelkkää moitetta. Keksit jatkuvasti moitteita sellaisista asioista, mistä en ole kirjoittanut mitään. Havaitset jostain kummasta syystä asioita, jotka eivät nouse minun tekstistäni , vaan omasta negatiivisesta ajattelustasi. Huomaatko miten kaikki muutkin kyllästyvät keskustelemaan kanssasi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Ilmapiiriin vaikuttaminen on usein rasittavaa, kun siinä joutuu puuttumaan epäasialliseen käytökseen ja seuraukset siitä voivat olla mitä tahansa. Riski vain kannattaa ottaa, jos parempaan suuntaan tahtoo yhteisöä olla kehittämässä. jollei puutu, niin samalla antaa tahtomattaan luvan väärälle käytökselle. Seurauksena muutkin saattavat ottaa tavakseen vastaavan käytösmallin. Jolloin ilma piiri huononee entisestään.

    Monissa seurakunnissa ilmapiiri on heikko juuri tuon puuttumattomuuden tähden. Ei uskalleta sanoa, että jonkun esimiesasemassa olevan henkilön käytös on asiatonta. Silloinkaan kun tämä karjuu ja räyhää jopa haukkuen alaisiaan. Harva niissä tilanteissa uskaltaa sanoa mitään.

    Tiedän kokemuksesta, että karjuja pyrkii käytöksellään syyllistämään kuulijansa ja aiheuttamaan heissä kokemuksen, että he ovat syyllisiä tämän omaan käytökseen. Eli siirtämään oman vastuunsa käytöksestään muille. Jos tuossa tilanteessa kykenee olemaan provosoitumatta ja asiallisesti esittää kysymyksen käytöksestä, niin jotain muutosta entiseen tulee aina.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Voisi kysyä vaikka: ”toivoisitko että mekin esittäisimme asiamme samoin, kuin sinä äsken teit?”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka olet tuonut esille paljon avioliitto asiaa, entä jos kääntääkin tämän työpaikka ”huutamisen ja räyhäämisen” perhe elämään eli mitä kun mies huutaa ja räyhää vaimolle ja lapsille niin kuinkas sen näet?

    Mitä jos vaimo olisikin uskova ja tekisi Raamatun Sanan mukaan ja olisikin hiljaa ja rakastaisi:

    1. Piet. 3:1 Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin,

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Pelolla johtamista voi tehdä yhtä hyvin kotona, kuin työpaikalla. Samalla tavalla molemmissa, huutaja yrittää syyllistää kuulijat. Siitä, että hän itse raivoaa. Muut ovat siihen hänet muka pakottaneet. Näin hän ei näe omaa vastuuttaan ja jatkaa tuhoavaa käytöstään vapaasti. Vasta silloin, kun hänet pysäytetään ja osoitetaan hänelle hänen oma vastuunsa, niin muutos voi tapahtua.

    Näitä huutamalla ja karjumalla johtavia henkilöitä on lapsista kasvamassa suurin joukoin. Nykyisinhän lapset oppivat juuri tuon käytöstavan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.