Kasteen tilalla siunaus?
Hiljattain näillä palstoilla keskusteltiin kastetoimituksen merkityksestä lapselle. Voiko Jumala antaa tämän rituaalin puuttuessa lapselle suojelustaan ja hyväksyntää omiensa piiriin? Tämä kirjoitus (jota en enää löytänyt) oli minulle hyvin tärkeä.
Kun nuorimmaisin lapsenlapsistamme, pieni tyttö syntyi, odotimme kaunista ja herkistävää kastetilaisuutta hänen kodissaan. Yllätykseksemme ja pettymykseksemme kuulimme puhuttavan vain nimiäisistä. Vanhemmat eivät kuulu kirkkoon. Mitäpä siihen oli sanomista. Näin toimii suuri osa nuorista vanhemmista täällä pääkaupunkiseudulla.
Vietettiin kauniit juhlat ja hartauttakin koettiin nimen antamisen äärellä, oltiinhan saattamassa alkuun uutta elämää. Keskeisin kuitenkin puuttui: kaste, ja asia jäi painamaan mieltäni. Ajattelin jääkö lapselta puuttumaan Jumalan suojelu, jota hän tarvitsisi koko elämänsä ajan? Toisaalta mietin, voisiko Jumala hyljätä viattoman lapsen vain tämän kasterituaalin puuttumisen takia? Vaikea uskoa sitäkään! En tiennyt…! Myöhemmin vein viestiä tutulle papille omassa seurakunnassani, ja pyysin voisiko hän yhteisen esirukouksen yhteydessä pyytää siunausta lapselle, joka sai nimen ilman kirkon kastetta. Lapsen nimi luettiinkin nimilitaniassa, mutta minusta ei tuntunut, että sen olisi joku kuullut tai että se olisi mennyt perille...
Hiljattain puuhailimme tämän lapsen ja hänen perheensä kanssa yhteisellä kesämökillämme. Juuri kävelemään oppineena, alle kaksi vuotiaana, hän oli talkooporukassa kaikkien ilo.
Koska olen kuoroihminen, päätin sunnuntaina mennä paikkakunnan kirkossa järjestettävään yhdenkerran kuoroon. Kehotin miestänikin tulemaan, vähintään kahville tapaamaan tuttuja. Ota tyttö mukaan, niin saavat vanhemmat vähän huilata! Arvelin kyllä, ettei se taitaisi onnistua, koska paikka lapselle täysin outo: vanhanajan holvikirkko. Lasta voisi hyvinkin pelottaa, varsinkin kun äiti tai isä eivät ole mukana.
Kuorolehteriltä näen kuitenkin mieheni tulevan kirkkoon lapsi sylissään. Tyttö istuu penkkiin papan viereen myssy päässään ja katselee vakavana ja ihmeissään ympärilleen. Alkaa ehtoollisen vietto. Näen mieheni kävelevän kirkon pitkää käytävää kohti alttaria käsi kädessä pienen kanssa. Sydämeni sykähtää, suostuuko lapsi kävelemään perille vai kääntyykö ympäri? Kuinka lopulta käy? Näen heidän polvistuvan vierekkäin kaiteen ääreen. Pieni pää näkyy juuri ja juuri alttarikaiteen yläpuolella. He odottavat vuoroaan, lapsi ei pyristele pakoon. Papin käsi on hänen päänsä päällä. Hän saa siunauksen omalla nimellään. Hän katsoo ylöspäin, pappia silmiin. Luottavaisesti. Ihmettelee varmaan, mitä tässä on meneillään, mutta ei pelkää.
Kurkkuani pakahduttaa. Voiko näin tapahtua! Minusta tuntuu, että Taivaan Isä teki tässä oman valintansa, suoritti siunaamisen ja järjesti tilanteen keneltäkään lupaa kysymättä. Mieheni, lapsen pappa toimi välikätenä, johdatti hänet ohjattuun paikkaan. Lapsi kutsuttiin alttarille saamaan siunauksen. Mielestäni tämä on kuin uusi kaste. Olen onnellinen hänen puolestaan! Ja kiitän pappaa, joka toteutti teon suunnittelematta, vaistonsa varassa.
Tilaisuuden jälkeen kerron siunauksen toimittaneelle naispapille liikutukseni lapsen puolesta. Pappi kuuntelee, nyökkää, mutta ei ymmärrä viestiäni, ei näe tilanteessa samaa kuin minä. Hänelle kyseessä varmaan oli vain yksi alttarilla tapahtuva siunaus, yksi satojen joukossa.
Ajattelen päivän tekstiä, jota pappi oli ollut hetki sitten lukemassa. Siinä virkamiehellä oli hätä lapsestaan ja Jeesus sanoi: Mene kotiisi, lapsesi on terve. Jeesus paransi lapsen. Minullakin oli huoli lapsesta, mutta siunaus alttarilla antoi lohdutuksen. Toimitus oli normaali ja tavanomainen. Minulle sen merkitys muuttui. Ajattelen, että Jumalan viesti ja tarkoitus liikkuu ulottuvuudessa, jota ei voi nähdä. Sen voi tuntea vain se, jolle se on tarkoitettu. Hyvä näin. Kukaan ihminen ei pääse väliin, ei rikkomaan pyhyyttä. En mieti kirkkolakia enkä oikeaa oppia. Jumala itse on tehnyt tehtävänsä mummon ja papan välityksellä: kuronut umpeen aukkoa sakramenttien välillä.
102 kommenttia
Risto Kauppinen kirjoittaa: ” Olen varma, että jos patristiseen aikaan olisi nähty millaiseen rappioon imeväiskasteen harjoittaminen lopulta johtaa kirkon, niin jo silloin olisi ollut useampia kuin Tertullianus, jotka halusivat jarruttaa vauvojen kastamista.”
Kirkkohistorian näkökulmasta asia ei ole näin yksinkertainen. Lapsikaste ei ole oikea syy kirkon rappioon tai luopumukseen. Tertualllnus ei estänyt lapsikastetta ja lapsi kasteen vastustajaa hänestä ei voida tehdä. Joten tämä tieto ei pidä paikkaansa.
Lopulta on kuitenkin ajateltava myös niitä menneitä sukupolvia, jotka ovat rakentaneet Kristikuntaa, Julistaneet Evankeliuimia, lohduttaneet ja opettaneet Jeesuksen oppia läpi historian.
Jos lapsikaste ei ole ollut oikea ja toimiva, näiden jo kuolleiden ihmisten taholla, niin silti heidän uskonsa on ollut oikeaa, sillä heidän Hengen hedelmänsä ovat edelleen nähtävillä. Onkin vakavasti kysyttävä, voikodaanko näiden ihmisten usko asettaa kyseenalaiseksi vain sen tähden, että heidät on kastettu vauvana?
Jos ei voida, niin kasteen ajankohdalla ei ole mitään merkitystä. Näin olen tämän asian ymmärtänyt.
Voiko siis ihminen tehdä tyhjäksi kasteen, jonka Jumalan on tehnyt? (Seurakunta on Kristuksen ruumis maan päällä ja toimittaa kasteen kummassakin tapauksessa. (käytännössä), eli kasteen suorittaa Jumala Henkensä ja Sanansa kautta.
Jos vauvana kastettu uskoo Jumalaan Jeesuksen Evankeiuminen kautta, niin asiahan on iankaikkisuuden kannalta kunnossa, sillä Jumala on se, joka vanhurskauttaa ihmisen, eikä ihmisen oma operoiminen tuo asian mitään lisää.
Usko on siis kaiken merkityksen vahvistaja, ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen. On siis merkityksetöntä, kastaako uskovat lapsensa vauvana, vai vasta myöhemmällä iällä, järki ei tuo tähän asiaan mitään lisää. Kumpikin kaste on toimiva.
Ymmärrys on tietoisuutta Jumalan todellisuudesta ja sen voi ihmiselle antaa Yksin Jumala Henkensä kautta. Jumala on Todistanut itsensä Kristuksessa ja Kristuksessa oleminen on Jeesuksen persoonan tuntemista ja Hänen Rakkautensa, sovituksensa ja anteeksiantonsa varassa elämistä, ei siis omassa varassa ja töissä elämistä.
Kiitos Risto asiallisista viesteistä. Luin tuon kommentin Laurin Blogista ja monessa asiassa olen samaa mieltä. Ja sen voin myös nähdä yhteiskunnassa, etteivät kaikki vauvana kastetut tunnusta Kristusta. Tekeekö vain se kasteen tyhjäksi ja pelkäksi vedeksi, ettei kansa usko? Ajattelen kastetta Juutalaisten tapaan liittää kansaa Jumalan tekemään liittoon ympärileikkauksen kautta. Mutta kuten ei ympärileikkaus ollut hyödyksi Israelilaisille erämäässa, kun käärmeet purivat kansaa ja heitä kuoli, vaan ainoasta ne, jotka katsoivat ”ylösnostettuun” pelastuivat kuolemalta. (tunnet varmasti tapauksen Vanhasta testamentista)
Olen kanssasi samaa mieltä, että asioita voidaan nähdä myös kuten kirjoitit, mutta kuten olen myös yrittänyt tuoda esiin, että kasteen ajankohdalla ei sellaisenaan ole merkitystä, kunhan usko Kristukseen syntyy Sanan ja opetuksen kautta, uskosta uskoon, kuten Paavali kirjoittaa.
Käsitteenä Kaste taas on Kristitylle merkityksellinen varsinkin silloin, jos ymmärrämme sen Jumalan tekona, johon voimme uskossa tarttua, kuten Jumalan lohduttaviin lupauksiin, kasteen ja tunnustamisen merkityksen näen kuten sinäkin olet kirjoittanut. Kaste on myös ruumiimme siunauksen merkki, kuten Juutalaisilla on ympärileikkaus. Jumala on tehnyt jotain konkreettisesti meidän Pelastuksemme asiassa, Hän on liittänyt meidät Pyhän kasteen kautta Kristukseen ja sitä kautta olemme Hänen omiaan.
Huolestuttavana pidän kastetta siinä merkityksessä, että ihminen siinä tekee jonkin asteisen lain teon saavuttaakseen Jumalan siunauksen, eli vastoin Kirkon opetusta kuulee paljon opetusta jossa kasteelle meneminen on ihmisen osa pelastuksessa tai muuta vastaavaa, ”valinta”, joka on tehtävä ynm. Tunnet varmasti tämänkin puolen ongelmasta. Kirkkohan sanoutuu tuosta käsityksestä kaste teologiassaan irti ja tuo liitty oleellisesti myös ”synti” käsitykseen, joka on Raamatun mukaan olemuksellista ja asuu meissä (on sisällä) kuten Paavali kirjoittaa. Synti tekona, on taas seurausta synnistä. Tulimme kuolleiksi Aadamissa (tapahtunut asia) ja eläviksi meidät tehdään Kristuksessa. Ihminen on kopio itsestään ja syntyy siis siihen tilaan, johon Aadam ihmisen saattoi. Vapaa tahto ihmisellä on vain syntiin nähden, koska ei ole yhden yhtä joka tekisi vain hyvää, ilman itsekkäitä motiiveja. Taistelu ei ole lihallinen vaan Hengellinen. Uskon taistelu on pysyä Kristuksessa. Jos puhtaaseen ämpärilliseen vettä pudottaa yhden pisaran likaa, niin koko ämpärillinen on saastunut. Sama koskee myös hapatetta, jos Jeesus puhuu, Jumalan valtakunta leviää samoin, tuo Siemen leviää kaikkialla peltoon ja antaa sadon. Näin on Jumala hyväksi nähnyt saarnata Sanansa rutosti ja sitten tulee loppu ja elonkorjuu alkaa.
Lopulta olen sitä mieltä, että koko maailman Kristikunta voittaisi, kun kaikki Kristityt yhdessä tunnustaisivat toistensa kasteen ja yhtyisivät yhteiseen tunnustukseen ja siunasivat toisiansa ja pitäisivät Pyhien tarpeet ominaan.
Lopultahan kaste on kaikille uskontokunnasta riippumatta, vain pelkkää vettä ilman uskoa. Yhteinen Rakkaus Kristukseen on merkityksellistä, ei kasteen ajankohta. Sydämen usko ja suun tunnustus on merkityksellistä ja kaste on toimiva kun nämä toteutuvat. Kristittyjen pitäisi unohtaa menneet ja katsoa tulevaisuuteen yhteisin silmin, sillä vaikeat ajat ovat edessä, kun saatana kiljuu ja hajottaa paikkoja. Suomen Luth. Kirkko on olemassa olonsa kovimman kriisin edessä, koska hajaannus on jo alkanut, eikä Kirkon edustukselliset johtajat osaa nähdä, että laitos ja tyhjät seinät jäävät, kun ihmiset etsivät hädissään Leipää.
”Mutta kun hän oli kaikki tuhlannut, tuli kova nälkä koko siihen maahan, ja hän alkoi kärsiä puutetta. Ja hän meni ja yhtyi erääseen sen maan kansalaiseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen kaitsemaan sikoja. Ja hän halusi täyttää vatsansa niillä palkohedelmillä, joita siat söivät, mutta niitäkään ei kukaan hänelle antanut. Niin hän meni itseensä ja sanoi: ’Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään!” Luuk.15:14-17
Taisteletko Risto Jumalan puolella, vai häntä vastaan? Se sinun olisi hyvä selvittää ensin. Ennen kuin alat mitätöimään muiden uskoa. Vapahtaja rukoili puolestamme, että me olisimme yhtä. Miten tuo sinun taistelusi edesauttaa tätä?
Kaste kysymyksen ratkaiseminen tuntuu olevan Kristikunnassa vaikeaa ja sen perusteet ovat tällaisella blogilla mahdottomia selvittää kaikilta näkökulmiltaan.
Näinpä pitäydyn siinä minkä olen saanut ymmärtää ja kuljen eteenpäin. Olen varma, että asian merkitys syvimmillään on selkeä, me ihmiset vain takerrumme sanoihin ja omiin käsityksiimme, puolin ja toisin. Itse olen varma, mitä olen saanut ja sinä Risto samoin olet varma, mitä sinä olet saanut. Näin meidän täytyy jatkaa, kunnes asia kerran kirkastuu meille kaikille.
Risto. ensin väität ettet mitätöi uskoamme ja sitten alat mitätöimään oikein urakalla. Ei vaikuta reilulta.
Kuulostaa Risto siltä että, oppi on tullut sinulle aika tärkeäksi. Kirkossakin sitä pidetään hyvin tärkeänä asiana. Harmi vain, että meilläkin opin mukainen elämä ei aina toteudu. On helppo myös käsittää, että sinun on vaikea päästä rakentavaan keskusteluun kenenkään kanssa. Mihin oikein pyrit? Oletko miettinyt sitä? Meinaan vain, että toisella tavalla toimien voisit saada aikaan aitoa keskustelua. Nyt lyttäät vastustajasi heti nurkkaan ja alat sanella miten asiat muka on. Ei tuolla tavalla keskustelua synny. Se kai ei ole tarkoituksesikaan.
Risto Kauppiselle, laitasit Tertuallinuksen teksiä. Se ei ole parhaita mahdollisia lapsikasteen vastustamiseksi, jos Tertualinuksesta sellaisen haluat tehdä. Tosin Tertuallinus on ainut joka kyselee ja kriittisesti kasteesta näin ja hänkin edustaa vain osaa kirkkoa ns. läntistä siipeä ( siis ennen jakaantumista 1054).
Suomessa Luther tutkimus on maailman huippua. Lutherin lakikäsitys on paljon laajempi kuin mitä annat ymmärtää. Lain ja evankelimiumin suhteesta saa hyvän käsityksen lukemalla laki ja evankeliumikirjan jossa käydään väittelyä lain tarkoituksesta.
Minä taas en ole opiskellut teologiaa, muuta kuin avoimessa nuo yleisenteologian jutut. Joista en paljoa kostunut. Teologiseen joskus pyrin, mutta se tyssäsi , kun en päässyt sisään. Joten oma teologiani ei perustu kirjaviisauteen, vaan omaan kokemukseeni uskonelämän hoitamisesta.
Ehkäpä tämän tähden meidän ajatusmaailmamme ei oikein kohtaa.
Mielenkiintoinen näkökulma, Martti Pentti. Mutta voidaan arvioida pitkän linjan kehitystä.
Reformaation aikaan, kun alettiin Lutherin johdolla kyseenalaistamaan katolisen kirkon traditiota, niin osa meni pidemmälle kuin Luther ja totesi, että ei imeväiskastettakaan löydy Raamatusta. Jotkut Lutherin läheisistäkin miehistä päätyivät siihen. Tämä anabaptisteiksi nimetty alussa hyvin pieni joukko yritettiin sitten kitkeä pois maan päältä niin kuin hyvin tiedät. Huonolla menestyksellä, koska sellaiset kristilliset suunnat, jotka perustuvat siihen, että seurakuntaan liitytään vapaaehtoisesti otetun kasteen kautta, ovat tätä nykyä protestanttisuuden pääuoma. Lapsikasteen hyljänneitä helluntailaisia ja baptisteja on yhteensä noin puoli miljardia. Se on paljon verrattuna vaikkapa 70-80 miljoonaan luterilaiseen. Erityisesti kun huomioi, että näistä kredobaptisteista jokainen on ollut ainakin sen verran aktiivinen, että on itse antanut kastattaa itsensä. Heillä on siis ainakin jonkin verran ollut seurakuntayhteyttä ja usein enemmänkin. Toisaalta max 80 miljoonasta luterilaisesta ehkä 10 prosenttia lienee aktiivisia seurakunnassaan. Siitä voi laskea paljonko. Ainakin Suomessa näin on todettu. Ehkei välttämättä päde muualla.
Ei tietenkään se, että niin suuri joukko ei kastata lapsiaan tarkoita, että he olisivat välttämättä oikeassa, mutta se kumoaa kuitenkin väitettäsi, että uskovien seurakunnan malli ei olisi elävä ja elinkelpoinen. Käsittääkseni helluntaikarismaattisuus kasvaa yhä vahvasti. Jäsenkato taitaa vaivata ja uhata ennemmin esimerkiksi Suomen luterilaista kirkkoa. Helsingissä ei kasteta viimeisimmän tilaston mukaan kuin 42 prosenttia vauvoista. Suunta on kuulemma sama esimerkiksi Tampereella. Pohjoisemmassa on kyllä isompia lukuja. Englannissa anglikaaniseen kirkkoon kastetaan enää 12 prosenttia lapsista, kun luku vajaa sata vuotta sitten oli 70. Suunta on sama monessa maassa.
Eli en pidä väitettäsi kokemuksen perusteella vakuuttavana. Enkä hyväksy vihjaustasi, etteikö vapaan suunnan seurakunnissa tuettaisi heikkoa uskoa ja annettaisi epäröivillekin toivoa. Mistähän keksit, ettei niin olisi?
Ilmoita asiaton kommentti