Mikä estäisi kirkkoja kansainvälistymästä yritysten tavoin? Tarvitsemme henkisten lakeuksiemme ovien avaamista, osaamista ulkomailta ja omien työntekijöiden kouluttamista maailmalla.
Suomalaista kristillisyyttä vaivaa hengen ahdistus. Samaan aikaan kun ihmiset arvottavat, matkustavat ja verkostoituvat, suomalainen kristillisyys hohkaa 70-luvun arvoja ja asenteita.
Metropoliitta Ambrosius pohti alkuvuodesta (Raja-aidat sisällä kirkoissa) Suomen ortodoksien kansainvälistymistä. Hän totesi osuvasti, miten ortodoksisuus Suomessa alkoi avartua 40 vuotta sitten ulkomaansuhteiden kautta.
Kaikki Suomen kristityt ovat samojen haasteiden edessä. Suomi on kielialueena niin pieni, että me emme voi pärjätä tieteissä ja taiteissa omin avuin. Bisnes- ja taidepiireissä tämä on tajuttu: oppia on haettava Suomen rajojen ulkopuolelta.
Haasteet yhteiskunnassa eivät ole muuttuneet. En usko, että kirkolta odotetaan olemista jokapaikan höylä, eli hyörimistä mukana kaikkialla siellä missä mediakin, vaan henkistä ja älyllistä syvyyttä. Tätä varten Suomen kristillisyys tarvitsee perestroikan, jolla se luopuu UKK-Suomen poliittisen pakkokonsensuksen aikaa muistuttavasta synti- ja armoretoriikasta ja avaa ovet kansainväliselle, älyllisesti haastavalle ja yhteiskuntakriittiselle kristillisyydelle.
Suomen kristittyjen piirissä on varmasti valtava määrä nuoria osaajia, jotka janoavat etsinnälleen laajempia näkyjä. Kotimaan körtti- ja herännäistaustainen teologia eivät globaalissa maailmassa kauaksi kaiu. Nuoria on rohkaistava lähtemään Berliiniin, Bostoniin, Pietariin tai Tukholmaan, missä kristillisyydestä avautuvat laajemmat perspektiivit.
Yhteiskunta virtaa aatteiden uutta viiniä. Kirkon on laitettava sitä varten leilit kuntoon.
Kiva että joku uskaltaa vähän haastaa tätä kirkollista körttimafiaa. Omalla kohdalla herännäishenkinen, ”billy grahameja” ja ratkaisukeskeistä kristillisyyttä vierastava, matalakirkollinen teologia tuntuu läheiseltä, mutta rinnastuksessa ”UKK-Suomen” ja ”körttikirkollisuuden” välillä on hiukan perää.
Samaa mieltä: toiminta on käsittämättömän ummehtunutta ja nurkkakuntaista. Jengi ramppaa Thaimaassa lomalla, mutta seurakunnat toimivat kuin ei ikinä olisi ulkomailla käytykään. Suomen kirkollisesta elämästä on ylipäätään hyvin vaikea löytää edes mitään tietoa maailman kielillä jos haluaisi kertoa meidän kirkostamme ulkomaisille tutuille. Körttiteologia on ihan hyvää kansainvälistä teologiaa myös, kunhan jengi vain vähän saataisiin avautumaan kansainvälisyyteen.
Kristinusko on jo lähtökohdissaan globaali ilmiö. Olen noin kahdeksan vuoden ajan vastannut kirkon nuorisotyönohjaajia kouluttavan koulutusohjelman kansainvälisestä toiminnasta ja ihmetellyt, miksi monet seurakuntanuorina kasvaneet suhtautuvat niin pelokkaasti kansainvälisyyteen, ulkomaille opiskelemaan lähtöön ja vieraita kieliä puhuvien kanssa toimimiseen. Monille on ennakkoluulojen voittamisen jälkeen avautunut uusi mielenkiintoinen maailma ulkomailla opiskelun, kansainvälisen harjoittelun tai kotikansainvälistymisen myötä.
Luterilaisuus on meille suomalaisille itsestäänselvä asia, mutta ei välttämättä muissa maissa. Kun olin nuorena Lontoossa tuli puheeksi mikä uskonto Suomessa on. Hämmästyin, kun englantilaiset eivät tienneet luterilaisuutta lainkaan. Ainoa Luther, joka tiedettiin, oli Martin Luther King.
Kun selitin, että luterilainen kirkko on samantapainen kuin anglikaaninen kirkko, sanottiin: ”Mutta te palvelette kuitenkin Mariaa, eikö niin.”
Katolisilla ja ortodoksisilla kristityillä on jo kirkkojensa organisaation puolesta vahvempi tuntuma Kristuksen kirkon universaalisuuteen kuin luterilaisilla. Tässä suhteessa meillä luterilaisilla on paljon opittavaa vanhemmilta sisariltamme. Mutta kyllä synti ja armo ovat kristinuskon keskeisintä ydintä, myös katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa. Juuri sovituksen evankeliumi on kirkon elinjuuri, jonka näivettyminen johtaa kirkonkin näivettymisen tielle. Siis palatkaamme juurille ja jättäkäämme syrjemmälle ne asiat, joista olemme erimielisiä.
Suomessa on liian paljon ihmisiä, jotka elävät vain oman kirkkokuntansa kaapissa käymättä koskaan muiden Suomessa toimivien uskontokuntien tilaisuuksissa.
Täällä K24:ssäkin on havaittavissa vahvahkoa ”lahkoutumista” myös luterilaisten parissa, mikä tulee ilmi muita kirkko/uskontokuntia väheksyvässä, jopa halveksivassa, tavassa kommentoida niiden toimintaa.
Suosittelen kansainvälistymisen harjoittelun aloittamista oman maan eri uskontokuntien tilaisuuksista. Jospa sitten uskallettaisiin laajentaa reviiriä ”kansainvälisille vesille”?
Matkailu avartaa, vanhan sanonnan mukaan.
Suomen Lähetysseuran esikoulutuskursseilla on vierailtu eri kirkkokuntien jumalanpalveluksissa. Itse olen vienyt porukoita katolisten, ortodoksien, anglikaanisten, vapaakirkon ja baptistien jumalanpalvelukseen.