Kannatuspuheenvuoro: Moniääninen hiippakunta saisi Teemu Laajasalosta ykseyden edistäjän
Nopeasti etenevä maallistuminen, mediapainotteinen kulttuuri ja epävarmuuden aika haastavat Helsingin hiippakunnan seurakunnat. Vuosia jatkunut negatiivinen jäsenkehitys ja taloudelliset menetykset ovat pakottaneet seurakuntia tiukkenevaan talouteen. Samanaikaisesti moniäänisyys ja näkemysten erilaisuus ovat vahvistuneet. Uusi piispa tulee kohtaamaan kaikki edellä mainitut ja monet muut haasteet.
Piispan keskeisiä tehtäviä ovat ykseyden edistäminen ja seurakuntatyön tukeminen. Ykseyden edistäminen on taitolaji, joka edellyttää piispalta syvää opillista tietämystä, kuuntelevia korvia, eriävien opillisten tulkintojen kärsivällistä kohtaamista ja selkeää oman näkemyksen ilmaisua. Juuri tämän takia Teemu Laajasalo olisi paras valinta Helsingin piispaksi.
Nuorissa ja nuorissa aikuisissa on kirkon tulevaisuus. Teemu Laajasalolla on vahva näkemys kirkon kasvatustoiminnan uudistamisesta ja sen välttämättömyydestä. Nuorten aikuisten sitoutuminen kirkon jäsenyyteen edellyttää seurakuntien toiminnalta yleensä ja hiippakunnan piispalta erityisesti nuorten huomioon ottamista uudistuspyrkimyksissä – unohtamatta kuitenkaan muitakaan ikäryhmiä.
Kirkon tiukkeneva talous haastaa Helsingin uuden piispan pohtimaan kirkon rakenteiden uudistamista ja tukemaan seurakuntia, kun ne sopeuttavat henkilöstöpolitiikkaansa uuteen tilanteeseen. Näiden kipeiden asioiden kohtaamiseen Teemu Laajasalon kokemus Helsingin seurakuntayhtymän johtajana ja tuomiokapitulin asessorina antaa hyviä valmiuksia.
Epävarmuuden aika saa ihmiset odottamaan kirkolta rohkaisua, toivon ja rakkauden sanomaa sekä arvojohtajuutta. Teemu Laajasalon kyky sanoittaa viestinsä tähän aikaan on omiaan lisäämään ihmisten luottamusta kirkon opetusta ja julistusta kohtaan. Hänen sanojensa mukaan kirkon tulee pysyä Sanassa, ajassa ja kasassa.
Timo Sahi
Pirjo Ala-Kapee-Hakulinen
Paula Lehmuskallio
Sami Ojala
Veikko Pöyhönen
Laura Rissanen
Kaija Salmela
Jaakko Simojoki
Matti Sollamo
Raija Sollamo
Viivi Ali-Löytty
Maaria Apajalahti
Irja Eskola
Seikko Eskola
Veli-Matti Hynninen
Ville Jalovaara
Elina Koivisto
Lauri Kopponen
Maritta Laiho
Johanna Laisaari
Antti Lanamäki
Helena Lauriala
Liisa Mustajärvi
Mikko Myllys
Mikko Mäkelä
Jaakko Ojala
Arja Paavola
Niina Pihlajamaa
Nina Pitkänen
Tuula Pontela
Pekka Salomaa
Tuulikki Vuorinen
3 kommenttia
Blogikirjoituksen lopussa sanotaan, että Laajasalon sanojen mukaan kirkon tulee pysyä ”Sanassa, ajassa ja kasassa”. Muistaakseni Laajasalo on sanonut, että hän keksi tämän ajatuksen noin 10 vuotta sitten. Ajatus on omastakin mielestäni tärkeä. Mutta mitä Laajasalo sillä tarkoittaa? Ainakin minulle se on jäänyt epäselväksi.
Suurinpiirtein samoihin aikoihin tai vähän myöhemmin (vuonna 2010) kun Laajasalo keksi tämän ajatuksen hän kirjoitti Suomen Kuvalehteen puheenvuoron otsikolla: ”Teemu Laajasalo – ei yksimielisyys, vaan sovitettu erilaisuus”. (linkki alla). Ainakin minulle on jäänyt epäselväksi missä määrin – tai miltä osin – hän edelleen kannattaa tässä puheenvuorossa ilmaisemiaan ajatuksia. En ole lukenut häneltä mitään uutta puheenvuoroa tai kirjoitusta, jossa hän ottaisi kantaa tämän edellä kirjoituksen sisältöihin. Olen kuitenkin saanut sen käsityksen, että hän ei kuitenkaan enää kannata esimerkiksi sitä, että ”Liberaalien pitää saada ilman ehtoja ajaa homoavioliittoa, vihkiä homoja avioliittoon ja siunata avioliiton siunauskaavaa soveltaen parisuhteet jo ennen maallisen avioliittolainsäädännön muutosta”.
”Kirkon tulee pysyä Sanassa, ajassa ja kasassa” on lause joka voi potentiaalisesti merkitä melkein mitä vain. Mielelläni kuulisin mitä Laajasalo sillä tarkoittaa, sisällöllisemmin. Mielelläni myös kuulisin mitä hän nyt ajattelee siitä mitä hän kirjoitti edellä mainitsemassani puheenvuorossaan vuonna 2010.
Teemu kait luottaa vanhojen viisauteen, jonka mukaan laiha sopu on parempi kuin lihava riita. Piispan rooli on varmasti aikamoista nuoralla kävelyä. Tuuli puhaltaa molemmista suunnista. On suurta viisautta Teemulta, jos hän on oivaltanut sen ettei yksimielisyys kaikessa ole kirkossa mitenkään mahdollinen. Yksimielisyyden vaatimus merkitsee kompromissien tekoa luovuttamattomissa kysymyksissä. Jolloin joku joutuu räsymatoksi, joka yli toiset kävelee savisin saappain. Piispan tulee olla kaikkien paimen, vaikka itse ei kaikkien mielipiteitä allekirjoita.
Kirjoittaja
eri kirjoittajia
Kotimaan vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.
Ykseys, kun tuloerot kasvavat. Madonluvut länsimaailmalle, jossa populismi innostaa. Nyt on rakennettu niin. Tämän päällä on tukeva tanssia.
Todella! ”Kasassa”! Mutta ei hötkyillä. Otetaan päivä kerrallaan. Rukoillaan ja tehdään työtä, me vanhat. Te nuoret uskotte. Me epäilemme. Olemme kokeneet liikaa. Ei meistä ole. Ikä painaa, kohta vainaa.
Mutta vielä on aikaa. Päivä sarastaa ja aurinko paistaa niin hyville kuin pahoille. Iltaisin mennään pahnoille. Joka aamu on armo uus. Nautimme lapsenlapsistamme – ja lapsistamme. Elämme heidän kauttaan. Tuemme heitä.
Sokraattinen dialogi painottaa kuuntelun ja kysymisen tärkeyttä. Siinä ja ristissä on ainoa toivomme.
Ilmoita asiaton kommentti