Kaksi rakentajaa
Kaksi rakentajaa
Jeesus puhui vertauksen kahdesta rakentajasta. Toinen on ymmärtäväinen, toinen tyhmä.
Ymmärtäväinen rakensi kallioperustalle ja hänen talonsa pysyi pystyssä.
Tyhmä rakensi hiekalle ja talo kaatui rankkasateen tullessa.
Jeesuksen aikana Pyhän maan ympäristössä tämä vertaus puhuu eri tavoin kuin suomalaisessa maisemassa nykyaikana.
Viisaan miehen rakennus
Kalliopohja oli ylös korkean mäen tai matalan vuoren laelle rakentaminen. Siellä oli kaupunki. Siellä oli muitankin ihmisiä. Viisas mies rakensi koetulle maaperälle. Hän asettui asumaan toisten yhteyteen. Hän rakensi kaupungin muurien sisälle.
Turvallisuussyistä kaupungit olivat korkealla. Vihollisen oli vaikea päästä niihin. Ne myös näkyivät. ”Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki pysyä kätkössä.”
1) Muuri suojasi vihollisten tuloa vastaan.
2) Ahdasta porttia oli helppo puolustaa. Yhtä sisään tunkeutuvaa hyökkääjää vastassa oli sisäpuolella monta vastassa.
3) Kapea tie luikerteli vuoren rinnettä kaupunkia kohti. Tulijat näkyivät jo kaukaa. Sekin lisäsi turvallisuutta.
4) Kaupunkien omista asukkaista pidettiin asukasluetteloa. (Kirkonkirjojen pito ei ole mikään uusi keksintö.)
5) Jokaisella kirjoissa olevalla oli täydet kansalaisoikeudet kaupungin asioista päätettäessä. (Jeesus sanoo että saamme iloita, että nimemme ovat kirjoitetut taivasten kirjaan.)
6) Portin takana oli kaupungin tori. Siellä oli vilinää ja vilskettä.
7) Portin luona kokoontui kaupungin hallitus. (Esim. arabit nimittivät omaa hallintoaan yhdessä paikassa ”Kultaiseksi portiksi”.)
8) Kalliopohjalle perustaminen on siis yhteisöön perustamista. Hengellisesti se on Kristus portin kautta kirkon yhteydessä yhteisestä elämästä osallisuutta ja sen kokonaisuuteen mukaan tulemista.
Näemme että Jeesuksen vertauksen viisas mies asettui elämään koko väen kanssa yhteistä elämää. Kristinuskossa yhteisöllisyys on ollut perustavaa laatua jo alusta alkaen. Uskomme Jeesukseen on kirkon yhteydessä elämistä, Jumalan kansan kanssa yhteistä elämää yhteisessä uskossamme.
Tyhmän miehen rakennus
Pyhässä maassa on wadiksi kutsuttuja jokia. Ne ovat osan aikaa vuodesta kuivana. Useinkin niiden uomassa on sekä kiviä että hiekkaa. Jeesuksen aikana talot rakennettiin useinkin kivistä, koska kiviä oli paljon ja niitä oli helppo saada. Muurilaastia ei käytetty.
Vertauksen tyhmä mies ajatteli pääsevänsä helpolla. Hän teki talonsa kuivana kautena wadi -joen pohjalle.
9) Talo tuli valmiiksi nopeasti. Kiviä ja hiekkaa oli lähellä. Hän vain kasasi niitä ja talo oli hetkessä melkein valmis. Lisäksi vain katetta ja kaikki oli kunnossa.
10) Kulkuyhteydetkin näyttivät vaivattomalta. Wadi luikerteli kahden vuoren välistä, laaksossa tai solassa. Vuorten välinen kuilu oli avara portti. Siinä eivät seinät olleet lähelläkään joen uomaa.
11) Kuivana kautena wadi oli lavea tie. Se kulki eteenpäin – ja saattoi päätyä autiomaahan. Siellä oli kuivaa, siellä yksinäistä, siellä jano ja nälkä: lopulta kuolema.
12) Kuiva kausi päättyi. Saapui sadeaika. Vuorten rinteiltä valuivat vedet. Tulivat wadiin virtaavina röykkiöinä. Heittäytyivät taloa vastaan valtaisana vyörynä. Kivistä kyhätty talo huuhtoutui vesimassojen mukana.
13) Koko tienoo muuttui. Se oli yhtä orvon näköinen kuin ennenkin. Kivet yhtä hajallaan ja epäjärjestyksessä kuin alkuaankin. Hiekka yhtä lailla wadin pohjaa peittämässä kuin ennen rakentamistakin. Talo: ”Se sortui ja sen sortuminen oli suuri.”
Uskon näkökulma tyhmän miehen touhuun. Rakentaja perusti uskonsa yhteisen uskon ulkopuolelle. Hän rakensi omien kuvitelmiensa varaan. Hän rakensi hengelliseen eristäytymiseen. Hän oli muun yhteisön ulkopuolella oleva, yhteisen kaupungin ulkopuolelle rakentava. Hänen uskonsa rakentui kristillisen yhteisön ulkopuolelle.
Yhteenvetoa Jeesuksen vertauksesta
Tässäkin vertauksessa Jeesus opettaa uskon yhteyttä. Kirkon usko on yhteinen usko. Yhteyden perustana on Kristus.
Vertauksessaan Jeesus siis puhuu siitä että hänen sanansa puhuvat Jumalan kansan yhteisestä elämästä yhteisessä uskossa Jeesuksen sanan voimasta. Evankeliumi on yhteisen kirkon elämänyhteydestä osallisuutta.
79 kommenttia
Jeesus kuoli koko syntisen maailman tähden. Seurakunta on rakennettu tuon lupauksen varaan ja lupauksen on antanut Jumala. Synti on meissä kaikissa sisällä jo syntymässä. Kuka tietää ihmisen syntymän, matkan ja kuka sen päätöksen? Jollei Jumala pelasta ihmistä tästä syntisestä sukukunnasta, niin kuka voi pelastua?
Autuas on se ihminen, jolle Jumala ei lue syntiä. Kristuksen tähden se näin on, Jumala on tehnyt päätöksensä ja lahjoittanut Vanhurskautensa Armosta niille, jotka uskovat syntinsä anteeksi. Seurakunta elää tästä uskosta. Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.
”Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras. Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen. Ja hän rukoili uudestaan, ja taivas antoi sateen, ja maa kasvoi hedelmänsä. Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa, niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.” Jaak.kirj.5
Kuvataksemme, miten suuria voivat vesimassojen voimat olla sadekaudella Pyhällä maalla, kerrottakoon tapaus maailmansotien väliltä.
Tiberiaassa oli muuan köyhemmän väen asuma-alue rakennettu tukevan alueen ulkopuolelle vuoren rinteelle.
Erään sadekauden aikana vuorilta tuli niin paljon sadevettä että kokonainen kaupunginosa sortui ja sadat köyhät jäivät asunnottomiksi.
Kun esimerkiksi tunnustuskirjat tulkitsevat Jumalan Sanaa, niin se näyttää syvällisemmältä. Enää ei tyydytä seuraamaan ja uskomaan niinkuin on kirjoitettu. Siksi Jeesuksenkin vertauksen toinen rakentaja kiikutetaan vuorelle, vaikka Jeesus painottaa, että ero kahden rakentajan välillä ei ollut ihmissilmälle ilmeinen, – toinen kaivoi syvään, eli rakensi Sanan kalliolle.
Mitä tuo kertomus Tiberiaan suurista vesimassoista palvelee. Mielestäni se on yksi juttu lisää, viemään fokuksen pois Jeesuksen vertauksen ytimestä, eli kahdesta rakentajasta.
Martti kommenttin 12:07: Pidän tätä lievänä “virnuiluna”, josta Matiaskin näyttää tykkäävän. Käytän noin töykeää ilmaisua, koska mm. tämä kommenttisi yrittää väittää, että juuri siellä, mihin tämä vertaus sijoitetaan, on typerää Jeesuksen puhua syvälle kaivamisesta ja kallion päälle perustuksen laskemisesta. Kymmenien jopa satojen metrien maakerroksia on kaikkialla maapallolla, Israelissakin. Näillä alueilla ei voida laskea perustusta kalliolle, ei silloin eikä tänään. Myös nuo Matiaksen jutut erilaisista maaperistä lennättävät asian pois keskityksestä ja tekevät Jeesuksen tietämättömäksi maaperäasioista.
Uskon, että Jeesus otti olosuhteet huomioon ja vertaus tähtää kahteen uskovaan, joista toinen elää ja tekee niinkuin Sana opettaa ja toinen lukee vaikka Matiaksen selityksiä. Onko sinun Matias niin mahdoton uskoa, mitä Raamatussa on kirjoitettu ja huomioida, että perustus on Sanan kallio, Jeesus kallio, jotka ilmaisut selventävät hyvin asiaa.
Tunnen Israelin maaperän. Siellä on kalliota ja hiekkaa ja siltä väliltä. Jos minä tiedän sen, niin kyllä Jeesuskin tiesi. Sinun tulkintasi, Matias, on hiekalle laskettu.
Uudestisyntyneessä asuu Jeesus, ja uudestisynnyttämme olemme Pyhän Hengen temppeli. Nämä uskovat lukevat Raamattua ja laskevat elämänsä sille, Sanan kalliolle. Sitten kun vähintään kaksi “temppeliä” kokoontuu Jeesuksen nimessä, niin Hän on heidän keskellään(kin). Siksi on etenkin Paavalin kautta annettu ohjeet paikallisseurakunnan toimia. Itse kuulun tällaiseen veljesyhteyteen, jota lahkoksi on kutsuttu ja jonka lahkon perustaja oli itse Jeesus. Paavali, vaikka oli entinen Seurakunnan vainoaja, tunnustautui kirkollisen järjestelmän edessä tähän lahkoon kuuluvaksi. Tämän lahkon oppi on puhtaana minunkin pienessä paikallisseurakunnassani. Siis juuri sellaisena, kuin se Raamatussa on ohjeistettu. Olemme puutteellisia ihmisinä ja puutteellisia ohjeitten toteutuksessa, mutta haluamme kaiken laskea Kalliolle. Joskus täytyy kaivaa syväänkin ja nähdä vaivaa. Vajavaisuutemme ei kuitenkaan ole sitä luokkaa kuin se oli Korinton paikallisseurakunnassa tai useimmissa seitsemässä Aasian seurakunnassa, joita Jeesus varoitti, nuhteli ja rohkaisi. Siis emme ole mikään 100 vuotta vanha yhteisö. Juuremme on Jerusalemissa, Pyhän Hengen kasteen vuodatushetkissä, joka kaste ensin tuli n. 120 Pyhästä Hengestä uudestisyntyneen päälle ja sitten melkein koht’sillään kolmetuhatta otti pelastuksen vastaan ja kastatti itsensä. Tätä sitten seurasi Pyhän Hengen kaste, ylimääräinen Voima niille, joilla on jo Pyhän Hengen sinetti sisimmässään.
Martti puhut raamatullisillakin määreillä, mutta teet sen hajanaisilla luterilais-katolisilla käsityksillä. Sinun “valtava kirkko” on ilmeisesti se universaalinen kirkko, jonka pää on paavi. Ensinnäkään, Raamattu ei puhu universaalisesta seurakunnasta, vaan paikallisesta seurakunnasta paikkakunnittain. Samoin Matiaskin käyttelee Ilmestyskirjan tekstiä tavalla, joka ei voi olla Sanan uskossa sulautumisen tulos.
Kenelle Jeesus Sanoo Jumalan antavan ymmärryksen Jeesuksen julistamalle Jumalan valtakunnalle ja keneltä Jumala tämän salaa?
Matt. 11:25 Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
Siis lapsenmieliset voivat ymmärtää kun Jeesus on parantanut heidän paatuneen sydämen.
Entä tämä vertaus rakentajista, mitä se kertoo lapsenmielisille, selkeästi on kysymys (kun kuulee eli on uudestisyntynyt) TEKEEKÖ Jeesuksen Sanojen mukaan vai EI, siis nyt on kyse minun omasta elämästä KUN kuulen Jeesuksen Sanat teenkö niiden mukaan vai en, sitten on vertaus kuinka käy eri tapauksissa eli kun teen Jeesuksen Sanojen mukaan olen KUIN viisas rakentaja jonka rakennelma (elämä) ei romahda kun taasen jos en tee Jeesuksen Sanojen mukaan olen kuin tyhmä rakentaja jonka rakennelma (elämä) romahtaa, siis tässä kohden ymmärrän että tämä tarkoittaa kadotusta.
Omassa elämässä elin lki 40v kuulematta Jeesuksen Sanoja vaikka olin vauvana kastettu, pyhäkoulua käynyt rippikoulun käynyt konfirmoitu, niin rakensin oman elämäni omalle ymmärrykselle ja viisaudelle, sen lopputulos oli täydellinen toivottomuus, elin pimeydessä ja tein sen tekoja, siis vaikka osasin lukea Jeesuksen Sanoja niin en niitä ymmärtänyt eli ne eivät olleet sydämessäni vaan pään tietoa ja seurasin sydämeni haluja ja himoja omassa viisaudessa ja ymmärryksessä valheen vietävänä.
Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta sain parantua pois pimeudestä valkeuteen ja näin missä saastaisuudessa ennen elin.
Ari
Jeesuksen sanat on lausuttu aivan tietyssä historiallisessa tilanteessa. Siksi niissä on oman aikansa mukainen elämäntilanne näkyvissä.
Toisaalta Jeesus on koko maailman Vapahtaja kaikille ajoille. Siitä syystä hänen opetuksensa on tarkoitettu kaikille kansoille kaikkina aikoina.
Siksi myös kahden rakentajan vertauksen opetus kirkon yhteydessä elämiseen on kaikkia aikoja ajatellen pätevä. Kun elät Jumalan kansan yhteydessä niin silloin elät Jumalan yhteydessä. Jumala ei sinua hylkää. Älä siis jätä seurakunnan yhteistä elämää. Kerran tulee ilmi että Jumala ottaa kirkkonsa tykönsä iankaikkiseen elämään. Pyhien yhteys kantaa kuoleman rajan yli ja Pyhän Hengen työ nostaa meidät ruumiin ylösnousemukseen ja iankaikkiseen elämään.
Herran siunaus oli kohdistettu Israelin kansalle. Israelin kansa on ainut kansa jonka Jumala on valiinnut itse kokonaisena kansana, antanut sille lait ja liitot. Jeesus tuli Israelin lasten takia. ( Jeesus kertoo sen naiselle joka pyytää apua, ketä varten hänet on lähetetty) Uusi liitto ennustettiin jo monen profeetan kautta. Jotkut vastaanottivat Jeesuksen , mutta suurin osa ei Israelin kansasta vastaanottanut Jeesusta pelastajanaan. Pietari näky näyn, joka merkitsi, että kansojen ihmisille mahdollistuu pelastus. Kansojen ihmisistä se pelastuu joka turvautuu Jeesuksen uhriin. Jumala ei alkanut ottamaan ketään muuta kansaa kansoina omakseen. Yksilöiden kautta kerääntyy pakanoiden luku. Voidaan sanoa että kokonaiset kansat kääntyivät, kun säädettiin laki, että nyt tämä uskonto on jonkun pääuskonto. Tämä taasen ei todellista kääntymystä, vaan pakotettua. Heistä ei kaikki hyväksy Jeesusta pelastajaksi. Pienosevankeliumi kertoo :”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Jeesus sanoo: “Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (Ilm. 3:20) Mitenkään ei pidä sekoittaa, koska puhutaaan kansalle ja koska yksilöille Raamatussa. Jumala puhuttelee omaa kansaansa Israelia yksikössä, koska se on ainut kansa jonka hän on yhtenäisenä kansana valinnut. Jeesuksen puhe kohdistuu yksilöihin, joista tietysti muodostuu kansa. Yhtäkään kansaa ei tänä päivänä ole joka kokonaisuudessaan, joka ainoa yksilö mukaan lukien uskoo Jeesuksen olevan heidän Vapahtaja ja Pelastaja sekä Parantaja.
Ismo Malinen, mietippä oikein räikeää esimerkkiä tästä ”syntinsä tunnustavasta” seurakunnasta, siis samalla kirkonpenkillä istuu pieni lapsi ja vieressä pedofiili joka on käyttänyt tätä hyväkseen ja edessä saarnaaja maagisella lauseen toistolla julistaa synnit anteeksi.
Tämä on mahdollista jokaisessa ”syntinsä tunnustavassa” seurakunnassa jossa yhteisesti ”tunnustetaan” synnit ja saadaan anteeksi.
Tätä vartenko Jeesus vuodatti verensä?
Ilmoita asiaton kommentti