Kaikkien kansojen valkeus

Lähetysmatkalla Kamerunissa näkymä kylämaisemaan 2.4.2006

SUNNUNTAI 6.2.2022

Kynttilänpäivä

Kristus, Jumalan kirkkauden säteily

Psalmi 48:11–15

Kun Jeesus oli 40 päivää vanha, niin hänet tuotiin temppeliin. Siellä toimitettiin uhri, liturgia,  lapsen ja äidin siunaamiseksi.  Kaksi profeettaa esiintyi tuossa tilanteessa.  Vanha Simeon totesi että Jeesus on koko maailman valo.

Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. 
 (Luuk. 2:30-32)

Valo on Jumalan valo. Luomistyön ensimmäiset sanat lausui Jumala: ”Tulkoon valo!”  Jeesuksessa tämä valo tuli ihmiseksi meidän keskuuteemme. Jumala ei jättänyt meitä pimeyteen. Hän on valkeus valkeudesta. Hän loistaa meille täyden pelastuksen täydellä kirkkaudella.

Nikean tunnustus sanoo tämän näin:

Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan,
joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua,
Jumala Jumalasta,
valo valosta,
tosi Jumala tosi Jumalasta,
syntynyt, ei luotu,
joka on samaa olemusta kuin Isä
ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä,
joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista,
tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta
ja syntyi ihmiseksi.

Kun Simeon siunasi Jeesuksen, niin hän ei puhunut omiaan, vaan kertoi psalmimme sanoman: Jumalan valo loistaa maan ääriin saakka.  Pyhässä temppelissä Siionin vuorella valo tuotiin ilmi. Tässä ja nyt, juuri tämän siunausliturgian aikana koko maailman Vapahtaja on tullut kansansa keskuuteen. Hän on saapunut omaan asuntoonsa, Jumalan pyhäkköön.

Ympäröivä kansa tuskin tajusi Simeonin sanoman valtaisaa ulottuvuutta.  Jumala on tullut luoksemme. Jumala itse on astunut kansansa keskuuteen. Pienokaisessa oli läsnä hän, joka pitää yllä koko maailmankaikkeutta, Jumalan Poika, jota yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa kiitetään ja ylistetään.  Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa.

Jokaisen liturgian olemukseen kuuluu tämä kynttilänpäivän salaisuus.  Jumala tulee meidän keskellemme. Jeesus Vapahtajamme on läsnä. Hän elää ja vaikuttaa kansansa hyväksi. Hänessä ovat kaikki maailman kansat siunatut.

Jumala, maan ääriin saakka kiiriköön sinun nimesi,
kaikukoon ylistyksesi!
Sinun kätesi on hyvyyttä täynnä.

Evankeliumi kuuluu myös kaikille sukupolville. Isät ja äidit, pojat ja tyttäret, vanhukset ja pienokaiset, kaikki yhdessä ovat osallisia Jumalan suuresta lahjasta. Koko väki vauvasta vaariin saa elää yhteisen uskon voimasta: Jumalan Pojan pelastuksesta. Kaikkia yhdessä pyydetään yhteiseen pyhäkköön, Herran huoneeseen, Jumalan kansan kokoukseen, yhteiseen jumalanpalvelukseen yhteisessä kirkossa.

Katsokaa sen muureja, tutkikaa sen palatseja,
  niin että voitte kertoa tuleville polville:
  Suuri on Jumala!

Yhteisöön kutsutaan jokaista. Kaikki pyydetään mukaan. Ketään ei pidä jättää ulkopuolelle. Ajasta aikaan kaikukoon hänen kiitoksensa ja ylistyksensä.

 

Kynttilänpäivän psalmi:

Jumala, maan ääriin saakka kiiriköön sinun nimesi,
kaikukoon ylistyksesi!
Sinun kätesi on hyvyyttä täynnä.
  Iloitkoon Siionin vuori, riemuitkoot Juudan kaupungit,
  sillä sinun tuomiosi ovat oikeat.
Lähtekää, kulkekaa Siionin ympäri, laskekaa sen tornit.
Katsokaa sen muureja, tutkikaa sen palatseja,
  niin että voitte kertoa tuleville polville:
  Suuri on Jumala!
Hän on Jumalamme ajasta aikaan.
Hän johdattaa meitä ainiaan.

Ps. 48:11–15

 

    • Pasanen, oletko oikeasti tosissasi kun julistat Matiakselle parannuksen tekemistä?

      Oletko lukenut Matiaksen blogeja, joissa puhutaan Jumalan ihmeellisistä teoista läpi koko Raamatun kirjaston? Ajatteletko tosissasi, että Matias ei ole oikeassa uskossa Herraan Jeesukseen? Jos näin ajattelet, niin voisit pysähtyä hetkeksi ja pohtia ”omaa ainoata oikeaa uskoasi.”

    • Kari Paukkunen oikein olet lukenut.

      Jeesus käskee julistaa parannusta syntien anteeksi saamiseksi Hänen nimessään, tätä toteutan, miksi Roto olisi poikkeus?

      Kyllä uskova joka on parannuksen tehnyt tietää sen ettei se ole sama kuin kaste vauvana.

      Jokainen ihminen vaeltaa pimeydessä kunnes Jumala kutsuu ja jos ihminen silloin tekee parannuken ja ottaa kasteen niin saa synnit anteeksi ja Pyhän Hengen, tämän sanoittaa Pietari selkeästi.

    • Oletko sitä mieltä, että Matias Rotolla ei ole oikeutta uskoa syntejään anteeksi, vaan hänen pitäisi tehdä jotain pelastuakseen?

    • Kari Paukkunen kukaan ei ole niin paha etteikö armo riittäisi kun tekee parannuksen ja uskoo evankeliumin, mutta kukaan ei ole niin hyväkään ettei ilman parannusta pelastuisi.

    • Kari Paukkunen luterilaisuudessa on valhe evankeliumin vauvakasteen kautta, kaste ei ole parannus vauvalle.

    • Olen kastettu ja ainoa auttajani on Herra Jeesus Kristus. Kukaan muu ei voi minulle antaa syntejä anteeksi. Olen hylännyt kaikki omat tekoni ja uskon, että Jeesus Kristus on vuodattanut pyhän, kalliin verensä minun syntieni sovitukseksi. Se riittää. Näin Raamattu opettaa.

      Ari Pasanen, jos vaadit minulta jotain muuta, olet vaarallisella tiellä. Minä en sinua tuomitse, mutta sinä vastaat hänen edessään siitä, mistä minut tilille asetat.

      Minä vastaan uskostani Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle, ainoalle Jumalalle, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalalle, minun Isälleni. Hänelle minun tulee tehdä tiliä (jokapäiväistä parannusta) joka päivä. Muuta Jumalaa ei ole taivaassa ja maan päällä.

    • ”Kari Paukkunen luterilaisuudessa on valhe evankeliumin vauvakasteen kautta, kaste ei ole parannus vauvalle.”

      Minä en ole vauva, vaan 62-vuotias mies. Vanhempani veivät minut kasteelle, olen siitä kiitollinen.

      Tuhlaajapoika palasi 22-vuotiaana Isän vetämänä Jeesuksen luo esirukouksen voimasta. Raamattu avautui minulle. Jeesus halusi minut omakseen jo kasteessa. Synti, maailma ja perkele pettivät minut nuoruudessa. Syntisen elämäni syynä ei ole kaste eikä Jeesuksen Golgatan työ. Syy on minun. Herra Jeesus rukoili ristillä: ”Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät”.

      Isä kutsui, ”…kukaan ei voi tulla minun tyköni, ellei Isä häntä vedä” Jeesuksella on iankaikkisen elämän sanat, ”kenen tykö me voisimme mennä?” Minä haluan mennä hänen tykönsä, enkä kenenkään muun.

      Ari Pasasen ohjeet ovat keveitä Jeesuksen opetuksen rinnalla.

  1. Ari

    Etkö todellakaan huomaa, että moittiessasi sitä Jumalan lahjaa, jonka olen saanut jo ennen kuin sinua oli olemassakaan, moitteesi ei kohdistukaan minuun vaan suunsoitollasi herjaat itse Jumalaa.

    Raamatun noudattamisesta muutama kohta.

    Helluntaisaarnassaan Pietari sanoo, että kaste kuuluu myös lapsille.

    ” — kaste — lapsillenne —” Ap,t. 2:38-39

    Tämän kieltämällä sinä herjaat Jumalaa, kun syytät hänen puhuvan väärää oppia pyhässä Raamatussa.

    1. Moos. 3:16 kertoo, että tämä lapsi voi olla jopa niin pieni vauva, että se juuri on tulossa äitinsä kohdusta ulos. Lapsi sana kreikaksi nimittäin on sama sana jota kreikan kielinen Vanha testamentti käyttää verbinä ”tikto” synnyttää ja nominina ”teknon” lapsi -sanana. Kaikki tämän kanssa ristiriidassa olevat opilliset kiemurtelut Jumalan totuutta vastaan tappelemalla ovat Jumalan sanan kunnioituksen puutetta, paratiisin käärmeen kuiskuttelua: ”Onko Jumala todella sanoinut?”

    1.Mooseksen kirja:

    3:16 Ja vaimolle hän sanoi: ”Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva.”

    Ekassa Pietarin kirjeessä Pietari sanoo, että kaste pelastaa. !. Piet. 3:21. Mikäsi kiellät tämän sanan niin nouset kapinaan Jumalaa vastaan. Pyhä Henki puhuu Raamatun välityksellä, ja jos kiellät tämän kohdan sanan, että kaste pelastaa, niin taistelet Totuuden Hengen sanaa vastaan.

    1.Pietarin kirje:

    Vuoden 1938 käännös

    3:21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena – joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta – Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,

    Vuoden 1992 käännös

    3: 21 Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,

    UT2020

    3: 21 Samoin teidätkin pelastaa nyt vesi eli kaste, ei saastaisesta elämästä luopuminen. Kasteessa te olette tehneet Jumalan kanssa sopimuksen, joka takaa teille puhtaan omantunnon. Te pelastutte Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta.

  2. Matias Roto taas vääristelet Raamatun sanaa:

    ” — kaste — lapsillenne —” Ap,t. 2:38-39″ (Matias Roto)

    Tuossa ei ole kaste vaan lupaus, se mikä on lupaus:

    38… ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan”

    39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”

    Tämä lupaus koskee kaikkia ihmisiä keitä Jumala kutsuu.

    • ”Kari Paukkunen luterilaisuudessa on valhe evankeliumin vauvakasteen kautta, kaste ei ole parannus vauvalle.”

      Minä en ole vauva, vaan 62-vuotias mies. Vanhempani veivät minut kasteelle, olen siitä kiitollinen.

      Tuhlaajapoika palasi 22-vuotiaana Isän vetämänä Jeesuksen luo esirukouksen voimasta. Raamattu avautui minulle. Jeesus halusi minut omakseen jo kasteessa. Synti, maailma ja perkele pettivät minut nuoruudessa. Syntisen elämäni syynä ei ole kaste eikä Jeesuksen Golgatan työ. Syy on minun. Herra Jeesus rukoili ristillä: ”Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät”.

      Isä kutsui, ”…kukaan ei voi tulla minun tyköni, ellei Isä häntä vedä” Jeesuksella on iankaikkisen elämän sanat, ”kenen tykö me voisimme mennä?” Minä haluan mennä hänen tykönsä, enkä kenenkään muun.

      Ari Pasasen ohjeet ovat keveitä Jeesuksen opetuksen rinnalla.

    • ”Tämä lupaus koskee kaikkia ihmisiä keitä Jumala kutsuu.”

      Jumala kutsui jo kasteessa minua. Kutsu uudistui ollessani 22-vuotias. Älä sano, että Jumala ei ole minua kutsunut.

      Jumala on puhutellut ja kutsunut minua kasteen jälkeen lukemattomia kertoja. Tänään hän on myös puhutellut minua. Iloitsen Simeonin lailla Jeesuksesta Kristuksesta.

    • Kari Paukkunen mielestäni seuraava Raamatun kohta kumoaa ”tuhlaajapoika” toilailut eli että voisi mennä maailmaan ja tulla takaisin kun on uudestisyntynyt:

      4 Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
      5 ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
      6 ja sitten ovat luopuneet-taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.(Hep.6)

    • Pasanen,

      Olen kastettu ja ainoa auttajani on Herra Jeesus Kristus. Kukaan muu ei voi minulle antaa syntejä anteeksi. Olen hylännyt kaikki omat tekoni ja uskon, että Jeesus Kristus on vuodattanut pyhän, kalliin verensä minun syntieni sovitukseksi. Se riittää. Näin Raamattu opettaa.

      Ari Pasanen, jos vaadit minulta jotain muuta, olet vaarallisella tiellä. Minä en sinua tuomitse, mutta sinä vastaat hänen edessään siitä, mistä minut tilille asetat.

      Minä vastaan uskostani Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle, ainoalle Jumalalle, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalalle, minun Isälleni. Hänelle minun tulee tehdä tiliä (jokapäiväistä parannusta) joka päivä. Muuta Jumalaa ei ole taivaassa ja maan päällä.

    • Kari Paukkunen milloin uudestisynnyit mielestäsi eli sait Pyhän Hengen?

      Pyhä Henki kirkastaa Jeesusta Kristusta. Minulle opetettiin lapsena sekä pyhäkoulussa että kodissa Jeesuksesta. Pyhä Henki toimii sanan kautta.

      Pyhän Hengen työ laimeni nuoruudessa, koska vältin hengellistä opetusta. Myöhemmin 22-vuotiaana sain voimakkaan etsikkoajan, jolloin Raamattu avautui voimakkaasti. Tänään, 40 vuotta myöhemmin Pyhän Hengen vaikutus on sitä voimakkaampi, mitä enemmän olen Raamatun kanssa tekemisissä.

      Jeesus sanoo: Minun sanani ovat henki ja elämä. Jos on etäällä sanasta, usko kuivuu. Lähellä Raamatun sanaa usko voimistuu, koska Jeesus Kristus lähetti Pyhän Hengen, joka muistuttaa kaikesta siitä, mitä on kirjoitettu. Siksi Matias Roto pitää esillä Raamatun sanaa blogeillaan. Pyhä Henki ruokkii Jumalan lapsia Jumalan sanan kautta.

    • Kari Paukkunen en kaiketi vaadi mitään keneltäkään vaan julistan parannusta syntien anteeksi saamiseksi Jeesuksen nimessä, siis kun tämä julistus pistää sydämeen niin ei se ole minun vika.

    • ”Kari Paukkunen milloin uudestisynnyit mielestäsi eli sait Pyhän Hengen?”

      Kysymyksesi saattaa sisältää ajatuksen, että en ole uudestisyntynyt, enkä ymmärrä Jumalan sanaa?

      Ennen ei Raamattu kiinnostanut, mutta tänään Raamatussa ovat minulle evankeliumin lupaukset, iankaikkisen elämän sanat. Kukaan ei voi ottaa niitä vastaan, ellei ole uudestisyntynyt.

      Ari Pasanen, sama kysymys sinulle, milloin uudestisynnyit mielestäsi eli sait Pyhän Hengen?”

    • Kari Paukkunen pidätkö niitä jotka puolustavat omaa ”oikeaa kristin uskoaan” miekalla, uudestisyntyneinä? Voiko Pyhän Hengen omaava tehdä väkivaltaa uskonsa puolustamiseksi?

    • Pasanen, kommenttisi: ”Kari Paukkunen en kaiketi vaadi mitään keneltäkään vaan julistan parannusta syntien anteeksi saamiseksi Jeesuksen nimessä, siis kun tämä julistus pistää sydämeen niin ei se ole minun vika.”

      Sinun julistamat sanat eivät pistä sydämeen, vaikka kuinka monta kertaa niitä toistaisit.

      Kristus kehottaa minua tekemään parannusta omista töistäni ja uskomaan evankeliumin. Tämä on minulle tullut sana jo vuonna 1981. Se on voimassa myös tänään. Synnit ovat anteeksi saadut Jeesuksen Kristuksen nimessä. Hänelle kiitos, kunnia ja ylistys, nyt ja aina,

    • Ari Pasanen, sama kysymys sinulle, milloin uudestisynnyit mielestäsi eli sait Pyhän Hengen?”

    • Pasanen: ”Minut kastettiin 8.10 2000-luvun alussa mältinrannassa tampereella eli silloin sain Pyhän Hengen”

      Ennen kastettasi Pyhä Henki ei sinua kutsunut? Jeesus sanoo, että kukaan ei voi tulla hänen tykönsä ellei Isä häntä vedä. Jumalan kutsua ei voi kuulla eikä kokea ilman Pyhää Henkeä, joka tekee Jeesuksen työtä.
      Helluntailaisen opin mukaan pitäisi kastaa vain ne, jotka ovat uudestisyntyneet.

      Jeesus sanoo: Isä ja minä teemme työtä yhä (Raamattu).

    • Ari

      Kaste on vain yksi. Kasteen tekoa ei voi uusia. Jos olet saanut kasteen lapsena, niin tuo toinen kasteeksi nimittämäsi on Jumalan sanan vastainen toimitus.

      Efesolaiskirje:

      4:5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;

      Miksi toimit kuin ulkokullattu tässä keskustelussa. Annat ymmärtää että vain sinä muka olisit ainoa joka tässä keskustelussa pitäytyy Raamattuun.

      Itse kuitenkin teet kaikkein räikeimpiä poikkeamia Raamatun sanasta kieltämällä Raamatun merkityksen, kun juokset kaiken maailman eksytysten perässä Raamatun selvän sanan kieltäen, että kaste on yksi.

      Sinun olisi aika tehdä parannus tästä Jumalan sanan vastustamisestasi ja myöntää että lapsena saamasi kaste on ainoa oikea kaste, sillä kaste on yksi, yksi ainoa.

      Kun ensimmäinen kaste liitti sinut Kristukseen, niin miksi menet sitten sellaiseen kasteeksi kutsumaasi, jossa olet tottelematon sille kutsumukselle, jonka Jumala sinulle antoi jo pienenä. .

    • Ari

      Kysyt Karilta milloin tämä sai Pyhän Hengen.

      Raamatussa on selkeä vastaus milloin saa Pyhän Hengen lahjan

      ” —- kaste —– n i i n te saatte Pyhän Hengen lahjan— lapsillenne —” Ap.t. 2:38-39

      Joten pitääpä asettaa sinulle vakava kysymys, milloin sinä alat ottamaan Raamatun todesta. Tähän asti olet kerta toisensa jälkeen osoittautunut Raamatun sanan kieltäjäksi, kun et ole ottanut tuota lapsi sanaa todesta, etkä näytä myösäkään ottavan täydestä todesta tuota niin-sanaa, joka aivan selvällä suomen kielellä sanoo, että Jumala antaa Pyhän Hengen lahjan pyhän kasteen välityksellä.

    • Ari

      Sotket asioita.

      Tuo Nooan aika oli erikseen ja Pietarin kiertokirjeen aika oli erikseen. Niinpä yksi sana kertoo, että toimit kuin huonosti kasvatettu metsäkoira: haukut väärän puun alla.

      Se sana on: N Y T , kreikaksi νῦν , nyn.

      Pietarin aika siis on aivan muuta kuin Nooan aika. Nooan aikana vesi koitui ulkopuolisille tuomioksi, mutta arkissa oleville pelastukseksi. Nyt meidän nykyajassamme kirkko on pelastuksen arkki ja kasteen vesi pelastaa meidät eli siis kaste pelastaa.

    • 20 jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
      21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,

      Mihin tuo ”vertauskuva” viittaa?

    • Ari

      Kasteen pelastus on todellinen eli reaalinen Jumalan teko. Hän pelastaa meidät kasteen välityksellä.

      Kysymyksesi ”vertauskuvasta” (vuoden 1938 käännös, ”esikuvan” vuoden 1992 käännös ja ”Samoin” vuoden 2020 käännös, tarkoittaa itse asiassa ilmaisua, joka toimii mallina nyt tässä ja meidän tilanteessamme. Se sanoo että noin Jumala pelasti tuolloin. Tuo sama pelastuksen todellisuus toimii meidänkin aikanamme, mutta nyt tässä tilanteessa Jumala tekee sen kasteen veden välityksellä. se pelastaa. Esikuvan näkökulmana EI OLE ihmisen teko vaan Jumalan teko: Jumala pelastaa.

      En ole laskenut kuinka monesti olen saanut kerrata, ehkä kymmeniä jollei satoja kertoja, että kaste on Jumalan teko ja tämän kasteen välityksellä HÄN pelastaa meidät, emmekä me itse myötävaikuta siihen mitenkään, ei oljen korren noukkimisen vertaa.

      .

    • Ari

      Kysymyksenasettelusta

      Asetat kysymyksessäsi kahden eri tason vaikuttajat samalle linjalle. Se on yhtä tavalla asian väärin kuin erään viisaan naisen vitsiksi tarkoitettu tokaisu, että ilma on kaunis tänään, vaikka sen itse sanonkin. Eli siis vitsaillakseen, että hän säätäisi säät ja ilmat.

      Itse asiaan vanhempien päätöksen seurauksista

      Jättämällä lapsensa kastamatta vanhemmat jättävät lapsensa ikuisen kadotuksen alaisuuteen, pelastuksen ulkopuolelle.

    • Pekka

      Kiitos kommentistasi.

      Kinaaminen sinänsä on aivan turhaa. Mutta aikoinaan jonkin verran opettajanakin toimineena tiedän, että ”Kertaus on opintojen äiti”, ”Repetitio est mater studiorum”.

      Elämäni aikana olen kohdannut erittäin monia, joilla on aikaisemmin ollut tuo luulo, että 1520 -luvulla keksitty kasteopin vääristely muka olisi alkuperäinen Raamatun kasteoppi ja käytäntö, mutta jotka sitten myöhemmin ovat tulleet järkiinsä ja tehneet parannuksen vääristä tulkinnoistaan.

    • Olen ihmetellyt, kuinka pitkämielisesti Matias jaksaa neuvoa Aria? Muistelen myös Kotimaa 24 blogilla jonkun kertoneen katuvansa sitä, että oli mennyt ymmärtämättömyyttään uudelle kasteelle, muistanko oikein? Oikea opetus voi viedä myös oikealle tielle.

      Minulla ei ole ollut koskaan ns. ”kastekriisiä”, mutta en herättyäni aluksi ymmärtänyt riittävästi kasteen merkitystä, koska kääntymys kokemus oli niin voimakas. Vasta myöhemmin ymmärsin, että minua on Taivaan Isä kutsunut koko elämäni ajan, ja yhä kutsuu.

      Pöytä on katettu. Isä on kaiken tehnyt ihmiskunnan pelastamiseksi. Isä lähetti Pojan, Poika lähetti Pyhän Hengen, ja Pyhä Henki tekee työtä sanan ja sakramenttien kautta. Joku voi katsoa omaksi ansiokseen hengellisen heräämisensä, minä en. Uskoni on alusta loppuun saakka Jumalan rakkautta ja lahjaa.

    • Kari

      Mielestäni Arin on aivan turhaa kinata varsinaisessa kinaamisen mielessä. Emmehän me Arin kanssa paini samassa sarjassa. Omat opiskeluni ovat niin laajoja, ettei Ari milloinkaan elämässään pääse edes puoleen väliin, jos hän jatkaa samalla asenteella, jota hän on keskusteluissamme tuonut esiin.

      Otetaanpa vaikkapa yksi muinaisen heprean kielen sana ja tutkitaan sen merkityksiä yhdelle nykykielelle käännettynä, englanniksi.

      Vaikkapa sana länsimaisilla kirjaimilla ” šālaḥ ”.

      Hattu ässän päällä tarkoittaa suhuässää, viiva aan päällä tarkoitta että a lausutaan pitkänä ja piste hoon alla tarkoittaa että äänne on paljon karheampi kuin suomalainen h.

      Heprealaisin kirjaimin se kirjoitetaan näin שָׁלַח .

      Huomattakoon että hepreassa teksti luetaan oikealta vasemmalle. Tekstissä on kolme varsinaista kirjainta, ne ovat meidän konsonanttejamme.

      Ensiksi ässä ש , sitten ällä ל ja kolmantena erittäin karheasti lausuttu hoo ח .

      Näiden lisäksi sanassa on kolme ääntämistä helpottavaa lukumerkkiä, jotka kertovat kuinka nuo kirjaimet luetaan.

      Ensimmäinen ässän ylle pantu hattu tarkoittaa että kyseessä on suhuässä eikä meidän mielestämme tavallinen ässä.

      Sen alle merkitty pitkän aan merkkinä on ensin viiva ja sen alla piste.

      Ällän alle merkitty lyhyen aan merkki ainoastaan viiva.

      Nämä ilmaisevat meidän vokaalejamme sekä kertovat mikä neljän
      erilaisen ässän lausuman joukosta pitää tässä ääntää.

      Ja tullaampa sitten tämän sanan käännökseen nykyaikaisessa amerikkalaisessa käännöksessä NASB Translation.

      Tuolle yhdelle ainoalle heprean sanalle on pitänyt antaa kaikkia seuraavia merkityksiä, jotta tuon yhden heprealaisen sanan oikea vastine tulisi esille englanninkielisessä tekstissä:

      again (5), bade his farewell (1), burned* (1), cast (2), cast off (1), casting (1), certainly let (1), certainly let the go (1), delivered (1), direct (1), dismissed (2), dispatch (1), divorce (3), divorces (1), drive (1), driving them away (1), escort (1), escorted him away (1), extended (2), extends (1), forlorn (1), gave (1), gave them over (1), get rid (1), gets his own way (1), go (11), go away (1), go free (4), grow long (1), laid (2), lay (8), let (8), let her go (2), let him go (3), let me go (4), let my go (11), let my go free (1), let out freely (1), let the go (8), let them down (1), let them go (6), let you go (7), let your loose (1), let go (1), let loose (2), let…down (1), let…go (3), lets his loose (1), lets you go (1), letting the go (1), letting them go (1), letting us go (1), loot (1), pointing (1), put (10), put forth (7), puts (2), putting (1), reached (3), reached* (1), release (2), released (3), remove (1), rushed (1), scattered (1), send (139), send him away (2), send it away (2), send me away (4), send them away (1), send you away (2), send away (4), sending (13), sending me away (1), sending them and again (1), sends (10), sent (420), sent her away (5), sent him away (5), sent his away (1), sent me away (2), sent the away (3), sent them away (9), sent you away (3), sent your away (1), sent away (7), sent…away (3), set (12), set your free (1), set free (1), shot (1), spread (2), spreads (3), stretch (13), stretch forth (3), stretched (11), stretches (2), surely let (1), surely let me go (1), throw (1), thrown (1), thrust (1), urgently send (1), use (1), will (1).

      Ja tässä on vain yksi ainoa heprean sana ja hepreassa sanoja on monia tuhansia. Yksistään tämäkin sana on numero 7971 Strongin sanakirjan järjestysnumeroissa.

      Joten tämä yhden heprealaisen sanan vastineitten määrä kohdekielessä englannissa jo kuvaa, miten toivotonta Arin olisi missään vaiheessa edes yrittää päästä lähellekään sellaista tiedon määrää, että hän voisi toimia Raamatun alkuperäisen merkityksen ymmärtäjänä.

      Mutta onneksi Raamattu on käännetty suomeksi ja meidän suomennoksemme ovat erittäin korkeatasoisia. Jos vain tahtoa riittää ja halua oppia pyhän kirjan sanomaa, niin meidän pelastuksemme kannalta oleellisen voisi hyvinkin oppia, jos vain malttaisi jättää omien eksyttävien porukoiden opetukset ja aivan avoimin mielin suostua ottamaan vastaan Raamatun sanan Jumalan puheena panematta niihin mukaan oman mielikuvituksen keksimiä verukkeita.

    • Matias Roto tuotat seuraavanlaisen kirjoitelman:

      ””Mutta onneksi Raamattu on käännetty suomeksi ja meidän suomennoksemme ovat erittäin korkeatasoisia. Jos vain tahtoa riittää ja halua oppia pyhän kirjan sanomaa, niin meidän pelastuksemme kannalta oleellisen voisi hyvinkin oppia, jos vain malttaisi jättää omien eksyttävien porukoiden opetukset ja aivan avoimin mielin suostua ottamaan vastaan Raamatun sanan Jumalan puheena panematta niihin mukaan oman mielikuvituksen keksimiä verukkeita.””(Matias Roto)

      Olisitko ystävällinen jos kphdistit tuon minulle niin näytä missä tuon jotain omaa esille?

      Sovitatko tuota myös itseesi eli luetko Raamatusta ja vertaatko sitä oman ”eksyttävän porukkasi” teksteihin?

    • Ari

      Kyselet missä tuot esille tuon Raamatun sanan mukaisesta opista poikkeavan opin.

      Esimerkiksi kieltämällä lapsikasteen antaman Pyhän Hengen lahjan kastetulle. Ap.t. 2:38-39.

      Esimerkiksi kiellät kasteen uudestisynnyttävän kastettavan. Näin kiellät Tiit. 3:4-7 sanoman että meidän pelastuksemme ei ole meidän omaa aktiviteettia vaan vain ja ainoastaan Jumalan armoa jonka hän antaa kasteessa uudestisynnyttämällä ja Pyhän Hengen uudistuksen antamalla.

      Tässä pari kohtaa monista niistä kohdista missä olet kirjoittanut evankeliumia vastusavia tekstejä.

      Edelleen vastustat evankeliumin sanomaa siitä, että minkä teemme Jumalan lähettämille sanansaattajille, sen me teemme Kristukselle. Niinpä joka kerta kun kritisoit kirkkomme sanansaattajia sinä itse asiassa kritisoit Kristusta itseään, joka meidät sananjulistajat on pyhässä pappisvihkimyksessä pyhään virkaansa asettanut.

      Suosittelen ettet kuvittele omia kirkon historiaa koskevia väärinkäsityksiäsi ja siitä seuraavia Raamatun sanan virhetulkintojasi muka olevan Pyhän Hengen puhetta sinulle. Muista että Pyhä Henki on Totuuden Henki. Hän ei mene historian vääritelyjen mukaan eikä hän, joka on Raamatun tekstin antanut ja pyhittänyt,
      myöskään voi hyvällä katsoa sellaista, missä hänen sanaansa vääristellään väittämällä omia virheitään muka Jumalan ilmoitukseksi.

      Olen pyrkinyt koko keskustelujemme ajan oikaisemaan näitä virheitäsi sitä mukaa kuin niitä on tullut vastaan. Tavoitteeni on että voisit oppia totuuden ja oikaista asiavirheesi sekä opilliset vääristymäsi.

  3. 1 Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.
    2 Ja me tiedämme, että Jumalan tuomio on totuuden mukainen niille, jotka senkaltaista tekevät.
    3 Vai luuletko, ihminen, sinä, joka tuomitset niitä, jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoja teet, että sinä vältät Jumalan tuomion?
    4 Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?
    5 Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi,
    6 hänen, ”joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan”:
    7 niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän,
    8 mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.
    9 Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen;
    10 mutta kirkkaus ja kunnia ja rauha jokaiselle, joka tekee sitä, mikä hyvä on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle!
    11 Sillä Jumala ei katso henkilöön.
    12 Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;(Room.2)

    Matias Roto lueppa nyt edellä oleva ja mieti mitä kirjoitat, siis tuomitsetko?

    2. Tim. 3:2
    Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,

    Jaak. 4:6
    Mutta hän antaa sitä suuremman armon. Sentähden sanotaan: ”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon”.

    1. Piet. 5:5
    Samoin te, nuoremmat, olkaa vanhemmille alamaiset ja pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä ”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon”.

    Kannattaako ylpeillä omalla oppineisuudellaan ja viisaudellaan?

    • Ari

      Asiavirheiden korjaaminen ei ole ylpeyttä, vaan totuuden esille tuomista.

      suosittelen myös sinua opiskelemaan uskonopin perusteita nimenomaan luotettavista lähteistä, niin että sinäkin pääsisit totuuden tuntoon.

      Sananlaskut:

      4:5 Hanki viisautta, hanki ymmärrystä, älä sitä unhota, älä väisty pois minun suuni sanoista.

      4:7 Viisauden alku on: hanki viisautta, ja kaikella muulla hankkimallasi hanki ymmärrystä.

    • Matias Roto mikä on mielestäsi ”luotettavia lähteitä” uskonopin perusteisiin?

      Minulle riittää Raamattu ja se että Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen sanat sieltä minulle.

      Miksi tuot VT.n tekstejä tässä asiassa, eikö Jeesuksen sanat ole iankaikkisen elämän sanoja eli kun Hän sanoo Jumalan salaavan evankeliumin ”viisailta ja ymmärtäväisiltä” niin se just on niin jämptisti.

    • Ari

      Ottaisitpa kirkkomme katekismuksen oppaaksesi, niin oppisit ymmärtämään myös sen mitä Raamatusta luet.

      Vanha testamentti oli Jeesuksen ajan ainoa Raamattu. Koko Raamattu. Ainoa.

      Ei Jeesus tullut kumoamaan oman aikansa Raamattua vaan täyttämään. Hänessä kaikki profeettojen sanat saivat toteutumansa ja täyttymyksensä.

    • Matias Roto siis miksi ihmeessä pitäisi ottaa Raamatun ohella jotain katekismuksia, eikö selkeä Raamatun Sana riitä kun sen Jumala ilmoittaa?

      Tuntuisi ihmeelliseltä tuntea Jeesus jonkun toisen silmien ja ajatusten kautta eikä olla itse suhteessa suoraan Häneen?

      Et taida ymmärtää että Jeesus selkeästi sanoi juutalaisille että heillä on paatunut sydän ja tarvitsevat parantajaa, Häntä.

      Siis eivät kaikkein viisaimmatkaan ja lukeneimmatkaan juutalaisista ymmärtäneet Jeesusta juuri tuon sydämen paatuneisuuden tähden ja sen tähden etteivät nöyrtyneet parannukseen, siis tämä todistaa juuri ihmis viisauden ja ymmärryksen mahdottomuuden ymmärtää evankeliumia.

    • Ari

      Juuri tuo omassa varassaan kuvitella oppinsa ymmärtävänsä on sitä ylpeyttä, josta Raamattu varoittaa. Valitettavasti sellainen, joka ei suostu ottamaan oppia toisitla, ovat tuomittuja kuvittelemaan omia perättömiä kuvitelmiaan muka Pyhän Hengen ilmoituksiksi. Sellaiset eivät ymmärrä Paavalin keotusta, että jokainen profetia pitää tutkia, onko se Jumalasta vai eikö.

      Lue aivan tuosta edeltä, miten

      Sananlaskujen o p e t t a j a

      kehottaa oppilastaan ottamaan opettajansa opin todesta.

      Jotta ymmärtäisit tämän Jumalan sanan ohjeen, panen sen uudelleen tähän luettavaksesi lisäten selittävän sanan, jotta ymmärtäisit mistä on kysymys:

      Sananlaskut:

      4:5 Hanki viisautta, hanki ymmärrystä, älä sitä unhota, älä väisty pois minun (opettajan) suuni sanoista.

      Edelleen huomaapa Raamatun opetus, että Jumalaa ylistettävä yhdessä kirkkokansan kanssa yhteisessä jumalanpalveluksessa sekä ettei kenenkään pidä jättää Jumalan kansan eli siis kirkon kokoontumisia.

      Hebrealaiskirje:

      2:12 kun hän sanoo: ”Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä”;

      10:25 älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.

  4. Matias Roto jos opettaisit sitä mitä Jeesus on käskenyt pitää ottaisin sen opetuksen, mutta opetat aivan muuta joten en todellakaan ota opetuksiasi vastaan koska ne on Jeesuksen sanan vastaisia.

    Miksi et ota minun opetuksia vastaan jotka ovat Jeesuksen sanan mukaisia?

    Ajatteleppa kuinka muistutat Jeesuksen ajan fariseuksia ja kirjanoppineita, eivät hekään ottaneet Jeesuksen sanoja vastaan kun luottivat omaan viisauteensa eli eivät nöyrtyneet Jumalan Sanan edessä.

    Hedelmästä puu tunnetaan, ei väkivallan ja pakottamisen seasta voi löytää rakkkautta, rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa, ilman rakkautta on sanasi kuin helisevä kulkunen.

  5. Ari

    Rakkaudesta puheen ollen

    1980 -luvulla tehtiin kirja, jonka kenttätyössä sain tehdä haastatteluja. Siinä todettiin että ne joilla oli parhaat ihmissuhteet omassa kodissaan, niillä oli parhaat suhteet sukulaisiinsa ja naapureihinsa. Ja päin vastoin, myös jonkun alueen huonot ihmissuhteet merkitsivät huonoja suhteita myös toisissa. Rikkinäiset kodit heijastuivat myös heikkoihin sukulaissuhteisiin ja huonoihin väleihin naapurien kanssa.

    Kotona. Montako kertaa päivässä sinulla on ollut tapana kertoa puolisollesi, että rakastat häntä, Minun rakkaani sanoo tämän toisinaan jopa kymmeniä kertoja päivässä, kuten minäkin hänelle.

    Suvussa. Montako kertaa osallistut serkkujesi kanssa yhteisiin tapaamisiin tai muihin sukulaistesi kokoontumisiin.

    Olen Roton sukuseuran puheenjohtaja. Äitini puolelta edellinen serkkutapaminen oli muutama kuukausi sitten ja seuraava on kuukauden perästä.

    Muiden joukossa esimerkkini luokkakavereitteni kokoontuminen. Miten usein kokoonnutte luokkakavereittesi tapaamisiin. Meillä oli edellinen oli joulun edellä ja seuraava tässä viikon sisällä.

    Joten kun puhumme rakkaudesta, niin miten se ilmenee näissä ihmisen elämän kannalta keskeisimmissä ja olemukseen eniten vaikuttavissa elämän piireissä.

    Jumalan rakkaus tuli esiin siinä, että hän ikuinen Jumala ikuisesta Jumalasta rakkaudestaan meitä ihmisiä kohtaan otti ihmisyyden omaan olemukseensa. Jumalan Sana tuli lihaksi, kuten Johanneksen evankeliumi sanoo.

    Viisaudesta puheen ollen.

    Jeesus oli aikansa oppinein mies. Hän opetti aikansa korkeimmassa oppilaitoksessa Jerusalemin temppelissä. Niinpä puhutellessaan kolleegoitaan hän puhutteli näitä omalla akateemisella arvollaan ”kirjanoppineina”.

    Hänen kritiikkinsä ei kohdistunut heidän oppineisuuteensa, vaan heidän kieltäytymiseensä hänen vastaanottamisessaan.

    • Matias Roto tuot taasen esille Raamatun vastaista ”tietoasi” eli Jeesuksen oppineisuutta, Raamattu selkeääkin selkeämmin sanoo ettei Jeesus ollut oppia saanut:

      Joh. 7:15
      Niin juutalaiset ihmettelivät ja sanoivat: ”Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?”
      16 :Jeesus vastasi heille ja sanoi: ”Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.

      Tämä on ehkä pieni yksityiskohta mutta miksi olet ”hirttänyt” itsesi tuohon ns ”tietoosi” etkä ota vastaan kun sinulle selkääkin selkeämmin näytetään Raamatusta että olet väärässä, ylpeyskö estää?

      Eivät fariseukset ja kirjanoppineet ymmärtäneet kun Jeesus sanoi heitä sokeiksi:

      39 Ja Jeesus sanoi: ”Tuomioksi minä olen tullut tähän maailmaan, että ne, jotka eivät näe, näkisivät, ja ne, jotka näkevät, tulisivat sokeiksi”.
      40 Ja muutamat fariseukset, jotka olivat siinä häntä lähellä, kuulivat tämän ja sanoivat hänelle: ”Olemmeko mekin sokeat?”
      41 Jeesus sanoi heille: ”Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: ’Me näemme’; sentähden teidän syntinne pysyy”.(Joh.9)

    • Ari

      Alkeelliseen tietoonkin kuuluu huomata, kuka sanoo mitäkin.

      Vastustajat halusivat mollata häntä vain koska hän ei ajatellut heidän mielipiteittensä mukaisesti. Tahallinen vääristely Jeesuksen halventamiseksi.

      Älä mene Jeesuksen vastustajien kyytiin heidän vääristelyjään kannattamaan.

      Muista että Raamatun peruslinja on: Hanki viisautta!

      Muista mitä sanotaan tyhmyydestä: tyhmä sanoo sydämessään, ettei ole Jumalaa.

    • Ari

      Täydennykseksi tuohon väitteeseesi, vertaus nykysuomalaisesta tilanteesta.
      Tiedätkö viime presidentinvaalien ehdokkaista, kenen pojan kehittämä tietokoneen käyttöjärjestelmä on 500 maailman suurimman yhtiön tietokoneissa yleisin?

      Eli mietipä vielä, voiko tavallinen kansa ilman tietävien vihjeitä tietää, kuka hallitsee oppinsa ja kuka ei.

      Joten väite, etteikö muka Jeesus olisi saanut oppia, kuvaa hyvin kansan ihmettelyä, mutta ei kerro mitään Jeesuksen oppineisuudesta.

  6. Matias Roto kuinka et ymmärrä mistä on kyse, siis kyse on vain siitä että luotatko siihen mitä Raamatussa on kirjoitettu vai et, siellä on selkeästi sanottu ettei Jeesus ollut oppia saanut ja tämän on kirjoittanut Hänen opetuslapsensa Johannes.

    Meillä on siis se ero ettet sinä luota Raamattuun vaan tuot jotain omaasi sen tilalle, näitä on paljon alkaen parannuksesta

    • Ari

      Ongelmasi on siinä, että kieltäytyessäsi hankkimasta ymmärrystä sinä käsität tekstit väärin.

      Esimerkiksi Jumalan lahjaksi antaman parannuksen sinä muutat ihmisen omaksi teoksi.

      Vertaus tämän väärinkäsityksesi luonteesta.

      Kun kerron, että muutama vuosi sitten kävin Enontekiöllä, niin tuosta kertomuksesta väännät kuvitelman, että muka kävelin Varsinais-Suomesta Somerolta Lappiin Hettaan. Tai kun kerron, että joku vuosi sitten kävin Kumlingessa, niin tuon kertomuksen muutat kuvitelmaksi, että muka uin mantereelta Ahvenanmaalle. Juuri tämän luokan väärinkäsityksestä on kyse kinaamisessasi vain siksi, että kieltäydyt hankkimasta oikeata tietoa.

      Vertaus oppineisuudesta.

      Kerran yksi hoitaja, joka puhui vain suomea, kuvitteli yhdestä hoidokista, että tämä on tyhmä, kun ei osaa puhuakaan. Omaa kielitaidottomuuttaan tuo hoitaja ei tiennyt hoidokin olevan maahamme vallankumousta paennut venäläistä ylimyssukua oleva rouva, joka osasi täydellisesti ranskaa, venäjää ja ruotsia ja jonka saksan taidot olivat paremmat kuin monella suomalaisella saksan opiskelijalla hum. kandin suorittamisen jälkeen.

      Onko tämä kertomus siitä, että hoidettava ruova oli tyhmä vaiko vain sitä että hoitaja ei tiennyt rouvan taitoja.

      Tapasi kinata Johanneksen kuvauksesta on siis samanlaista kuin jos väittäisit vertauksen hoitajan arviota totuudeksi ja tämän logiikan mukaisesti kuvittelet Jeesuksen olleen oppimaton etkä huomaa, että kertomus kertoo ainoastaan siitä ettei kansa tiennyt Jeesuksen olleen aikansa oppinein mies.

      Joten suosittelen, että hankit ihan oikeata tietoa niin ettei sinun tarvitse elää oikosulkujasi varassa.

      Sitten vielä ilman vertausta toisin sanoin.

      Uskon tuon Johanneksen kertomuksen kansan ihmettelystä ja pitäydyn siihen Jumalan sanana elävän totuuden julistuksena. Kuvitelmasi etten muka ottaisi sitä todesta on väärän todistuksen antamista uskostani.

      Edelleen väitteesi,etten muka ottaisi parannusta todesta on yhtä lailla väärän todistuksen antamista uskostani ja julistuksestani. Jo opiskeluaikanani pidin jopa lukuisia puheita, missä painotin Raamatun sanaa, että kaikkien ja kaikkialla on tehtävä parannus. Mielestäni olen myös useita kertoja kertonut sinullekin, että olen tuosta parannuksen aiheesta tehnyt tutkielman jo vuosikymmeniä sitten erästä Kirkon koulutuskeskuksen kurssia varten.

      Joten miten kehtaatkin väittää minun uskoni olevan minun uskoni vastaista.

Kirjoittaja

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25