Kaikki synnit anteeksi

Radion soittorasiakanavat tarjoavat harvoin rakentavaa ajateltavaa. Musiikki ja juontajien jutut ovat usein masentava havaintoesitys turhuuteen elämänsä tuhlaavasta kulttuuristamme. Joku aika sitten satuin kuitenkin kuulemaan bussissa musiikkikappaleen, jonka sanojen synkän kaipaava tunnelma jäi suorastaan vaivaamaan. Googlettamalla sain selville, että kyseessä oli minulle siihen asti tuntemattoman Jesse Kaikurannan ”Täällä vielä”. Sanat voi lukea kokonaisuudessaan täältä. Lainaan otteen alusta:

”Mä vielä täällä käyn / Sä tunnet aina sen / Kun outo lämpö olkapäätä koskettaa / Mä tuun sun uneesi / Sua katson hymyillen / Voi pieni lintunen / Et surra saa

Kai muistat kuinka kysyit / Minne kuolemassa joudutaan / Enkä mitään pystynyt mä kertomaan / Mä vielä täällä käyn / Sua vielä suojelen / Sen enempää mä en / Voi paljastaa

Kertosäe: Mutta ei ole mitään / Pelättävää / Vielä täällä vierelläs mä oon / Sua hylkää en / Mun pieni lintu / Vierelläs mä oon / Joko tiedät sen /  Kun täältä lähdetään / Henget jäävät elämään / Vielä täällä vierelläs mä oon

Mä lieden sammutan / Ja oven lukitsen / Oot vielä yhtä holtiton kuin ennenkin / Sun pankkikorttisi / Ja pyörän avaimen / Taas kerran nostelen Sun taskuihin”

Kappale kertoo mielestäni postmodernin ihmisen tuskasta kaiken suhteellisuuden ja siten perimmäisen merkityksettömyyden edessä. Kieltäessään Jumalan ihminen kieltää myös itsensä, oman elämänsä arvon. Hänestä tulee mitätöntäkin mitättömämpi bakteeri kylmän, välinpitämättömän Kaikkeuden yhdellä pölyhiukkasplaneetalla. Elämän on, kuten Bertrand Russel totesi, rakennettava siis ”järkkymättömän epätoivon lujalle perustalle”. Sen ainoa tarkoitus on yrittää viihdyttää itseään vähän aikaa ja sitten hävitä hyytävään tyhjyyteen.

Intuitiomme pohjalta emme voi kuitenkaan hyväksyä tätä. Koemme vahvasti, että me ja meidän rakkaamme olemme jotain enemmän. Toivo ikuisesta elämästä tarkoittaa juuri tätä: Toivoa siitä, että meidän elämällämme on todellinen, absoluuttinen arvo, että olemme todella rakastamisen arvoisia, että totuus, rakkaus ja hyvyys ovat todella olemassa.

Tämän kipeän, valtavan kysymyksen Kaikurannan kappaleen sanat ilmaisevat riipaisevan osuvasti. Siihen tarjottu vastaus riipaisee myös, mutta enemmänkin ohuudellaan ja riittämättömyydellään: Kuolleen läheisen henki, jonka läsnäolon joskus aistii outona lämpönä ja joka huolehtii lieden sammuttamisesta, pankkikortista ja pyörän avaimista. On surullisuudessaan koomista, jos länsimainen kulttuuripiiri vaihtaa kristinuskon tarjoamat vastaukset tällaiseen.

Parempaa olisi nimittäin tarjolla: Hyvin perusteltu toivo siitä, että aika, paikka ja aine eivät ole nyhjäisseet itseään tyhjästä vaan että niiden takana on niistä riippumaton Alkusyy eli Jumala. Tällä kaikella on siis Syy ja Merkitys, on jotain Pysyvää ja Varmaa, joka takaa myös meidän elämällemme pysyvän arvon.

Eikä siinä kaikki: Kaikkeuden Alkusyy on niin ääretön ja toisenlainen kuin me, että hän pystyy rakastamaan täydellisesti, puhtaasti ja äärettömästi myös meitä mitättömiä bakteereita. Oikeastaan hän on Rakkaus itse. Tästä kertovat kristinuskon julistamat Jumalan inkarnaatio, risti, ylösnousemus ja tulevan maailman elämä.

Mielestäni tämä kristinuskon ydinsanoma on kiteytetty kaikkein kirkkaimmin vanhoillislestadiolaisuuden tavassa ymmärtää evankeliumi ennen kaikkea anteeksiantamuksen julistukseksi. Jopa Miikka Ruokanen kirjassaan ”Jumalan valtakunta ja syntien anteeksiantamus” (1980) heltyy hiukan analysoidessaan vanhoillislestadiolaista evankeliumin julistusta, vaikka kirja muuten onkin SRK:n opetuksen ja käytänteiden hyvin kriittistä tarkastelua:

Vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden julistuksessa evankeliumi on kiteytynyt selkeäksi, kirkkaaksi ja kaikille ymmärrettäväksi julistukseksi syntien anteeksiantamuksesta. Siinä ei evankeliumin ymmärtämiseen sekoiteta minkäänlaista ihmisen valmistautumista vastaanottamaan hyvä sanoma. Evankeliumiin ei myöskään tule minkäänlaista Jumalan ihmiselle antaman tehtävän asteittaisen edistymisen tai odottamisen aspektia silloin kun evankeliumi ymmärretään tässä ja nyt vastaanotettavaksi kaikkien syntien absoluutioksi. Synninpäästön sanassa evankeliumi on toimiva ja ihmisen todellisuuteen murtautuva voima.--

Evankeliumin armoluonnetta ilmentää juuri evankeliumin toimivuus: Kun Jumala kohtaa ihmisen absoluution sanassa, hän myös toteuttaa kaikkien syntien anteeksiantamuksen juuri sillä hetkellä. Ihmisen hyväksi luetaan Jeesuksen Kristuksen sovitusuhri juuri sillä hetkellä ja siinä paikassa, missä absoluution sana julistetaan. Evankeliumi ei ole ’esitelmää Jeesuksesta ja Jumalan armosta, vaan se antaa sen armon, tekee ihmisen osalliseksi syntien anteeksiantamuksesta’. Lestadiolaisen saarnan voima on siinä, että jokaisen saarnan keskeinen skopus ja huipennus on syntien anteeksiantamuksen julistuksen nykyistyminen kuulijoiden eteen.

Evankeliumin armoluonnetta kuvastaa myös se perusajatus, että päästönsanaa julistetaan ihmisen ulkopuolelta, ’Jumalan valtakunnasta’. ’Jumalan valtakunnalla’ on Jumalan läsnäolon inkarnoitumana ja täysivaltaisena edustajana maan päällä valtuutus käyttää ’Pyhän Hengen virkaa’ ihmisten vapauttamiseksi syntien alta.” (s. 83-84)

Uskon, että jokaisella ihmisellä on sisimpänsä pohjassa ymmärrys siitä, että on olemassa absoluuttinen totuus. Uskon jokaisen myös pohjimmiltaan ymmärtävän, ettei hän täytä tämän totuuden mittaa ja näin kestä sen edessä. Jos näin, kuolemanpelonkin takana on pohjimmiltaan tämän (ansaitun) syyllisyyden tuoma pelko.

Tällöin Kristus ihmiseksi tulleena Jumalan Rakkautena on ymmärrettävä ennen kaikkea Anteeksiantajaksi, joka ”kärsii rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha”. Kristuksen tunteminen ja häneen uskominen on ennen muuta syntien anteeksi uskomista eli luottamusta tähän anteeksiantamukseen ja sen omistamista omalle kohdalleen. Evankeliumi on puolestaan kirkkaimmillaan sanomaa kaikkien syntien täydellisestä anteeksiantamuksesta, joka on tarjolla jokaiselle joka hetki. Vanhoillislestadiolaisessa evankeliumin julistuksessa armo pyritään laskemaan ”niin matalalle”, että jokainen kaipaava varmasti saa osansa.

Syntien anteeksi uskominen ei ole yhtä kuin ripittäytyminen ja synninpäästön kuuleminen. Uskon tätä kirjoittaessanikin Kristukseen, joka on persoonana itse syntien anteeksiantamus. Ripissä kuulen kuitenkin syntiin langettuani vakuutuksen ja todistuksen siitä, että Jumalan armo todella riittää myös minulle. Ilman sitä en pitemmän päälle jaksaisi uskoa.

Niille, jotka ihmettelevät, mikä vanhoillislestadiolaisuutta oikein pitää kasassa, vastaan siis näin: Jumalan sanan valtuutuksella ja Pyhän Hengen voimalla julistettu täydellinen anteeksiantamus, joka tuo omantunnon rauhan ja toivon jopa kuolemanpelkoon. Ei se tietenkään, ainakaan täysin, vapauta kuolemanpelosta, mutta tuo kuitenkin sen keskelle toivon. Vanhoillislestadiolaisuus on siis ytimeltään äärimmäisen armollinen kristillisyyden muoto, vaikkei sitä ehkä nykyisen julkisuuskuvan perusteella uskoisi. Ja nimenomaan tämä on se koko jutun ydin ja helmi, ainakin minulle.

No, aloitimme Jesse Kaikurannan laulusta ja päätämme lauluihin, koska yksi laulu kykenee usein kertomaan enemmän kuin 100 blogipostausta. Vastapainoksi Kaikurannalle siis Siionin lauluja. Mielestäni vanhoillislestadiolaisuuden anteeksiantamus-keskeistä spiritualiteettia valottavat parhaiten Siionin laulut 144 ja 189. Ja sitä, millaisen näkymän se avaa suhteessa kuoleman jälkeiseen, Siionin laulut 147 ja 329.

52 kommenttia

  • Harmi, että nuo linkit eivät avaudu uudelle välilehdelle. En oikein osaa vielä käyttää tätä uudistettua K24-versiota. Lohdullista, etten ilmeisesti ole kuitenkaan ainoa. 😉

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Ruokasen kirja oli poleeminen, tilaustyönä ja nopeasti kirjoitettu, juuri silloin kun hoitokokouskohu oli muutamaa kuukautta aiemmin ollut kuumimmillaan, mikä osittain selittää kirjan ajoittain voimakkaan asenteellisuuden. Mutta on siinä myös asiaa:

    ”Lestadiolaisen saarnan voima on siinä, että jokaisen saarnan keskeinen skopus ja huipennus on syntien anteeksiantamuksen julistuksen nykyistyminen kuulijoiden eteen.”

    Juuri näin.Vanhoillislestadiolaisuudessa on ymmärretty pitää armo niin alhaalla, että pelokas ja vapiseva, maassa kyntävä omatunto yltää siihen. Evankeliumi on kiteytetty hienosti: Jeesuksen nimessä ja veressä… Pietististä teologiaa on monasti haukuttu yksilön autuuden tavoitteluksi, minäkeskeiseksi ja tuonpuoleiseksi. Silti luulen että aika moni ihminen on kuolinvuoteellaan pietisti. Muistelen Tiililän sanoneen, että yksi sydänkohtaus opettaa teologiaa enemmän vuosien tiivis dogmatiikan harrastus.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jussi Tynkkynen sanoo:

      ”Evankeliumi on kiteytetty hienosti: Jeesuksen nimessä ja veressä”. Juuri näin, Kari-Matti. SRK -lestadiolaisuudessa koko evankeliumi on typistetty juuri näihin sanoihin. Olen melko varma, että vähintään 80% SRK -lestadiolaisista ymmärtää koko evankeliumin olevan vain näissä sanoissa ”Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi”. He itsekin käyttävät häpeilemättä näistä sanoista nimitystä evankeliumi. Koska näin on opetettu.:(

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Jussi, en usko väittämääsi. Vanhoillislestadiolaiset ovat ihan normaalilla ymmärryksellä varustettuja, tutkimusten mukaan nykyisin hyvin koulutettua porukkaa. Valitettavasti. Pidin enemmän Heikki Saaren tyylistä. Olen varma, että vl-nuori on huomattavasti tietoisempi evankeliumien sisällöstä kuin mitä suomalainen nuori keskimäärin on. En tiedä mihin tämä kommentti menee, Kotimaa24:n ”uudistus” ei ole vielä täysin avautunut.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Vuokko Ilola sanoo:

      Minusta vl-armo ei ole alhaalla, vaan se on teon takana.

      Lavea se kyllä on; ei niin suurta syntiä, etteikö vl-armo peittäisi sitä.

      Ensin keksitään syntejä ja sääntöjä joita pitää noudattaa ja sitten tapa vapautua niistä, jos tulee lankeemuksia. Näppärää.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jussi Tynkkynen sanoo:

      Kari-MattI: ”Vanhoillislestadiolaiset ovat ihan normaalilla ymmärryksellä varustettuja, tutkimusten mukaan nykyisin hyvin koulutettua porukkaa”.

      Tätä en epäile lainkaan, mutta kun on se seurakuntakuri ja Saara-äiti, jotka vaativat ymmärtämään, ajattelemaan ja toimimaan tietyllä tavalla. Ja jos et myönny noudattamaan yhteisön normeja, olet pelastuksen ulkopuolella. Tiedät tämän sinäkin, oletan näin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    Evankeliumin ymmärtäminen vain syntien anteeksiantamisena on mielestäni liian kapea näkemys. Armo on paljon enemmän. Sen tulisi ulottua myös niihin, jotka ovat joutuneet synnin uhreiksi ja kärsivät sen seurauksista. Riistäjän armahtaminen ei vielä auta riistettyä, Häpäisijän syyllisyyden poistaminen ei pelasta häpäistyä.Sorrettu ei vapaudu, vaikka sortaja saisikin anteeksi. Oikeuden ja laupeuden tulisi virrata.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jussi Tynkkynen sanoo:

      Juuri näin, Martti. Mutta SRK -lestadiolaisuudessa opetetaan ns. typistettyä evankeliumia, kuten eräs blogisti tällä aiemmin kirjoitti. SRK -lestadiolaisuudessa armo ei kuulu kaikille. Se kuuluu vain heille, jotka tunnustavat SRK:n jumalakseen ja Saara-äidin pelastajakseen. Näin se vaan on, koska näin opetetetaan ja tätä myös armon ehtona vaaditaan. Surullista. 🙁

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Honkala sanoo:

    Arvaan, että kuraa tulee niskaan, mutta kirjoitan nyt kuitenkin miltä tuntuu. Harmittaa osassa kommentteja ilmenevä sanakeikailu ja mustan valkoiseksi kääntäminen ja päinvastoin. Johtuuko ymmärtämättömyydestä, tarkoitushakuisuudesta, joistakin salatuista motiiveista, en osaa sanoa. Onneksi on sentään noita suoraselkäisiä hintsaloitakin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    >>>Ensin keksitään syntejä ja sääntöjä joita pitää noudattaa ja sitten tapa vapautua niistä, jos tulee lankeemuksia.>>>> Mieleeni tulee, että tässä lienee yksi vastakkainasettelun tärkeä piilevä syy. Mikä todella on asia, joka erottaa ihmisen Jumalasta? Voiko kristitty tehdä kaikkea haavoittamatta itseään? Maailman lapsi vai Jumalan, miten se ymmärretään?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    ”Harmittaa osassa kommentteja ilmenevä sanakeikailu ja mustan valkoiseksi kääntäminen ja päinvastoin.” Ehkä onkin kysymys jostakin muusta kuin pelkästä sanoilla leikkimisestä. Kaikkia kannanottoja kannattaa ainakin aluksi lukea vakavasti otettavina. Eri mieltä oleminen ei tee turhanaikaiseksi tai pahantahtoiseksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Heino Korpela sanoo:

    Joona Korteniemi: ”Niille, jotka ihmettelevät, mikä vanhoillislestadiolaisuutta oikein pitää kasassa, vastaan siis näin: Jumalan sanan valtuutuksella ja Pyhän Hengen voimalla julistettu täydellinen anteeksiantamus, joka tuo omantunnon rauhan ja toivon jopa kuolemanpelkoon. Ei se tietenkään, ainakaan täysin, vapauta kuolemanpelosta, mutta tuo kuitenkin sen keskelle toivon. Vanhoillislestadiolaisuus on siis ytimeltään äärimmäisen armollinen kristillisyyden muoto, vaikkei sitä ehkä nykyisen julkisuuskuvan perusteella uskoisi. Ja nimenomaan tämä on se koko jutun ydin ja helmi, ainakin minulle.”

    Joona sanoo nyt hyvin, tuon vl – uskon ytimen, joka on syntien anteeksi julistaminen. Miikka Ruokanen myös pitää synninpäästön sanoja evankeliumin ytimenä. Kuitenkin jos me tutkimme raamatuita huomaamme, että evankeliumi ei ole muuta kuin johdatusta uskomaan Kristukseen: Joh. 12:36 ”Niin kauan kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia.” Tämän sanottuaan Jeesus lähti ja poistui heidän näkyvistään.”

    Kun me sydämessämme uskomme Kristukseen – lunastajaamme, meille Jumala lahjoittaa sydämiimme uskon joka tuo rauhan: Fil. 4:7 ”Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” Miten Jeesus sanoikaan naiselle jolla oli sairaus: ”Ole rohkealla mielellä, tyttäreni, uskosi on parantanut sinut.”* Siitä hetkestä nainen oli terve.”

    Joka paikassa raamatun kirjoituksissa tuodaan esiin se, että me tulemme uskon kautta ja vain uskon kautta tulemme autuaaksi, eli ei edes tarvita noita synninpäästön sanoja; usko syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Heb. 11:6 ”Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä. 8 Usko sai Abrahamin tottelemaan Jumalan kutsua ja lähtemään kohti seutuja, jotka Jumala oli luvannut hänelle perintömaaksi. Hän lähti matkaan, vaikka ei tiennyt, minne oli menossa.”

    Vl – usko on kulkeutunut uskomaan synninpäästöön ja seurakuntaan, jota aivan oikein kuvataan kultaisena kynttilänjalkana. Mutta jos me tarkkaan tutkimme tätä asiaa, niin huomaamme, että vaikka kynttiläjalka on tärkeä, niin ilman valoa, (joka valo on Jumalan sana) ei kynttiläjalalla olisi paljon arvoa. Eli kukaan ei sitä näkisi, oli kynttiläjalka puuta tai sitten kultaa.

    Usko Kristukseen on Jumalalta saatu lahja joka kantaa uskojansa taivaaseen ja vain uskon kautta meillä on synnit anteeksi. Ennen vl – uskovien saarnoissa kuului keskeisenä asiana aina usko Kristukseen, jokainen joka uskoo saa syntinsä anteeksi uskon kautta. Uskovat voivat ainoastaan todistaa, että näin on: Ap.t. 2:32 ”Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt kuolleista; me kaikki olemme sen todistajia.” http://keskustelu.suomi24.fi/node/2215559#comment-11193941

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Siteeraan Ruokasen kirjan (1980, s. 83) läpi luettuna rovasti Paavo Viljasta, joka sittemmin liittyi elämänsanalaisiin, ja on ilmeisesti siten paitsi teknisesti Jumalan valtakunnan ulkopuolella, myös vl-kriitikoiden ulottumattomissa.

    ” Pelkistetyssä muodossa evankeliumi voidaan ilmaista meille rakkaalla ja tutulla sanonnalla: syntisi ovat anteeksi annetut Jeesuksen nimessä ja veressä. Tuohon lauseeseen on kiteytetty koko hyvä sanoma.” (Päivämies, pääkirjoitus 1/1960)

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Heino Korpela sanoo:

      ” Pelkistetyssä muodossa evankeliumi voidaan ilmaista meille rakkaalla ja tutulla sanonnalla: syntisi ovat anteeksi annetut Jeesuksen nimessä ja veressä. Tuohon lauseeseen on kiteytetty koko hyvä sanoma.” (Päivämies, pääkirjoitus 1/1960)

      Minä kyllä tunsin Paavo Viljasen, en kyllä ole hänen kanssaan puhunut uskosta, mutta olen kyllä hänen kanssaan erimieltä. Mietitäänpä? Miten luulet Kari-Matti uskon syntyvän jos evankeliumi pelkistetään näihin synninpäästön sanoihin. Kuka ymmärtäisi uskoa? Evankeliumi on Jumalan ilmoitus Kristuksen lunastustyöstä ja uskon synnyttää yksin Jumalan sana: Room. 10:17 ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.”

      Jokainen joka tämän sanan uskoo, saa syntinsä anteeksi: Ap.t. 10:43 ”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jussi Tynkkynen sanoo:

      Tuo Kari-Matin siteeraus voisi olla ajankohta ja foorumi huomioonottaen vaikkapa SRK -lestadiolaisuuden syntysanat tai ainakin osa niistä. Sinänsä kiteytyksenä hyvä, mutta kun evakeliumin pelkistäminen otettiin myöhemmin seurakuntaopin perustaksi ja siitä kehiteltiin maallikkosovellutukset, ne johtivatkin sitten koko liikkeen täysin harhateille ja ulos lestadiolaisista juuristaan.

      Paavo Viljasesta puheenollen tuli mieleeni eräs hyvä analyysi siitä, miten pieleen mentiin kun ei ymmärretty evankeliumen olevan paljon muutakin kuin vain pelkkä synninpäästö. Heino Korpela kirjoitti typistetystä evankeliumista hyvin ja aivan oikein. Tässä linkki hieman toisenlaiseen näkökulmaan: http://freepathways.wordpress.com/2012/08/15/lain-sulamaton-kirsi/#more-3251

      Ilmoita asiaton kommentti
    • jorma ojala sanoo:

      Kyllä se näissä sanoissa on silloin kun sielu on hädässä ja asiat painavat omallatunnolla. Aika hassua minusta on ajatella, että koko evankeliumi pitäisi käydä läpi, kuten Jussi T tuossa pohtii. Eihän tuo päde kirkossakaan: ”Julistan… Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. Ei siinä alttarilla sen pidempää luentoa pelastuksesta pidetä..

      Eihän Jeesus itsekään enempää sanonut, ”usko, sinunun syntisi annetaan anteeksi”. tms.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    ”Syntisi ovat anteeksi annetut Jeesuksen nimessä ja veressä. Tuohon lauseeseen on kiteytetty koko hyvä sanoma.” Olisikohan siinä kuitenkin vasta puolet sanomasta? Jumalan armon ei pidä pysähtyä vaan sen tulee virrata edelleen. Se, joka ottaa armon vastaan, mutta ei halua osoittaa sitä lähimmäisilleen, voi kenties kuulla tiukan kysymyksen: ”Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • jorma ojala sanoo:

      Millä perusteella tässä pitäisi Martti Pentin tapaan nostaa lestadiolaiset tikun nenään ja (ikäänkuin) väittää: ”ei halua osoittaa (armoa) sitä lähimmäiselleen etc…”. Jätettäiskö jo syyllistäminen?

      Jos tunto on kohdallaan, voi jokainen kysyä tai ehdollistaa tuon asian itseltään. Kirkkopoliittiset kannanotot ja teot kertovat, ettei tämä asia ole ihan kondiksessa kirkossa noin yleensäkään.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    ”Syntisi ovat anteeksiannetut Jeesuksen nimessä ja veressä.”

    Noihin muutamaan sanaan, ja tilanteeseen, jossa ne lausutaan, sisältyy loppujen lopuksi todella paljon, jos niitä kuorii auki: evankeliumi kiteytetyssä muodossa – niistä on löydettävissä sovitus, efektiivinen ja forenssinen vanhurskauttaminen, armo ja anteeksianto sekä ennen muuta traditionaalinen pietistinen käsitys siitä, että vain Pyhällä Hengellä läpivalaistuneen sanomana ne vaikuttavat sen minkä lupaavat.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jussi Tynkkynen sanoo:

      Ohhoh! Etten muuta sanoisi. Kari-Matti, eiköhän tässä olla pelkistämässä vähän liikaa, kokonainen Raamattu ja uskon olemus kuuteen (6) sanaan, joista niistäkin yksi on apusana. Kylläpä olisi uskominen helppoa jos kaikki olisi tässä. 😉

      Kuvitteellinen esimerkki SRK -lestadiolaisuuteen liittyen: Menen SRK:n seuroihin ja kysyn vieressäni istuvalta ”Pyhällä Hengellä valaistuneelta”: ”Saanko minäkin uskoa? Ehdottoman varmasti hän lausuu minulle nämä maagiset 6 sanaa ja ehkä lisää niihin vielä muutaman lisäsanan varmemmaksi vakuudeksi. Nyt siis olen vanhurskautettu ja taivaskelpoinen. Vai olenko? Tästähän se uskomassa oleminen vasta alkaakin. Näiden sanojen myötä minä olen tietämättäni sitoutunut uskonliikkeen opetukseen ja noudattamaan kaikkia uskonliikkeen elämäntapanormeja, jotta olisin vanhurskautettu ja taivaskelpoinen. Toisinsanoen nämä maagiset sanat eivät yksistään riitä juuri mihinkään, ellen myönny noudattamaan liikkeen elämäntapanormeja. Vai mitä mieltä olet, Kari-Matti?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Joona Korteniemi

    Helsinkiläinen teologian opiskelija. Lähetä palautetta: joona.m.korteniemi@gmail.com https://hulluinhuonelainen.wordpress.com/