Kaikki johtuu Systeemistä :(

Vl-liikkeen Systeemiin kuuluu, että lähes mitään liikkeen asioita ei voi selvittää ilman että ne hengellistetään. Karrikoituna, jos ostat vääränmerkkistä kahvia seuratilaisuuteen, sieluntilasi on epäilyksenalainen. Tämä on äärimmäisen huono lähtökohta kaikenlaisissa jupakoissa alla vl-taivaan. Asioita ei voida useinkaan puhua ja selvittää ihan vain asioina, vaan mukaan otetaan aina hengellinen ulottuvuus ja osapuolten sieluntilat.

Systeemin mielestä kiistatilanteissa asioista päättävä seurakunta on yhtä kuin tietyt ihmiset rauhanyhdistyksellä, usein se tarkoittaa johtokuntaa ja puhuvaisia veljiä tai heistä koostuvaa enemmistöä. Myös kaikki edellä mainittua tahoa tukevat rivipenkkiläiset ovat osa erehtymätöntä seurakuntaa. Eri mieltä oleva tai hiljaa ujona penkissä istuva riitoja kaihtava henkilö ei ole kelvollinen olemaan osa seurakuntaa, joka päättää Isoista Asioista.

Systeemin mielestä yksilö on aina kiistatilanteissa automaattisesti väärässä ja ”seurakunta” oikeassa. Tämä tarkoittaa sitä, että Systeemi estää oikeuden tapahtumasta. ”Yksilö ei voi olla oikeassa”, on usein kuulemani lausahdus vl-liikkeessä. Eräässä läheltä aikoinaan seuraamassani keississä eräs johtokunnan jäsen sanoi, että johtokunta ei erehdy, koska erehtymätön seurakunta on valinnut johtokuntaan jäsenet.

Vaikka syyllistä ei kyetä osoittamaan syylliseksi mihinkään vääryyteen eikä langenneen mihinkään syntiin, Systeemi mahdollistaa sen, että hänessä täytyy siltikin olla ”jotain”, koska tällainen jupakka on lähtenyt käyntiin. ”Ei savua ilman tulta”. Jostakin jupakka hänen ympärillään kertoo. Joo-o, voi kertoakin, olen samaa mieltä, mutta en tiedä oletko kanssani samaa mieltä siitä, että koko Jupakka kertoo usein niinkin raadollisista asioista kuin kateus ja mieltymys pahanpuhumiseen.

Systeemi toimii niin, että kun joku katsotaan syypääksi sellaiseen rikokseen, että hän on noussut seurakuntaa tai Jumalan valtakuntaa vastaan tai hämmentänyt puheillaan uskonveljiä ja -sisaria, hänestä aletaan kerätä ”todistusaineistoa”. Kaikki saavat kertoa omat ikävät kokemuksensa syyllisestä, ne kootaan yhteen ja ne on tarkoitus kaataa kuin kakkalasti syyllisen päälle, hänen päänmenokseen tarkoitetussa tilaisuudessa. Tällä tavalla ne surullisenkuuluisat hoitokokoukset usein alkavat.

Tässä kohdassa Systeemi mahdollistaa sen, että jokaisella on mahdollisuus päästää itsestänsä ilmoille pahuus tekemään tuhotyötänsä. Pahan valta on tällöin puikoissa. Ja jälki on tietty sen mukaistakin. Sekin on syyllisen syy; miksi oli tottelematon seurakunnan äänelle? Miksi ei taipunut tekemään parannusta pahentamisesta, hämmentämisestä tai nousemisesta seurakuntaa vastaan? Siis uhrin olisi pitänyt hyväksyä kakkapuheet kakistelematta ja vielä pyytää anteeksi sitä, kun puolusti itseänsä väärien syytösten edessä. Näin olisi pitänyt tehdä, jos hän olisi halunnut päästä pälkähästä. Mutta kuka kummassa nyt lähtee kakkapuheiden hyväksyjäksi? Kenenkään ei kannata sellaista tehdä.

Jos ja kun ”syyllisessä” sittemmin alkaa näkyä murtumisen merkkejä, hänestä on helppo levitellä juoruja, että hänellä on vakavia mielenterveysongelmia. Ensin ihminen rikotaan ja sitten hallistellaan, osoitellaan sormella ja juoruillaan kun se on rikki, voi-voi! Miten se onkaan taivaallista ilosanomaa kaikkien matkaystävien korville! Syyllinen jupakkaan on löytynyt ja voidaan todeta kauniiksi lopuksi: seurakunnassa vallitsee ilo, rauha ja rakkaus. Se oli erehtymätön tälläkin kertaa! Ilosanoma, ilosanoma, ilosanoma!!!

Systeemiin kuuluu sekin, että varmoja diagnooseja voi antaa ilman lääkärin ammattitutkintoa ihan vain insinöörikoulutuksen saaneena tai rankan elämänkoulusta saadun syvän viisauden avulla.

Systeemin mielestä kaikki syyllistä tukevat henkilöt ovat myös syyllisiä.

Sanalla sanoen, Systeemi mahdollistaa kaikenlaisen sellaisen toiminnan, mikä eliminoi kaiken valtaa ja sen erehtymättömyyttä uhkaavan asian.

Joskus se tarkoittaa sitä, että A) tiedostetaan, että ”syyllinen” on oikeasti syytön jupakkaan B) tiedostetaan, että todelliset syylliset ovat kateuteen sortuneet pahanpuhujat C) tiedostetaan, että asiaa selvittämään lähtenyt TAHO teki suuren virheen uskoessaan pahanpuhujia ja tuomitessaan syyllisen sillä perusteella, mutta asiaa ei voida lähteä enää myöntämään, koska silloin jouduttaisiin myöntämään ”seurakunnan” erehtyneen. Sellaista ei voi tehdä. Miksikö? Siksi, että se veisi koko ”erehtymätön seurakunta” – illuusiolta pohjan.

Valta. Arvovalta. Oikeassa oleminen. Erehtymättömyys. Epäempaattisuus. Sydämettömyys. Röyhkeys.

Yksilö ja hänen tuki-ihmiset voidaan uhrata arvovalta-alttarille, jota vahtivat Isot Ihmiset. Heidän kunniansa ja maineensa on tärkeämpi kuin muutaman yksilön ja heidän läheistensä kokonainen elämä. Eikä heitä hetkauta myöskään siinä samassa rytinässä haavoitettujen pienten, arkojen uskovaisten ahdistus ja tuska. Eivät he edes näe sitä. Mutta jos Sinä näet, välitä. Välitä kaikista kaltoin kohdelluista ja asetu vääryyttä vastaan. Toimimalla niin, asetut myös näiden pienten ja arkojen uskovaisten tueksi ja rinnalle, jotka eivät tahdo sivullisina kestää edes katsella sitä kun Isot Ihmiset tappelevat. Onneksi monet tällaiset arat ihmiset ovat saaneet apua Systeemin ulkopuolelta. Sitäkö loppu viimeksi halutaankin? Että heikko aines karsiutuu taistelun tiimellyksessä? Siltä ainakin vaikuttaa.

Hiiteen koko tämmöinen Systeemi, joka edelleen mahdollistaa kiusaamisen vl-liikkeessä. Esirukouksia uhrien puolesta <3

    • 🙁 Voimia ja uskoa ja toivoa, Heikki!
      Imusolmukesyöpä ei onneksi ole pahimpia syöpätyyppejä ja paranemisennuste siitä on melko hyvä. Toivottavasti se ei ole ehtinyt levitä vielä kovin laajalle.

    • Kiitos Pentti ja Jussi! Joo, useimmat varmaan selviävät tämmöisestä ja harvemmat eivät, ihan kokonaisia ihmisiä tosin nekin. Ihan turvallisin mielin tässä kuitenkin eletään.

    • Kiitos lämpimistä sanoistasi Vuokko! Tiedätkin minua paremmin, mitä minulla on edessä. Ihan hyvillä mielin olen nyt, mutta voihan se epäilyksen ja ahdistuksen päiväkin koittaa matkalla.

  1. En nähnyt minäkään Korteniemen muisteluksessa isästään mitään korjattavaa.

    Kari-Matti Laaksonen puhui siitä, että Laestadius korosti katumusta.
    Aivan, mutta sillä asialla ei ole mitään tekemistä avainten vallan kanssa.
    Lutherin mukaan sana on sanaa, vaikka se kuuluisi aasin suusta.
    Lutherilla on Kirkkopostillassa monta kohtaa, joka puhuu tätä SRK-oppia vastaan. Se on siis nuorempi sovellus.

    Sitten tämä, että ripittäytyjän pitää olla uskossa. MISTÄ tällainen juristeria!!!!
    Katsokaa rakkaat ystävät evankeliumeja, millaisia ihmisiä ne olivat, joille Jeesus
    julisti synnit anteeksi.

    EIKÖ RAJA MENE siinä, että KATUVALLE julistetaan armoa!
    Liittyikö Jeesuksen viitan tupsuun koskettanut ensin opetuslasten joukkoon,
    entä katuva ryöväri.
    Laestadiolaisuuden voima on ollut siinä, että katuvalle julistetaan armoa, ei siinä, että häntä liitetään johonkin porukkaan. Sehän on vasta toissijainen asia.

Kirjoittaja

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.