Mutta jumalattomalle Jumala sanoo: “Mikä sinä olet puhumaan minun käskyistäni ja ottamaan minun liittoni suuhusi?”
(Ps. 50:16)
Viimeisinä vuosina on kirkoissa käyntiä aktivoitu, kutsumalla jumalattomia saarnaamaan. Nämä henkilöt eivät yleensä ole ihmisinä pahempia kuin uskovat, jotka hekin ovat olleet erossa Jumalasta ennen uskoontuloaan.
Kohdistus on tässä se, että uskomattomalla ei ole yhteyttä Jumalaan ja hänen rukouksensakin on Jumalalle kauhistus. Jumala kommunikoi vain omiensa kanssa, mutta kutsuu jokaista ihmistä pelastukseen.
Raamattua siteerataan esimerkiksi eduskunnan puheissa ja useimmiten tarkoituksella keventää kertomusta.
Myös monissa uskomuksissa on Raamattu yhtenä työkaluna, vaikka suuntauksen “totuus” on epäraamatullinen, Jeesus-vastainen, kuten Vartiotorni-seuralla ja Mormoni-kirkolla.
”Mikään ei korvaa omakohtaista uskoa, uskoa, joka syntyy uudestisyntymässä ja alkaa kasvaa Jumalan Armosta ja sen kasvua ei “säätele” muu kuin ihminen itse.”
Kristitty kasvaa Armon paisteessa, kuin kukkanen Jumalan kedolla. Kristitty tavallaan tulee riippuvaiseksi Sanan syömisestä ja tuo syöminen muuttuu meissä kasvuksi, kuten luonnollista ruokaa syövä ihminenkin kasvaa. Ravinnolla on merkitystä. Huonoa ruokaa ei Kristitty voi syödä, vaan oksentaa sen ulos, sillä Henki ei voi sietää tekopyhyyttä ja valhetta ja siten Jumala myös kurittaa ja ohjaa meitä, kun ja jos lähdemme kulkemaan omia teitämme, että saisimme vahvistua Armossa ja Jumalan Lupauksissa.
Tämä on usein sitä, että Jumala riisuu meitä, että me emme turvaisi enää omiin vaatteisiimme, vaan pukeutuisimme Kristukseen ja kiinnittäisimme katseemme Häneen ja Hänen Armoonsa, emmekä itseemme, jossa me niin kovin helposti peitämme heikkoutemme ulkokultaisuuteen ja ajaudumme pois Totuudesta ja Armosta.
Jumala kuitenkin vaikuttaa kaiken kaikessa, kun uskomme. Jos emme usko, emme kestä, kun koetus tulee, mutta Jumalan Armo on suurempi kuin ymmärryksemme ja niinkuin kävi Pietarille, joka kielsi tuntevansa Jeesuksen kolmesti, ja sai kasvaa ja oppia Kristuksen kautta Armossa ja tuli meille näin sen uskon esikuvaksi, jossa heikko ihminen saa vahvistuksen Jumalan Armovalinnasta ennen kuolemaansa.
Sillä Kristus on se Kallio, jonka Pietari tunnusti ja tuo Usko on se, josta Jeesus itse sanoi: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. (Matt.16:17)
Ilmeisesti olemme samaa mieltä, eli kuljemme samaa Tietä ja silloinkin, kun mielipiteemme eroavat, Jumala on näyttävä kuinka asia kulloinkin on.
Näin meidän Kristittyjen täytyy pitää yhtä. Maailmassa on nyt sellainen henki menossa, että kaikkien Jeesukseen ja Sanaansa uskovien pitäisi rakastaa toisiaan, koska Jumala on ensin Rakastanut meitä… Olemme saman Jumalan lapsia.
Jumala kyllä meitä kaikkia kasvattaa ja opettaa, kunhan pysymme vain Kristuksessa. Jokaisella on oma paikkansa.
Maailman tila on profetia kirkolle ja uskovaisille. Kirkon ja uskon ulkopuoliset kertovat siitä ja haastavat kirkot ja uskovat kohtaamaan maailman tilan.
Mitä he saarnaavat ei ole ongelma vaan se on ongelma miten kirkot ja uskovaiset vastaavat heidän sanomaansa.
Markku H.,
Maailman tila on se mistä on mm. Jeesus profetoinut. Maailman tila tulee jatkuvasti jumalattomammaksi. Siellä missä on saarnattu vain Jumalan Sanaa, siellä tarjotaan vaihtoehtoista teitä, mutta unohdetaan mihin vaihtoehtoinen tie TODELLA päättyy. Siitä ei varoteta vaan rauhotetaan iankaikkisen tuhon edessä. Vt. Jer. 6:
”14 He parantavat minun kansani vamman kepeästi, sanoen: ”Rauha, rauha!” vaikka ei rauhaa ole.
15 He joutuvat häpeään, sillä he ovat tehneet kauhistuksia; mutta heillä ei ole hävyntuntoa, he eivät osaa hävetä. Sentähden he kaatuvat kaatuvien joukkoon, sortuvat, kun minä heitä rankaisen, sanoo Herra.
Jumalaton ja muotojumalinen saarnaa väärää rauhaa silloin, kun pitäisi herätä tulevan tuhon edessä.
Tuho on henkilökohtainen, ensisijaisesti. Toissijainen tuho on kansakunnan ajallinen tuhoutuminen, moraalinen ja siveellinen.
Pelastuminen tuhosta on vain henkilökohtainen.
Jos tuho olisi ensijsijaisesti henkilökohtainen ja siitä pelastuminen vain henkilökohtainen, miksi saarnata lainkaan?
Ihminen on kuitenkin ’laumaeläin’, joka kokee olevansa osa perhettä, sukua, seurakuntaa, kansaa ja lopulta koko ihmiskuntaa ja luomakuntaakin.
Martti sinä menet yksin taivaaseen tai helvettiin.
Enkö saa sinusta seuraa kumpaankaan paikkaan?
Martti,
2. Kor. 13:5, Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.
Uskon, että jokainen eläessään tietää kuolemanjälkeisen tilansa. Jos sinussa Kristus asuu sisäisesti täällä ajassa, iankaikkisuudessa saat katsella Häntä kasvoista kasvoihin.
2. Kor. 13:5 on kirjoitettu monikkoon, koska se on osoitettu seurakunnalle, siis kristittyjen yhteisölle. Miksi siis lukisin tuon: ”Koettele itseäsi, oletko uskossa. Vai etkö tunne itseäsi, että Kristus on sinussa? Ellei, niin et kestä koetusta”?
On seurakunnan usko, mutta on myös henkilökohtainen usko. Ei nämä sulje tosiaan pois. Jumala kyllä vakuuttaa yksittäisen ihmisen ja antaa ihmiselle uskonlahjan, jokaiselle erikseen. Sanoohan myöskin Paavali, että jokainen seisoo tai kaatuu yksin herransa edessä. ( Room. 14)
Herra huolehtii jokaisesta lapsestaan henkilökohtaisesti. Suhde Kristukseen on henkilökohtainen suhde. Tätä ei saa unohtaa, mutta samaan aikaan pitää ymmärtää ja muistaa, että kaikki joita Jumalan Henki kuljettaa ovat saman Jumalan lapsia. (Siis, seurakunta ja Kristuksen ruumis ovat yhtä ja samaa uskoa)
Meidän ei pitäisi tuomita ketään ulos, jos Jumalan on kerran sisään ottanut. Jumala pelastaa omat lapsensa, mutta meidän ei ole annettu nähdä kenenkään sydämmeen, vaan meidän on annettu uskoa pyhän yhteisen seurakunnan olevan ja vaikuttavan maanpäällä Jumalan tahtoa. Me siis uskomme yhteisen seurakunna, emme näe. Se on hyvä näin ja Jumalan on sen viisaasti järjestänyt, koska meillä on inhimillinen kiusaus asetella itsellemme ja toisillemme sijaa ja paikkoja Jumalan lähelle. Jeesus sanoo: ”Se joka tahtoo olla suurin, olkoon kaikkien palvoja.” Seuraavassa Paavali asettaa yksilön uskon ja omantunnon vahvasti keskiöön:
”Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia.
Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.
Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.
Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.
Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä.
Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.
Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra.
Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen.
Sillä kirjoitettu on: ”Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa”.
Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.
Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.
Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.
Mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruokasi tähden, niin sinä et enää vaella rakkauden mukaan. Älä saata ruuallasi turmioon sitä, jonka edestä Kristus on kuollut.
Älkää siis antako sen hyvän, mikä teillä on, joutua herjattavaksi; sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Joka tässä kohden palvelee Kristusta, se on Jumalalle otollinen ja ihmisille kelvollinen.
Niin tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme.
Älä ruuan tähden turmele Jumalan työtä. Kaikki tosin on puhdasta, mutta sille ihmiselle, joka syö tuntoansa loukaten, se on pahaa.
Hyvä on olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta ja karttaa sitä, mistä veljesi loukkaantuu tai joutuu lankeemukseen tai heikoksi tulee.
Pidä sinä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee; mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta; sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä. Room.14:1-23
Ismo,
Ei ole kollektiivista pelastusta eikä kollektiivista uskoa. Tarkoitan, että Raamattu ei sellaisesta puhu, vaan “vaan että jokaisessa kansassa s e , joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.” Apt. 10:35
Etenkin katolinen kirkko (RKK) opettaa kirkon uskosta ja opettaa lisäksi, että vaikka muuallakin on uskon valoa, vähäisessä määrin, niin sekin on RKK:lta.
Paavali ja muut, joita Jumala käytti tahtonsa kirjaamiseen, kirjoittavat joka asian ensin liittyen kulloiseenkin käsiteltävään asiaan, eikä niitä ole tarkoitus lennätellä kuin perhosia, jotka istahtavat milloin mihinkin selitykseesi.
Katolisuuden voimakkaimpia korostuksia on “kirkon usko”. Sitä kun sitten aikansa toistaa se ikäänkuin siedätetään “totuudeksi”. Ongelma on laajentunut mm. evlut kirkkoon, uskovaksi kastamisen myötä. Näin saadaan joukko, jolla on kirkon usko. Luther opetti asiaa vaikka minkälaisissa palasissa ja erilaisissa ristiinkytkennöissä, jotka yhtyvät riittävästi RKK:n oppiin ja 500-vuotisen siedätyshoidon tulos on yhdessä vietetty “uskon puhdistuksen (reformaation) muistelu-juhla”.
Olet taas alkanut puhua raamatullisella kaavalla puita heiniä. Ainakin minun blogeissani riittää, kun mainitset kohdan Raamatusta mitä painotat. Kirjoitat ikäänkuin tuomitsisin “sisällä olijoita ulos”. Perätön, perusteeton ja julkea väite. Jo pelkästään siksi, että Jumala ei “ota” ketään sisään, vaan Hän tulee siihen “sydämeen” jonka “oven” asianomainen avaa. Ihminen itse tuomitsee tai voi tuomita Jumalan ulos, millä sekunnilla tahansa. On johdonmukainen syy, miksi sakramentaalista pelastusta julistavat ovat jättäneet Uuden Liiton ensimäisen seurakunnan synnyn alkuelementeistä pois “vapaaehtoisuuden ja ilon” = asmenos, kun nuo kolmetuhatta ottivat vastaan Pietarin puheen sanoman. Tämä tärkeä oleellinen sana jätettiin ensin Vulgatasta ja nyt Westcott&Hort “alkueperäisessä” (1800-luvun lopulla) tekstissä se taipui vapaaehtoisuuden poistoon, mitä uudestisyntymiseen tulee. Kaikki Raamatunkäännökset, joita tappouhkausten alla 1400-1500 luvulla kirjoitettiin, sisältävät yhden ihmisen kerrallaan, vapaaehtoiseen uudestisyntymiseen suostumisen, ilolla.
“Se joka tahtoo olla suurin, olkoon kaikkien palvoja.”
Ottaisin tuon viimeisen sanan lyöntivirheenä, ellet ennenkin olisi “käsitellyt” Raamatun tekstiä.
”Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi: ’Ystäväni, sinun syntisi on annettu anteeksi.’ (Luuk. 5:20)”
Jep, palvelija tuossa piti lukea, kone tekee oikolukujaan. Raamatun tekstit lainaan suoraan, niihin en tee koskaan muutoksia, joskus lisään sulkuihin joitain kommentteja.
Asia, mistä kirjoitin esittää asian kuten Raamattu tuo sen esiin. Tarkoitan yhteistä uskoa ja henkilökohtaista uskoa. Kun Jumala Pelastaa ihmisen, niin sen saa aikaan yksin Jumalan Sana, Kristus (Tämä lienee meille kummallekin selvää) synergiaa olisi, jos Jumala ja ihminen tekisi Pelastuksen yhteistyössä, jolloin se ei olisi enää Armosta, joka taas on vastoin sitä teologiaa, mistä Paavali ja Apostolit kirjoittaa.
Kun puhun Jumalan pelastuksesta yleisesti, niin sitä on koko maailman synnin poistaminen Kristuksessa. Synti on siis poistettu yhden ihmisen kautta, kuten Raamattu esittää. (Synti on yksikkö, eikä kyse ole tekemisestä vaan olemisesta, eli me olemme syntisiä, vaikka tekisimme hyvää) Voimme antaa hyviä lahjoja, vaikka olemme syntisiä (Jeesus käyttää jopa sanaa ”pahoja” Matt.7:11)
Yksilön kohdalla Pelastus on tämän Jumalan tahdon ja teon uskomista, olen siis Pelastettu Jumalan tahdon mukaan. (Gal.1:4) uskon kautta, joka taas tulee kuulemisesta, joka taas tulee Kristuksen sanan kautta. Missä on siis minun tekoni?
Jumala siis vaikuttaa maailmassa Kristuksen kautta julistaman sanansansa mukaan ja kutsuu ihmisiä oman tahtonsa päätöksen mukaan.
”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.” Room.8:28
On siis olemassa yleinen ja yhteinen julistus, eli Evankeliumi, joka on julistettu maailmaan Kristuksen tuomana ja Jumalan Lähettämänä. Ilman sitä kukaan ei voisi pelastua. Evankeluimi on julistettava kaikille, siis koko maailmalle (Lähetys työ) ja Kristuksen Evankeliumin kuuleminen synnyttää uskon, joka taas Pelastaa ihmisen.
Usko ei ole joka miehen ja naisen, mutta se ei tarkoita sitä, että me voimme uskoa tai olla uskomatta. Ihminen ei luonnostaan usko yliluonnolliseen, jota usko nimenomaan on. Me uskomme ylösnousemukseen ja Kristuksen Jumaluuteen, kaikki eivät usko.
Ymmärrän Helluntalaisten luottavan vapaaseen tahtoon ja uskonratkaisuun jne., mutta miten se poikkeaa mistään muusta uskonnollisuudesta? Voinhan alkaa uskomaan vaikka mihin, jos se on minusta kiinni. Valitsen vain mielestäni parhaan vaihtoehdon. Minulle usko Kristukseen on jotain muuta kuin omat tahdon ratkaisut.
Yhteinen Kristillinen usko on syntynyt Jumalasta, ei ihmisestä.
Pidän edelleenkin kommenttejasi sekoittavina ja saat jopa Raamattua lainaten siitä vielä sekavamman. Jos nyt vielä vastaat, niin laita vain viitekordinaatit paikkaan Raamatusta ja siihen yhteyteen selitys, miten se sinuun esitykseen liittyen on sulautunut.
Olen perehtynyt autuutusoppiin sakramenteista, sekä tunnen Raamattua voidakseni testata sillä mitä näissä autuuttavissa välineissä on Raamattuun lisätty, poisotettu, väännelty ja turhennettu Alkuperäisen merkitystä.
Kommentoin kommenttisi kohtaa: ”Ymmärrän Helluntalaisten luottavan vapaaseen tahtoon ja uskonratkaisuun jne., mutta miten se poikkeaa mistään muusta uskonnollisuudesta?”
Typerää ymmärtämistä. Ei kukaan vapaaehtoisesti pelastuksen vastaanottanut ”luota” omaan antautumiseensa tulla pelastetuksi (”antakaa pelastaa itsenne”, kehotti Pietari)Tämä kehotus on sellaisenaan, mm. helluntaiherätyksessä noudatettu ja sen tuloksena tämä ”helluntaiuoma” maailmanlaajuisesti on kasvanut ainoastaan Armosta.
Tuottaa usein vaikeuksia käsittää, miksi keskustelijat laittavat pitkiä suoria lainauksia Raamatusta.
Niiden tarkoitus on kai osoittaa oman kannan oikeutusta. Siinä on vain se ongelma, että kyseessä on keskustelu ja lukija joutuu tulkitsemaan tekstiä. Olisi jotenkin päästävä selville siitä, mitä on tarkoitettu.
Eli millä tavalla tuo kohta kyseistä asiaa tuo esiin. Varsinkin jos kirjoittaja ei mitenkään itse selitä, mitä lainauksella on tahtonut ilmaista. Kirjoittajalle se on varmaankin niin selvää, ettei hän tule ajatelleeksi sitä, ettei lukija mitenkään voi tietää, mitä toisen päässä on liikkunut.
“Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi: ‘Ystäväni, sinun syntisi on annettu anteeksi.’ (Luuk. 5:20)” Tämän laitoin vastauksena Reijo Mänttärin väitteeseen, ettei Raamatussa ole mitään pelastavasta yhteisestä uskosta. Jeesus lausui synninpäästön halvaantuneelle, kun näki häntä autettavaksi kantavien ystävien uskon.
Martti,
Hebr. 11:6, mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen, sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät (ahkerasti= ekzeteo).”
Nuo 5 miestä uskoivat kuka Jeesus oli, ilmeisesti aikaisempien tekojen tähden., vt. Joh. 14:11. He etsivät Jeesusta ja tulivat Hänen tykönsä katon läpi. Jumala palkitsi heidät tai ainakin halvatun, antamalla hänen synnit anteeksi ja sitten vielä paransi.
Kirkon uskoa ei Raamattu opeta. Kaikissa Jeesuksen seuraajissa on samanlainen, Jeesuksen vaikuttama usko, jota ilman on kenenkään mahdoton olla otollinen Jumalalle
”Paikalle tuli miehiä, jotka kantoivat vuoteella halvaantunutta. He yrittivät tuoda hänet sisälle taloon asettaakseen hänet Jeesuksen eteen. Tungoksessa he eivät kuitenkaan saaneet tuoduksi häntä sisään, ja niin he kiipesivät katolle, irrottivat tiiliä ja laskivat sairaan vuoteineen kaikkien keskelle Jeesuksen eteen.” Kerrotaanko tässä mitään halvaantuneesta ja hänen uskostaan? Jeesus näki häntä tuovien miesten uskon ja antoi halvaantuneelle synnit anteeksi sekä paransi hänet.
Martti,
Rajaat sitä, mitä Raamatussa lukee.
Mielestäsi siinä lukee, että Jeesus näki vain häntä tuovien miesten uskon. Näin ei lue, vaan Jeesus näki HEIDÄN uskonsa.
Mielestäni tämä on yritys osoittaa, että toisten uskolla voi tulla uskoon. Sellaiseen ei ole missään tukea Raamatusta. Augustinus, Luther ja sakramenttiopin laatijat ovat tehneet oman lisäyksensä Pelastuksen Tien alkuun. Sille ei tarvi itse astua, riittää, kun toiset uskoo.
Mennee ehkä jankutukseksi ja siksi pyydän, että jätetään sinun kantasi ja minun kantani kiinnostuneitten luettavaksi. Ei jatketa!
”Mielestäni tämä on yritys osoittaa, että toisten uskolla voi tulla uskoon.” Pikemminkin yritän osoittaa, että usko on yhteinen asia. Miten paljon hentoja uskon versoja onkaan tallattu maahan edellyttämällä voimakkaita henkilökohtaisia uskoontulon kokemuksia sen sijaan, että versoja olisi varjeltu ja autettu kasvamaan yteisen uskon puutarhassa.
Eiköhän pojat ole lopulta kuitenkin samassa taivaassa. Toinen pitää omakohtaista ratkaisua tärkeänä ja toinen kasvua kastettuna lapsena kirkon helmassa henkilökohtaisen uskon omistamiseen. Onkohan siinä loppupelissä isoa eroa?
Pekka P.,
On totta, että suurin taustaryhmä on lapsikastetut, jotka esim helluntaiherätyksessä ovat pyytäneet tulla kastetuksi uskoontultuaan. Sitten on niitä lapsikastettuja, jotka joko näkevät järjestyksen kääntäenverrannolliseksi, mitä kastettavuuteen tulee ja sitten on niitä jotka haluavat painottaa uskoontulon merkitystä kasteen kustannuksella. Helluntaiherätys on syntynyt paljolti siksi, että lapsikaste ei ole toiminut vaikka YJV:llä vakuutetaan, ettei ole mitään autuuttavaa ennen eikä jälleen (lapsi)kasteen.
Pekka,
Näin ajattelin, että Ismon päämäärä on sama kuin minulla.
Aina tällaisen pätkittäisen ajattelun lopputulema tuhoutuu Ismon sekaviin selityksiin tiestä jota hän vaeltaa.
Tarkoitan ratkaisukristillisyyden kritiikillä lähinnä sitä, että ihmisen oma ratkaisu ei ketään pelasta vaan Jumalan Sanan kautta vaikuttava Usko. Kun ihminen kääntyy ja huutaa apua Jumalalta, niin ihminen silloin jo uskoo Jumalaan, eli usko on tullut ihmiseen kuulemansa tai lukemansa Sanan kautta. Jumalan Henki asuu sanassa. Jumala itse on Sana. Jokaisen joka Jumalan luokse tulee täytyy uskoa, että Jumala on. Jos ihminen ei usko, että Jumala on, niin mitä me voimme tehdä muuta kuin kehoittaa ottamaan vastaan Jumalan Sana.
Tottahan toki ymmärrän kehoituksen: ”Antakaa pelastaa itsenne”, mutta jokainen tietää, että kukaan ei voi olla ilman uskoa otollinen ja vasta uskon tultua ihminen on valmis. Uskoa ei voi ottaa, se on lahja, joka annetaan, kun sen aika on. ”Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta.” Joh.3:27
Kristityksi tullaan uskomalla ja tunnustamalla Herra Jeesus Kristus, syntiemme sovitus. Se mikä on Jumalan vallassa, ei ole ihmisen vallassa. Toki kehoitamme kaikkia ottamaan vastaan Jumalan Sanan, mutta emme voi myöskään vedota ihmisen tahtoon, ikäänkuin se olisi tässä ratkaisevassa osassa. Ihminen ei voi omilla voimillaan ja tahdollaan uskoa yliluonnolliseen Jumalaan ja Jeesuksen ylösnousemukseen, sillä se on ihmiselle mahdotonta.
Tämän vain halusin tuoda esille siitä uskon käsityksestä mikä minulle on avautunut. Ne taas, jotka ottava Jumalan Sanan vastaan, ovat Jumalan lapsia kaikki, ilman erotusta.
”Minä vannotan teitä, te Jerusalemin tyttäret: älkää herätelkö, älkää häiritkö rakkautta, ennenkuin se itse haluaa.” Laulujen laulu 8:4