Tarja

10) Otat esille kohtia, joissa Uuden testamentin puolella esiintyy kritiikkiä oman aikansa muutamia juutalaisia piirejä kohtaan. Sinun mielestäsi en ole ottanut noita kriittisiä kohtia riittävän vakavasti.

Oma näkökulmani on se, että toki olen lukenut nuo kohdat, moneenkin kertaan ja jopa erittäin monella eri kielelläkin saadakseni syvyyttä tekstin ymmärtämiseen.

Arvioinnin perusteena mielestäni pitää olla kaikkien tekstien suhteuttaminen kulloiseenkin historialliseen tilanteeseen. Vain näin saadaan niiden käsittelemän aiheen oikeat mittasuhteet näkyviin, tyyliin iso hiiri vastaan pieni elefantti.

Vertaan apostolien aikaa uskonpuhdistuksen antamaan malliin. Uskonpuhdistushan alkoi Lutherin teesien julkaisemisella 1517 jKr.. Sen jälkeen ehti tapahtumaan hyvinkin paljon ja yksi näistä oli keskustelu Zwinglin kanssa vuonna 1529. Jokunen nykyajan ihminen saattaa tuossa nähdä, miten kaksi katolisesta kirkosta eronnutta reformaattoria tuolloin ovat jakaneet protestantit kahdeksi ryhmäksi luterilaisiksi ja reformoiduiksi kirkoiksi. Näinhän noista myöhemmin tulikin kun historia meni eteenpäin ja niin poliittiset kuin taloudellisetkin tekijät repivät rikki eurooppalaisen kulttuurin moniksi kansallisiksi erillispesäkkeiksi.

Mutta tuossa historiallisessa tilanteessa 1529 kaikki keskustelun osapuolet olivat täysin vakuuttuneita, että he kaikki olivat aidosti yhden ja saman katolisen kirkon sisällä käytävässä keskustelussa mukana olevia osapuolia, jotka pohtivat miten siellä käsitellyt asiat pitää ymmärtää nimenomaan katolisen kirkon perinteen valossa.

Samalla tavalla kaikki ne tapahtumat, mitä on kerrottu Apostolien teoissa, sijoittuvat aikaan ennen Jerusalemin hävitystä eli siis aikaan, jolloin temppelin ylipappi oli koko kansan hengellinen johtaja. Kyseessä siis on sellaisista keskusteluista, jotka käytiin juutalaisen perinteen sisäisinä asioina.

Vertaapa siis 1529 keskustelua katolisen kirkon sisällä olevana tapahtumana ja Apostolien tekojen tapahtumia juutalaisuuden sisäisinä kysymyksinä.

Vertaanpa tähän meidän suomalaiseen poliittiseen ja henkiseen ja hengelliseen keskusteluun. Kaikkien puolueitten erilaiset näkemykset, kaikkien erilaisten kulttuuristen tapahtumien erilaiset suuntaukset ja kaikkien maamme hengellisten ilmiöiden välinen keskustelu, k a i k k i nämä ovat osa meidän armaan kotomaamme sisällä käytävää keskustelua. Vaikka näkemykset joistakin yksittäisistä tapauksista voivat olla jopa hyvinkin kärjekkäitä, niin toki harvassa lienee sellaisten ihmisten kuvitelmat että nämä olisivat suunnattuja nimenomaan suomalaista maatamme vastaan eli siis varsinaista antisuomalaisuutta. Yhtä vähän siis Apostolien tekojen kuvaamien syytösten mittasuhteina ovat aivan konkreettiset ja tuon päivän elämässä ajankohtaiset tapahtumat ja niiden syiden ja seurausten arviointia.

Vertaapa siis tässä sanoja antisuomalaisuus ja antisemitismi.

Pietarin jälkeen alkukirkon Jerusalemin yhteisön johtajaksi tuli Jaakob Vanhurskas, joka oli Jeesuksen kasvinkumppani, ”veli” kuten Uusi testamentti sanoo. Biologisesti hän oli Joosefin aikaisemmasta avioliitosta syntynyt poika, jopa vanhempi kuin neitsyt Maria. Hänen aikanaan kreikankielisen väestön osuus kasvoi niin paljon että hän otti virkanimityksenä käyttöön sanan episkopos, piispa.

Hän oli muiden juutalaisten korkeasti kunnioittama persoonallisuus, joka säännöllisesti osallistui Jerusalemin temppelin liturgiaan. Kerrotaan jopa hänen viettäneen niin paljon polvillaan rukoilemista temppelissä, että hänen polvensa olivat känsiintyneitä kuin kamelin polvet.

Joten tässä vähän historiallista taustaa puolustaessani sitä näkökulmaa, että oikeisiin mittasuhteisiin pantuina Uuden testamentin sisällä kerrotut vastakkain asettelut on nähtävä kunkin tilanteen tapausten syiden ja merkitysten kuvausta, mutta eivät kuitenkaan ilmauksia antisemitimistä vaan siitä että haluttiin tuoda rehellisesti ja perustellusti esille kuka teki mitäkin tekstien kuvaamissa tilanteissa.

Tarja

11) Kypsyminen aikuisuuteen on jokaisen ihmisen elämässä oma prosessinsa. Vähitellen ihmisen on jätettävä lapsen ajatuksensa ja kehityttävä näkemään ympäröivän maailman todellisuus monipuolisempana kuin lapsena on kuvitellut. Toisille tämä voi olla kivuliaampaa kuin toisille.

Omalta osaltani voin sanoa, että nuoruus oli minulle hyvin onnellista elämää siinä mielessä että koin hyvin voimakkaasti Jumalan hyvyyden puhuttelun omalle kohdalleni. Noin seitsemäntoistavuotiaana elämääni pohdiskellessani totesin että jos vanhempani eivät olleet muuta saaneet aikaan niin he ainakin olivat kasvattaneet erittäin onnellisen ihmisen. Tämän koin Jumalan lahjana. Koin että Jumalan hyvyys veti minua puoleensa.

Lapsuudessa saamani usko syveni ja aloin myös puhua uskostani kavereilleni ja monia syvällisiä ja filosofisesti laajaulotteisia kysymyksiä pohdimme kavereittemme kanssa.

Hyvin merkittävää oli myös seurakuntamme kirkkoherran Sulo Tasangon puhe siitä, että pelastuksemme on yksistään armosta ilman meidän omia tekojamme. Tämän koin vapauttavaksi. Ei tarvinnut itse pingottaa tai hoppuilla tai rähkiä uskon suorituksien varassa vaan sai vapautuneena iloita Jumalan hyvyyden lahjasta. Tässä siis minun elämänkokemukseni ovat – ainakin käsitteellisellä tasolla – hyvin toisenlaisia ja suorastaan vastakkaisia sinun kokemuksillesi että teoilla saataisiin elämässä ratkaisevat peruskysymykset ratkaistua eli siis pelastuksen perusta olisi tekojen varassa.

Armon avaruudesta puhutteli tuohon aikaan myös Eeli Hakalan kirjat, joissa niissäkin minua erityisesti rohkaisi armon avaruuden ja rajattoman suuruuden kokeminen. Lukioaikanani luin myös Lutherin tekstejä. Nekin auttoivat kasvamaan ihmisenä ja näkemään elämän suuria kysymyksiä perusteellisemmin kuin mitä aikaisemmin oli monista kysymyksistä ymmärtänyt.

Elämässä vuosien vieriessä olen huomannut että ihmisenä olemisen kasvaminen ei ole vain lapsuuden ja nuoruuden asia, vaan jatkuu koko elämän läpi. Alati olen saanut oppia jotain uutta. Aina olen huomannut, että pitää syventyä sellaisiin kysymyksiin, joita en ole aikaisemmin pohdiskellut. Tällöin ei mielessäni kuitenkaan nuo uudet oppimiset ole muodostuneet ikään kuin murroksina joitain aikaisempia kokemuksia vastaan vaan ikään kuin puun kasvaessa uusia vuosirenkaita nuo uudet löydöt ja ulottuvuudet tiedollisella ja ajatuksellisella tasolla ovat lisänneet aikaisemmin opitun pohjalta lähtien aina jotakin uutta ja tuoneet lisää siihen mitä ennen on oppinut.

Tälle kertomalleni antoi yllykkeen, kun omalta puoleltasi kerroit kokemuksesi kasvamisestasi sanoen: ” Tiedän omalta kohdaltani että se on rankkaa, kun aikuisena itse lukien huomaa — . ”

Edellä olevasta olet ehkä myös huomannut, että omalta puoleltani olen kokenut vapauttavana ja elämänkatsomusta avartavana voimana sen, että pelastumisemme on armosta ilman meidän omia ponnistelujamme. Mielestäni juuri tämän vapautuneisuuden varassa on ihanaa ja suloista koko ajan avartua ja uteliaasti ottaa selvää uusista asioista mitä elämässä vastaan tuleekin. Näin olen omalta puoleltani luottamaan nimenomaan Jumalan oman teon varassa olevaan armoon ja hyvyyteen niin ettei elämäni perusturva olekaan omassa varassani vaan Herran kädessä.

Mielestäni juuri tämä Jumalan rajattoman rakkauden voima antaa intoa ja rohkeutta työhön ja toinen toisensa palveluun. Näin ollen olen kokenut, että on juuri armon ja rakkauden varassa on mahdollista muuttaa asioita ja täysin voimin tarttua asioihin ja luoda jotain uutta sen varassa, että kaikki on Jumalan käsissä.

Koska Jumala on ensiksi rakastanut meitä, niin mekin saamme rakastaa toinen toistamme.