Luin ammulla taas yhtä hengellistä kirjaa ja siinä sanottiin näin:
”Varmaa on siis se, ettei kukaan sellainen saa Jumalan armoa, joka ei janoa ja kaipaa sitä…”
Aika järisyttävä ajatus, mutta näin hän se on. Presidenttikään ei voi armahtaa kuin sen, joka armahdusta pyytää. Mitään muuta lakiin perustuvaa vaatimusta ei aseteta. Näin käsitän asian. Korjatkoon lakimiehet asian, jos olen väärässä.
Sama periaate koskee Jumalan armoa. Se ei kuulu kenellekään sellaiselle, jolta Jumalan laki voi vielä jotain vaatia. Jos laki voi vaatia jotain, niin armo on tarpeeton. Silloinhan lain vaatimukset täyttämällä selviäisi kuiville.
Jos joku voi täyttää Jumalan lain vaatimukset, niin mihin hän sen lisäksi vielä armoa tarvitsee. Siinä tilanteessa ei armoa kukaan edes anoisi, eikä sitä silloin myöskään voisi saada. Jollei mitään hätää ole, niin armoon on turha vedota.
Nyt kun koko maailman synti on laitettu Vapahtajamme päälle niin sovitus kaikesta pahasta on jo toimitettu. Jeesus tuli synniksi, niin hän otti koko syntikuorman kannettavakseen. Kenenkään ei tarvitsisi jäädä tulevan tuomion alle. Jokaisen tarvitsisi ainoastaan anoa armahdusta vedoten tähän lupaukseen. Armo kuuluu jokaiselle, joka sitä anoo, mutta ei yhdellekään niistä, jotka ei sitä halua.
Sytinen anteeksisaamisen mahdollisuus on kuin lottovoitto.
Rahoja ei voi saada, jollei niitä lunasta itselleen. ( Taitaa siihenkin olla jo mahdollisuus.) Jumalan armon saamiseen taas ei. Se ei tule, niin kuin Manulle illallinen.
Jumalan armoa ei voi tietenkään saada, jollei sitä halua. Armo on tarjolla kaikille, mutta vain ne, jotka sen itselleen tahtovat, vain he sen voivat saada. Jotenkin luulisi, että asia olisi aivan selvä, että muilla ei voi olla mitään osuutta tähän armoon.
Aivan, kuten Sami esittää on kaksi toisensa pois sulkevaa näkemystä.
Toisessa ihmisellä ei ole osuutta ja toisessa taas ihmisellä on oma osuus.
Luther painotti nmenomaan, että Jumala YKSIN vaikuttaa ihmisessä uskon Sanansa kautta. Mitään osuutta ei siis hmisellä ole. Näin siis Lutherilainen kirkko opettaa edelleen.
Toista näkemystä kannattavat valta osa ns. vapaita suuntia, Roomalaiskatolinen ja myös ortodoksi kirkko.
Itse olen Lutherin kannalla ja myös Paavalin ja lopulta Raamattua lukiessani näen myös Jeesuksen opettaneen samoin.
Joko usko on luonnostaan ihmisessä tai usko syntyy ihmiseen Jumalan Sanan vaikutuksesta. Vain toinen voi olla totta, muuten Raamattu raukeaa tyhjiin.
Ismo on hienosti ymmärtänyt mitä tarkoitan.
Ismo, ”näin luterilainen kirkko opettaa edelleen.”
Käsittääkseni luterilaisella kirkolla on tässä pienoinen ongelma. Jos ihmisellä ei ole mitään osuutta pelastukseensa, niin millä perusteella Jumala sitten voi pitää ihmistä vastuullisena ja tuomita hänet epäuskonsa tähden kadotukseen?
Vedotaan siis Lutherin esiintuomaan sidottuun ratkaisuvaltaan.
Itse näen asian sellaisena, että ihminen on vastuussa Jumalan edessä ja kun hän on vastuussa, niin Jumala voi tuomita hänet, muussa tapauksessa ihmistä ei voisi tuomita sellaisesta mihin hän ei itse voisi vaikuttaa.
On totta, että ihminen ei pysty itse omalla ymmärryksellään uskomaan eikä pysty vapaasti päättämään suhteestaan Jumalaan.
Tämä johtuu syntiinlankeemuksesta, jossa ihminen suostui saatanan valtaan ja jokainen tähän maailmaan syntyvä ihminen on tämän vallan alla perimänsä synnillisyyden kautta.
Hänen henkensä on kuollessa tilassa, eikä hän pysty sen vuoksi uskomaan Jumalaan, jolloin Jumalan on tehtävä jotakin saadakseen ihminen kääntymään Hänen puoleensa.
Ei voida sivuuttaa sitä kuinka moni voi todistaa elämässään tapahtuneesta suuresta muutoksesta ja sen tuomasta epävarmuudesta, joka sairauden, suuren pettymyksen tai jonkin muun kautta avasi sydämen oven Jumalan käydä sisään.
Tämä mielestäni kertoo, ei tietenkään mistään ihmisen kyvyistä ratkaista asioitaan Jumalaan päin, vaan siitä, että Jumala haluaisi kaikkien ihmisten pelastuvan ja vetää ihmistä puoleensa vastoinkäymisten kautta ja antaa hänelle uskon kun Jumala huomaa ihmisen voivan sen vastaanottaa.
Olen varma, että Jumala myös suree sitä, joka kaikista Hänen kutsuistaan huolimatta ei voi tai halua Hänen tarjoamaansa pelastusta vastaanottaa.
Sami Paajanen, teet täysin vääriä johtopäätöksiä. Niin kuin viestissäni kirjoitinkin, se lähti vahingossa liian aikaisin kun kirjoitin kännykästä.
Nimittäin olin aiemmin lukenut viikkojen ajan Jumalan sanaa ja erästä hengellistä kirjaa. Joten Herran nimen avuksi huutaminen lähti Sanan kuulemisesta. Se teki tehtävänsä niin kuin se aina tekee. Se joko paaduttaa tai synnyttää ihmisessä kaipuun Jumalan rakkauden puoleen.
Luin juuri äsken Lutherin 1. Moos. kirjan 4. luvun selitystä. Jae 26: ”Siihen aikaan ruvettiin avuksi huutamaan Herran nimeä”. Herran nimi tarkoittaa Kristusta. Ei siis avuksi huutamaan Herraa. Loistavaa selitystä Lutherilta nämä Mooseksen kirjaa käsittelevät luvut.
Ja toden totta sinä iltana yksin vuoteessani ahdistuksessa rukoilin: ”jos sinä Jeesus olet olemassa, tule elämääni”. Ja heti laskeutui minuun ihmeellinen rauha. Ahdistus oli poissa.
Jumalaan olin kyllä uskonut pienestä pitäen.
Riitta Sistonen, etpä olisi tätä korjannut, jollei tähän olisi puututtu? Kysymys oli merkittävästä asiasta, tältä osin kirjoituksesi ei ollut onnistunut. Nyt se näyttää paremmalta ja me ymmärrämme mitä tarkoitat. Kiitos siitä.
Sami, vaikuttaa kuitenkin siltä, että syntiinlankeemus tuhosi ihmisen alkuperäisen vanhurskauden, joka hän oli Jumalan kuvana, ettei ihminen voi olla enää Jumalan kuva sanan varsinaisessa merkityksessä. Ihmisen alkuperäinen vanhurskaus oli vaikuttanut sen, että myös kaikki inhimillinen oli täydellistä alkutilassa. Kun iustitia originalis tuhoutui ( johon kuuluivat: ruumiin terveys, sydämen valo Jumalan tuntemisessa, puhdas Jumalan pelko ja luottamus Jumalaan, sekä terve järki), ihminen ei menettänyt pelkästään ”yliluonnollista armoa ja Jumalan kaltaisuutta” vaan myös luonnollinen imago Dei (Jumalan kuva) ihmisessä tuhoutui.
Jumala ei syntiinlankeemuksen jälkeen enää asu ihmisessä. Hän ei ole enää ihmisen vieras vanhurskaus. Alkuvanhurskauden forma (muoto) on hävinnyt. Jumalan kuvan sijasta ihminen on nyt Paholaisen kuva. Ihminen ei kuitenkaan menettänyt erityisasemaansa luomakunnassa, heijastaen edelleen Jumalan kuvaa järkensä ja muiden ominaisuuksiensa osalta, vaikkakin niin, kuten virressä sanotaan; ”Soaistu on järkemme, synnin sumu sielun peittää.” Onhan meillä edelleen vapaa tahto tietyllä tavalla maallisissa asioissa, vaan ei hengellisissä, joten emme me nyt sentään aivan kuolleessa tilassa ole. Ehkäpä tuo Jumalan puoleen vähäinen kääntyminen ja rukoileminen onkin jo Jumalan vaikutusta, sillä onhan se Jumalan teko, että uskomme häneen.
Olet kommenteissasi puhunut himottomuudesta ((apatheia). Se myös näyttää esiintyvän usein kreikkalaisten isien kirjoituksissa. Tuo himottomuus lienee omaksuttu stoalaisilta, kuitenkin niin, ettei se merkitse bysanttilaisille kaikkien tunteiden puuttumista, vaan ainoastaan pahat tunteet puuttuvat, joka näyttää yhdistettävän hengellisen rakkauden osoittamiseen. Tosin minulle ei ole selvää kuinka tämä tapahtuu. Edelleen aidon usko sanotaan johtavan hyveellisen elämään, hyveellinen elämä entistä korkeampaan hengelliseen kehittymiseen, minkä hedelmä on yhdistyminen Jumalaan ”teoosi” jumalallistuminen ja siten pelastuminen.
Kun luterilaisuudessa vanhurskautuminen/pelastus tapahtuu yksin uskosta, niin sehän tarkoittaa, sitä, että tuossa uskossa Kristus on läsnä. Käytännössä me tulemme jumalallisesta luonnosta osallisiksi yksin armosta uskon kautta. Minun on hieman vaikea ymmärtää sitä, että uskon pitää ensin johtaa hyveelliseen elämään, ennenkuin tuo ”teoosi” tapahtuu muulla tavalla kuin siten, että tuohon teoosiin luetaan yhtenä osana myös hyveet.
Kosti, kristinuskossa on paljon antiikin maailmasta omaksuttuja asioita joita käytettiin kristinuskon kontekstissa hyväksi ja muotoiltiin uudestaan sisällön puolesta. Kristologisissa kiistoissa tämä on varsin tuttua. Mutta muutenkin. Stoalaisuus en tiedä? Epäilen. Ei ole tietoa. Himottomuuden ”aparaatin ” ja koko itäisen teologian ymmärtäminen ei ole sellaista mitä kuvittelet, – se on kuin liukas saippua josta et saa kiinni, silti ortodokseilla on parhaat vastaukset, ongelma on vain se, että niitä ei kukaan ymmärrä.
Muutama käytännön neuvo. Lue, keskustelu ja osallistu siihen elämään jota idän kirkko viettää. Ilman tätä sakramentaalista yhteyttä olet ulkopihalla. Et vai ikinä pääse kirkon salaisuuksiin sisälle. Muuta tietä ei ole tai en ainakaan tiedä.
Koski saat olla ihan rauhassa perkeleen kuva, itse en aijo olla.
No jaa, mitä tuohon Kavarnoksen kirjaan tulee, missä viitattiin sekä stoalaisuuteen, että tuohon himottomuuden ”aparaattiin”, niin edesmennyt arkkipiispa Paavali on siitä todennut: ” Niin hyödyllinen kuin prof. Kavarnoksen kirja onkin lukea, se panee lukijan huokaisemaan: Jos tälläinen on kristillinen täydellisyys, niin kuka näin ollen voi pelastua?!” Toki ymmärrän, mikäli asia on sinulle vaikea.
”Lue, keskustelu ja osallistu siihen elämään jota idän kirkko viettää. Ilman tätä sakramentaalista yhteyttä olet ulkopihalla.” Kosti saat olla ihan rauhassa perkeleen kuva, itse en aio olla.” 🙂
Kosti, voit viitata mihin tahansa kirjaan, kavaros taitaa puhua tulliporteista, jolla on enemmänkin pedagoginen tehtävä. Arkkipiispa toteaa oikein jos on lukenut kirjan, sehän onkin yksi kirjan tarkoitus.
Kirkon oppi määritellään muualla kuin yksityisen kirjoittajien kokoelmissa. Tulliporteista ei ole mitään dogmaattista konsiilien määritelmää, joten se ei ole mikään opinkappale. Ortodoksisuuteen tälläinen on aina kuulunut alusta lähtien, näin oli myös partistisillä isillä jossa löytyy hajontaa. Normaalia settiä. Ei mitään uutta.
No ei! Et aivan osunut oikeaan. Prof. Kavarnos ei puhu ”sielun tulliporteista.” Voin todeta, että arkkipiispa Paavali on lukenut kirjan, kun hän on arvionsa kirjasta kirjoittanut. Kirja on aivan perussettiä himottomuuteen pyrkimisestä ja autuaista ja puhdassydämisistä, jolla tarkoitetaan niitä, jotka ovat saavuttaneet jokaisen hyveen. Ei mitään uutta. Ei tästä sen enempää.
Kosti et tietenkään maininnut kirjaa joten sekoitat asioita. Kerro seuraavaksi kirja niin tiedämme mistä puhut!
Kun usko syntyy ihmisen sydämessä, tapahtui se sitten millaisissa oloissa ja millä tavalla tahansa, niin ”usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta.”
Meille ei ole kerrottu mitä ristin ryövärille oli tapahtunut ennen kuin joutui Jeesuksen viereen ristille, mutta varmasti hän oli vakuuttunut, että Jeesus oli se mikä Hän sanoi olevansa ja että Jeesus oli tullut Taivaasta ja matkalla takaisin sinne.
Usko sinällään, oli se kuinka haparoivaa tahansa, on jo heti alussa pelastavaa uskoa, jos se on aitoa ja merkitsee, että ihminen on jo silloin siirtynyt kuolemasta elämään.
Kuitenkin Raamatussa sanotaan, ”joka pysyy vahvana loppuun asti, pelastuu.” On siis mahdollista langeta pois uskosta. Myöskään Paavali ei pitänyt pelastumistaan varmana sanoessaan ” jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista?”
Ne, jotka ovat pitkään olleet Herran tiellä, tietävät kuinka todellista on taistelu syntiä ja oman lihan heikkoutta vastaan ja kuinka siinä usein joutuu tappiolle ja vaikka uskosta luopuminen ei ihan helposti tapahdu niin mahdollista se kuitenkin on.
Mutta jos kysymys olisi kokonaan siitä kuinka me pärjäämme, ei kukaan pelastuisi.
Mutta siinä onkin armo, että Kristus kuoli meidän syntiemme tähden ja sovitti syntimme, tietenkin ettemme syntiä palvelisi, mutta kun kuitenkin palvelemme sitä tavalla tai toisella niin saamme uskoa, että ne synnit, joita teemme ja ne synnit, joita emme vielä ole tehneet, mutta joita tulemme tekemään, ovat myös Kristuksen päälle lasketut eikä Jumala tuomitse meitä kadotukseen jos roikumme kiinni Kristuksessa.
Armon kattavuus valkenee usein vasta aikojen päästä kun olemme tarpeeksi tuskailleet syntiemme kanssa, yrittäneet ja erehtyneet ja sitten lopulta ymmärtäneet, ettemme voi syntikysymykselle itse mitään tehdä ja lopulta uskoneet, että Jeesus on sen jo tehnyt ja että meidän tehtävämme on vain pysyä valossa.
Niinkuin Pekka sanoi, usko muuttuu siitä mitä se oli alussa. Se syvenee syväksi luottamukseksi Kristuksen täytettyyn työhön eikä mistään muusta voi kerskata syystä, että on alkanut tuntemaan itsensä entistä paremmin.
Filippiläiskirje:
1:6 varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.
Ismo kirjoitti tuolla edellä: ” Mitään osuutta ei siis ihmisellä ole. ”
Jäin sitä miettimään ja tulin siihen tulokseen, että syys siihen että pelastumme ei ihmisellä osuutta ole, mutta entäpä se vastaanottamisen puoli. On eri asia suorittaa ja vastaanottaa valmis suoritus. Jollei vastaanottaminen
ole mahdollista, niin miksi sitten Paavali kehottaa ottamaan evankeliumin vastaan?
Pekka, tottahan me voimme kehottaa ihmisiä uskomaan ja ottamaan Kristus vastaan, ei siinä ole mitään ongelmaa, toivomme saa olla, että ihmiset kuulevat ja tulevat tuntemaan Herran, mutta silloin me ajaudumme harhaan, jos emme Luota Jumalaan ja jätä asiaa yksin Hänen Sanansa haltuunsa. Jumalan Sana kyllä tekee työnsä, jos on tehdäkseen, mitään ratkaisuja ja muuta vastaavaa ei tarvita. Ihminen kyllä tietää ja tunnustaa Jumalan jos Jumalan Sana koskettaa.
”Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: ’Taivasten valtakunta on tullut lähelle’.
Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.Älkää varustako itsellenne kultaa, älkää hopeata älkääkä vaskea vyöhönne, Älkää laukkua matkalle, älkää kahta ihokasta, älkää kenkiä, älkääkä sauvaa; sillä työmies on ruokansa ansainnut. Ja mihin kaupunkiin tai kylään te tulettekin, tiedustelkaa, kuka siellä on arvollinen, ja jääkää hänen luokseen, kunnes sieltä lähdette. Ja tullessanne taloon tervehtikää sitä. Ja jos talo on arvollinen, tulkoon sille teidän rauhanne; mutta jos se ei ole arvollinen, palatkoon teidän rauhanne teille takaisin. Ja missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuulla, lähtekää pois siitä talosta tai siitä kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne. Matt.10:7-14
Sami Paajanen: ”Riitta Sistonen, etpä olisi tätä korjannut, jollei tähän olisi puututtu? Kysymys oli merkittävästä asiasta, tältä osin kirjoituksesi ei ollut onnistunut. Nyt se näyttää paremmalta ja me ymmärrämme mitä tarkoitat. Kiitos siitä”.
Minua ihmetettyy mikä sinua Sami Paajanen oikein vaivaa? Sinun pitää aina sanoa viimeinen sana asiaan kuin asiaan, vaikka sitten olisi kysymys toisen ihmisen uskoontulosta ja siitä miten hän sen on kokenut! Ja siitä mitä hän myöhemmin on asiasta ajatellut.
Olin kirjoittanut eilen jo heti kommenttini perään, että kirjoitukseni lähti vahingossa liian aikaisin. Mistä sinä tiedät etten olisi sitä jatkanut sitä? Mutta kirjoitin sen puolen yön aikoihin ja halusin mennä jo nukkumaan. Eikä kyse ole mistään korjaamisesta, niin kuin sanot. Toisin kirjoitusvirheitä oli juuri siksi kun se lähti liian aikaisin. Tartuit heti siihen kun olin miettinyt ihmisen osaa, että voisit julistaa kuinka minä muka ajattelen että olen itse vaikuttanut uskoon tulooni. Ja että osallistuin siihen kuten ortodoksikirkko ajattelee. No en todellakaan tee näin.
Sinun pitää koko ajan näykkiä ja loukata minua. Olen lopen väsynyt sinun tyylisi! Itse et ole vastannut kysymykseeni, jotka olivat täysin aiheellisia, koska syyllistit minua silti vastaamatta kysymyksiini.
Olin ajatellut nyt illalla vielä kirjoittaa enemmän pohdiskelujani. Täällä on ollut tänään mahtavia kommentteja, jotka ovat ravinneet. Ne ovat ilahduttaneet minua valtavasti! Paljon olisi vielä kirjoitettavaa. Ehkä myöhemmin sitten.
Sami Paajanen: ”Himottomuuden “aparaatin ” ja koko itäisen teologian ymmärtäminen ei ole sellaista mitä kuvittelet, – se on kuin liukas saippua josta et saa kiinni, silti ortodokseilla on parhaat vastaukset, ongelma on vain se, että niitä ei kukaan ymmärrä.”
Mitä tekee teologialla, jota kukaan ei ymmärrä! ? Anna mun kaikki kestää!
”Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus — ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä että Hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi”. 1. Joh. 4:9-10
Jeesus: ”Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi; että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi”. Joh. 15:16
”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan, sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen”. Room. 3:23-26
”Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme”. Room. 5:8
”Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa”. Room. 8:32
Eikö nämä jakeet luettuaan sydän täyty ilolla ja rauhalla!
Jumala on aloitteen tekijä Pyhän Henkensä kautta ja Pyhä Henki kirkastaa Kristuksen. Jumalan rakkaus vetää meitä puoleensa ja tämä rakkaus tulee ilmi meille hänen Pojassaan, jonka hän on antanut kuolemaan ristillä meidän puolestamme meidän syntiemme sovitukseksi. Meistä ei ollut itseämme auttamaan, siksi Jumala lupasi lähettää Poikansa. Ja näin Hän teki. Hän lupasi sen jo heti kun ensimmäiset ihmiset olivat langenneet syntiin. Vaimon siemen tulee murskaamaan käärmeen pään.
Jumala lahjoittaa meille kaiken, mitä vanhurskauteen ja pyhyyteen hänen edessään tarvitaan. Näin tuossa roomalaiskirjeessä Paavali kirjoittaa; kuinka hän ei lahjoittaisi kaikkea muutakin hänen (Kristuksen) kanssansa. Kaikki on meille lahjaa!
Aamen! Riitta.