Tervehdys opintovapaalta! Palaan nyt vuoden ajaksi Kotimaa24:n blogistiksi (kuin silloin joskus ennen!) koska toimittajan työni ovat tauolla. Aion opiskella Avoimissa yliopsitoissa ainakin psykologiaa, sosiaalitieteitä ja teologiaa. Aloitin Itä-Suomen yliopiston kurssilla Sielunhoito ja pastoraalipsykologia.
Muutamat kohdat toisessa tenttikirjassa pysäyttivät. Kyseessä on Owe Wikströmin klassikkoteos Häikäisevä pimeys. Näkökulmia hengelliseen ohjaukseen. Kirja on intensiivinen, poukkoileva ja syvä. Siitä löytyy sekaisin uskontotieteellistä, psykologista, psykodynaamista, teologista, historiallista ja toisaalta kirjoittajan äärimmäisen henkilökohtaista pohdintaa hengellisen kasvun kysymyksistä ja mahdollisuuksista. Minut pysäytti Wikströmin puhe ajasta, kiireestä ja kiireettömyydestä.
”Sisäisen elämän ensimäinen ehto on löytää uudelleen kiireettömyyden kulttuuri. Ihmisen on opittava, ettei aina tarvitse miettiä, miten ehtisi tehdä mahdollisimman paljon. Toimettomuus ei ole moraalitonta vaan toiminnan välttämätön vastapaino.” (Wikström 1995, s.98)
Niinpä niin. Koko viime yön minä, opintovapaan aikatauluttomuudesta (???) nauttiva ihminen, näin unta, jossa en ehtinyt mihinkään, en pysynyt aikataulussa. En ehtinyt pakata reissuun mukaan edes välttämättömiä asioita, myöhästyin lentokoneesta jne. Minut tuntevat ihmiset tietävät, että olen ennakoinnin ja varautumisen mestari eikä minulle koskaan käy noin. Silti kyse lienee jostakin syvästä sisäisestä pelosta: Entä jos en osaa käyttää aikaani oikein? Jo ennen opintovapaalle jäämistä pohdin viikkoja, osaanko hellittää, osaanko löysätä, osaanko päästää irti pakkotahtisesta suorittamisesta. Vastaus on: en. Mutta hyvä, että sentään pohdin asiaa, etukäteen ja nyt yhä!
Rakastan opiskelua, olen kiinnostunut kaikesta ja haluan käyttää tämän ainutaatuisen mahdollisuuteni – opintovapaan – mahdollisimman hyvin. Mutta mitä se tarkoittaa? Toivoakseni ei vain sitä, että ahnehdin mahdollisimman paljon opintoja ja joudun niiden vuoksi aikatauluttamaan elämäni yhtä tarkasti kuin työtä tehdessäni. Tässäpä sisäisen kamppailun aihetta tulevalle vuodelle!
”Lapsi leikkii auringonpaisteessa eikä sure sitä, että kesä on kohta ohi. Elämänilo katoaa heti, kun siitä yrtitetään pitää kiinni. Mitä kouristuksenomaisemmin ihminen haluaa pitää kiinni elinpäivistään, ajasta tai ystävistä, sitä enemmän hän kadottaa kykyään nauttia niistä. Mitä selvemmin hän näkee kaiken katoavuuden, sitä enemmän hän näkee iloa.” (Wikström 1995, s. 125)
Tähän samaan viisaaseen ajatukseen törmäsin lukiessani Pauliina Kainulaisen uusinta kirjaa Suuren järven syvä hengitys. Kainulainen kirjoittaa kontemplatiivisesta rukouksesta, jossa ihminen ei keskity omiin pyyntöihinsä eikä ole erityisen kiinnostunut siitä, vastataanko niihin. Ajatuksena on kasvaa luottamuksessa: Jumala tietää, mikä on elämässäni tarpeen ja millä aikataululla. Ihminen voi pyrkiä päästämään irti turvallisuuden, arvostuksen ja kontrollin tarpeestaan ja etsiä kokonaista mieltä. Ihminen kohtaa oman varjonsa ja integroi sen oman olemisensa kokonaisuuteen. Kokonaisempi mieli mahdollistaa vähitellen sen, että voin tarkastella itseäni ja maailmaa ja kaikkea mistä niissä tapahtuu melko tyynesti ja takertumatta.
”Jumala on viivyttelijä, koska hän vaeltaa ikuisuudessa eikä ajassa. Kaikki kiire vie harhaan.” (Wikström 1995, s. 154)
Viipyillään me kaikki mahdollisuuksien mukaan, edes pieniä hetkiä, syksyä kohti kurkottavissa metsissä marjastaen, sienestäen- tai sitten ihan muuten vain!
Tämä on hyvä, ja vaikea sanoa vastaan. Ja samalla yleisinhimillistä ja -humaania. Mielenterveyden lisääntyvät (?) vaikeudet osoittavat että terveellisempää olisi hidastaa. Tarvitaanko asian toteamiseen edes Jumalaa? Rukousvastauksissa Hän tuntuu kyllä olevan hidastelija, mutta osaa Hän olla nopeakin, minua paljon edellä.
Hidastaminen lienee isommassa mitassa yhtä vaikea tai mahdoton kuin ilmastonmuutoksen pysäyttäminen. Tämä maailma ja kulttuurimme on tullut tällaiseksi. Henkilökohtaisista ratkaisuista kuulee ja sellainen on kai jotenkin tehtävissä, jos on valmis luopumaan ulkonaisista hyvyyksistä. Omasta kiireestä luopuminen saattaa olla vähän mahdollismpaa, mutta voiko sellainen onnistua ilman että se näkyy ulkonaisen elämän yksinkertaisumisena?
Kiinnostavaa pohdintaa ja hyviä kysymyksiä Hannu Paavola! Hidastamisen tarpeen toteamiseksi ei varmastikaan tarvita tietoisuutta Jumalasta. Kyse on mielen ja ruumiin terveydestä ja yhdenlaisesta elämän laista: ihminen ei voi määräänsä enempää nopeuttaa ja tehostaa toimintaansa menemättä tavalla tai toisella rikki.
Melkeinpä luulen, että tietoisesta päätöksestä hidastaa seuraa väistämättä jonkinlainen elämän yksinkertaistuminen. Ja tämä kai olisi koko maapallon etu, että kuluttaisimme ja kiiruhtaisimme vähemmän ja haltioituisimme luonnosta enemmän. Onko laaja hidastaminen ja ilmastonmuutoksen pysäyttäminen mahdollista? En tiedä. Mutta jossain vaiheessa se voi tulla mahdolliseksi pakotettuna?
Kaikki nuo viisaat ajatukset tuntuvat niin päivänselviltä. Mutta ne toimivat harvoin jos koko personallisuus on toisenlainen. Kerrot että tavallisesti suunnittelet ja ennakoit asioitasi.
Ehdotan että tee samoin tälle vuodelle. Kunnon lukujärjestys koko vuodelle, sellainen josta selvästi ilmenee opintolukemisen teemat ja tuntimäärät päivittäin. Samoin se miten paljon aiot antaa aikaa perheellesi. Tuollainen järjestely vapauttaa sinut huonosta omastatunnosta että et ole tehnyt kaikkea mitä pitäisi.
Lukujärjestykseen tulee varata aikaa joutilaisuudelle myös. Siitä on pidettävä kiinni ja perheen on opittava kunnioittamaan sitä. Kyllä kolmevarttia riittää päivittäiselle meditaatiolle plus yksi kvartti siitä heräämiseen. Usko pois ,sinulle on enemmän apua suunnitellusta vapaa ajasta kun sellaisesta jota ei koskaan spontaanisesti tule.
Niin ja sitten olisi hyvä että soittaisit päivittäin vähän viulua. Mieluiten miehesi kanssa. Varaa siihenkin tietty aika.
aroitus : Älä luullekkaan että voit sponttaanisesti rentoutua, et ole sellainen persoona ja itselleen ei saa tehdä väkivaltaa. Ei Kaikki toimii parhaiten kun kirjoitat viikko ja kuukausi lukujärjestyksen kaikkien nähtäväksi. Vähitellen ympäristö saa huonon omantunnon jos he eivät kunnioita sinun aikaasi ja se on oikein.
Wikström kirjoittaa viisaita kirjoja koska hänenkin on ponnisteltava hiljaisuuden ja sielunsa avaamisen kanssa. Kaikki tietävät että hiljaisuus on hyväksi ,mutta se toimii voimienkokoamispaussina, ei elämäntyylinä muille kun mietiskeleville, perheettömille nunnille.
Tulee olemaan kiva lukea raportteja tästä vuodestasi.
Markku: Ajatuksissasi on varmasti paljon viisautta. Yritän nyt kuitenkin aluksi edetä opintovapaalla ilman ihan tarkkaa lukujärjestystä – osin siksi, että en vielä edes tietä, mitä kaikki syksyn opintoikurssit edellyttävät, joten en siis edes voi niiden hoitamista vielä aikatauluttaa. Ja joustonvaraa toki on. Jos alkaa tuntua, että opintoja on liikaa, siirrän jotakin keväälle.
Mutta tuo sisäisen levon tavoittelu ja etsintä on oikeastaan ihan oma lukunsa, jossain määrin irrallinen ulkoisista velvotteista (vakka ei toki koskaan kokonaan). Mielenkiinnolla odotan, saanko raivattua mielessä, persoonassa ja sydämessä edes vähän enemmän tilaa huolettomuudelle tai levollisuudelle tämän vuoden aikana.