Tuona kohtalokkaana iltapäivänä, tuona kohtalokkaana pääsiäisenä Jumala kuoli.
Voiko Jumalan kuoleman hetkeä edes sanoa kohtalokkaaksi? Kyllä, koska kohtalokkaaksi se muodostui synnille, perkeleelle ja kuolemalle itselleenkin. Niiden valta tuhottiin Jumalan kuolemassa, ja pääsiäisestä tulisi ihmisille pelastuksen ja elämän pääsiäinen.
Olen pohtinut, mitä itse haluaisin paastonaikana saavuttaa. No, ehkei saavuttaa mitään sinällään, mutta haluan tuntea Kristuksen pelastustyön vieläkin paremmin. Se on jatkuvasti mieltä kutkuttava ja kiehtova asia, nimittäin Jumalan kuolema ihmiskätten kautta.
Friedrich Nietzsche osui lausahduksellaan Jumala on kuollut oikeaan, mutta hän erehtyi totaalisesti tarkoituksessaan. Lainaan kuitenkin Nietzschen lauseen ja käytän sitä toisesta perspektiivistä.
Risti on kristillisen uskon keskus, mutta sitäkin tärkeämpää on ensin tuntea, joka keskukseen on naulittuna. Edellinen Rooman piispa Benedictus XVI kirjassaan Syntyi Neitsyt Mariasta on kirjoittanut Jesajan joulun profetiasta: Neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimeksi Immanuel (Jes. 7:14). Tämä nimi ei ollut Jeesuksen kutsumanimi, kuten Benedictus kirjoittaa, mutta se on myös Jeesuksen nimi. Kaksi nimeä paljastavat paljon Jumalan Pojasta, hänen todellisen luontonsa ja tehtävänsä: Jumala on meidän kanssamme ja hän pelastaa.
Miksi hän pelastumisemme tähden antautui käsiimme kuolemaan asti? Tämä kysymys kaihertaa usein mieltäni, kun pääsiäisen salaisuutta pohdin. Ihmishahmoon kätkeytyi jumaluus, joka loi kaiken, mutta kuitenkin hän antoi luomiensa olentojen, Jumalan kuvien, tappaa itsensä. Jumala kuoli ihmisten toimesta ja ihmisten syystä. Se vain kertoo, mihin ihmisinä pystymme, ja sen Jumala kai halusi myös osoittaa.
Psykologiset selitykset ehkä pyrkisivät kuvaamaan ihmisen irtaantumista Jumalasta kasvuprosessiksi kohti aikuisuutta. Lasten on kypsyttävä ja irtauduttava vanhemmistaan, ja irtautuminen tapahtuu kapinan kautta. No tätä kautta koko ihmiskunnan historia on ollut yhtä kapinaa, mutta kypsymistä en voi sanoa tapahtuneen yhtään. Mitä ihmisen tarinaa on tutkittu ja dokumentoitu, ihminen ei ole muuttunut yhtään miksikään. Vastikään oli uutisissa tammikuun puolella, muistaakseni, juttu kivikaudella tapahtuneesta joukkomurhasta. Nähtävästi metsästäjä-keräilijöiden ryhmä oli hävittänyt toisen ihmisheimon.
Ihmiskunnan historiaa näyttää enemmänkin toistavan syntiinlankeemuskertomusta – ihmisen itsekkyyttä, ylpeyttä, ahneutta ja vallanhimoa. Ihminen pyrkii Jumalan paikalle, ja yhtenä keinonaan siihen asemaan päästäkseen ihminen surmasi oman Luojansa. Mitä ihminen Jumalan asemassa tekisi?? Jostain syystä en edes halua tietää vastausta.
Ristillä kuollut Jumala on haastanut kristikunnan ajattelijoita alusta alkaen. Vastaus päätyy elämään, voittoon kuolemasta ja kaikesta. Jumalan alistuminen ihmisen pahuudelle kukistaa sen jumalallisella hyvyydellä. Jumalan alistuminen katoamiselle antaa tilalle ikuisuuden. Jumalan alistuminen kuolemalle antaa vain elämän, ikuisen jumalallisen elämän.
Yksi on lääkäri, lihallinen ja hengellinen, syntynyt ja syntymätön, lihaan tullut Jumala, kuolemaan tullut todellinen elämä, sekä Mariasta että Jumalasta syntynyt, ensin kärsimyksen alainen, sitten sen ulkopuolella, Jeesus Kristus, meidän Herramme.
Ignatios Antiokialainen (n. 110 jKr.), Kirje efesolaisille 7:2
Otit mielenkiintoisen ja usein esitetyn näkökulman Golgatan tapahtumiin: Jumala kuoli.
Miten Ville näet jatkon Raamattuun kirjoitetun perusteella: Kauanko Jumala oli kuolleena ja kuka Hänet herätti?
Mitä arvelet Raamatun tarkoittavan sanoessaan Jumalasta, että ”Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä.”(1.Tim6:16)
En ole ehtinyt töitteni takia vastaamaan. Siinä syy.
Ja ups! Painoin ensin vahingossa ilmoitusta asiattomasta kommentista. Ei ole, minun moka. Anteeksi siitä.
Mutta se vastaus siis. Kolmiyhteinen Jumala on aina salaisuus, jonka sisäistä dynamiikka ei voi ihminen ymmärtää tai sanoilla kuvata. Siksi on paradoksaalista, että sekä kuolee ja on samalla kuitenkin elossa. Tätä mysteeriä voi oikeastaan lähestyä vain Jumalan persoonien kautta.
Kolminaisuudessa aina Isä on tietenkin ylimpänä hierarkisesti, koska häneltä Poika ja Pyhä Henki saa jumaluutensa. Mutta juuri persoonien erillisyydestä toisistaan mahdollistuu Jumalan yhtäaikainen kuolema ja elämä. Jumalan persoonista Poika on se, joka kuolee, ja Isä on se, joka hänet herättää kuolleista.
Jeesuksella oli samanaikaisesti kaksi elämää, inhimillinen ja jumalallinen. Samalla tavoin kuin hän oli, ja on, samanaikaisesti täysi Jumala ja täysi ihminen. Kristuksen kuolema ristillä oli inhimillisen elämän päätös, muttei jumalallisen. Mutta, samalla kertaa Jumala otti osaa inhimilliseen kuolemaan. Sitä on vaikea käsittää, mutta Kristuksessa se oli mahdollista.
Ylösnousemuksessa Isä herätti Pojan kuolleista. Itse en tiedä, mitä Jeesus puuhasi kuolleena, mutta kun aika oli oikea, elämä palasi hänen ruumiiseensa. Se luotiin uudesti, jumalallistettiin ja jumalallinen elämä täytti sen joka sopukan. Jumalallistaminen tarkoittaa osallisuutta jumalalliseen elämään. Voi sanoa, että Kristuksessa inhimillinen elämä jumalallisestiin. Ihminen elää todellisesti Jumalassa.
Näin se omalla kohdallanikin on. Koska olen uskoni kautta osallinen Kristuksesta, tuo jumalallinen elämä virtaa jo minun suonissani tälläkin hetkellä. Kun itse ajan kuluessa menehdyn, jumalallinen elämä minussa ei pääty.
Jumala oli kuolleena sen ajan, mitä Raamattu kuvaa Kristuksen olleen kuolleena, ”kolme päivää ja kolme yötä”, miten sen ajallisesti ottaa, perjantaista ja sunnuntaihin.
Raamatunsitaattisi kohdalla pohdin, että on suurta Jumalan armoa, että hän haluaa jakaa oman elämänsä, kuolemattomuutensa, ihmisille. Hän haluaa tehdä ihmisistä osallisia omasta elämästään, hän haluaa ihmisten olla hänen kanssaan. Raamattu kuvaa Jumalaa tässä kohtaa täysin tuonpuoleisena, jota ihminen ei voi koskaan millään tavoin käsittää. Hän on valossa, ihmisten tavoittamattomissa, mutta Kristuksessa tullut ihmisten luokse. Häntä ei voi syntinen ja turmeltunut lähestyä, mutta Kristuksessa Jumalan valo loistaa kätkettynä, jottei se polttaisi ihmistä. Inhimillisenä olentona en ole koskaan Jumalaa nähnyt, mutta silti olen katsonut hänen kasvojaan – Kristusta. Kristuksen kasvot ovat Jumalan kasvot. Ne ovat ankarat ja lempeät, ne ovat vihaavat ja rakastavat. Ankaruus ja viha kohdistuu syntisyyteeni, lempeys ja rakkaus kuitenkin ovat synnistä puhdistavat.
Mutta silti, yksikään ihminen ei ole koskaan Isää nähnyt, ja kuitenkin Jeesus sanoo, että hän on nähnyt Isän ja joka hänet näkee, on nähnyt Isän.
Paljon kiitoksia erittäin asiallisesta vastauksestasi. Meillä kaikilla on omat kiireemme, anteeksi malttamattomuuteni.
Oletko koskaan ajatellut, miten sinä näkisit Jumalan kuoleman pelkkää Raamattua lukemalla, ellet uskontunnustuksista voisi ammentaa tuota kolmiyhteisyysmysteeriota. Sellaisestahan on pohjimmiltaan kyse tuossa vanhassa 300-luvulla virallistetussa opinkappaleessa. Näin ymmärsin sinunkin ajattelevan.
Minä naen asian seuraavasti:
Tapahtui syntiinlankeemus, jossa ”ensimmäinen Aadam” myi meidät synnin ja kuoleman orjuuteen. Kaikkivaltias Jumala lähetti Poikansa, esikoisensa ja luomistoverinsa(”Tehkäämme..”), maan päälle lunastamaan meidät orjuudesta. Raamattu nimittää Jeesusta ”toiseksi Aadamiksi”, josta ylösnousemuksen jälkeen ”tuli eläväksi tekevä henki” (1.Ko15:45)
Ajatus lunnaista sisältää alkutekstissä viittauksen ”vastaaviin lunnaisiin”(Tarkennan tarvittaessa). Koska orjuuteen myyjä oli täydellinen ihminen, tarvittiin vaakakuppiin toinen täydellinen antamaan virheetön ihmiselämä uhrina meidän edestämme.
Jeesus oli ennen maan päälle oloaan jumalallinen persoona, mitä se nyt sitten tarkasti ottaen onkaan. Maapallolla kävellessään hän oli kuitenkin ”vain” ihminen, joka sai voimansa ja vatuutensa taivaassa asuvalta Isältään, Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesu Raamatun mukaan korotetttiin vielä yempään asemaan kuin mitä oli ollut aiemmin: ”Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle. Näin hänestä on tullut enkeleitä suurempi, yhtä lailla kuin hänen saamansa nimi on enkelien nimiä ylhäisempi.”(Hepr1:3,4)
Ymmärrän siis asian niin,ettei Jumala ole ollut hetkeäkään kuolleena, kuolemattomuus kun on Hänen ominaispiirteensä. Jumalan Poika, Jeesus Kristus sitävastoin oli pois elävien kirjoista vajaat kolme vuorokautta, kertoo Raamattu. Ja sitten Kaikkivaltias Isä Poikansa herätti.
Miten sinä koet? Mikä menee mielestäsi vikaan siinä, että sovitusuhri oli täydellinen ihminen eikä Jumala?
Raamatun pohjalta oma uskontoni ymmärtää ihmisen ja Jumalan olevan niin erilaisia, ettei luodulla olennolla ole tarpeeksi kapasiteettia sovittaa synnit. Synti on majesteettirikos Jumalaa vastaan, jolloin sovitukseksi tarvitaan yhtä majesteettinen vastine.
Kristillisyys ei kiellä mitenkään Kristuksen ihmisyyttä. Päinvastoin! Kristus on sekä täysi ihminen, kuin myös täysi Jumala. Kristuksen ihmisyys on jännä. Hän oli täydellinen, mutta epätäydellinen. Hän kantoi kuolevaa ihmisyyttä, mutta itse puhtaana synnistä. Hänen viattomuutensa oli olennainen tekijä sovitusuhrissa, ei täydellinen ihmisyys.
Oma uskoni on se, että ihmisyys turmeltui syntiinlankeemuksessa, niin sielultaan kuin ruumiiltaan. Langennut ei voi itseään pelastaa, ja Jumala haluaa pelastaa koko ihmisen sieluineen ja ruumiineen. Kuitenkin pelastuksen reitti vie kuoleman kautta, ja sinne on vietävä langennut ihmisyys, jotta se kuolisi ja siinä vapautuisi synnistä ja turmeluksista.
Jumala näki keinoksi toteuttaa sen tulemalla itse ihmiseksi. Kristuksen ihmisyys oli langenneen ihmisen ihmisyyttä, vajavaista ja heikkoa. Mutta Kristuksessa tämä ihmisyys oli osallinen jumalallisesta luonnosta. Ristillä pelkkä ihminen olisi tuhoutunut ja kuollut, mutta osallisuus jumalallisesta luonnosta säilytti sen. Asiaa on vaikea selittää ihmissanoilla, joten jotain yritän asian suhteen silti sopertaa.
Mutta, ristillä langennut ihmisyys kuoli ja rangaistus synneistä täyttyi, ja jumalalliseen osallinen ihmisyys oli mahdollista luoda uudesti. Vasta nyt ihmisyys täydellistyi. Ylösnousemuksessa ihmisyys Kristuksessa ja Kristuksen kautta saavutti sen olemuksen, jollaiseksi Jumala oli sen tarkoittanut – osallisuus jumalallisesta elämästä eli jumalallistettu ihmisyys.
Taivaaseenastumisessa Kristus vei ihmisyyden sille paikalle, jolle Jumala oli sen tarkoittanut – kunniapaikalle Jumalan vieressä.
Lyhyt vastaus kysymykseesi on siis se, että pelastus on langenneen ihmisen täydellistymistä. Siksi täydellinen ihminen ei voinut sovituskuolemaa suorittaa. Ainoastaan sellainen, joka itse on viaton luonnoltaan, mutta kantaa ihmiskunnan syntitaakkaa ja langennutta ihmisyyttä ruumiissaan (tosin ilman sen himoja).
Jälleen asiallista kerrontaa omasta vakaumuksestasi, kiitos siitä.
Kirjoitit, että ”ihmisyys turmeltui syntiinlankeemuksessa”. Jos tarkoitat ihmissukua maapallolla tai ihmiskuntaa kokonaisuudessaan, olen asiasta samaa mieltä.
Edelleen jaan sinun ja Raamatun käsityksen siitä, että ”langennut ei voi itseään pelastaa”. Eli kukaan meistä Aadamin jälkeläisistä ei voi esi-isämme syntitaakkaa sovittaa.
Mutta Jeesushan tuli taivaasta. Hän oli täydellinen, synnitön ihminen maan päällä ollessaan. Tasan samanlainen tältä osin kuin Aadam. Siksi häntä kutsutaankin ”toiseksi/viimeiseksi Aadamiksi” Raamatussa.
Eikö taivaasta lähetetty Kaikkivaltiaan ensimmäinen luomistyö ole sinun mielestäsi riittävä lunastushinnan maksaja? Miksi tarvittaisiin Jumalan kuolema? Eikö se olisi jo paljon yli sen, mitä Eedenissä tapahtui?
Rauli, asiallisuus ja kohteliaisuus ovat minusta perusvälineitä ihmisten keskustelussa. Se on hyvää käytöstä, jota itse arvostan. Sellaisessa keskustelussa eri tavoin ajattelevat jutustavat mukavasti ilman turhaa kränää.
Ja kysymykseesi. Minusta ei ole riittävää, että Jumalan ensimmäinen luomistyö ei ole riittävä sovitushinnan maksaja. Koska silloin luotu pelastaa itsensä eikä pelastustyö olisikaan enää Jumalan tekoa. Raamatussa Jumala sanoo profeetta Jesajan suulla selvästi: ”Minä, minä yksin olen Herra, ei ole muuta pelastajaa kuin minä.” (Jes. 43:11)
Yksistään Jumala voi olla pelastaja ja siten myös sovitushinnan maksaja. Siihen ei jää luodulle mitään mahdollisuutta olla pelastaja. Siksi Jeesuksesta kirjoitetaan Apostolien teoissa: ”Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.” (Apt. 4:12)
Minulle nämä tekstit puhuvat Kristuksen jumaluudesta, jolloin minulle hän ei ole Jumalan luomistyö, ei ensimmäinen tai viimeinen. Kristus on Jumala.
Paratiisin tapahtumat syntiinlankeemuksessa merkitsivät ihmisen ylpeää halua pyrkiä Jumalan paikalle, ja se on loukkaus Jumalaa kohtaan. Kun jokainen synti on alkusynnin tavoin loukkaus Jumalaa ja hänen pyhyyttään kohtaan, Jumala vaatii kertakaikkisen uhrin ja maksun kaikesta synnistä. Ja riittävän iso hänelle on hänen Poikansa uhri.
Edellä olen kuvannut, miksei luotu voi olla itsensä pelastaja. Pelastusta ei voi ajatella pelkästään syntien anteeksisaamisena, vaan myös uudeksiluomisena sekä osallisuutena jumalalliseen elämään (vrt. 2. Piet. 1:4). Langenneelta ihmiseltä puuttuu tämä osallisuus ja osallisuuden paikalla on synti. Synti on ensin tuhottava, kuoletettava, jotta jumalallinen elämä voisi saada sijaa ihmisessä. Reitti tähän oli mahdollinen vain jumalihmisen, Kristuksen, kautta. Hänessä on sekä inhimillinen että jumalallinen luonto. Ihmisluonnon syntisyys tuhoutui ristillä, saavutti ns. päätepisteensä, ja jumalallinen elämä saattoi tämän jälkeen läpäistä ihmisyyden joka nurkan. Kristitylle pelastus on myös osallisuutta Kristuksesta, jolloin se on osallisuutta Kristuksen jumaluudesta ja Kristuksen puhdistamasta ja jumaloittamasta ihmisyydestä.
Täydellinen ihminen, Jumalan ensimmäinen luomistyö (tarkoitat Kristusta), ei olisi voinut tätä tehdä. Syynä se, että hänestä olisi puuttunut langennut ihmisyys, joka pitäisi kuolettaa. Täydellinen ihminen elää jo yhteydessä Jumalaan, jolloin hän on jo saavuttanut ns. ”pelastuksen päämäärän”, eli ihmisen osallisuuden jumalallisesta elämästä. Siinä ei ole mitään pelastettavaa. Tällaisen olennon kuolema olisi turha, hyödytön, vailla mitään tarkoitusta. Ymmärtänet, että tätä kuvaan omasta perspektiivistäni, en sinun katsomuksesi perspektiivistä. Tältä se minun traditioni kautta näyttää.
”Tuona kohtalokkaana iltapäivänä, tuona kohtalokkaana pääsiäisenä Jumala kuoli.”
Eikö se, joka ristillä kuoli, ollut Ihmisen Poika? Risti kertoo mielestäni siitä, että sukupuolesta riippumatta ihmisen sielussa olevien väkivaltaa aikaansaavien ja lietsovien vaistojen ja viettien yms. on kuoltava ja tehtävä tilaa Kristukselle, joka johtaa ihmissilmille ”näkymätöntä todellisuutta”. Kaikki alkoi syntiinlankeemukseksi sanotusta tapahtumasta, kun yksi ”näkymättömän todellisuuden” laadullisuuksista herätti ihmisen tietoisuuden liian aikaisin, jonka seurauksena ihmiset ensin ”huomasivat olevansa alasti” ja sitten alkoivat pitää totuutena vain sitä, minkä fyysisillä aisteilla saattoi havaita. Luonnon olemassaolon taistelusta tuli heidän esikuvansa ja ”maa tuli väkivaltaa täyteen”, minkä vuoksi Jumala halusi tuhota koko luomakuntansa. Kun sekään ei auttanut, Jumala syntyi ihmiseksi ihmisten keskelle pelastaakseen heidät omalta rakkaudettomuudeltaan ja väkivaltaisuudeltaan ja kärsi Ihmisen Pojan ristinkuoleman, että he lopulta pääsisivät siihen valtakuntaan, ”joka ei ole tästä maailmasta”.
Kun plogisti ei nyt ehdi tai halua vastailla meidän lukijoiden kysymyksiin, olisiko joku toinen, joka haluaisi kommentoida? Vai koetaanko tällainen vuoropuheluun pyrkiminen loukkaavana? Se ei todellakaan ollut minun tarkoitukseni.
Jumalan kuoleminen on mielestäni niin iso juttu, että sen tiimoilta voisi kyllä ajatuksiakin vaihtaa. Väittelyä ei aiheesta toki kannata käyntiin polkaista.
En nyt ehdi lukea kommentteja tarkoin. Mutta mielestäni Jumala ei kuollut. Jeesus, Ihmisen Poika, kuoli ristillä fyysisesti. Mutta Jumala on Henki, joka ei kuollut vaan elää yhä ja edelleen.
Jumala tuli Jeesuksessa ihmiseksi, että saattoi (fyysisellä) kuolemallaan sovittaa maailman synnit itsensä kanssa. Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on ikuinen elämä Jeesuksen Kristuksen kautta.
Asia on ristiriitainen. Kun uskomme Jeesuksen olevan Jumala, silloin myös Jumala kuoli. Mutta kuitenkaan se ei ole mahdollista.
Itse yritän ymmärtää asiaa sillä tavoin, että Jeesuksen kuolema oli ihmisen kuolema. Jumalana hän oli osallinen tästä kuolemasta, mutta ihmisenä hän oli osallinen Jumalan kuolemattomuudesta. Ihmisen elämä päättyi, mutta Jumalan elämä Jeesuksessa jatkui koko ajan. Ylösnousemuksessa Jumalan elämä läpileikkasi koko Jeesuksen fyysisen ruumiin, loi sen uudesti ja herätti sen jälleen eloon. Jeesuksen ihmisyys jatkaa elämää uudella tavalla, jumalallista elämää. Ihmisen elämä hänessä tehtiin jumalalliseksi.
Ville,
jotain saman suuntaista minäkin yritin kommentissani kertoa, vajavaisesti.
Ville Hassinen ; ”Itse yritän ymmärtää asiaa sillä tavoin, että Jeesuksen kuolema oli ihmisen kuolema. Jumalana hän oli osallinen tästä kuolemasta, mutta ihmisenä hän oli osallinen Jumalan kuolemattomuudesta.”
Jo monta sataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua antiikissa uskottiin, että ihminen saattoi havaita vain sellaisia laadullisuuksia kuin hänessä itsessäänkin oli. Jumalan Pojaksi sanottiin sitä sielunominaisuutta, joka havaitsi matemaattiset totuudet, jotka ovat ikuisia ja Ihmisen Pojaksi sitä sielunominaisuutta, joka eli jatkuvassa luonnon muuttumisessa, jossa mikään ei ole ikuista. Mielestäni Jeesuksen kuolema oli todella ”Ihmisen Pojan” kuolema, mutta samalla Kristuksen ja ikuisen totuuden voitto kuolemasta.
Tuula, kieltämättä itselleni perspektiivisi on uusi. Itse puhun mieluummin Kristuksesta sekä Jumalan Poikana että Ihmisen Poikana. Molemmat termit kuvaavat samaa henkilöä eikä niitä voi erottaa henkilöstä. Ristillä kuoli Ihmisen Poika, mutta myös Jumalan Poika.
Nietzschen ajattelussa on yhteneväisyyttä aikamme liberaaliteologien aatteiden kanssa. Hänen julistamansa Jumalan kuoleman jälkeen esiin astuu kaiken moraalin yläpuolella oleva yli-ihminen. Tätä on pyritty toteuttamaan myös kommunismissa.
Perussyy kaikkeen Jumalan ja Jumalan sanan kieltämiseen/vääntelyyn on synnin kieltäminen. Utopiaa kaikki tyynni.
Veli Ville herätti monenlaisia ajatuksia. Nietzshcen ajattelu on relevantti vain olettamalla Jumala ihmismielen luomukseksi, jolloin Jumala on olemassa vain jos häneen uskotaan. Kristillinen jumalakäsitys kuitenkin sisältää ajatuksen Jumalasta, joka on olemasa ihmisistä riippumatta. Hän on ollut ikuisesi ja tulee olemaan ikuisesti, uskottiinpa häneen tai ei. Hän oli ennen ensimmäistäkään ihmistä ja hän on kun yhtäkään ihmistä ei enää ole.
Veli Ville taisi kuitenkin tarkoittaaKristuksen pelastustyöhön sisältynyttä kuolemaa ristillä. Kristus on tunnustuksemme mukaan tosi Jumala ja tosi ihminen, ”sekoittamatta, muuttamatta, jakamatta ja erottamatta”. Virsikirja kuvaa Kristuksen pelastustyön näin: 1)”Suuri Jumalamme on pieni lapsi tallissa” VK 18:1; 2)”Voi minua, kun Jumala nyt ristinpuussa riippuu” VK 69:2; 3)”Haudan hirmut Kristus voitti, vankeuden vangitsi” (VK 84:1) 4)”Taivaassa, valtiaamme, rukoilet puolestamme” (VK 272:1)
Vain Kristuksen ristinkuolemaa, en mitään muuta.
Mikäli kykenisimme käsittämään tämän, niin silloin Jumala lakkaisi olemasta salattu. Meidät onkin kutsuttu ymmärtämään uskon kautta. Lapsen tavoin. Käsittämään käsittämätön. Usko on ymmärryksemme yläpuolella. Luottaessamme tähän, annamme Jumalalle kunnian ja luvan ymmärtää. Meidän ei tarvitse. Käsittämätöntä on jo joulun ihme. Siinä riittää pohdittavaa. Jumala pienenä vauvana äitinsä rinnoilla. Yhtä käsittämätötä,kuin Jumala ristillä. Noin on. Kuitenkin oltava. Muutoin ei syntien sovitusta ole ja uskomme on turha.
Kun keskustellaan Jumalan kuolemasta, siis ihan oikeasta poistumisesta elävien kirjoista, niin kolme päivääkin on kova juttu. Asia on mielestäni enemmän kuin käsittämätöntä – jos pitäisi paikkansa.
Tähän asiaan liittyen haluan kysyä sinulta Pekka, seuraavalle kommentillesi perusteluja. (Olen kenties tulkinnut sanomasi väärin, sellaista en halua tehdä
”Usko on ymmärryksemme yläpuolella. Luottaessamme tähän, annamme Jumalalle kunnian ja luvan ymmärtää. Meidän ei tarvitse.”
Olen nimittäin sitä mieltä, että vaikka emme jäämme ”täyttä ymmärrystä vaille” Raamatusta sanan absoluuttisessa merkityksessä, mahdollisimman kattavan ymmärryksen varaan me kuitenkin raamatullista uskoa pala palalta rakennamme. Mikä voisi olla toinen vaihtoehto?
Vai miksi etiopialainen hoviherra tuskaili: ””Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo.” Hän pyysi Filipposta nousemaan vaunuihin ja istumaan vierellään.(Apt8:39) (Tästä ymmärryksestä sitten seurasi, että etiopialainen voitiin kastaa Jeesuksen Kristuksen opetuslapseksi.)
Ja miksi ”Opetuslapset tulivat hänen luokseen ja sanoivat: ”Selitä meille vertaus pellon rikkaviljasta.”(Mat13:36) Usko epäilemättä kasvoi ymmärryksen myötä tässäkin Raamaytun kertomassa.
Ja mistä syystä apostoli ”Pietari sanoi hänelle: ”Puhuit vertauskuvin. Selitä meille, mitä tarkoitit.”(Mat15:15)
Mm. Robert Jensonin mukaan Pyhä Henki herätti Jeesuksen kuolleista, toisten teologisten lausumien mukaan Jeesus voitti kuoleman omalla voimallaan. Erilaiset käsitykset elävät yhtä aikaa: tästä yksityiskohdasta ei voi varmasti julistaa kuka Persoonista herätti. Ellei tässäkin Kolminaisuus toimi rakkauden vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä. ”Ihminen ei ole muuttunut miksikään.” Tämä ei ole uutinen, jos ajatellaan ihmisen syntisyyttä (ja tuntuu, anteeksi vain, klisheeltä). Ihmiskunnassa sen sijaan on tapahtunut suuria muutoksia. Länsimainen yksilökäsityksen kehitys on tuottanut ihmisen, joka samassa suhteessa kuin on menettänyt yhteisöllisyyttään on yksinäinen, myös eksistentiaalisessa mielessä . Kulttuurimme on mahdollistanut myös narsistiset persoonallisuushäiriöt. Ja samaan aikaan on myös suurta oikeudenmukaisuuden ja laupeuden toteutusta käytännössä. On ihan fine tulkita asioita klassisen sovitusopin mukaan. Mutta jos se pohdituttaa, niin vaihtoehtoisia tulkintoja Jeesuksen antautumiselle väkivallalle löytyy, ks. esim. Rene Girard. Aiheellinen kysymys on: pitääkö synti sovittaa rankaisun kautta ylipäätään? Juontaako rankaisu/ kärsimyssovitus juurensa lapsen kokemuksista vanhemman rankaisusta? Raamatusta kun löytyy tämäkin: ” Laupeutta minä tahdon, en uhria.”
Olen enemmän perehtynyt klassisen dogman opetukseen pelastuksesta ja uudemmat kuvaukset ovat minulle vieraita. Kiitos Salla, kun toit niitä esille.
Se on totta, että Kristuksen kuolleista heräämisestä elää rinnakkain erilaisia selityksiä. Jensonin kuvaus on uusi. Mutta itse en voi ryhyä varsinaisesti erittelemään, mitä kukin Jumalan persoonista teki tässä kohtaa, vaan aina koko kolminaisuus työskentelee. Kristuksen ylösnousemus on Jumalan jokaisen persoonan työtä samalla kertaa.
Teologinen pohdinta on tehnyt valtavasti hallaa. Kukin tulkitsee Raamattua oman mielensä mukaan. Näin mikä tahansa mielipide voidaan vakuuttavasti perustella Raamatulla. Tulkinnoista on tullut Raamattua tärkeämpi.Otetaan pala sieltä ja toinen täältä. Omasta päästä nousevat ajatukset ovat ainoat merkitykselliset asiat. Kokonaan jätetään sivuun kysymys, siitä mitä Jumala tahtoo meille tuon kirjan kautta puhua. Sisältääkö se kokonaisuus meille jonkin yhtenäisen viestin. vai onko kyse vain hajanaisesta kirjakokoelmasta, jolla ei ole sen suurempaa arvoa, kuin omilla mietteillämme? Jollei Raamattu itse tarjoa vastausta tähän kysymykseen, niin miksi kukaan viitsii perustella näkemyksiään Raamatulla. Mitä arvoa sellaisella perusteluilla voi olla, jotka perustuvat täysin tulkinnavaraisiin teksteihin.
Pekka hyvä! Ajattelen niin, ettei Raamattua voi lukea tulkitsematta sitä. Tulkintaa on jo se, mitä siitä pomii ja mitä ei. Ne ajattelijat joihin viittaan, ovat mielestäni syvällisiä Raamatun tuntijoita, sen lisäksi, että tuntevat muun tradition. Älyllinen rehellisyys lienee sallittua. On myös oikein nostaa esiin se, kuinka kuva Jumalasta muuttuu Raamatun sisällä ja myös nähdä, mitkä osat kirjoituksissa heijastelevat oman aikansa käsityksiä, mitkä ovat yleisinhimillisiä. Siinä tulkinnassa, josta vedin itse piirtoja, se ”yksi kokonaisuus” on kuva rakastavasta Jumalasta ja syntisestä ihmisestä. Luulen, että samaan lopputulemaan päästään myös ”raamatullisella tulkinnalla”, vaikka eri reittiä, ja jonka reitin tiet joissain muodoissaan korostavat enemmän Jumalan vihaa ja pyhyyttä, kuin Hänen rakkauttaan ja pyhyyttään.
Ville, jatkan keskustelua täällä alempana ja toteansen olevan miellyttävää keskustelukumppanin olevan samoilla linjoilla asiallisuuden korostamisessa. Toki muutkin ovat kommentoineet rakentavasti ”Jumalan kuolemaa”,
Meidän näkemyseromme on nyt siis sitä, että minun käsitykseni mukaan Jeesus on isänsä luomus, äärettömän pitkän ajan takaa toki. Miksi Raamattu muutoin käyttäisi nimikettä ”Jumalan luomakunnan alku” tai sanoisi esimerkiksi, että ”Minut Herra loi ennen kaikkea muuta, luomisensa esikoisena, ennen taivasta ja maata.”(Ilm3:14;San8:22)
Sinä puolestasi olet sitä mieltä uskontunnustuksen kanssa (ja myös Raamatusta tukea ottaen), että ”Poika on luomaton” ja ”Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää”. Olenhan ymmärtänyt lojaaliutesi uskontunnareille oikein?
Kirjoitit, että Jeesuksen luomakuntaan kuulumisesta seuraisi, että ”Koska silloin luotu pelastaa itsensä eikä pelastustyö olisikaan enää Jumalan tekoa.” Mitä tarkoitit?
Minä ymmärrän asian niin, ettei Jeesus suinkaan itseään Golgatan verellä pelastanut eikä omia syntejään sovittanut. Niitä kun ei ole koskaan ollutkaan! Meidän syntivelkamme täydellinen ihminen oli varsin sopiva maksamaan: ”toinen Aadam” paikkasi tarkalleen ”ensimmäisen Aadamin” kokoisen aukon.
Loppuosassa tekstiäsi näytät kyllä olevan samoilla linjoilla: (täydellisessä ihmisessä) ”ei ole mitään pelastettavaa”.
Jumalan tekoa sovitus oli kyllä alusta loppuun, Jeesus vain toteutti Isänsä ohjeet pilkuntarkasti maan päällä. Jopa niin tarkasti, että Jeesus oli ”ilmetty isänsä” sanan täydellisessä merkityksessä: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän(Joh14:9)
Toteutui siis myös lainaamasi Jesajan kohta, joka sanoo: “Minä, minä yksin olen Herra(alk Jehova/Jahve), ei ole muuta pelastajaa kuin minä.”
Olet myös sitä mieltä, että ”Tällaisen olennon(=täydellisen ihmisen) kuolema olisi turha, hyödytön, vailla mitään tarkoitusta.” Minä ajattelen asian olevan tasan päinvastoin: Lunnaat ovat juuri sopiva hinta syntikahleiden aukaisuun.
En yleensä kopio tekstejä kommentteihini, Raamattua lukuun ottamatta. Nyt kuitenkin lisätietoa minun ajatusmalistani ”suulla suuremmalla”. Käännös sitaatissa on Jehovan todistajien UM-käännös.
Ehkä haluat sitäkin kommentoida?
”Jumalan määräyksen mukaisesti israelilaisten piti uhrata teurasuhreja syntiuhreiksi, jotta voitiin toimittaa sovitus (2Mo 29:36; 3Mo 4:20). Erityisen merkittävä oli vuotuinen sovituspäivä, jolloin Israelin ylimmäinen pappi uhrasi eläinuhreja ja toimitti sovituksen itsensä, muiden leeviläisten ja Israelin ei-papillisten heimojen puolesta (3Mo 16). Uhrieläinten tuli olla virheettömiä, mikä viittasi siihen, että niiden vastakuvan täytyi olla täydellinen. Sovituksen kallisarvoisuuden taas osoittaa se, että annettiin uhrin elämä, sen veri vuodatettiin sovituksen toimittamiseksi (3Mo 17:11). Israelilaisten uhraamat syntiuhrit ja vuotuisen sovituspäivän eri piirteet epäilemättä painoivat heidän mieleensä heidän syntisen tilansa vakavuuden ja sen, että he tarvitsivat kipeästi täydellistä sovitusta. Eläinuhrit eivät voineet kuitenkaan täysin sovittaa ihmisten syntejä, koska eläimet ovat alempia kuin ihminen, joka asetettiin hallitsemaan niitä.
Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa ihmisten syntien täydellinen sovitus yhdistetään selvästi Jeesukseen Kristukseen. Hänessä täyttyvät Mooseksen lain esikuvat ja varjot, sillä juuri häneen Lain erilaiset eläinuhrit viittasivat. Täydellisenä, synnittömänä ihmisenä Jeesus oli syntiuhri kaikkien Aadamin jälkeläisten puolesta, jotka lopulta vapautetaan peritystä synnistä ja kuolemasta. (2Ko 5:21.) Kristus ”uhrasi yhden uhrin syntien edestä ainiaaksi” (Hpr 10:12), ja hän on kiistatta ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin” (Joh 1:29, 36; 1Ko 5:7; Il 5:12; 13:8; vrt. Jes 53:7). Anteeksianto edellyttää veren vuodattamista (Hpr 9:22), ja valossa vaeltaville kristityille vakuutetaan, että Jumalan ”Pojan Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä” (1Jo 1:7; Hpr 9:13, 14; Il 1:5).
Uhriksi annettu Jeesuksen täydellinen ihmiselämä on vastakuvallinen syntiuhri. Se on se kallis hinta, jolla ihmiskunta ostetaan ja jolla se lunastetaan peritystä synnistä ja kuolemasta. (Tit 2:13, 14; Hpr 2:9.) Kristus itse julisti: ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan sielunsa lunnaiksi [kreik. lyʹtron] vastaamaan monia.” (Mr 10:45.) Hänen uhrinsa sovitti täsmälleen sen, minkä syntiä tehnyt Aadam oli menettänyt, sillä Jeesus oli täydellinen ja näin ollen samanlainen kuin Aadam ennen tuon ensimmäisen ihmisen syntiä (1Ti 2:5, 6; Ef 1:7).”