Miten vietämme joulua? Tänään aaton aattona menen Pro Canto –kuoron konserttiin. Minua liikuttaa se, että kuoro on ottanut tavaksi esittää tekemäni joululaulun ”Lasten jouluilo”.
Aattona viritän pihalle nuotion ja savustan tänä vuonna joulukalan. Leivinuunissa kypsyvät laatikot ja kinkku. Käyn aamulla tallilla, ehkä liikutan tuttua hevosta ja vien sille porkkanoita. Kanat ja kukot saavat nokkoskerpun. Putsaan lintujen ruokintapaikan lumesta ja täydennän ruokaa. Viime päivinä siellä on ollut paljon punatulkkuja ja urpiaisia.
Lapset puolisoineen tulevat. Koristellaan kuusi, joka haettiin viikko sitten Särkiöisistä. Poltellaan kuusessa kynttilöitä ja katsotaan olkikoristeita, jotka teimme 30 vuotta sitten – vielä ne kaivetaan esiin.
Käydään saunassa. Syödään. Lauletaan. Joku lapsista lukee evankeliumin ja toinen laittaa Jeesuksen seimeen sanojen kohdalla: ”Marian synnyttämisen aika tuli ja hän synnytti pojan, esikoisensa…” Jaetaan lahjat. Sitten lähdetään jouluyön messuun, jonka Riitta-puoliso toimittaa ja itse saan avustaa. Lauletaan kvartetilla joku laulu.
_ _ _
Joulunviettotavat muuttuvat hitaasti. Näin kertoi radiouutinen pari päivää sitten. Kerran vuodessa haetaan esille joulureseptit ja koristeet, jotka johdattavat matkalle omille juurille. Jokaisessa joulussa ovat läsnä omat ja vanhempien – jopa isovanhempien – lapsuuden joulut.
Samalla ne kertovat jotain yhteisistä kokemuksista, jotka edelleen jaetaan laajasti. Joulun vietto palauttaa perusasioihin, antaa lepoa, luottamusta ja voimaa loppiaisen jälkeisen arjen kohtaamiseen. Eilen radiossa emerituspiispa Eero Huovinen tiivisti joulun sanoman tällekin joululle: ”Teille on syntynyt Vapahtaja.” Ihminen kaipaa vapahdusta ja Jumala haluaa vapahtaa.
_ _ _
Etsin vanhan kirjeen (1902). Isoäitini äiti on ensi kertaa joulun vietossa miehensä kanssa, erossa lapsuuden perheestään:
”Helsinki, maanantai, klo 1 päivällä (22.12.1902). Toivon, että Isä lukee tämän silloin, kun kaikki ovat koolla kuusen ympärillä.”
”Kun nämät rivit nähtäviinne ja kuultaviinne saapuvat, on Joulu! Jouluaaton vietto on parhaillaan Koskelan salissa ja kirkkaimpina juuri loistavat joulukynttilät siellä; loistavat siellä, loistavat täällä, loistavat jokaisessa kodissa kautta Suomen niemen ja kautta kristikunnan. Ja yli koko maailman loistaa heloittaa Betlehemin armas tähti. Se säteilee toivoa uupuneelle, uutta voimaa väsyneelle ja kaikille se säteilee rakkautta; taivaisen rakkauden sanomaa syntyneestä Jeesus-lapsesta se julistaa kurjimmallekin syntiselle.
Jos olet rikas, mailman mahtava, jos sun kotisi on lämmin ja valoisa, niin ällös kiellä Joulutähteä lisäämästä sitä kotisi kirkkautta, sillä se on pyhittävä, siunaava valo ja kirkkaus ja sen alkulähde onkin taivaan asunnoista alkusin. Ja jos olet köyhä ja kotisi jouluaattonakin uhkaa jäädä kylmäksi ja pimeäksi, niin tuokoon joulutähti sellaisiinkin koteihin toivoa, lohtua ja rauhaa!
Tänä vuonna sellaisia köyhiä koteja on Suomessa tavallista enemmin. Me, joilla on leipää, terveyttä, onnea ja valoa, muistakaamme niitä, jotka näistä Jumalan lahjoista eivät saa nauttia!
_ _
Ja nyt minä ajatuksen siivillä lennän luoksenne ja jokaista Teistä erikseen tervehdän. Isää, Äitiä, Fammoria, Helmi-siskoa omaa, Erkkiä, Lauria, Einoa, Kaarloa, minun kalliita omaisiani; joulurauhaa toivotan sydämiinne ja muistan niitä monia jouluiltoja kalliissa kodissa, joita olen saanut viettää vuosien vieriessä. Nyt on Illalla oma koti, rakas sekin, ja nyt on Ilta Valmarinsa luona, niin kaukana, kaukana sieltä! … Kaukana, mutta kuitenkin lähellä!
_ _
Ja hyvää joulua toivotamme Teille, Te muukin talon väki, jotka nyt joulua vietätte siellä. Viimeistä joulua Tekin vietätte sen perheen parissa, johon nyt kuulutte. Ensi vuonna on Koskelan salissa toiset ihmiset ja tämä perhe on, jos Herra suo, silloin taas koolla, suvun syntymäpaikoilla, monien muistojen mailla.
_ _
Minä tiedän, että tällä hetkellä Te myös muistatte meitä. Me olemme ehkä juuri tulleet kirkosta, jonne täällä mennään kello 6. Sinne menemme palvelijamme ja jouluvieraamme kanssa. Siellä, joulukynttiläin hohteessa, me yksin äänin Teidän kanssanne olemme veisanneet ”Enkeli taivaan lausui näin” – urut ovat soineet ja temppeli on ollut täynnä juhlapukuista kristikansaa. Ja pääkaupungissa on lyhyt hiljainen hetki, jolloin kukin etsii kodin suojaa; ja tuhansista ikkunoista loistaa valo ja on kuin pahan valta, joka niin suuri on tässäkin kaupungissa, oisi hetkeksi voitettu, ja edes pienoisen hetken olisi maassa ja luonnossa rauha …
Meidänkin kotimme on valaistu ja salissa palaa kaunis kuusi. Ilta soittaa ja laulaa ja sitten istumme onnellisina nauttien hetken tunnelmasta vaan. Ja sitten mennään syömään livekaloja, puuroa ja torttuja niin kuin Tekin, ja sitten pannaan maata Herran huomaan ja yli inehmon lasten levittää rauhansa Jouluyö ja valkosiipiset enkelit laskeutuvat maan päälle korkeuksien maailmasta …”
_ _ _
Kirjeen kirjoittaja on Ilta Koskimies os. Bergroth (1879-1958), tuolloin 23-vuotias nuori rouva miehensä kanssa kodissaan Tarkk’ampujan kadulla. Hän oli runoilija (käytti myös taiteilijanimeä Elina Vuorenala), kääntäjä ja luonnonsuojelun pioneeri, Eläinten ystävä –lehden toimittaja. Miehensä Aukusti Valdemar Koskimies ent. Forsman (1856-1929) oli suomenkielen tutkija ja tohtori, Norssin yliopettaja, runoilija ja professori.
Kirjeen vastaanottajat, Iltan isä Julius Bergroth (1849-1914), äiti Julia ja Iltan sisarukset olivat uudessa tilanteessa. Julius oli valittu Vetelistä Ähtärin kirkkoherraksi, missä myös hänen isänsä Carl Edward (1813-1890) oli ollut kappalaisena. Edessä oli muutto Ähtärin Ostolaan.
Hyvää joulua ja kiitos tämän vuoden kirjoituksista!
Minullakin on ollut mielessäni virittää pihalle savustuspönttö, mutta lumimyräkkä pilasi suunnitelmat, eikä kaupoistakaan löytynyt hyvän kokoista siikaa. Meillä on satamassa kyllä hyvä kalakauppa, mutta ei sielläkään silloin ole, kun ei ole päässyt rysille. Merikaupungin etuja, että saa muutakin kuin markettilohta.
Kiitos Teemu samoin kirjoituksistasi! Tuolla ulkona nyt markettilohen file savustuu hiljakseen tynnyrin puolikkaassa. On sen verran viileä ja tuulinen ilma, että kestää pidempään. Siellä merikaupungissa on hyvin tuoretta kalaa saatavissa. Täälläkin kyllä Vesijärven kuhaa ja haukea kun menee oikeaan kauppaan.
Kiitos hienosta kirjoitukse(i)sta, aika kultaa muistot ja tavat suojelevat muutokselta, joka ei aina ole hyvästä. Iloisena olenkin huomaavani, että nuoriso on alkanut kaipaamaan ikivanhoja tapoja, jospa kirkotkin pian täyttyisivät jälleen kuulijoista.
Murrosten ja muutosten aikana kaivataan myös pysyvyyttä. Kyllä kirkossakin vielä käydään, kun siellä on tarjolla vahvaa sanomaa tälle ajalle.