Jotta kedon kukkasia ja taivaan lintuja olisi vastakin ja planeetan elinkelpoisuus tulevaisuudessakin säilyisi

Ilmastonmuutosta kuvataan syystä aikamme mittakaavaltaan suurimmaksi kriisiksi. Se on osaltaan myös ihmisen hengellisen ja moraalisen tilan peili. Ahdistuksen valtaan jääminen kuitenkin lamauttaa, kun taas pelastumisen toivo ja mahdollisuus aktivoi. Yhteisesti saavutetut hyvät tulokset ympäristövastuun kantamisessa, innokkaiden ja vakuuttavien esimerkki ja usko Jumalan huolenpitoon ja johdatukseen "myös maan päällä" rohkaisevat. Paavali kirjoittaa, että "myös luomakunnalla on toivo" (Room. 8:20) Kristuksen kosmisen lunastustyön perusteella. Jo alussa ihmiskunnalle annettiin tehtäväksi "viljellä ja varjella" ja Vuorisaarnassaan Jeesus muistuttaa Jumalan pitävän huolta niin taivaan linnuista kuin kedon kukistakin (Matt. 6:26-30). Ihmiselle on annettu erityinen kutsumus luovana huolenpitäjänä luomakunnasta, mutta syvä kohtalonyhteys kaiken luodun kanssa sisältyy jo siihen, että ihminen on Raamatun mukaan luotu "maan tomusta".

On yleisesti tiedettyä, että luomakunnan tai "ympäristön" kriittinen tila ja sen kohentaminen edellyttää kaikkien kansojen yhteistyötä kriittisen lämpenemisrajan ylittymisen estämiseksi. Tarvitaan aktivoivaa kriisitietoisuutta, niin keppiä kuin porkkanaakin. Koska ei ole kyse vain väliaikaisesta vyön kiristämisestä ja laihdutuskuurista vaan kestävään kehitykseen liittyvästä elämänmuutoksesta, liittyy keskustelu, pohdinta ja toiminta ilmastonmuutoksen torjumiseksi sitäkin selvemmin myös kristilliseen elämäntapaan. Vastuu luomakunnasta ja vastuu lähimmäisestä sekä omien lähimpien ja omastakin tulevaisuudesta liittyvät globaalisti verkottuneessa todellisuudessa hyvin konkreettisesti yhteen.

Myös kirkot ovat ekumeenisesti kautta maailman ottaneet asian tehtävälistalleen - kaikki eivät aivan yhtä vahvasti, mutta silti. Hyvä niin, etenkin jos tämä nähdään osana kristityn kutsumusta, osana rakkauden lain seuraamista sekä myös osana luottamuksen ja kiitollisuuden aktivoimaa, uskosta nousevaa elämää kristittynä. Usein tähän liittyy luonteva yhteistyö toisten uskontojen edustajien ja kaikkien hyvän tahdon ihmisten, eli yhteisestä elämästä vastuuta kantavien, kanssa tällä tärkeällä saralla. Kokemus luonnosta lahjana ja elämän olennaisena perustana sekä sen ja samalla kaikkien yhteisen kärsimyksen lievittäminen tehtävänä voi aktivoida rukouselämää, joka kantaa ja ohjaa kontemplaation kautta aktiivisuuteen arjessa.

Kirkkojen maailmanneuvoston Faith and Order -komissio on julkaissut tähän liittyvää ekumeenista teologiaa pohtivan kirjasen Cultivate and Care (2021) eli Viljellä ja varjella (https://www.oikoumene.org/sites/default/files/2021-02/Cultivate_Care_Web.pdf). Siinä lähdetään liikkeelle siitä - esimerkiksi paavi Franciscuksen tavoin -, että ihmisten osattomuus ja luomakunnan tuhoaminen ovat saman asian eri puolia. Ei esimerkiksi voi olla niin, että yli (luonnon)varojen elävät, ns. rikkaat maat, panevat (eko)velan köyhempien maksettavaksi. Ei vaikkapa ole moraalista ulkoistaa omaa saastuttamista niihin maihin, joissa säännökset ja rangaistukset ovat köykäisemmät, koska näillä ei ole varaa kieltäytyä tarjotuista työmahdollisuuksista ja lyhyellä tähtäimellä edullisesta kaupasta.

Kirjasessa todetaan: "...ymmärryksen ykseydestä pitäisi olla suurempi kuin koskaan. Kirkkojen ei tulisi nähdä vain itseään Kristuksen ruumiina - jossa yksi kärsii, jolloin toiset kärsivät myös - vaan myös osana koko luomakuntaa, joka on Jumalan työtä ja jossa Pyhä Henki yhä toimii meidän keskellämme ja meidän kauttamme. Kärsivätkö haavoittuvat ja köyhimmät luomakunnan rikkoutumisesta kantaen ristiä toisten väärintekemisistä? Ympäristön väärinkäytön aiheuttamaa kärsimystä ei tulisi nähdä vain innoittajana hyväntekeväisyyteen tai solidaarisuuteen, vaan kutsuna mielen, tahdon ja elämäntyylin muuttamiseen."

Kirkkojen maailmanneuvoston vuoden 1983 Vancouverin yleiskokouksessa kirkkojen vahvistunut ympäristötietoisuus tuli ilmi käynnistetyssä ohjelmassa "oikeudenmukaisuus, rauha ja luomakunnan eheys". Muuan kommentaattori totesi, että kolmikko kuvastaa "kolmea näkökulmaa yhteen todellisuuteen: yhtä näkyä, jota kohti työskentelemme ja kolmena tarttumapintana yhteiseen taisteluun näillä alueilla." Canberran vuoden 1991 yleiskokous sitten sai teemakseen "Tule Pyhä Henki ja uudista koko luomakunta". KMN:n piirissä on tämän jälkeen puhuttu ja toimittu eko-oikeudenmukaisuuden toteuttamisen hyväksi. Termi "eko" tulee kreikan sanasta "talo" ja viittaa yhteyksiin näiden kolmen välillä: ekumenia, ekologia ja ekonomia.

Teologisesti KMN:n visio yhteisestä kodista (paavi Franciscus), oikoumenesta, korostaa luomakunnan olevan "orgaaninen, toisistaan riippuvainen, johdonmukainen ja kattava kokonaisuus vastakohtana ajattelulle, joka korostaa kaksijakoisuutta, ihmiskeskeisyyttä ja hierarkkista näkemystä elämästä".

Uutta ajankohtaisuutta on saanut myös Uuden testamentin kosminen ulottuvuus: "Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten" (Kol. 1:16). Care and Cultivate toteaa: "23. Lupaus uudesta taivaasta ja uudesta maasta, kuten ennustetaan Johanneksen ilmestyksen luvussa 21 ei merkitse Jumalan alussa luoman maailman hyvyyden, arvon ja kauneuden kieltämistä, ei myöskään meidän vastuumme kieltämistä kunnioittaa ja pitää huolta tästä alkuperäisestä siunauksesta. Rikkaat suulliset perinteet ovat nähneet luomakunnan Jumalan ilmoituksen ensimmäisenä tekona. Toiset kristityt ovat pitäneet luomakuntaa toisena kirjana Raamatun rinnalla, joka ilmoittaa jotakin tekijänsä suureuudesta (ks. Room. 1:20). Jumalallisesti kirjoitettuna ikonina luomakunta on monimutkaisesti luotu ikkuna, joka johtaa tietoon Jumalasta ja hänen ylistämiseensä."

Kirkkojen yhteyspyrkimysten ja luomakunnasta huolenpidon yhteydestä Cultivate and Care kiteyttää: "25. Ne, jotka on kasteen uudessa syntymässä ja Pyhän Hengen uudistamana pelastettu (Tiit. 3:5) ja jotka muodostavat kirkon, ovat kutsutut yhteisesti sovituksen palveluvirkaan, palvelemaan työtä, jonka kautta 'Kristuksessa Jumala sovitti maailman itsensä kanssa' (2. Kor. 5:19). Oikeus luomakunnalle on mahdollista vain, kun ihmiset palaavat (metanoia) kutsumukseensa luomakunnassa pitää huolta ja sovittaa, Pyhän Hengen johdatuksessa, ja vastaanottavat luomakunnan jumalallisena lahjana, viitaten kiitollisina takaisin sen antajaan. Kun kirkot edistävät yhdessä tätä kääntymystä, ne näkevät oman jakaantumisensa sovituksen pettämisenä, joka on Jumalan luomissuunnitelman sydämessä. Tämä tietoisuus ja yhteinen toiminta ympäristön suojelemiseksi voi inspiroida heitä ottamaan lisää askelia kohti kirkollista sovintoa."

Kiitollisin mielin kesästä ja elämän uudistumisen ihmeestä, josta saamme nauttia ja siinä levätä Suomen suvessa, usein aivan lähimaastossa, virsien sanoin: "Jo joutui armas aika... Soi kunniaksi Luojan nyt, virsi kiitoksen!... Oi Jeesus Kristus jalo, sä kirkas paisteemme, sä sydäntemme valo, ain asu luonamme. Sun rakkautesi liekki sytytä rintaamme, luo meihin uusi mieli, pois poista murheemme." (VK 571 ja VK 462)

7 kommenttia

  • Seppo Heinola sanoo:

    Kerrankin kirjoitus johon voi vihreän liikkeen edustajana monin osin yhtyä. Sanojen pitäisi vaan muuttua myös kirkossa kosmetiikkaa konkreettisemmiksi teoiksi. Ei aukkohakkuita metsiin, hirveästi energiaa vievät vajaakäyttöiset tilat kiinni. Kasvisruokaa tarjolle erilaisiin peijaisiin jne jne

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Eipä näytä maailman ja lastemme tulevaisuus ja luonnonsuojeleminen palstalaisia kiinnostava, avainsana ’homo’ kun puuttuu…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Seppo

      Mainitset vihreän liikkeen. Mutta oletko todennut yhden sosiaalisen todellisuuden. Sen parissa on paljon sellaista missä intoa on paljon mutta taitoa puuttuu. Joku isomman kaupungin kolmannen kerroksen ”kenkälaatikossa” asuva, jolla ei edes ole kumisaappaita metsässä kävelläkseen, yrittää antaa ohjeita sellaiselle maataloustuottajalle, jonka suku monen sukupolven ketjuna on uutteralla työllään luonut perinteistä kulttuurimaisemaa. Näin järkevästi ja aidolla asiantuntemuksella ja kokemuksella alansa tuottaja on saanut aikaan sen, että metsiemme puuvarastot ovat nykyisellään historiamme kaikkien aikojen kasvuvoimaisimpia. Ne jopa tuottavat enemmän puumassaa kuin ennen sotiemme jälkeisiä alueluovutuksia. Näin ne myös sitovat hiiltä enemmän kuin koskaan ennen koko historiamme ajan.

      Esimerkkinä innon ja reaalisen toiminnan välisestä ristiriidasta mainittakoon, että vihreiden erityisalueella Helsingissä sen lämpölaitoksen energian tuotannosta viime vuonna 2021 vain 4% oli uusiutuvalla energialla tuotettua, mutta jo erittäin monia vuosia sitten Kepu-vetoisella Somerolla lämpölaitos on tuottanut 100% lämmöstään uusiutuvalla energialla. ( Poikkeuksena vain huoltokatkojen aika, jolloin on käytetty vanhaa myllyä.)

      Avohakkuista esimerkkinä erään sukulaiseni metsä. Siinä tehtiin ohjelman mukainen avohakkuu. Nyt sitten 10 vuotta tuon jälkeen on menossa jo toinen harvennushakkuu, jotta metsä kasvaisi hyvin. Uudesta taimikosta on kasvanut niin korkea puusto, että isäntä on jo sen rinnalla pikkuruinen pätkä noiden upeiden puiden rinnalla. Jo nykyisellään sen kasvu on niin voimakasta, että koko hoidettu alue sitoo enemmän hiiltä kuin ennen hakkuun toimittamista. Tästä eteenpäin monien vuosikymmenien aikana tämä uusi kasvualue on KOKO ajan tehokkaampi hiilinielu kuin jos sitä ei olisi avohakattu.

      Järkevän luonnon suojelun pitäisi ottaa oppia alan asiantuntijoilta eli siis maamme maataloustuottajilta. Se mikä niin sanotulle ”luonnonsuojelijalle” on

      tavoite

      nimittäin hyvä luonnon tasapaino, tuottajille se on

      lähtökohta,

      jotta tuotto voisi olla mahdollisimman hyvä.

      Olisi hyvä ettemme ottaisi mallia Suomen luonnon suojeluun sellaisista maista, missä metsää on vain muutama laikku, joissa niissäkin on vain muutama puu, kun meidän maamme taas on koko Euroopan metsäisin maa, jopa yli neljä viidestä -osaa maa-alastamme on metsää. Meidän on aihetta luottaa omien metsänhoitajien ammattitaitoon. Mikäli joku sellainen, joka ei erota naavaa muusta jäkälästä, yrittää sotkeutua näiden todella pätevien ammattilaisten työhön, niin ”metsään menee” kuin entisen sählärin auto liukkaalla kelillä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Matias,kysymys on koko maapallon elonkehän tuhoutumisesta,joka on jo vaarallisesti alkanut. Vaarallinen ilmastomuutos ja lajikato ovat faktoja. Vihreä liike on tätä isoa linjaa pitänyt esillä ja siinä mielessä yhden tai kahden ’viherpipertäjän’ kumisaappaat eivät pelaa isokaan roolia. Tosiasia nyt vaan on se, että tieteellisten tutkimusten mukaan meriemme suurin saastuttaja on maatalous, jota ei säätele lait vaan vain suositukset, joita noudatetan huonosti.

      Metsät tuottavat toki lähinnä kiinalaiseksi vessapaperiksi kelpaavaa puumassaa ja vihreyttä, mutta puun laatu on huonontunut vuosi vuodelta ja jo aivan varhaiskasvavaa metsää ahneuksissaan aukkohakataan, näitä kokeneet metsurit kutsuvat ’aavisushakkuiksi’ eli metsäteollisuus ennakoi tulevia sen rahapussia mahdolisti kutistavia suojelulakeja.

      Suosittelen metsätieten tohtori Pentti Lähteen viimeistä hätähuutoa luonnon puolesta: Rakkaudesta luontoon – polku tietoisuuteen Erkki Lähde 287 s Kustantaja Shadow Camera, 202

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Vuoden rajatietokirjan valitsijan Seppo Heinolan kommentti Pentti Lähteen kirjasta

      Metsätieteen tohtori Erkki Lähteen Rakkaudesta luontoon: polku tietoisuuteen on yhteiskunnallisesti ja rajatiedollisesti erittäin merkittävä ja erityisen tärkeä, selkeästi ja ytimekkäästi kirjoitettu ja kirjoittajansa asiantuntemusta niin aineen kuin hengen alueilla hyvin ilmentävä. Huoli luonnon ja ihmisen tuhoutumisesta erilaisten luonnon katastrofien ja ihmisen ahneuden myötä on aito ja riipaiseva. Emme ole enää kuilun partaalla, olemme jo tipahtaneet reunan yli. Lähde yhdistää hienosti aineen ja hengen maailman ja näyttää miten kaikki on yhtä, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kaikki oliot vuorovaikuttavat, jopa puut kommunikoivat keskenään. Minusta tämä Erkki Lähteen hätähuuto pitäisi antaa Rajatiedon toimesta lahjaksi kaikille Suomen kansanedustajille, jotka voisivat ottaa kopin Erkin antamista ehdotuksita tomenpiteiksi. Kaikki ei ole vielä ehkä täysin menetetty.

      Seppo Heinola

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Tomi

    Kiitos hyvästä ja mielenkiintoisesta tekstistäsi!

    Aihe ja sen esittely on on hyvin valittu ja myös erinomaisesti toteutettu.

    Kamerunissa meidän luterilaisen kirkon perussäännössä on toiminta luonnon vaalimisesta kirjoitettu jo kirkon perussääntöön.

    Kirkolla on myös toimikunta asian ylläpitämiseksi ja se on toiminut erittäin aktiivisesti ja näyttänyt esimerkkiä monin tavoin. Kamerunin suurin ilmaston uhka tulee Saharan valtaisasta leviämisestä etelään päin. Tätä kehitystä vastaan on käyty toimimaan erittäin monipuolisesti, esimerkiksi monin paikoin koko kansalle mallia näytäen puita istuttamalla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jorma Hentilä sanoo:

    Hyvä j tärkeä teksti. Ei tosin ole kovin pitkä aika siitä, kun meilläkin kuukui ääniä, ettei kirkon tule puuhailla ympäristökysymyksissä. Ja uskonnolliseen oikeistoon on pesiytynyt ilmastonmuutoksen kieltäjiä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Tomi Karttunen

    Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja olen toiminut pääosin seurakuntapappina mutta myös apurahatutkijana sekä vuoden systemaattisen teologian lehtorina. Väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Vuoden 2008 joulukuusta olen työskennellyt teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa.