Jos Jumalaa ei ole, millään ei ole mitään merkitystä.
Harvinainen väite siinä mielessä, että se on samaan aikaan tosi että epätosi.
Osa uskovista pitää väitettä yhtenä merkittävimpänä todisteena Jumalasta. Ilman Jumalaa voisi kuulemma tehdä mitä tahansa, moraalin voisi heittää romukoppaan ja millään ei olisi mitään väliä. Myös Pasi Turunen on kirjoittanut aiheesta. Turusen mielestä elämän merkitys ja moraali tulevat Jumalan hyvyydestä; on olemassa Jumala, joka sekä tuomitsee pahat teot että palkitsee hyvät teot.
Kuten olen aikaisemminkin todennut, moraali ei suinkaan nouse yhdestäkään jumalasta. Moraali nousee vain ja ainoastaan ihmisestä. Raamatun Jumalasta ei ole absoluuttisen moraalin esikuvaksi, ja jos valikoimme mielivaltaisesti, mikä Raamatusta kelpaa moraalin mittapuuksi ja mikä ei, on se vailla absoluuttista moraalia siinä missä mikä tahansa muukin moraalikäsitys.
Tukeakseen uskonnottoman maailmankuvan perimmäistä merkityksettömyyttä ja moraalittomuutta, Turunen lainaa Alex Rosenbergin teosta The Atheist’s Guide to Reality, jossa kirjailija vastaa yleisimpiin filosofisiin kysymyksiin puhtaan materialistiselta pohjalta. Siinä millään ei ole lopulta mitään merkitystä. Tiivistettynä: maailmankaikkeudella ei ole tarkoitusta, elämällä ei ole tarkoitusta, olemassaolo on sattumaa eikä oikealla ja väärällä ole mitään eroa.
Ja näinhän se isossa kuvassa onkin. Kun Aurinko laajenee ja nielaisee Maan, jäljelle ei jää mitään moraalia, ei oikeaa eikä väärää, ei muistoja tai jälkeä mistään. Jos emme ole oppineet vaihtamaan siihen mennessä maisemaa, kaikki mitä maan päällä tapahtui, on sen jälkeen historiaa eikä kukaan tiedä siitä mitään. Siinä vaiheessa millään ei tosiaan ole merkitystä.
Mutta tämä on aivan eri asia kuin se, mitä tapahtuu juuri nyt arjessamme, läheisillemme, kansakunnalle, ihmisille, luonnolle ja ympäristölle. Väite siitä, että jos Jumalaa ei ole, kaikelta katoaa merkitys, on yhtä järjetön kuin väite, että jos Jumalaa ei ole, et tarvitse raajojasi. Eihän niilläkään ole silloin mitään merkitystä.
Alleviivaamalla Jumalan välttämätöntä roolia moraalin ja merkityksen luomiseksi, alleviivataan paradoksaalisesti ainoastaan omaa näköalattomuutta ja moraalittomuutta. Jos oletamme, että Pasi Turunen on moraalinen vain koska hän kuvittelee taivaallisen valvontakameran seuraavan häntä, hän toteaa samalla, että moraalinsa riippuu siitä, valvotaanko häntä. Tällainen ei ole moraalia vaan pelkkä ehdollistettu pakkoliike, jossa ei ole mitään jaloa. Oikeaa moraalia on ihmisestä lähtevä omaehtoinen moraali, joka ei riipu siitä, valvooko joku ihmistä.
Jumala ei ole myöskään ollut määrittelemässä moraalia ennen kristinuskoa tai Moosesta. Kauan ennen Raamattua eläneiden metsästäjä-keräilijöiden yhteisöt olivat hyvin rauhallisia ja esimerkiksi väkivalta oli hyvin harvinaista. Eivät he tarvinneet menestyvään moraaliin tai elämän merkitykseen Jumalaa, vielä vähemmän kristinuskon Jumalaa. Omat uskomuksensa heillä toki oli. On arvioitu, että metsästäjä-keräilijät uskoivat yleisesti animismiin, jossa kaikilla elävillä, myös kasveilla, ja jopa esineillä, olisi henki.
Jumalan liittäminen merkityksen tai moraalin ehdoksi on ylimielinen ja näköalaton väite. Sen seurauksena oma maailmankatsomus nostetaan muiden yläpuolelle, josta sanellaan yksipuolisesti mitä ja miten muut voivat ajatella elämän ns. suurista kysymyksistä.
Mutta eihän se niin ole. Turunen on täysin väärässä. Ei ateismi määrittele uskonnottomalle yksilölle merkitystä tai moraalia. Yksilö määrittelee sen aivan itse. Jos uskonto lisäisi yksilön moraalia ja ymmärrystä jostain suuremmasta merkityksestä, meillä olisi aika vähän vankiloita ja rikoksia. Valtaosa maailman ihmisistä kun ovat jonkin sortin uskovia. Usko ei kuitenkaan näytä liittyvän asiaan millään tavalla. Vankilat ovat täynnä uskovia eivätkä uskonnottomat edusta niissä mitään tilastollista poikkeavuutta. Jos Turunen olisi oikeassa, se näkyisi varmuudella myös käytännössä.
Näin ei kuitenkaan ole. Missään.
Olen Pekka Veli. Käytin välillä tätä koko nimeä kokeeksi. Se kääntyi nopeasti Veli Pekaksi. Joka sointuu kyllä, mutta ei ole nimeni. Kerran ylipistolla en meinannut löytää tuloksiani, kun se oli sielläkin vääntynyt.
Nyt kokeilen tuot V- kirjainta, jospa se toimisi paremmin Heinolan musiikkiopistossa kun sattuu olemaan
opettajana toinen Pekka Pesonen. Näin yritän estää harmillisia sekaannuksia välillämme.
Omatunto on kaikilla. Sen todistaa Raamattu. Tätä omaatuntoa voi helposti venyttää haluamallaan tavalla. Uskoon tulon jälkeen tilanne muuttuu. Uskovan omatunto alkaa pikkuhiljaa Raamatun tuntemuksen kautta muuntua. Ei niinkään siksi, että uskova alkaisi kauheasti pelätä Jumalaa. Vaan siksi että hänessä vaikuttaa uudenlainen tahto. Hänen sisimmässään on uusi Henki joka varoittaa vääristä ”poluista” ja ohjaa oikeaan elämään. Tämä uusi rakkaudellinen suhde Jumalaan alkaa muuttaa uskovan elämää. Se mikä ennen veti puoleensa ja kiinnosti kovasti ei ehkä enää kiinnosta lainkaan. Rakasta ihmistäkään ei tarvitse pelätä, mutta kannattaa kuitenkin pysyä hänenkin kanssaan hyvissä väleissä.
Sen verran kannattaa Jumalaakin pelätä, ettei toimi tieten tahtoen hänen tahtonsa vastaisesti. Tätä tahtoa ei määrittele uskovan moraali vaan Jumalan Henki uskovan sisimmässä.
Miksi se omatunto on kristityilläkin kolkuttanut eri aikoina ihan eri oville?
Oikeaoppisen kristityn omatunto ei noussut vastustamaan ’noitien’ kidutusta jne. Ei ennen kuin ateistit ja deistit sen herättivät.
Seppo,
Pääsitkö taas ”leppariteemaasi”?
Ihmiset eivät useinaan elä sen mukaisesti, mitä julki julistavat. Näinän on nykyäänkin esim. ns. ”moninaisuuden suvaitsevaisuuden” suhteen.
Mitä tarkoitat käsitteellä ”oikeaoppinen kristitty”?
Onko joku täysin oikeaoppinen? Minä tuskin olen, ainakaan kaikissa ajatuksissani, teoissani tai tekemättä jättämisissäni. Muista en varmuudella tiedä. Ihminen on aina syntinen ja hänen ymmärryksensä vääristynyt, oli sitten kristitty tai ei-kristitty. Syntisyytensä tunnustaminen ja tunnistaminen (eli totuudessa pysyminen – ja tietenkin eläminen) tarjoaa mahdollisuuden parannukseen ja parantumiseen. Totuus tunnetusti vapauttaa – myös katselemaan omaa syntisyyttään ja piilevääkin pahuuttaan uusin silmin. Ei Pyhä Henki ketään pakota toimimaan oikein.
EIkä ”oikeaoppinen” kristinusko suinkaan opeta, että edes kristityt toimisivat aina ja kaikissa tapauksissa oikein.
Oikeaoppinen kristitty ymmärtää ja tunnustaa olevansa syntinen ja tekevänsä useinkin väärin. Ja pyrkii tekmään parannusta. ”Vääräoppinen” tai ei-kristitty sen sijaan saattaa kuvitella tekevänsä melkein aina oikein – tai ainakin muita paremmin?
Voi myös kysyä, miksi aikanamme puhutaan loputtomasti ihmisoikeuksista, mutta niitä ei noudateta. Ei, vaikka maammekin yhä enemmän luopuu kristillisestä uskosta.
Puhutaan myös elämän moninaisuuden kunnioittamisesta – mutta syntymättömiä ihmisalkuja saatetaan pois elämästä hyvinkin erilaisin perustein, vaikka meillä on yhä paremmat mahdollisuudet pelastaa yhänuorempien keskosten henki ja tarjota muuta apua hädässä oleville. Synti ja synnin seuraukset meitä kaikkia yhä rasittavat, kokonaisia kansakuntanakin.
Orjuutta alkoivat vastustaa juuri kristityt. Mutta toki ns. kristittyjäkin (nimitettyinä) on moneksi.
Saksassa kävi 1930-luvun lopulla pahasti osin siitäkin syystä, kun ns. kristityt olivat luopuneet aidosta kristillisyydestä ja olivat hiljaa. Kirkko-organisaatiot ja kirkot tai kristillisperäinen uskonnollisuus ei tarkoita Pyhän Hengen läsnäoloa saati Pyhän Hengen kunnoittamista.
Näyttää kuitenkin siltä, että vuosisatojen takaisille pahuuksilla sittenkin on merkitystä, vaikka se kärsimys onkin jo kauan sitten mennyt ohi, eikä ollutkaan este lauman säilymiselle. Lauma säilyi. (Onko se hyvä, ja onko sillä merkitystä?)
Vai onko tuo merkitys sittenkin vain illuusio?
Otin kantaa vain käsitteeseen omatunto ’Jumalan äänenä” ihmisessä ja ihmetelin miten onmahdolisat,jos se oikeasti on Jumalasta, että Jumalan äänenkorkeus ja -sävy’ vaihtele kultturellisten tilanteiden mukaan eikä esim. aina varoita pahasta.
Oikeaoppinen on harhaoppisen vastakohta. Ja kirkkohan oli noitavainojen aikaan varsin tarkasti määritellyt harhaopit.
Orjuutta alkoivat vastustaa juuri kristityt. Mutta toki ns. kristittyjäkin (nimitettyinä) on moneksi.
Niin, ja joidenkin yksityisten ’harhaoppisten’ kveekarien toimesta…mutta mMiksi heräämine tuohon kesti yli 1800 vuotta ja tapahtui vasta sitten kun valistusfilosofit olivat alkanet asiasta irvistellä ? Monet orjalaivojen kapteenit olivat mitä hartaimpia kristittyjä ja orjalaivoissa oli jumalanpalbeluksai, joihin ruoskitut orjat pakotettiin mukaan veisaaman kiitosvirsiä Jumalalle.
”Mutta kaikkein hirvittävintä tässä järjestelmässä oli, että se vähitellen myrkytti kaikki uskonnolliset ja siveelliset käsitteet. Kirkko suojeli orjuutta. Papit olivat sen innollisimmat puoltajat. He eivät ainoastaan itse pitäneet orjia, vaan puolustivat tätä järjestelmää raamatun perustuksella.
»Pyhässä raamatussa on orjuus sallittu. Kainin jälkeläiset ovat määrätyt ikuiseen orjuuteen. Orjuus on neekerille terveellinen laitos, koska musta ihmisrotu on ala-ikäinen, vapauteen kelpaamaton, ja koska Jumala sen on ikuiseksi määrännyt valkoisen rodun alamaiseksi».
Josef Bowne, tunnettu saarnamies New-Yorkissa, sanoi, että, jos hän kättänsä kerran liikuttamalla voisi vapauttaa jokaisen orjan maassa, hän ei liikuttaisi sormenpäätäkään. Toht. Joel Parker Philadelphiassa selitti, ettei orjuus tuottanut mitään muita haittoja kuin semmoisia, jotka ovat poistamattomat kaikista muistakin olosuhteista yhteiskunnan ja perheen elämässä. Kunnioitetut papit ja piispat julkaisivat saarnoja »käytettäväksi kodeissa, joissa orjia pidetään»; ja näissä saarnoissaan he, nojautuen raamatun sanoihin, kehoittivat orjia nöyryyteen, kärsivällisyyteen ja alamaisuuteen.
— Ei kenkään kristitty — sanotaan muutamassa tämmöisessä saarnassa — uskaltane väittää, ettei orjuus ole Jumalalle mieluinen laitos. — Eräässä toisessa sanotaan orjalle: — ne rangaistukset, joilla isäntäsi sinua kurittaa, sinä joko kärsit syyllisenä taikka syyttömästi. Jos olet syyllinen, silloin on ankarin rangaistus oikea. Jos olet syytön, niin joko olet sinä tehnyt jonkun muun synnin, josta Jumala nyt antaa sinun kärsiä rangaistusta, taikka ehkä huomaa Hän sen sinulle hyödylliseksi, että saat kärsiä paljon täällä maan päällä. Eikö sinun tule olla kiitollinen Hänen huolenpidostaan, joka antaa sinun kestää rangaistuksesi täällä maan päällä, jotta sitten pystyisit astumaan hänen valtakuntaansa kuolemasi perästä? —
Seppo,
et vielä kertonut, mitä tarkoitat ”oikeaoppisella” kiristillisyydellä. Tai oikeaoppisella valistuksellisuudella. Valistuksenkin pohjalta on yhtä sun toista ei-niin-humaania tullut tehdyksi. On erilaisia tulkintoja. Valistus kun ei synnistä vapauta – ei, vaikka syntiä ja sen olemassaoloa ei tunnustettaisikaan. Kuka on tai ketkä ovat täysin oikeaoppinen, ja millä perusteella?
En millään muotoa kiellä/kieltänyt, etteivätkö aidot kritityt olisi olleet väärintekijöitä,siis syntisiä; näin asia toki valitettavasti on.
Mikä olisi se menetelmä, jolla (lähes) kaikki ihmiset saataisiin toimimaan moraalisesti oikein? Siis ”oikean” kritillisyyden tai ”oikean” valistukellisuuden mukaisesti.
Ja mikä, kuka tai ketkä sen määräävät, mikä on absoluuttisesti oikein. Kritititythän eivät sitä pohjimmiltaan määrittele vaan sen tekee Kaikkivaltias Jumala, joka lopulliset johtopäätökset tekee kristinuskon mukaisesti ajatellen.
Vai onko sittenkin olennaista, kun jälkeenpäin tarkastellaan onko ”lauma” yhä elossa, eli onko ihmiskunta elossa? (Oletan, että tässä ei tarkastella esim. ns. ”arjalaista osalaumaa” tms. – jonka kaltaisia ratkaisuja on historian kuluessa valitettavasti tarkasteltu, yleensä surullisin seurauksin.)