Jordan Petersonista

Kotimaa-lehdessä jo ehdittiin irvailla professori Petersonin menestyksestä ja hänen opeistaan. Pilkka osuu kylläkin irvailijoiden omaan nilkkaan, kun tutkitaan mitä Peterson on opettanut.

Professorin auktoriteettia ja osaamista yritetään horjuttaa epätoivoisesti leimaamalla hänet ties miksi kuten populistiksi tai fasistiksi.

On selvää, että sosialistisissa maissa kuten Kanada tai Suomi yhteiskunta haluaa holhota jäseniään, tehdä heistä täysin yhteiskunnan tuista riippuvia, kontrolloida heidän mielipiteitään ja työllistää valtava määrä kaiken maailman sosiologeja, terapeutteja ja psykiatreja verovaroilla. Useimmilla heistä ei muuten olisi mitään alansa töitä.

Työllistyminen sosiaalialoille on vaatinut valtavan määrän uusia mielenterveyden sairauksien diagnoosiluokituksia, joilla sitten on selitetty räjähtänyt hoidon tarve.

Peterson puhuu suoraan tilanteesta. Hän sanoo, ettei koskaan ihmiskunnan historiassa ole ollut näin helppoa ja turvallista elää ainakaan teollisuusmaissa.

Nuorten ahdistukset ja käytöshäiriöt johtuvat liian haasteettomasta elämästä ja uskosta siihen, että omat ongelmat ovat jotenkin ainutlaatuisia ja sietämättömiä. Lisäksi ne ovat aina muiden syytä.

Modernit sosiologit, psykiatrit, psykologit ja terapeutit ovat määrältään valtavaksi kasvanut joukko, mutta heidän antamiensa hoitojen tulokset ovat surkeat katsoessa ongelmanuortemme tilaa ja niiden työikäisten määrää, jotka ovat sairaseläkkeellä korvien välissä olevien ongelmien takia. Petersonin opeilla päästään taatusti parempiin tuloksiin kuin mielenterveyden Käypä hoito-ohjeilla.

Peterson opettaa ottamaan itseään niskasta kiinni ja korjaamaan elämänsä omilla ponnistuksilla vaikka pieni askel kerrallaan, mutta sänkyyn ei jäädä makaamaan tai haeta lohtua huumeista. Vastuu on ensisijaisesti itsellä ja vanhemmilla eikä sosiaalitoimella.

Hän usein korostaa vanhempien parisuhteen vaikutusta lapsien kehitykseen. Epäkypsät useamman kerran rikkoontuvat "perheet" eivät ole oikea paikka kasvattaa tasapainoisia lapsia.

Hän kertoo päin näköä, että ihmisen elämään kuuluvat vastoinkäymiset ja ne voi yleensä päihittää itse. Petersonin mielisanoja on resilienssi eli kyky kestää paineita ja ongelmia eikä lannistua mitättömistä.

Petersonin arvot ovat paitsi hyvin kristillisiä niin myös kestäviä. Hän ei pätkääkään puolla vasemmistolaista moniarvoista arvottomuutta, joka on pitkään tuhonnut läntistä maailmaa.

Tähän vasemmiston progressiiviseen  agendaan kuuluu kaiken kääntäminen päälaelleen. Rikollinen on nykyään uhri, perverssi on normaali, huumeet tulee laillistaa kuten lasten murhat mukavuussyistä, mies on nainen ja niin edelleen.

Professori toteaa viisaasti, että sukupuolia on edelleen vain kaksi. Niiden lisäksi on kehitys- ja mielenterveyden häiriöitä, mutta ne eivät ole sukupuolia eikä tuntemus ole sukupuoli.

**

Jordan Peterson on kertonut monia muitakin faktoja meistä ihmisistä. Hän kertoo avoimesti minkä älykkyystutkijat kaikkialla tietävät. Etnisten ryhmien keskimääräiset älykkyyserot yleisen kognitiivisen älyn osalta poikkeavat merkittävästi.

Siinä on pääsyy miksi eräät ryhmät eivät pärjää länsimaissa sukupolvienkaan asumisen jälkeen. Tämän kertomista pidetään tietenkin rasismina, mitä se ei tietenkään ole, jollemme sitten syytä luontoäitiä tai Luojaamme rasistiksi.

**

Jordan Petersonin näkemykset Venäjän ja Ukrainan tilsnteesta ovat yhtä lailla täysin valideja. Se, ettei hän tyydy samaan jaaritukseen sodasta kuin lännen mediat, tarkoittaa, että hän kykenee näkemään myös tapahtumien taustat, vaikka tuomitseekin Venäjän aseellisen hyökkäyksen. Sotaanhan ei päädytty vain venäläisten takia vaan prosessi kesti 15-20 vuotta ja sai alkunsa yhtä paljon lännestä kuin idästä.

**

Jordan Peterson on harvinainen ilmiö nykyisessä somessa, joka on yleensä täyttä roskaa sisällöltään.

 

 

 

36 kommenttia

  • Seppo Heinola sanoo:

    Hitler ja Stalin ja valistusta aikaisempi kirkko pyrkivät yksiarvoiseen yhteiskuntaan. Vestigia terrent.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    ”Hän sanoo, ettei koskaan ihmiskunnan historiassa ole ollut näin helppoa ja turvallista elää ainakaan teollisuusmaissa.” Onhan se kamalaa, että elämästä on tullut helppoa ja turvallista! Vaikeaa ja vaarallistahan elämän kuuluu olla. Takaisin viidakkoon vain! Kreegah! Bundolo!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      Hyvä Martti P,

      Nyt fabrikoit, ei Peterson ole sanonut koskaan: ”Vaikeaa ja vaarallistahan elämän kuuluu olla.” Nämä ovat Sinun sanojasi

      Ymmärrät varsin hyvin, että ydin sanoma on, että kasvatus elämä jossa kaikki tarjotaan valmiina ja pehmustettuna, ei anna mahdollisuutta kasvaa ja kehittyä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Petersonin ydinsanoma voi olla hyvä, mutta se on kuormitettu ylimääräisellä äijäuholla.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juuso Hämäläinen sanoo:

      Jos nyt pysytään asiassa niin Peterson tekee sen, mutta sinä et. Totuuden kuuleminen on toisinaan vaikeaa. Hänen sanomansa on loukannut monia, joiden elämä rakentuu uhriutumiselle.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Taidat sekoittaa uhrautumisen ja uhriutumisen toisiinsa. Uhrautuminen on käytännön kristillistä lähimmäisenrakkautta. Uhriutuminen on epärehellistä teeskentelyä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Roos sanoo:

    Haiskahtaa taas äärioikeisto vs. äärivasemmisto taistelulta… Luulenpa, että molemmat ovat osaltaan oikeassa ja väärässä. Asiat eivät kuitenkaan ole niin yksinkertaisia kuin jotkut kuvittelevat vaan pitää ottaa huomioon monia eri näkökantoja. Ääriajattelijat eivät oikein pysty siihen. Monimutkaisia asioita ei voi ratkaista yksinkertaisesti.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Kari, mielestäni on hyvä kun ihmiset voivat esittää omia käsityksiään eri asioista. Sananvapauden rajoitukset ovat vaarallisia. Kaikki eivät halua keskustella vaan aletaan canceloimaan epämielyttäviä asioita kertovia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Roos sanoo:

      Ilman muuta voivat ja kaikkien pitääkin esittää käsityksensä. Mutta on muistettava, että esitämme vain mielipiteitämme ja käsityksiämme asioista omasta näkökulmastamme ja ne tulisi aina esittää toisia kunnioittaen, rauhallisesti keskustellen ja niin, ettei ole täysin varma omasta oikeassaolostaan ja muiden väärässä olemisesta. Me kaikki olemme sekä oikeassa että väärässä, jos asioista puhutaan näillä nimillä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Kari, kaikki ihmiset on erilaisia. Emme voi rajoittaa sanavapautta sen takia, että joku ajattelee eri lailla. Aina voi keskustella vaikka joku toinen on oikeassa ja itse olemme väärässä. Tällöin voimme oppia jotain.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Roos sanoo:

      Juha,

      En kannata minkäänlaista sananvapauden rajoittamista. Miksi puhut siitä?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Kari, — , hyvä. Vielä suomalaisista yli 50% kannattaa sananvapautta, eikä hyväksy sen rajoittamista. Kuitenkin sitä heikennetään ja ihmisiä canceloidaan mielipiteiden lausumisen vuoksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Roos sanoo:

      Väittäisin, että sananvapautta kannattaa 95% suomalaisista. Kyse on vain siitä, miten sitä käyttää. Mutta en nyt jatka sananvapaudesta enempää, koska siitä ei ollut tarkoituskaan kommentoida.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    ”Etnisten ryhmien keskimääräiset älykkyyserot yleisen kognitiivisen älyn osalta poikkeavat merkittävästi.” Ei pidä luulla, että eurooppalaiset olisivat kärjessä. Paitsi etnisten ryhmien välillä, myös ikäryhmien välillä on eroja. Nuoret päihittävät keskimäärin omat vanhempansa. Syyt eroihin taitavat olla muualla kuin perintötekijöissä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juuso Hämäläinen sanoo:

      Viimeisten selvitysten perusteella näyttää siltä, että kognitiivinen yleisälykkyys on laskenut yli 20 vuotta nuorten keskuudessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Kognitiivinen yleisälykkyys on laskenut yli 20 vuotta nuorten keskuudessa.” Jos näin on, sekin kertoo, ettei etnisellä ryhmällä voi perustella juuri mitään.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Antero Syrjänen sanoo:

    Juuso Hämäläinen: ”Etnisten ryhmien keskimääräiset älykkyyserot yleisen kognitiivisen älyn osalta poikkeavat merkittävästi.”

    Myös uskovien ja ateistien välillä on todennettu selviä älykkyyseroja, jos tällaiseen jaotteluun kerran halutaan mennä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    ”On selvää, että sosialistisissa maissa kuten Kanada tai Suomi…” On selvää, että tällaisia kirjoittavan henkilön mielipiteille ei voi antaa suurtakaan arvoa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Eipä. Ihmettelen, miksi K24 sallii tämän alustan käyttämisen Jordan Petersonin ajatusten tukemiseen ja levittämiseen.

      Aika monet mediat Suomessa sulkevat uutisoinnissaan pois Venäjän hyökkäyssotaa tukevat mielenilmaisut. Täällä kaikki kelpaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juuso Hämäläinen sanoo:

      Olet heikosti perehtynyt yhteiskuntamalleihin Martti. Suomi on selkeästi sosialistinen valtio. Sen kertoo pelkästästään yleinen alhainen palkka- ja eläketaso, pienet tuloerot, keskimäärin pieni varallisuus länsimaaksi, korkea kokonaisveroaste ja ylisuuri julkinen sektori. Nämä ovat faktoja eivätkä mielipiteitä Martti.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Suomi on selkeästi sosialistinen valtio.” Tämä on selkeästi mielipide eikä fakta. Sosialismi on pyrkimistä tuotantovälineiden yhteisomistukseen. Sosiaalisuus ei ole sosialismia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      Minusta selkein – toisin hieman leikkimielinen- sosialismin määritelmä on, että se on talousjärjestelmä joka ei toimi. Näin määritellen Suomi on esim. terveydenhuollon osalta selkeästi sosialistinen talous. Palveluiden saanti on epätasa-arvoista ja sattumanvaraista. Tilanne pahenee entisestään ensivuonna, kun uusi järjestelmä ainakin osin romahtaa omaan mahdottomuuteensa.

      Suomi, kuten Euroopan maat muutenkin ovat sekatalouksia, joissa valtion sääntely monilla aloilla on melko laajaa. Näin mm. energia-alalla. En pidä tätä huonona vaan sääntely tarvitaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Juuso Hämäläinen sanoo:

    Seija Rantanen kirjoittaa kommentin lukematta mitä kommentoi: ”Eipä. Ihmettelen, miksi K24 sallii tämän alustan käyttämisen Jordan Petersonin ajatusten tukemiseen ja levittämiseen.

    Aika monet mediat Suomessa sulkevat uutisoinnissaan pois Venäjän hyökkäyssotaa tukevat mielenilmaisut. Täällä kaikki kelpaa.”

    Peterson ei ole tukenut Venäjän hyökkäystä sen paremmin kuin minäkään. Nämä väittämät ovat harhojasi ja tyypillisiä nykypäivänä, kun mennään tunne edellä asioihin, joita ei tunne.

    Ukrainan kriisin syitä on niin lännessä kuin idässä. Luet suomalaista mediaa, se ei kerro kuin puolitotuuksia aiheesta. Maailmalla laajasti on keskusteltu siitä, olisiko sita voitu välttää. Meillä ei siitä sanaakaan. Tiedämme, että lännen sotilasliiton laajentaminen itään oli pääsyitä, joka mahdollisti Venäjän hyökkäyksen. Tämä laajenemisen organisointi aloitettiin jo 90-luvulla lännestä käsin, vaikka USAn ja Venäjän johtajat olivat sopineet olemaan ilman näitä sotilaallisia etupiirilaajennuksia. Tämä on fakta.

    Ezelleenkään en tue Venäjän toimia, mutta ajattelen aikuisesti enkä kuten kiukutteleva lapsi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Tiedämme, että lännen sotilasliiton laajentaminen itään oli pääsyitä, joka mahdollisti Venäjän hyökkäyksen.” Tarkoittanet ’mahdollistamisella’ sitä, että Venäjä sai verukkeen hyökkäykselleen. Lännen sotilasliitto mahdollistaa Ukrainan puolustautumisen tuolta hyökkäykseltä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Seuraan suomalaisen median lisäksi belgialaista, ranskalaista ja saksalaista mediaa. Niissä en ole huomannut mielipiteitäsi tukevia artikkeleita, päin vastoin, äänenpainot ovat jopa jyrkemmin Venäjän vastaisia kuin Suomessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      Hyvä Juuso H,

      Mielestäni ei kannata levittää Venäjän propagandaa sodan taustoista. Ukraina on itsenäinen maa, jonka itsenäisyyttä mm. Venäjä oli takaamassa vastineena siitä, että Ukraina luopui ydinaseista.

      Itsenäinen maa voi valita liittolaisensa, niin Ukraina kuin Suomi tai Ruotsin. Vain Venäjä on syyllinen sotaan, kaikki muut selitykset ovat tyhjää putinilaista propagandaa.

      Venäjän tavoite on riistää Ukraina luonnonvarat oman kleptokratiansa käyttöön. Näitä ovat maailman paras viljelymaa ja lukuisat harvinaisten maametallien esiintymät. Kyse ei siis ole edes Venäjän turvallisuudesta vaan puhtaasta ryöstöretkestä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Miksi sitten blogisi ja kommenttisi kuulostavat lapsen kiukuttelulta?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Väittämät ovat harhojasi ja tyypillisiä nykypäivänä, kun mennään tunne edellä asioihin, joita ei tunne.” Luulet kenties toimivasi ’järki edellä’. Minä kuulen kuitenkin kirjoituksissasi enemmän tunteen kuin ajattelun äänen. Kuulen vihaa ja pelkoa. Paketoit kaunasi asiatiedolta näyttävään kääreeseen, mutta niiden tietojen virheelliset korostukset kertovat, mitä sisältä löytyy.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Juuso Hämäläinen sanoo:

    Martti Pentti17.10.2022 07:37 ”Tiedämme, että lännen sotilasliiton laajentaminen itään oli pääsyitä, joka mahdollisti Venäjän hyökkäyksen.” Tarkoittanet ’mahdollistamisella’ sitä, että Venäjä sai verukkeen hyökkäykselleen.”

    Tietenkin näin. Toisaalta länsi söi myös sanansa, jonka antoi, jott Neuvostoliitto antoi itsensä hajota ilman väkivaltaa ja sotaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Neuvostoliitto antoi itsensä hajota ilman väkivaltaa ja sotaa.” Et ole kovin hyvin perillä historiasta. Otapa tarkemmin selvää vaikkapa siitä, mitä tapahtui Baltian maissa tammikuussa 1991. Älä myöskään unohda Janajevin johtamaa kaappausta elokuussa samana vuonna.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jorma Hentilä sanoo:

      Kyse oli siitä, ettei Naton sotilaallisia rakenteita tuoda Puolan rajalle Saksojen yhdistyessä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jorma Hentilä sanoo:

      Jatkona edelliseen:

      Saksat yhdistyivät 3.10.1990 itäisten osavaltioiden liityttyä Saksan liittotasavaltaan. Näin Nato-maa Saksa laajeni Varsovan liitoon kuuluvan Puolan länsirajalle. Varsovan liitto oli edelleen olemassa, vaikkakin merkitystään menettäneenä.

      Neuvostoliitto oli edelleen Varsovan liiton ydin. Sitä johti Mihail Gorbatsov, joka yritti uudistaa maan taloutta ja demokratisoida maata. Tässä tilanteessa lännen johtajat lupasivat Gorbatsoville, joka oli antanut vihreää valoa Saksan jälleenyhdistymiselle, ettei Naton sotilaallisia rakenteita tuoda Varasovan liiton, siis Puolan, länsirajalle.

      Seuraavana vuonna, heinäkuussa 1991, Varsovan liitto purettiin. Ja Neuvostoliitto jaettiin osiinsa loppuvuonna (8.12.) Boris Jeltsinin, Leonid Kravtsukin ja Stanislav Suskevitsin Valko-Venäjällä Bialowiezan metsässä allekirjoittamalla sopimuksella.

      Putinin puhe lännen lupauksesta, ettei Nato laajene Venäjän rajoille, on propagandaa. Entiset Varsovan liiton maat ja Baltian entiset neuvostotasavallat ovat itse hakeneet suojaa Venäjän painostusta/uhkaa vastaan.

      USA:n presidentti Bush nuorempi tosin teki yli-innokkaana pahan poliittisen virheen tarjoamalla Bukarestin huippukokouksessa Ukrainalle ja Georgialle Naton jäsenyyttä ko. maiden pään yli.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Juuso Hämäläinen sanoo:

    Jari Haukka17.10.2022 11:37 Hyvä Juuso H,

    ”Mielestäni ei kannata levittää Venäjän propagandaa sodan taustoista. ..”

    Voit mieltää asian mielessäsi vaikka miksi. Tosiasioiden esilletuonti ei kuitfnkaan ole koskaan propagandaa vaan niiden piilottelu.

    Ainut oikea tapa ratkaista valtioiden rajat, on antaa asukkaiden päättää asiasta. Suvereeni valtio ei perustu lakiin vaan sen väestön enemmistön tahtoon. Se on oikeaa demokratiaa eikä näennäistä.

    En tiedä, mikä oikeiden vaalien tulos olisi esim Ukrainan alueilla. Se olisi pitänyt puolueettomasti selvittää. Nyt sitä setvitään tappamalla.

    Koko Lähi-idän vuosisadan kriisit johtuivat siitä, ettei väestöä kuultu vaan ulkopuoliset väkivalloin piirsivät rajat luonnottomasti.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Suvereeni valtio ei perustu lakiin vaan sen väestön enemmistön tahtoon.” Suvereenin tasavallan laki perustuu sen väestön enemmistön tahtoon. Niinpä kansaa ja lakia ei voi asettaa vastapuolksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Juuso Hämäläinen sanoo:

    Martti Pentti ”Suvereenin tasavallan laki perustuu sen väestön enemmistön tahtoon. Niinpä kansaa ja lakia ei voi asettaa vastapuolksi.”

    Näkemyksesi ei nyt pidä paikkaansa käytännössä. Kunkin maan lait on tuotettu milloin mitenkin kuten ulkovaltojdn, diktaattoreiden tai dominoivien vähemmistöjen toimesta. Niiden taustalla ei tarvitse olla mitään demokraattista päätöstä eli asukkaiden enemmistön halua.

    Jos Neuvostoliitto olisi vallannut Suomen niin väittämäsi mukaan Suomi olisi kuulunut jatkossakin Neuvostoliittoon sen osana, koska venäläisten enemmistö olisi tätä kannattanut. Lukuisat Neuvostoliiton osat muuttuivat näin osaksi ”isänmaata”.

    Lähi-,idässä on tapahtunut valtioiden kehitys ulkovaltojen toimesta tai jonkin despootin päätöksellä ja väestön siirroilla. Näitä ovat mm Balkanin valtiot, Syyria, Irak, Turkki, Lebanon, Israel, saudit, Emiraatit jne. Siksi mm kurdit yrittävät epädemokraattisin keinoin ja väkivalloin hankkia itselleen kotimaan, koska heidän asuinalueensa on silputtu usean valtion alueille, joissa kaikissa he ovat vähemmistöinä. Yvtenäisenä valtiona kurdivaltio olisi alueensa suurimpia.

    Koko valtion rajojen lakiin perustuva oikeutus, jota esität, on väärä. Jos sen mukaan eletään, mitään vääryyksiä ei voida koskaan oikoa valtioiden alueiden suhteen. Vain juristi on tyytyväinen kertomaasi ja se on vähän se.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Näkemyksesi ei nyt pidä paikkaansa käytännössä.” Jäikö sinulta huomamatta sana ’tasavalta’. Tiedän, että maailmassa on monta valtiota, joita hallitaan vastoin kansan enemmistön tahtoa. Tiedän myös, että rajoja on vedetty mielivaltaisesti kansojen asuinalueiden halki. Tämä ei muuta sitä, että tasavaltainen hallitusmuoto perustuu kansan enemmistön tahtoon ja antaa myös vähemmistöille vapauden ilmaista kantansa.

      Ilmoita asiaton kommentti