Autonomia-asiakirja on suojelu- eikä vasallidekreetti

Kirkkodiplomatiaa hoidetaan lähettiläillä ja sopimuksilla. Rooman kirkolla oli 1500-luvulle asti lähettiläs-nuntiukset kaikissa Euroopan maissa. Sen jälkeen, kun Act of Supremacy määritti kuninkaan Englannin kirkon ainoaksi päämieheksi, ryhdyttiin solmimaan konkordaatteja.

Kirkkoja hallitaan hiero- ja laikokratian prinsiipeillä. Ensimmäinen on rojalistinen, jälkimmäinen parlamentaristinen malli. 1800-luvulla syntyneet ilmaukset ”autonomia” ja ”autokefalia” ovat käytännössä synonyymeja. Yksinkertaisin autonomian tai autokefalian kriteeri on se, saako territorio rahoituksensa siltä alueelta, jossa se toimii?

Pohjois-Euroopan kansallisvaltioissa ortodoksien autonomiakonkordaatit ovat joko Konstantinopolin tai Moskovan perintöä. Konstantinopolin autonomiat saivat sata vuotta sitten suojelusopimuksen maineen. Kommunistisen Moskovan autonomiat miellettiin vasallidekreeteiksi. Nykytilassa suhde vanhempaan kirkolliseen keskukseen aksepteerataan, mutta piispojen valinta halutaan pitää omassa päätösvallassa.

Eduskunnan vuonna 2006 hyväksymässä laissa Suomen ortodoksisesta kirkosta on yksi viittaus ulkomaiseen auktoriteettiin. Lain johdannossa (1 §) todetaan, että Suomen ortodokseilla on vuoden 1923 asiakirjan, tomoksen mukainen ”kanoninen yhteys” Konstantinopoliin.

Kirkolliskokous saa ensi kuussa käsiteltäväksi työryhmän, Matti Tolvanen, Peter Saramo, Jukka Karhapää, Talvikki Ahonen, Anu Puustinen, kokoaman esityksen ”Ortodoksisen kirkon lakihanketta koskeva tutkimusraportti” (22.8.2022).

Työryhmä esittää autonomian kaventamista. Se ylitulkitsee vuoden 1923 tomoksen linjauksia rigoristisesti. Työryhmä väittää: ”tomoksen yksiselitteisten määräysten vuoksi ortodoksista piispaa ei ole mahdollista pitää Suomen lakien mukaan työntekijänä”; ”tomos-asiakirja vahvistaa sen säännön, että piispan erottaminen on kanoninen prosessi, jonka ratkaisee viime kädessä ekumeenisen patriarkaatin pyhä synodi.” Tomos toteaa toisin: piispoilla on ”oikeus aina vapaasti yksityiskohdissa järjestää Suomen ortodoksisen kirkon olot maansa lakien vaatimusten mukaan” ja Suomessa tuomitut piispat ”ovat oikeutetut vetoamaan Ekumeeniseen patriarkkaan.

Nykyinen piispakunnan kaaderivaje ei ole peruste hivuttaa lakiin kirkon itsehallintoa kaventavia säädöksiä. Pitääkö hallintolain tai valtionavustuslain rikkomisen jälkeen vaihtaa säädöksiä vai lakia rikkoneita miehiä? Hierokratinen Konstantinopoli haluaa, että valta on kirkossa piispoilla. Me emme voi kuitenkaan teettää kanonisia kotiläksyjä Konstantinopolissa.

Ei ole yksin ortodoksisen kirkon sisäinen asia, jos suomalaisten verovaroin toimivassa organisaatiossa ehdotetaan piispojen työsopimusoikeuden delegoimista Istanbuliin. Tätä tarkoittaisivat työryhmän esittämät lisäykset ”arkkipiispan tulee kuitenkin pyytää vapautusta tehtävästään ensin ekumeeniselta patriarkaatilta” (laki 8 a §) ja ”arkkipiispan saatua ekumeeniselta patriarkalta vapautuksen tehtävänsä hoidosta” (kirkkojärjestys 67 a §).

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Tarja, selität jatkuvasti ufoja juttujasi. Diggaat Putinina kuten trollin kuuluu. Vihaat kristinuskoa, levität gnostilaisia opejasi kuten kunnon harhaoppinen. Mitä oikeastaan teet näillä sivuilla, teollinen trolli.

Kirjoittaja

Jyrki Härkönen
Jyrki Härkönen
Olen ortodoksisen kirkon ylidiakoni, slavisti ja kulttuurimatkaopas.