Miksi jouluna nostatetaan aina haloota siitä, ettei kukaan saisi olla yksin?! Siksikö että jouluna Joosef sai Marian, Maria sai Lapsen, Lapsi sai seimen, seimi sai ylleen tähden, tähti johdatti tietäjät, enkelit lauloivat paimenille ja… Siksikö jouluna kukaan ei saisi olla yksin, koska ensimmäisenä jouluna pyhä perhe oli täydellisimmillään?
Seurasin juuri TV:stä ohjelmaa, jossa keskusteltiin siitä miten pahalta tuntuu olla jouluna yksin ja koetettiin löytää siihen erilaisia ratkaisuja. Sama toistuu mediassa joka vuosi, lehtien palstoilla, radiossa, televisiossa. Yksinäisyys näyttäytyy erityisen pahalta joulun aikaan. Tosin löytyy lomassa toisenlaistakin tekstiä ja puhetta. Luin jutun, jossa joku kertoo nauttivansa yksinolosta jouluna, koska työssään joutuu olemaan paljon ihmisten kanssa tekemisissä. Itsekin kuulun tähän joukkoon, osin jälkijättöisesti. Pappia joulu työsti ja työllisti aikoinaan erityisen anteliaalla kädellä, niin että nyt eläkkeellä ollessa osaan nauttia omasta rauhasta ja vapaudesta. Saan viettää joulua omalla tavallani.
Omalla tavallani… täällä Helsingin horisontissa kirkko antaa runsaita juhlan aineksia yksineläjällekin ja eläkkeelläkin. Mikä määrä taas musiikkitilaisuuksia, konsertteja, kauneimpia joululauluja. Jos mieli tekee, voi osallistua vaikka joka päivä. Kirkkoja on lähellä ja kauempana. Lisäksi musiikkitalot ja muut tahot tarjoavat kilvan antejaan. On maksullista ja maksutonta. Meitä helsinkiläisiä todella hemmotellaan. Niin yksineläjiä kuin muitakin. Yksineläjä melkein helpommin pääsee irtoamaan pienelläkin hälytysajalla, jos vain muuten pääsee sohvasta irti.
Myönnän että joulu saattaa olla yksinäinen toisenlaisissa maisemissa ja eri syistä neljän seinän sisälle sidotuille. Mutta yhtä yksinäistä on silloin muulloinkin kuin jouluna. Onko siitä tullut vain tapa, että yksinäisyyttä korostetaan erityisesti jouluna? Miksei yhtä hyvin juhannuksena tai yleensä kesällä? Miten monta totista katsetta ikkunaruudun takana, johon heijastuu keskikesän koivujen vihreys ja kuuluu vaimeasti lintujen sirkutus.
Yksinäisyys yllättää ajankohdasta riippumatta silloin kun on yllättääkseen. Miksen siis olisi kiitollinen, kun juuri nyt voin ottaa takkini naulakosta ja lähteä lähikirkkoon vaikka keskellä yötä jouluyön messua viettämään. ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.” Kotiin palattuani punaisena hehkuva joulukaktus ja pihkalle tuoksuva kuusi saavat minulta annoksen virkistävää vettä.
Blogi hyvästä aiheesta. Myöskään minua ei häiritse yksinolo jouluna. Nautin joulun rauhasta. Aattona sauna ja aattohartaus sekä vien kynttilän mieheni haudalle. Yön jälkeen jouluaamun messu, jossa minulla on tekstien lukuvuoro. Kirkko on lähellä ja jouluvaloja matkan varrella.
Hyvä ja tärkeä aihe. Miksi kukaan ei muutenkaan puhu ”aidosta juhannuksesta” tai ”aidosta pääsiäisestä”? Miksi vain joulusta tällainen sosiaalipornon sekainen hypetys?
Ihminen ei ole yksin silloin, jos ja kun ajatuksissa käväisee joku nimeltä mainittu henkilö, ehkä useampikin. Ajatuksissa, kenties rukouksissakin. Joku naapuri tai vanha koulukaveri tai työtoveri tai joku jonka tapasi matkoilla ja syntyi hyvä hetki. Tai joku joka on jo ehtinyt muuttaa ajan rajan tuolle puolen, mutta elää yhä muistoissa. Tai joku jonka kirjoittama runo tai tarina kosketti ja jäi puhuttelemaan. Joulun aika on siitä mielenkiintoista aikaa, että se rakentaa yksinäisellekin ihmissuhteita, herkemmin kenties kuin muut ajankohdat.