John Vikström: Keskustelun yhteenveto – Omatunto ja kirkon yhteys
"Olisi löydettävä järjestys, jota kaikki pystyvät hyvällä omallatunnolla noudattamaan. Sellaista olen tässä etsimässä."
Näin aloitin artikkelin [Kanava, Suomen Kuvalehti ja Kotimaa.fi], jonka pohjalta nyt keskustellaan avioliitosta ja samaa sukupuolta olevien kirkollisesta vihkimisestä.
Lähden siitä, että keskustelumme eri osapuolet voivat hyvällä omallatunnolla pysyä kannassaan, jos he katsovat, että heillä on siihen riittävät perustelut. Kirkkomme yhteyttä ajatellen on tällöin kysyttävä, voidaanko hyvällä omallatunnolla antaa tilaa myös laajennetulle avioliittokäsitykselle.
Kysymys vie meidät kirkon ykseyden perusteiden äärelle. Siellä saamme lukea: "Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta." (Augsburgin tunnustus VII)
Rajaamalla ja sitomalla kirkon ykseyden pyhään evankeliumiin ja pyhiin sakramentteihin, jotka tuovat meille pelastuksen ja Hengen yhteyden, tunnustuksemme vapauttaa meidät olemaan eri mieltä monesta asiasta yhteyttä särkemättä.
Kristittyinä meidät on kutsuttu säilyttämään ja vaalimaan kirkon ykseyteen pohjautuvaa yhteyttä. Tällöin meidän on hyvä muistaa erästä ottelua Roomassa, jonka apostoli Paavali puhalsi käyntiin tehdessään etätöitä Korintissa: "Kunnioittakaa kilvan toinen toistanne" (Room. 12:10).
Kiitän kaikkia keskusteluun osallistuneita. Oma osuuteni päättyy tähän.
John Vikström, emeritusarkkipiispa
16 kommenttia
Kirkon näkyvä ykseys on ideaali. Mutta Käytäntö ja ideaali kulkevat ajoittain eriteitä. Kirkko on selvästikin jakaantunut eri falangeihin.
Kannanotoissaan kukin ryhmittymä puolustaa omaa ryhmäidentiteettiään .Koska ihmiset samaistuvat omiin ryhmiinsä , sellaisiin joka antaa heille henkilökohtaisen hengellisen identiteetin, niin samaistuminen abstraktiseen universaaliseen kirkkoon ,tai vaikka vaan alueelliseen mutta suurteen kirkkokuntaan, on psykologinen vaikeus.
Keskustelu avioliittokysymyksestä paljastaa niitä rintamalinjoja joiden takaa löytyy toinen toisilleen ideologisia (teologisia) vastustaja ryhmittymiä.
Ylläolevasta seuraa se että keskustelua on jatkettava, ehkä muutamia sukupolvia, kunnes eri ryhmittymät voivat kokea sen että heidän identiteettinsä ei ole enää uhattuna. Kaikki teologiset muotoilut kysymyksen ratkaisuksi on hyvä panna pöydälle keskusteltaviksi.
John Vikström: Raamatun ohje Room.1:24–32, joka ilmaisee selkeesti Jumalan ilmoituksen, jossa Jumala ilmaisee tahtonsa, jonka Paavali kirjoitti.
Asian tueksi vielä: 3Moos.18: 22. 3Moos.18: 1–30. 1Moos.2: 24. Mat.19: 11- 12. 1Kor.6: 9–10. 1Tim.1: 10–11. Raamattu on tarkoitettu vakavasti otettavaksi, eikä mitään saa lisätä, eikä pois ottaa.
Jumala on luvannut auttaa, oli synti mikä hyvänsä, ja kun ihminen pyrkii pääsemään eroon haureudesta, homo / lesbo suhteen harjoittamiesta.
Raamattu kehottaa meitä pyhittymään ja pitämään itsemme valmiina, kun Vapahtaja saapuu kirkkaudessaan meitä hakemaan.
Kolme huomiota. (1) Perinteinen ymmärrys on kai se, että yksilön omatunto on sidottu ja tuettu Jumalan sanaan, joka nyt käsiteltävässä kysymysryppäässä on sanomaltaan hyvin yhtenäinen. Ongelma taitaakin olla se, että selvä asia pitäisi nyt saada muutettua joksikin muuksi kuin mitä ”Sanassa sanotaan” ja kirkko on hyvin yhtenäisesti tunnustanut näihin aikoihin asti.
(2) Keskeinen termi ”evankeliumi” on tässä yhteydessä mielenkiintoinen. Tunnustuskirjojen mukaan se käsittää (a) suppean merkityksen ja (b) laajemman, sekä lain että evankeliumin. Edellisessä on kysymys Kristuksen sovitustyöstä, ns. verisestä evankeliumista. Jälkimmäiseen sisältyy tietenkin koko kristillinen oppi kohta (a) mukaan luettuna ja elämäntapa (termeistä voidaan tietenkin keskustella). Havaintojeni mukaan ne, jotka haluavat nyt ”laajentaa” avioliittokäsitystä eivät erityisemmin ole innokkaita pitäytymään kummassakaan näistä merkityksistä vaan ymmärtävät ”evankeliumin” joksikin ihan muuksi. Vaikka käytetään perinteisiä termejä. Erityisesti vieroksutaan sitä, että uskon kohde olisi kirkon opetus/oppi Kristuksesta. Ei vain usko Kristuksen persoonaan tms.
(3) Kirkon ykseys on edelleen seurausta yksimielisyydestä tässä edellä kuvatussa evankeliumin opissa, ja sen mukaisesta julistuksesta sekä sakramenttien hoitamisesta. Ei tosiaankaan siinä, että täysin vastakkaisilla tavoilla ajattelevat ihmiset pysyttelevät saman organisaation sisällä.
”Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.”
Juuri näin ja tämän kysymyksen varassa myös käynnissä olevan avioliittokeskustelun ratkaisu seisoo tai kaatuu.
Kirkon ykseyden säilyttämisessä ei varsinaisesti ole kyse siitä, mikä muotoisella kirkollisella toimituksella kirkkomme kohtaa voimassa olevan avioliittolain mukaisesti avioliittoon vihittävät samaa sukupuolta olevat parit, jos minkään muotoisella. Kyse on varsinaisesti siitä, minkä sisältöisellä teologialla ratkaisua perustellaan. Monet muutosta vastustavat kokevat, että muutokseen pyrkivät perustelevat sitä toisenlaisella evankeliumilla.
Kuten Paavali aikanaan kirjoitti Galatan seurakunnalle: ”Mitään toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia.” (Gal 1:7)
Yritys julistaa toista evankeliumia siis särkee kirkon ykseyden.
Toisaalta meidän on syytä muistaa: ”tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii.” (Gal 2:16)
Seksuaalivähemmistöt eivät muodosta poikkeusta edelliseen.
Olen jo aikaa sitten päätynyt siihen, etten voi kuulua laitoskirkkoon, joka hakee kannatuksensa kansaa miellyttämällä. Samalla se jättää oppinsa ja pilkkaa itseään säälittävällä tavalla.
Eriytyminen alkoi jo 1900 vuotta sitten. Meidän piispamme siteeraavat kuten tässä Paavalia. Eihän hän ollut kristinuskon asettaja. Hän oli kuten muutkin ihmiset. Hän oli täysin kykenevä johtamaan harhaan itsensä ja muut, tahattomasti tosin.
Tahallisesti meidät johdettiin harhaan koottaessa Raamattua. Meille syötettiin Vanha testamentti osaksi oppia, vaikkei sillä ole mitään tekemistä muuta kuin juutalaisten heimojen jonkinlaisena historiana. Meille syötettiin oppi oikeudestamme tappaa ihmisiä ja eläimiä. Siinä samalla varhaiskristittyjen jälkeen meistä tehtiin kuuliaisia lihansyöjiä ja sotilaita.
Laitoskirkko saa maallistua rauhassa ja vihkiä ihmisiä minkä tahansa kanssa ja tukea kaikkea mitä ihmiset tekevätkin, ettei kenenkään mieli pahoitu. Nykykirkko saa pitää valintansa loppuun asti, itse en sellaiseen voi koskaan osallistua.
Kirjoittaja
eri kirjoittajia
VERKKOESSEE Kirjoituksia teologiasta, historiasta, tulevaisuudesta ja yhteiskunnasta.
Sanoohan Raamattu myös ”poista paha keskuudestasi”. Muistutan myös Heprealaiskirje 10:26.
Ilmoita asiaton kommentti