Luin Kotimaa24:stä Vantaalla järjestettävästä ”sovintotapahtumasta”. Huomioni kiinnitti kohta ”Seppo Kalliokoski kertoo, että hän on saanut tapahtumalle taustatukea myös kolmelta piispalta”.
Näistä piispoista vähintään kaksi, ellei kolmekin, on hiippakuntamme ulkopuolelta. Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtajana kummeksun sitä, että muiden hiippakuntien piispat haluavat käyttää tämän tästä työaikaansa Vantaan seurakuntien johtamiseen. Luottamustoimessani en ole havainnut Helsingin hiippakunnassa minkäänlaista johtamisvajetta, jonka hoitamiseen tarvittaisiin muiden hiippakuntien piispojen työpanosta. Vantaan seurakuntia, kuten koko hiippakuntaa, johdetaan hyvin ja ammattitaitoisesti.
Kommentoin nyt asiaa, koska kyseessä ei ole ensimmäinen kerta. Aiemmin piispat Jolkkonen ja Peura ovat pyrkineet vaikuttamaan Vantaan seurakuntien lähetysbudjettien kohdennukseen. Piispa Seppo Häkkinen on pyrkinyt vaikuttamaan Helsingin seurakuntayhtymän kansainvälisiin määrärahoihin.
Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtajana pyydän muiden hiippakuntien piispoilta työrauhaa hiippakunnallemme ja sen seurakunnille. Muun Suomen piispat voivat ilmaista mielipiteitään myös Vantaan asioista samoin kuin muutkin kirkon jäsenet, mutta hiippakunnan ja seurakuntien toiminnan suunnittelun he voivat huoletta jättää Helsingin hiippakunnan omien toimijoiden vastuulle.
Vantaalla 6.1.2014
Johanna Korhonen
Helsingin hpk-valtuuston puheenjohtaja
JOHANNA KORHONEN TÄYDENTÄÄ 10.1.:
Korhonen kiittää lisätiedoista
Kiitän Vantaan Korson kirkkoherraa Pirkko Yrjölää lisätiedoista, jotka koskivat Korson seurakuntaan 9. helmikuuta suunniteltua ”sovintotilaisuutta”. Voin siis vapautua huolestani, että Helsingin hiippakunnan ulkopuoliset piispat olisivat pyrkineet vaikuttamaan seurakuntatyön suunnitteluun tai toteutukseen tässä nimenomaisessa tapauksessa.
Huoleni syy oli alkuperäisen uutisen virke ”Seppo Kalliokoski kertoo, että hän on saanut tapahtumalle taustatukea myös kolmelta piispalta”. Uutisesta ei käynyt ilmi, että kyseessä eivät olekaan viranhaltijat, vaan eläkkeellä olevat eli entiset piispat. Näiden kysyminen puhujiksi on toki hieman eri asia kuin se, että virassa olevat piispat pyrkisivät aktiivisesti tarjoamaan ”taustatukea” toisessa hiippakunnassa järjestettävään, kiistanalaisiin aihepiireihin liittyvään tilaisuuteen. Tällainen menettely olisi erikoista, mutta tästä ei nyt siis onneksi ollutkaan kyse.
Meillä Vantaalla on valitettavasti kokemusta ulkopuolisista, kohtuullisen voimakkaista vaikuttamisyrityksistä nimenomaan lähetystyön rahoitukseen liittyvissä asioissa. Olemme joutuneet muistuttamaan eräitä hiippakuntamme ulkopuolisia piispoja siitä, että seurakuntien budjeteista päättäminen ei laisinkaan kuulu piispojen toimivaltaan. Piispojen ei esimerkiksi kuulu neuvoa luottamushenkilöitä siinä, miten näiden tulee lähetysrahaäänestyksissä toimia. Sen, mille järjestöille seurakunnat tai seurakuntayhtymät myöntävät rahoitusta, päättävät seurakuntalaisia edustavat luottamushenkilöt. Olemme joutuneet käymään eräiden piispojen ja kirkkohallituksen virkamiesten kanssa keskustelua myös siitä, että luottamushenkilöille nimenomaan kuuluu myös eettinen harkinta lähetystyön rahoituksessa.
Kirkon vallankäytön rakenteissa on epäselviä piirteitä, joiden selvittäminen auttaa kirkkoa eteenpäin entistä vahvempana. Hiippakuntavaltuuston puheenjohtajana pidän tärkeänä, että piispat, muut viran- ja toimenhaltijat ja luottamushenkilöt kukin tuntevat omat tehtävänsä, velvollisuutensa ja oikeutensa, mutta myös valtuuksiensa rajat. Tarvittaessa rajanylityksistä on asiallisesti huomautettava.
Vallankäyttö ilman kontrollia johtaa aina huonoihin seurauksiin. Koska piispat käyttävät kirkossa valtaa, heidän vallankäyttönsä kontrollointi on tärkeää ja myös heidän oman etunsa mukaista. Luottamushenkilöiden vallankäyttöä puolestaan kontrolloi etenkin julkisuus: toimintamme tulee olla kaikkien arvioitavissa. Usein kontrolliksi riittää pelkkä avoimuus, astuminen kulissien takaa nähtäville. Kirkossa ei ole salaisuuksia, kun ydinsanomammekin on julkisista julkisin. (Tällä en luonnollisesti tarkoita esim. lailla salassa pidettäviksi säädettyjä henkilötietoja yms.) Kirkon kaiken toiminnan tulee kestää läpivalaisu kirkkaalla valolla. Avoimuuden ja julkisuuden ei pitäisi olla kirkossa ongelma kenellekään.
Yksi käytännöllinen ja helppo avoimuuden muoto on nimien mainitseminen aina ja kaikkialla. Jos Korson tilaisuudesta viestittäessä olisi nimeltä mainiten kerrottu, että tilaisuuden järjestämiseen ovat myönteisesti suhtautuneet (eivätkä siis aktiivisesti ohjailleet) ”emerituspiispat Virtanen, Lahtinen ja Nieminen”, tämänkertaiselta piispojen vallankäyttöön liittyvältä huolelta olisi vältytty.
Johanna Korhonen
Helsingin hpk-valtuuston puheenjohtaja
Seppo Kalliokoski sanoo siinä uutisessa johon Johanna Korhonen tässä blogissaan viittaa, että: ”Riitely ei aiheuta muuta kuin pahaa mieltä ja kirkosta eroamisia”.
Kuulostaa siltä, että kirkossa nahistellaan tyhjänpäiväisyyksistä, joka ei tuo mukanaan mitään hyvää vaan aiheuttaa ainoastaan pahaa mieltä ja kirkosta eroamisia.
Monet ovat samaa mieltä kuin Seppo Kalliokoski. Monet toivovat, että kirkon sisäinen nahistelu, nokkapokka ja vouhottaminen saataisiin loppumaan. Tappelupukareiden pitäisi paiskata kättä ja pyytää tyhjänpäiväistä suunsoittoa toisiltaan anteeksi. Kaikilla olisi sitten taas hyvä mieli ja voitaisiin palata tuttuun ja turvalliseen päiväjärjestykseen. Kirkosta eroaminenkin saataisiin vähenemään. Kirkon sisäinen riitely antaa kirkosta julkisuudessa niin huonon kuvan, että monet eroavat sen takia.
Myös kirkon herätysliikkeissä (ainakin vanhoillislestadiolaisuudessa) riidellään ja nahistellaan nykyään ennennäkemättömällä tavalla. Tämä huolestuttaa monia liikkeen jäseniä. Jopa johtajat ovat pahoin stressaantuneita. Liikkeen julkisuuskuva on kärsinyt tästä riitelystä ja monien mielet pahoittuneet. Kun vaan riitely saataisiin loppumaan niin voitaisiin olla taas ”jakamattomassa rakkaudessa”, kuten ennen vanhaan, hyvinä sovinnollisina aikoina, kun osattiin antaa anteeksi ja pitäytyä oman pesän likaamisesta ja likapyykin pesemisestä julkisuudessa.
” Kun vaan riitely saataisiin loppumaan niin voitaisiin olla taas “jakamattomassa rakkaudessa”, kuten ennen vanhaan, hyvinä sovinnollisina aikoina, kun osattiin antaa anteeksi ja pitäytyä oman pesän likaamisesta ja likapyykin pesemisestä julkisuudessa.” Sari R-L
Mainitsin aiemmassa kommentissani likapyykin. Minun mielestäni tämmöiset mielenpahoituslikapyykit voi hoitaa asianomaisten kesken, niitä ei ole tarpeen levitellä julkisesti lehtien palstoille. Lukijana koen myötähäpeää mielensäpahoittajan puolesta, sillä kirkossa on ihan oikeitakin asioita hoidettavana. Mutta hoitaminen vaikeutuu jos jo sovinnon rakentaminen saa aikaan sen, että pahoitetaan mieli ja vedetään herneet nenään.
Ja kun joku sitä sovintoa yrittää, niin aisaparisi pillastuu. Miksi?
Juuri näin. Että suostutaan valehteluun ja kaikenlaisen valkopyykkäykseen, niin kaikki on hyvin.
Nyt kun meillä on naiset, jotka ajavat seurakuntalaisten asiaa, niin se on selkeesti väärin. Koska polvihousuteologian porukat on just ollut polvenkohotuspäivillä, niin kuulkatten heitäkin. Siellä oli vain yksi nainen, tiedottaja, joka sittemmin toi julki inhotuksensa piipittäjiä kohtaan.
Ei kaiketi Johanna Korhonen piipitä?
Sonja, keihin viittaat polvihousuteologian porukoilla? Millä tavalla he kohottivat polviaan? Nimitys on jokseenkin halventava.
Minkälaista valehtelua ja valkopyykkäystä tässä ketjussa on harjoitettu mielestäsi?
Vaikka olemme asioista eri mieltä, niin mielestäni olisi suotavaa, että kommentoijat yrittäisivät pysyä asiallisina vaikka pahoittaisivatkin mielensä ja välttäisivät toisia halventavia ilmaisuja.
Otanpa kommenttisi talteen Sonja ja siteeraan sitä sopivassa kohdassa. Katsotaan, seisotko tällä kertaa sanojesi takana.
Minusta on päivän selvää, ettei toisen hiippakunnan asiat kuulu toisen hiippakunnan piispalle. Vaikka häneltä pyydettäisiinkin apua/neuvoa/kannanottoa, niin jo hänen asemansa edellyttää, ettei lankea thän tuohon pyyntöön, vaikka se olisi oman agendan asia.
Johanna Korhonen on aivan oikeassa kannanotossaan. Ja kiitän ihan Jumalaa, että meillä on kirkossa Johanna Korhonen ja muutkin. Ilman heitä kirkosta eroamisluvut olisivat paljon lohduttomampia.
Mistä päättelet, että kirkollinen sovinto olisi vain Helsingin hiippakunnan asia?
Jumalaa tulee kiittää joka tilassa ja jokaisesta vakaumuksen kristitystä. Johanna Korhosen ulostulo ei tälläkään kertaa ole millään lailla kirkolle rakennukseksi, sovinnoksi, eikä puhdista kirkon julkisuuskuvaa mitenkään.
Sinulla Sonja on faktatietoa, johon perustat väitteesi, että ilman Johanna Korhosta ja muita kirkostaeroamisluvut olisivat paljon lohduttomampia? Entä jos onkin päinvastoin? Tällaisia heittoja ilman perusteluja lienee vältettävä itse kunkin.
No se on ihan tilastollisesti tutkittavissa eroakirkosta.fi sivuilta. Eropiikit osuu aina äärikonsujen ilmiteeraamiseen.
Siitä päättelen, että ilman Johanna Korhosta ja Sari L-R:a ja heidän tiedottamistaan,niin heikoilla oltaisiin. Sitä voi eri tavoin tutkailla ja laskeskella. Päivän selvää kuitenkin on, ettäkirkon äärikonservatiivit saavat aikaan kirkon hajaannusta ja he jopa myöntävät sen.
Minä kannatan ev.lut.kirkkoa.
Petteri Maunulle: anteeksi vain kaukaa haettu vertaus, mutta pyrkikö uskonpuhdistaja Martin Luther kiillottamaan kirkkonsa kuvaa, kun naulasi teesinsä Wittenbergin linnankirkon oveen? Eli onko nyt siis ensisijainen tavoitteemme kiillottaa kirkon julkikuvaa?
On oikein virkistävää seurata, miten kirkon seisovaa vettä vähän hämmennetään.
Pentti Korhonen
Ja taas Sonjalle. Kuten kirjoitit, voihan näitä arvuutella ja laskeskella kukin mielensä mukaan. Missä ja miten ns. äärikonservatiivit, keitä he nyt sitten ovatkin, ovat myöntäneet olevansa jotenkin vastuussa kirkon hajaannuksesta? En minä eikä moni muukaan pidä tällaisista heitoista.
Joo, eroakirkostafi. -sivuilta voi nähdä vaikutukset. Aina äärikonsujen aiheuttmaa. Kantsii tseka ne tiedot.
”Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun joku pyrkii kirkossa yhteyttä vaalimaan, mutta MINULTA ei kukaan kysynyt lupaa.”
Nyt olisi hyvä tietää pahoittiko myös piispa Askola mielensä. Odotan hänen kannanottoaan asiaan.
Piispat ovat sekaantuneet Vantaan seurakunnan johtamiseen? Miten Sari?
Viime aikoina on kirkolliseen vaikuttamiseen tullut uusia piirteitä. Luottamushenkilöt haastavat milloin kirkkohalituksen, milloin piispat, milloin lähetysjärjestöt. Kiistelläänkö arvovallasta, johtajan paikasta vai mistä?
Hyvä kysymys Salme.
Niinpä niin. Käsittääkseni luther-säätiöläiset jo aikaisemmin ilmoittivat etteivät pidä piispoja juuri minään. Ja vanhoillislestadiolaisille ei kelvannut piispan siunaus, synninpäästä vai mikä ihmeen operaatio se nyt olikaan.
Piispa Askola tuntuu olevan täällä joillekin kommentoijille alituinen sylkykuppi. Lisäksi muistelen, että Marja-Sisko Aalto joutui luopumaan kirkkoherran virasta kun luottamushenkilöt olivat vaikeita sielläkin päin Suomea.
Eli näyttäisi siltä, että kirkossa ei ole mahdollista olla asioista erimieltä. Kaikki ovat niin hirveästi oikeassa, toisenlaisia ajatuksia ei siedetä lainkaan vaan ollaan heti sotajalalla kivet kourassa. Juu, ja vikaa löydetään ainoastaan eri mieltä olevista, ei koskaan itsestä.
No valitettavasti näin. On salailua ja kaikenlaista väärin tekemisen suojelemista. Ja ihan pikkusynteinä pidetään.
Sama ilmiö on ihan kirkossakin. Ei tehdä ilmoituksia eikä neuvota uhriakaan tekemään.
Törkeintä on ja vastaan sanomatonta, että yksityiselämän rikokset ei kuulu kirkolle/tuomiokapitulille/kirkolle. Esimerkkinä vaimon pahoinpitely. Kait sitä murhatakin voisi muulloin kuin virka-aikana. Vai oliko se niin, että on aina töissä. No sittenhän se kuuluu kirkolle.
Mutta nämä on aina annettu vanhentua ja silleen. Aika järkkyy tämmöiselle tavis seurakuntalaiselle. (siis ilman h-liikettä)
Jos ei yksityiselämän rikokset, lapsiin ja naisiin kohdistuvat, kuulu pappisviran hoitoon liittyvinä, niin ei voi kuin äimistellä kirkon johtoa.
Sonja ja Jusu,
juu, ajatelkaa miten ihanassa harmoniassa vl-liikkeessäkin edelleen elettäisiin jos Johanna Hurtig ja muut liikkeen ”ykseyden ja yksimielisyyden hajottajat” eivät olisi riidelleet. Siitäkään ei seurannut mitään muuta kuin pahaa mieltä kaikille, huonoa julkisuutta ja liikkeestäkin varmaan erottiin. Ainakin johtajat stressaantuivat niin, että erosivat. Hurtigin ja kumppaneiden olisi pitänyt sopia riidat oman liikkeen sisällä, kuten kunnon kristityille sopii.
No näinhän se on. Ilkeitä ihmisiä, jotka totuutta puhuvat. Kun naisten ei pitäisi puhua. Ennemmin tukehtia.
Ihan selkeätä tämä on. Ja yhä selkeämmäksi muuttuu.
Näin se menee. Jos sinulla on oikea mielipide, saat olla eri mieltä piispan tai minkä tahansa turhantärkeän komitean kanssa, koska kyse on klassisen kristinuskon puolustamisesta.
Jos sinulle on väärä mielipide, piispoja tai kirkkohallitusta ei saa missään tapauksessa vastustaa, koska kyse on kirkon hajottamisesta ja valtapelistä.
Joskus tämä omaan napaan tuijottaminen ja lapsellinen propaganda pistää melkein vihaksi. Eri mieltä saa olla, mutta se että kuvittelee, että riidassa on vain yksi osapuoli, on typerää.
Näin on, Jusu!
Piispat voi esim. pistää boikottiin, kunhan sen tekee klassista kristinuskoa puolustettaessa. Mutta jos minä ja Johanna esitetään kritiikkiä joitain kirkkohallituksen virkamiehiä tai joitain piispoja kohtaan niin me olemme kirkon ykseyden hajottajia.
Ei se asia noin mene Sari Roman-Lagerspetz.
Kirkollisten toimijoiden kritiikki on vahvaa myös toiseen suuntaan silloin kun se on aiheellista. Aiheeton kritiikki on aina aiheetonta.
Arvostelit täällä kotimaa24 sivustolla Jari Jolkkosen viime perjantaista lausuntoa lähetysjärjestöissä. Et tainnut edes huomata, että Jolkkonen sivalsi myös mm. lähetyshiippakunnan suuntaan.
Vantaalle 9.2. puhujiksi ovat lupautuneet mm. Vesa Hirvonen ja Eero Junkkaala.
Vesa Hirvonen on Tulkaa kaikki -liikkeen puheenjohtaja joka haluaa liikkeen jatkavan vuoropuhelua kirkon kaikkien lähetysjärjestöjen kanssa. Eero Junkkaala on puolestaan STI:n entinen pääsihteeri, joka tekee alttariyhteistyötä myös naispuolisten pappien kanssa. Molemmat ovat saaneet osakseen kritiikkiä myös ”omiltaan”.
Kirkko ei ehkä jakaannu siitä mistä sinä halaisit ja se taitaa olla myös molempien herrojen tavoite.
Heh, ehdin jo aiemmin kommentoida, että alkuperäisen uutisen ensimmäinen kommentti alkoi sanoilla ”En mene”. Ja nyt sitten todetaan että väärin järjestetty tai väärin siunattu tai jotain. Miten se nyt menikään, ”Jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu, ja talot sortuvat toinen toisensa päälle.”
Nykymenoilla näyttäisi siltä että viime keväänä perustettu lähetyshiippakunta erkanee äitikirkostaan. Sitä vastoin kirkon herätysliikkeet ja lähetysjärjestöt ovat vahvasti sitoutuneet toimimaan kirkon piirissä. Ratkaisu ei ilmeisesti miellytä kumpaakaan äärilaitaa.
Sonja Ottavainen :”Törkeintä on ja vastaan sanomatonta, että yksityiselämän rikokset ei kuulu kirkolle/tuomiokapitulille/kirkolle. Esimerkkinä vaimon pahoinpitely. Kait sitä murhatakin voisi muulloin kuin virka-aikana.”
Kirkko ei käsitykseni mukaan opeta pahoinpitelemään puolisoitaan tai tekemään rikoksia eikä se myöskään ole yhdenkään poliittisen klikin edunvalvontajärjestö.
Kirkkojärjestyksen mukaan ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.” Ts. sen tehtävä maan päällä on puolustaa ja edustaa sitä parjaamaanne klassista kristinuskoa.
On ikävää, että kirkon luottamushenkilöt haluavat marssittaa kirkkoon kollektiivisesti ihmisryhmiä syyllistäviä poliittisia valtapyrkimyksiä ja horjuttaa kirkon hallinto-organisaatioiden pyrkimystä kirkon ristiriitojen rauhanomaiseen ratkaisemiseen. Toivon todella, että Suomen lakiin kuuluvaa syrjimättömyyspykälää tullaan noudattamaan lakia vähimmässäkään määrin rikkomatta myös kirkon ulkopuolella ”maan tapana” noudatetuissa puolueiden nimitysruleteissa.
On se vaan niin ihmeellistä miksi näiden kahden luottamustoimen haltijan annetaan mellastaa täällä julkisuudessa aivan mielin määrin. Ei kirkko eivätkä seurakunnat ole tällaisia – ei sinne päinkään. Tällä Kotimaa-yhtiöiden ja kirkon tiedotuskeskuksen luomalla kirkon ja seurakuntien julkisuuskuvalla ei ole mitään tekemistä arjen todellisuuden kanssa. Eikö todellakaan löydy mitään uutisoitavaa taikka kerrottavaa suomalaisesta kristityn arjesta taikka joskus juhlastakin vaan näitä iänikuisia homo-, lähetys- ym kiistoja tämän muutaman henkilön esiinnostamina päivät päntiöinään. Kun te tänne periferiaan ette eksy niin kertokaa nyt, että tätäkö se Helsingin seudun seurakuntaelämä on. Uutistä tähänkään ei sisälly pätkääkään mutta Johanna Korhosen nimi on ilmeisesti Kotimaa-yhtiöille se uutinen. Voi taivas ja maa…
Suomen kirkon pää lienee nykyään tuomiofeministi J.Korhonen joka vaikuttaa pääkaupunkiseudun feministis-humanistisessa suurneuvostoliitossa. Ja jonka virallinen tiedotuskanava on Kotimaa24.
”Seppo Kalliokoski kertoo, että hän on saanut tapahtumalle taustatukea myös kolmelta piispalta”.Onko varmaa, että nämä kolme piispaa ovat oman kirkkomme piispoja? Kansainvälisenä miehenä Seppo Kalliokoski on voinut saada toimilleen tukea vaikkapa namibialaisilta piispoilta.
Olisi varmaan hyvä, jos me kaikki keskittyisimme kukin oman kotiseurakuntamme asioihin ja siihen, että keskeinen, sananjulistus ja sakramenttien hoito, niissä tulisi turvatuksi.
Voisiko neuvosto-puheenjohtajakin pysyä hieman rajoitetummilla foorumeilla. Vai onko tällä mediaulostus-yksinvaltiaalla erikoisoikeus?
Johanna Korhonen on poliitikko ja hänen julkitulojaan voi arvioida sen mukaan. Julkitulojen sanamuoto ja ajoitus ovat harkittuja ja niillä on tendenssi, joka palvelee Johanna Korhosen tavoitteita.
Helsingin hiippakuntavaltuustoon on valittu täyspäisiä ja harkintakykyisiä ihmisiä. Kuka uskoo, että hiippakunnan sisäiset tai ulkopuoliset sanomiset tai tekemiset vaurioittavat ko. elimen työrauhaa. Ainakaan minä en usko.
Johanna Korhonen käyttää vapaasti ja ärhäkkäästi sanan vapautta. Miksi muut, varsinkaan hänen kanssaan eri mieltä olevat eivät saisi?
Julkilausuma on tähdätty piispoja vastaan, jotka uutisen mukaan ovat tukeneet sopuun pyrkivää tapahtumaa. Tarina ei kerro, millä tavalla he ovat olleet mukana, sympatian osoittajina hankkeelle, rohkaisijoina vai tekijöinä. Itse asiassa se ei tässä ole edes oleellista.
Oleellista on, että hän moittii nimeltä kolmea piispaa, mutta ei kerro, keitä kolmea muuta hän syyttää sovintotilaisuuden tukemisesta. Hän mm. ottaa Seppo Häkkisen nimen esille, vaikka lehtitietojen mukaan Seppo Häkkinen Inkerin kirkon asioista vastaavana piispana on toiminut oikein ja sovitun työnjaon mukaisesti.
Johanna Korhonen pyrkii mielestäni tietoisesti suitsimaan piispojen toimintavaltaa ja tekemisiä. Kuitenkin kirkko tarvitsisi aktiivisia ja rohkeasti yhteisen kirkon puolesta toimivia piispoja. Pahinta olisi, jos piispat alkaisivat varovaiseksi ajatellen, että muutaman luottamushenkilön taipumus revittää asiat julkisuuteen olisi vahingoksi kirkolle.
Harmittaa, että tällä julkitulolla Johanna Korhonen osoittaa epäsuorasti, että Irja Askola on heikko piispa, joka ei itse pysty hoitamaan asioita kolleegojensa kanssa suoraan. Tarvitaan aputyttö Johanna, joka hoitelee asiaa julkisuuden kautta.
Eikös se piispojen toimivalta rajoitu omaan hiippakuntaan?
Saako naapurikaupunkilaisen pelastaa hukkumasta avantoon?
Vai eikö se kuulu toiskuntalaiselle?