Kotimaa Pro:n uusi kirkkoherraraati on vahvasti uskontodialogin kannalla. Kirkkoherrat näkevät uskontojen välisen vuoropuhelun nykyään erityisen tärkeäksi sekä ruohonjuuritasolla että uskonnollisten johtajien välillä.
Kirkkoherrat arvioivat, että varsinkin pienillä paikkakunnilla ihmisten suhdetta vieraisiin uskontoihin värittävät helposti luulot ja pelot. Tasa-arvoiset arjen kohtaamiset eriuskoisten kesken nähdään parhaaksi keinoksi ehkäistä ja hälventää viholliskuvia. Uskontodialogi auttaa esimerkiksi pakolaisia kotoutumaan.
Lue vapaasti:
Kirkkoherraraadin ajatuksia uskontodialogista
Usean raatilaisen vastauksissa painotettiin, että toimiva uskontodialogi edellyttää oman uskon selkeää tuntemusta ja rohkeaa tunnustamista. Jo alkukirkon julistustyö perustui uskontodialogiin. Kun oma uskonnollinen identiteetti on vahva, on helpompi kuunnella toisin uskovaa provosoitumatta.
Kuvassa uskontodialogiin valmistautuva suomalainen luterilainen 🙂
Tuossa edellä sosiaalista, yhteiskunnallista ja historiallista kulmaa… Teologiassa Suomessa tuolloin nousi esiin toisenlainen Luther-painotus, jossa luominen eikä lunastus korostui. Elettiin kuitenkin 1950-luvun alkupuolta, jolloin kova teollistuminen ja maallistuminen oli Suomessa vasta saamassa vauhtia. Vyöryä ei voinut etukäteen tajuta, ja se varmasti yllätti nämäkin teologit opin eväineen.
Fellmannin pellolta ja Hennalan pahnoilta Mannerheimista saatu kuva on ollut pakostakin tunteiden ja huhupuheiden varassa.
Punaisessa Suomessa ei Mannerheimia edes tunnettu muuten kuin Työmieslehden propagandakirjoitusten kautta.
Sven Allard on muuten tutkijoiden parissa kehuttu, koska lähteet ovat rautaa.
Loistava on myös edellinen teos: Miehitysajan loppunäytös Wienissä. Se kertoo siitä, kuinka Itävalta selvisi vapaaksi.
Erik Allardia ei ole, mutta on suomalaisen sosiologian suuri mies
Erik Allardt.
Korpikommunismista minulla on empiiristä tietoa. Koillisen lestadiolaisperheissä uskottiin sekä kommunismiin, että rovastin saarnoihin. Raja kulki monissa perheissä keskeltä makuuhuonetta. Naisväki kävi esikoisten seuroissa, miehet
luottivat mieluummin siihen, mitä Taisto Sinisalo opettaa.
Näin on myös Kalle Päätalokin muistellut, vaikkakin 1920-luvulta.
.
Herravihasta, suomalaisten ehtymättömästä voimavarasta, on moneksi.
Varmaan tiukka lestadiolaisuus ja kova kommunismi vetovat samanlaisiin ihmisiin. Molempia elähyttää ajatus siitä, että on muita parempi, kun kuuluu vähemmistöön, niihin harvoihin ja valittuihin, joille individualismi on aika vierasta.
Auktoriteettiusko ja oman ajattelun vapaaehtoinen rajoittaminen, siis kuuliaisuus omalle liikkeelle on korkea hyve. Ollaan mieluummin ”me” kuin ”minä”. Lisäksi tulee apokalyptisuus, ajatus siitä, että kunhan tulee lopun rytinä, ne muut saavat kärsiä.
jorma ojala :”Fellmannin pellolta ja Hennalan pahnoilta Mannerheimista saatu kuva on ollut pakostakin tunteiden ja huhupuheiden varassa.”
Niin on. Lahden valtauksen johtamisesta ja keskitysleirien perustamisesta vastasivat saksalainen eversti Otto von Brandstein ja virolaissyntyinen, useisiin sotarikoksiin syyllistynyt Hans Kalm, joka aiemmin oli mm. taistellut Venäjän puolella suomalaisia jääkäreitä vastaan Riianlahdella, mutta paennut bolshevikkien noustua valtaan. Kalmin joukot myös vartioivat Hennalan vankileiriä, jossa ammuttiin n. 500 punaista.
Korpikommunismissa etupäässä 1960-luvun lopulta lähtien käyttetty jako enemmistöläisiin/vähemmistöläisiin ei koskaan ollut keskeisellä sijalla. Korpikommunismi oli sitä kannattaneille rationaalinen valinta, koettiin, varsin totuudenmukaisesti, että Skdl ajoi parhaiten kääpiötilallisten (so. pienviljelijä-metsätyömiesten etua.).
Allard pitkälti loi käsitteen ”korpikommunismi (vs. teollisuuskommunismi). Allard oletti, että korpikommunismi syntyi varsinaisesti sotien jälkeen. Tämä ei pidä paikkaansa. Aaatsinki on osoittanut, kuinka Lapin radikaalivasemmistolaisuus oli maan alla ja maan päällä, mm. Sstp:n/Stpv:n muodossa virkeää 1900-luvun alusta. Kainuun osalta pätee myö sama.
Erik Allard, Yrjö Littunen ja myös Jaakko Nousiainen olivat porvarillisia liberaaleja, jotka halusivat tehdä selvän eron isäänmaallis-oikeistolaiseen falangiin, ja samalla integroida kommunistit suomalaiseen yhteiskuntaan. Eräänlainen UKK:n teoreettinen taustatuki.
Tarkoitus oli hyvä, ja se onnistui. Mutta samalla suomalaisesta kommunismista luotiin osin virheellinen kuva. Korpikommunismi ei ollut mitään irrationaalista, mystistä lapin äijän tai Kainuun korpieläjän shamaanin huuruista radikalismia, jota lisäksi olisi voitu selittää joillakin persooonallisilla ominaisuuksilla. Ei. Kääpiötilalliset palkkatyöläsityivät savotoilla siinä kuin paperiduunarit Kotkassa.
Mannerheimista on moneksi. Mutta valkoiseksi jumalolennoksi 90:ssa asteessa valkopyykätty kiihkonationalistinen ja uskonnollinen kuva tästä ei ole oikea. Sven Allardin kirja on heppoinen, mutta helppo lukea.
Toisin kuin Ojala väittää, raja ei kulkenut useinkaan makuuhuoneessa, eikä missään, vaan monasti samat henkilöt äänestivät kommuinsteja, ja samalla olivat hartaita kristittyjä. Mutta Huom! varsinaisesti aktiivisia körttejä tai lestadiolaisia ei Skdl:n äänestäjissä juurikaan ollut. Herätysliikkeiden kannattajakunta ylipäänsä muodostui etupäässä talollisista, ja maanviljelijöistä, jotka saivat koko toimeentulonsa tilaltaan.
Herraviha on siitä mielenkiintoinen juttu, että sille totisesti oli perusteita. Esimerkiksi Kainuussa Isojako, tervavelat Ouluun, ja puunjalostusyhtiöiden härski metsien hankinta.. Korvenisännällä ei kohta ollut velkoja Ouluun: tukkiyhtiöiden liukaskieliset asiamiehet olivat tehneet hyvät kaupat, ja halvalla.
Ojalalla on hyvää mutu-tuntumaa, mutta vähän tutkittua tietoa, kommenteista päätellen.
Niin.
Ehkä rinnastus ”lestadiolaisuus-kommunismi” ei ole aivan parhain vaan ”korpikommunismi-hengellinen rigorismi”.
Maailmankielteisyyttä voi olla sekä hengellistä, että poliittista.
Laestadiuksen maailmankielteisyydessä oli jotakin rousseaulaista ja linkolalaisuuttakin.
Hengellinen askeesi, vihreä aate ja kunnon luokkakantainen, omassa piirissä viihtyvä tutolainen
vasemmistolaisuus, jotakin samaa niissä on. Tunnen kaikista porukoista tyyppejä, jotka ilmoittivat
ykskantaan: meidän pojasta ei kouluteta Herraa. Asia ehkä ilmaistiin vain hiukan eri sanoin ja motiivein.
Tällaista täysin typerää mututietoa tänne tuppuutan :-))
Muun muassa Jouko Talonen osoitti jo vuonna 1988 väitöskirjassaan ettei korpikommunismilla ja lestadiolaisuudella ollut paljokaan tekemistä toistensa kanssa.
Lestadiolaisuudessa toki oli 1900-luvun alkupuolella paljon sellaista porukkaa, joka periaatteessa oli yhteiskunnallis-taloudellisen asemansa perusteella voinut ujuttaa liikkeeseen punaista väriä, MUTTA hei eivät olleet herätysliikkessään uskonnollisesti siinä asemassa, että se olisi käytännössä toteutunut.
Eila Jokelan jutut SK:ssa 1960 ovat mun mielestä paraatiesimerkkejä siitä, kuinka virheellisesti saatetaan ymmärtää erityisesti korpikommunismi. Eila Jokelahan oli vanhoillislestadiolainen, joka sittemmin liittyi pappislinjaan, ja syytti SRK:ta kommunisminsuosimisesta (eivät ilmeisesti, ja viisaasti tuominneet Martti Linnaa riittävän selkeästi). Sinänsä Jokelan syytös oli täysin perätön.
Summa summarum: herästysliikkeillä, edes lestadiolaisuudella on äärimmäisen vähän tekemistä kommunisimin kanssa. Herätysliikeiden radikalismi ajoittui 1800-luvun puoliväliin tai aiemmas ja suuntautui lähinnä hengellisiin asioihin.
korpikommunismista luotiin runsaasti paikkansapitämättömiä teorioita. Mutta jos nyt pari kirjaa haluaa mainita, mitkä kannattaa lukea niin ruotsalaisen Sven Rydenfeltin kommunismen I Sverige (siinä myös lestadiolaisuudesta ja komm.) sekä Jaakko Nousiaisen väitöskirjan. Ja Erik Allardin 1960-luvun alun tuotannon. Virheellisiä vähän kaikki, mutta pääsee kartalle:-)
Miten on muissa maissa käynyt kapinallisarmeijalle?
Amerikassa luvattiin jokaiselle neekerille vapaus. 50 eekkeriä maata ja muuli. Niitä he eivät koskaan saaneet.
Kalm oli Viron poikia, ja siellä ovat kai olleet kiitollisia avusta.
Ei se kenestäkään te roistoa, että Riianlahdella taistelee jääkäreitä vastaan. Siellä oli Venäjän armeija, ja Kalm kuului virolaisena sinne.
jorma ojala :”Ei se kenestäkään te roistoa, että Riianlahdella taistelee jääkäreitä vastaan. Siellä oli Venäjän armeija, ja Kalm kuului virolaisena sinne.”
Virallisen Suojeluskuntajärjestön ulkopuolella toimineen ja mm. murhatuksi tulleen ministeri Ritavuoren vastustaman Suomen Suojeluskuntain Liiton ja ns.suojeluskunnan aktivistisiiven perustajiin kuulunut Elmo Kaila osallistui 29.3.1918 venäläisen jäänmurtaja Wolynetsin kaappaukseen Tallinnaan.
Tallinnassa odottaneet saksalaiset olivat päättäneet lähettää eversti von Brandensteinin ja 1000 saksalaista sotilasta 5.4. Kotkaan tai Loviisaan ja lähtöä oli järjestelemässä mm. Elmo Kaila. Eversti von Brandensteinin johtama ”Operaatio Suomi” lähti Tallinnasta 5.4. ja nousi maihin Loviisassa 7.4.1918. Tämän jälkeen laivat Wolynets ja Tarmo palasivat Tallinnaan.
Elmo Kaila oli hoitanut aktivistien värväystä Uuden Metsätoimiston nimissä. Lahden valtaukseen yhdessä eversti von Brandensteinin kanssa osallistunut Hans Kalm toimi kouluttajana metsänvartijakouluissa, joiden oppilaista tuli hänen joukkojensa runko. Kalmin tekemistä sotarikoksista löytyy tietoa ainakin Wikipediasta.
Elmo Kailan johtama ”ryssävihainen” aktivistikaarti ei hyväksynyt Mannerheimia, joka oli epäillyt näiden aktivistien Saksa-suuntautumista ja kun Mannerheim nimitettiin ylipäälliköksi, Kaila ilmaisi tyytymättömyytensä asiaan.
Se onko kommunismilla ja lestadiolaisuudella tekemistä toistensa kansa on hiukan eri asia kuin se, että korpikommunismilla ja rirgoristisella hengellisyydellä on sama sielunmaisema
kasvualustanaan. Sama herraviha, eikä sen pesimäaluueeksi jää ainoastaan Kainuu ja Kymenlaakso.
Olen lukenut saman Talosen väikkärin ja myös Pesosen klassikon Kommunismi Kuopion läänissä. Eivät ne muuta sitä, mitä esitin.
Kun Kari-Matti nyt haluaa väittää, että minä olen väärässä, sopii se mainiosti.
Muistan itse, että seuroissa kävivät naiset, kun miehet eivät käyneet, kun tutkivat mieluummin Tiedonantajaa ja Neuvostoliittolehteä. Siinä mielessä raja kulki hetekan puolikkaiden välistä.
Kun asiat todella tutkitaan, ei selitys löydy tervaveloista ja metsäkaupoista. Ne olivat vain seurausta siitä, että pienviljelys ei kannattanut, eivätkä hallaiset pellot elättäneet. Syy oli siinä, että maakunta jäi teollistumisessa muun Suomen jalkoihin. Siellä se on vieläkin.Pohjois-Karjala näyttää myös olevan karua aluetta.
Maailmankielteinen ja rigorismiin taipuva hengellisyys vaikuttaa minusta olevan maakunnallinen kulttuuri-ilmiö. En tässä viitsi mainita paikkakuntia. Kyllä ne tunnetaan.
Juu, tuossa olet kyllä oikeassa.
Ja muistaakseni se oli juuri Miikka Ruokanen (jonka kirjaan ”Jumalan valtakunta ja syntienanteeksiantamus), joka jossain aikoinaan totesi, että elinkeinonharjoittaminen ankarissa luonnonolosuhteissa ja harvaan asutut erämaat,ihmisen riittämättömyys ja avuttomuus, ovat olleet omiaan muovaamaan lestadiolaisuudesta opillisesti suhteelisen ehdotonta ja jyrkkää ja erehtymätöntä. Sama ei tosin kosek ”korpikommunismia”, jossa opilliset, teoreettiset tekijät olivat täysin toisarvoisia.
Keskisarja viimeksi, mutta esim. Jalo Heikkinen jo 1978 ovat kirjoittaneet Antti Juntusesta, Parta-Antista, joka kulki pitkin Suomussalmea, Puolankaa jne. saarnaamassa. Antilla oli useimmiten mukana Raamattu, virskirja ja joku marxilainen opus. Julistus oli aika omaperäistä: vain kommunistit pääsevät taivaaseen.
Isojako oli korpikommunismin taustalla. Sehän tehtiin Lapissa ja Kainuussa vasta 1800-luvun puolivälin jälkeen. Yhteismetsiin ei tilattomiksi jääneillä ollut enää asiaa. Köyhyys, katkeruus ja nälkä. Tervavelat olivat yksi keskeinen osatekijä taustalla kainuulaisen korpikommunismin synnyssä. Tukkiyhtiöt ostivat velkaisten isäntien tilat halvalla, velka katosi, mutta samalla hävisi tilatkin, jäi vain isäntien varjoa. Katkeruus syntyy tällaisista, ja elää isältä pojalla maaseudulla, joissa traditiot säilyvät. Kommunismin kannatuskin jossain määrin periytyi, objektiiviset taloudelliset olosuhteet paranivatkin.
Paljon kirjoitusvirheitä tuli.
Siinä missä vanhoillislestadiolaiset olivat talollisia. esikoislestadiolasiet olivat torppareita, työläisiä ja käsityöläisiä.
Herätysliikkeiden välillä on hajaannusten edellä ja heti niiden jälkeen ollut selvä ero.
Siksi Havas suhtautui kirjassaan varsin alentuvasti esikoisiin sanoen näillä olevan tulevaisuutta ainoastaan esikaupunkiväestön keskuudessa. Ne olivat työläiskaupunginosia, kuten Pispala ja Raunistula etc.
Tuula Höltän kannattaa hankkia Sven Allardin teos.
Joo ja siinä missä vanhoilliset äänestivät rivit suorina maalaisliittoa, IKL sai esikoisilta aika lailla kannatusta. Esikoisissa oli näet myös pienyrittäjiä paljon. Olihan vanhoillisuudessa tosin Tapaninen IKL:n kansanedustajana, mutta oli poikkeus, jonka poliittista ratkaisua ei oikein vanhoillisuudessa tahdottu ymmärtää/hyväksyä.
Esikoisissa oli paljon sellaista porukkaa, jonka tausta oli agraarinen, mutta jotka olivat muuttaneet kaupunkiin. Tyypillistä ja otollista äärioikeiston kannattajakuntaa, vrt. monet papit 1920- ja 1930-luvuilla.
IKL tuli kuvioon vasta 1930-luvun alussa, ja silloin esikoisissa oli menossa jo 3. sukupolvi.
Hajaannuksessa sosiaalisesti vauraampi puoli oli mennyt vahvasti vanhoillisten mukaan.
Mielestäni hajaannus oli myös sosiaalista asemaa ilmentävä.
Rupusakiksi heitä kai yhteisissä tiloissa kutsuttiin, ja Ruotsin puolella sanottiin, ettei Jonas Purnulle hajaannuksessa jää muuta kuin pivontäysi lappalaisia.
Laestadius itse oli mielenkiintoinen yhdistelmä rousseaulaista, monarkistia ja sosiaalireformaattoria ja askeetikkoa. Se näkyi myös hänen teologiassaan.
Esikoiset eivät olleet niinkään äärioikeiston kannattajakuntaa, ellei vanhasuomalaisia ja kokoomusta sellaiseksi ole ruvettu laskemaan.
IKL:n mukaan tulo politiikkaan aiheutti esikoisten sisällä riidan, ja sen kannattajia vastaan saarnattiin ainakin Lahdessa olen antanut itselleni kertoa. Ainoat minun tuntemini ”kollit” asuivat Tampereella, ja heihin vaikutti paikkakunnan punaisuus.
Kari-Matti Laaksonen :”Esikoisissa oli paljon sellaista porukkaa, jonka tausta oli agraarinen, mutta jotka olivat muuttaneet kaupunkiin. Tyypillistä ja otollista äärioikeiston kannattajakuntaa, vrt. monet papit 1920- ja 1930-luvuilla.”
Jos asiaa ajattelee Hegelin filosofisen koulukunnan ajatusmaailman jakautumisen mukaisesti, niin tuntuu luonnolliselta, että mitä vasemmalle oletuksissa päädyttiin, sitä oikeistolaisemmilta näyttivät ideat, joissa vielä oletettiin, että ”Alussa olisi ollut Sana [=Henki, Jumala]”, kun esim. äärivasemmistoa edustaneella Marxilla tuota hypoteesia ei enää ollut ollenkaan.
”Allardtin mukaan teollisuuskommunismia esiintyi modernissa yhteiskunnassa, jossa työnjaon aste ja ja työväestön yhdenmukaisuuden paine olivat suuria, minkä johdosta työväestön asema muuttui kapeaksi aiheuttaen tyytymättömyyttä. Korpikommunismi oli puolestaan jäänne agraariyhteisön toimintatavasta, jossa toteutui anominen [=normiton] työnjako, eli sekä työnjaon aste että yhdenmukaisuuden paine olivat pieniä. Tämä on Allardtin mukaan myös selitys korpikommunismin muille tunnusmerkeille: juurettomuudelle, normittomuudelle ja disorganisaatiolle.”
Ed. sitaatti on lainaus Ulla Aatsingin kirjasta ”Tukkiliikkeestä kommunismiin” (Tampere 2008) ja kirjasta näkyy selvästi 1. maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen tuhoisa vaikutus Lapin elintarviketilanteelle.
Viljajunien tulo Venäjältä loppui, pieniä tiloja ajettiin suurten omistajien toimesta ahdinkoon, että niitä voitiin ostaa halvalla ja yhdistää suurempiin, mustanpörssin kauppa kukoisti, elintarvikelakia ei valvottu ja vailla kunnallista äänioikeutta olleilta yhteiskunnan vähäosaisimmilta kiellettiin jopa kalastus ja metsästys.
Syyllisiksi ”kansan syvissä riveissä” valikoituivat mm. porvarit ja yrittäjät. Tervolassa todettiin mm., että ”Bobrikoff, diktatuuri, matelijat, siinä syntipukit, siitä oltiin yksimielisiä.” Kun oma kulttuuriperintö tältä osin on yrittäjyyttä ja lisäksi siinä on mukana ripaus bobrikoffilaista ortodoksisuutta, niin Lapin radikalisoituminen vallankumousta, Läskikapinaa ja Muurmannin legioonaa tukeneeksi kommunismiksi tuntuu pikkuisen oudolta.
Mutta ”Marraskuun sosialistit olivat akateemisen koulutuksen saaneita nuoria, puolueeseen vastaliittyneitä henkilöitä, kuten O.V. Kuusinen, Yrjö Sirola, Väinö Vuolijoki ja Mikko Uotinen. He näkivät sosialismin tieteenä, jonka avulla voitiin toteuttaa historiallinen välttämättömyys, sosialistinen yhteiskunta, joka nähtiin lopullisena, ehdottoman hyvänä yhteiskuntamallina. Suomalaiset älymystösosialistit olivat mieltyneet erityisesti Kautskyn teorioihin, jotka pohjautuivat luokkataistelun periaatteelle ja joiden mukaan kaikkinaista yhteistyötä omistajaluokan kanssa oli vältettävä.” ja tätä ”tieteellistä vihaa” on tässä yhteiskunnassa kyllä ”kiakkojoukkueiksi” asti riittänyt.
Tuulan Höltän olisi syytä oppia miten siteerataan kirjallisuutta. Edellä mainittu sitaatti on todellakin Aatsingin kirjasta, mutta Hölttä jättää mainitsematta, että Aatsinki ei nimenmaisesti hyväksy tuota Allardin hypoteesia.
Jos Allardia haluaa lainata, kannattaa se tehdä suoraan Allardin kirjasta, ja silloinkin edes hiukan oikeutta Allardille tehden. Höltän tapa viskella sitaatteja sinne tänne ei tee siteeratuille oikeutta.
Kari-Matti Laaksonen :”Höltän tapa viskella sitaatteja sinne tänne ei tee siteeratuille oikeutta.”
Siteerauksessa on mainittu sekä Allardt että Aatsinki, ja mielestäni on siteerauksen lukijoiden oma asia tehdä asiasta johtopäätökset näiden kahden nimen perusteella. Sattuneista syistä en halua joutua väittelyyn siitä, onko Allardt vai Aatsinki tässä asiassa ”oikeassa” kenenkin mielestä.