Jeesus tulee äkkiarvaamatta

Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee. (Luuk. 12:40 FB38)

Milloin luulet Jeesuksen tulevan?

Mitä tarkoittaa, ettei kukaan tiedä koska Jeesus tulee?

Miten voimme olla valmiita kohtaamaan Jeesus?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

 

  1. Jeesuksen tulonajoituksen kuvaa Ilmestyskirjan loppusanat, joiden mukaan Herra lupaa toistuvasti tulevansa p i a n. Jeesus käyttää sanan p i a n kohdalla Ut:ssa kreikan sanaa t a k h y, joka tarkoittaa hyvin lyhyttä aikaa. (Vrt takioni nykyisessä fysiikassa: se on vain hetken elävä äärimmäisen nopea alkeishiukkanen)
    Johannes vastaa: Amen, tule Herra Jeesus”.
    Opetuslasten ei olisi tullut ehtiä läpikäydä Israelin kaupunkeja ennen
    kuin tämän ’pian’ sanan olisi pitänyt toteutua.

  2. ”Milloin luulet Jeesuksen tulevan?” on hyvä kysymyksesi, Juha. Ja minun vastaukseni on että ”pian”.

    Raamattu vakuuttaa, etteivät Jeesuksen opetuslapset ole kuitenkaan aivan luulemisen varassa vaan ”te, ystävät, ette elä pimeydessä, eikä tuo päivä pääse yllättämään teitä kuin varas.”(1. Tess5:4) Ja että ”Samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella.”(Mat24:33)

    Jeesus kertoo opetuksessaan kahdesta asiasta: lopun aika ja varsinainen loppu tälle maailmalle. Evankeliumeissa näillä on ihan omat kreikankieliset sanansa.

    Jeesukselta kysyttiin: ”Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?” Sana ”tulo” on peräisin kreikkalaisesta ilmaisusta ”parousia”, jonka perusmerkitys on ”läsnäolo”. Lieneekö englannin ”presence” jopa peräisin tuosta sanasta? Muualla Raamatussa sitä käytetään pitkään kestävästä ”tulosta/ tulemuksesta”., vähän kuin piispan ”tulemus” luterilaiseen seurakuntaan. Jakeessa 37 tuo periodi rinnastetaan ”Nooan päiviin” ja Filippiläiskirjeessä Paavalin läsnäoloon tuossa seurakunnassa(Fil2:12). Ja tuohon Jeesuksen ”läsnäoloon”, pitkäkestoiseen tuloon, liittyy paljon tunnusmerkkejä maan päällä.

    ”Maailman loppu” on sitten käännetty sanasta ” synteleia”, ja sen kesto on hyvin lyhyt. Kyseessä on juuri ”se päivä ja hetki”, jota ”ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä.”(Mat24:36)

    Yhteenvetona halua sinulle Juha vastata, että elämme Raamatun ilmaisemaa ”lopun aikaa”. Mutta emme tiedä tuota ”grande finalen” tarkkaa ajankohtaa. Siksi ottakaamme huomioon Jeesuksen viisaat ohjeet: ”Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.”

    • Korjausta edelliseen, ja pahoittelut huolimattomuudestani.

      Tuossa Matteuksen jakeessa 24:3 esiintyy kaksi pitkäkestoista sanaa parousia ja synteleia. Ja tuolle ajanjaksolle Jeesus luettelee runsaasti tunnuspiirteitä.

      Varsinainen loppu tulee esille vasta jakeessa 6: ”Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu ole käsillä.” Tässä ”loppu” on käännetty kreikkalaisesta ilmauksesta ”telos”, joka kuvaa hyvin lyhyttä hetkeä.

  3. Lupaus pian saapumisesta, on yksi kristillisen elämän suurista hienouksista. Mikä voisi olla tehokkaampi motivoimisväline, kuin se tietoisuus, että pomo voi tulla aivan kohta ja silloin kannattaa olla valmiina. Näin porukat on olleet kautta aikojen jatkuvasti varpaillaan. Se on taannut kaikkein suurimman tehokkuuden ja innokkaan osallistumisen annettuun tehtävään. Eikä lupaus viipymisestään huolimatta ole lainkaan aiheuttanut odotuksen loppumista. Ainoa asia jonka viipyminen on saanut aikaan on se, että nyt lupauksen täytymistä odotetaan entistä innokkaammin.

    • Ongelma on se, että jos ei jaksa valvoa ja odottaa loppuun asti. Tänäpänä ihmiset ovat malttamattomia ja kaiken pitäisi tapahtua heti.

      Kiitos Pekka hyvistä kommenteista ja kysymyksestä.

  4. Jos kristillinen sanoma on sellaista,josta puuttuu toivo tuonpuoleisesta elämästä taivaassaja siellä jatkuvasta elämästä ja kristillisestä toivosta,jättää ihmisen vaille pysyvää toivoa. Me kaikki kuolemme enemmin tai myöhemmin,silloin
    kysymys tuonpuoleisesta tulee polttavaksi. Kirkon sanomasta tulee hampaaton,jos siitä puuttu odotus Jeesuksen paluusta ja toivosta päästä lopulliseen vapauteen synnin tuomista kahleista,jotka täällä ajassa tekevät elämän raskaaksi,sentähden kristillinen toivo kantaa perille.

    • Antero, jos Jeesus olisi jo tullut niin Viimeinen tuomio olisi ollut, eikä me tässä kirjoitettaisi.

      Toki jokainen kristitty odottaa Jeesuksen saapumista, mutta äkkiarvaamatta se tapahtuu.

    • No nämä on näitä, joiden takia minun kaltaisista ei voi koskaan tulla uskovaa. Uskosta ja sen sisällöstä puuttuu loogisuus. Mikään sellainen ei voi tulla äkkiarvaamatta, tai kuin varas yöllä, jota miljardit ihmiset odottavat herkeämättä, esimerkiksi.

    • Selvennykseksi, että ei minulla ole mitään Jehovan todistajia vastaan. Päinvastoin. Hehän ovat vain uskonnollisen järjestönsä mielenhallinnan uhreja.

  5. Yleisenä kysymyksenä esittäisin, että mikä pointti on ollut hehkuttaa Jeesuksen pikaista tulemista, kun sitä on hehkutettu nyt 2000 vuotta?

    Mitenkään kovin pianhan Jeesus ei selvästikään ole tullut.

    Joskus tähän vastataan, että Jumalan ”pian” ja ihmisen ”pian” ovat eri asia. Tämä ei kuitenkaan ole kovin kummoinen argumentti, sillä ei ole mitenkään perusteltua että Jumala kertoisi Raamatussa ihmisille asioita omasta perspektiivistään silloin kun on teksti ei anna ymmärtää että kyse olisi mistään sellaisesta. Tällaisessa tilanteessa Jumala antaisi ihmisille väärää informaatiota ja vieläpä tarkoituksella, sillä Jumala kyllä tietäisi että ihmisen ”pian” tarkoittaa jotain ihan muuta kuin Jumalan ”pian”.

    • Juurti noin kuin Antero sanoittaa.Lisäksi kaikkien järkevien teologien ja eksegeettien mukan on selvä, että kaikki opetuslapset elivät ns. lähiodotuksessa sekä tuohon pian-sanaan että muihin lupauksiin perustaen, mm. siihen,ettäö Jeeus sanoinmonien olevan häne tulleessan vielä elossa.
      Vaikka ’hetkeä’ ja ’päivää’ ei tiennyt kukaan niin vuotta ei mainittu. Hetki tarkoitti yhtä tuntia ja päivä 12 hetkeä.

    • Jos ajankohtaa ja päivämäärää ei tiedä, ei kai ole mitään perustelua hehkuttaa tapahtuman ajankohdan pikaisuutta, etenkään, kun samaa pikaisuutta on hehkutettu jo 2000 vuotta.

  6. Johannes 14 luku on merkityksellinen, juuri sen tähden, että siinä Jeesus itse puhuu pois menostaan ja takaisin tulostaan. Hän lupaa tulla hakemaan omansa pois, kun Hän tulee uudestaan. Samassa luvusssa Hän lupaa lähettää meille Puolustajan, totuuden Hengen.
    Odotamme siis Puolustajan kanssa kärsivällisesti, sillä Lupauksensa on voimassa.

    ”Vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.” Joh.14:3

    ”Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni.Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
    En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne. Joh.14:15-18

    Ihmisen on vaikea käsittää, mitä tarkoittaa tuhatvuotinen odotus. Juuri sen tähden Jeesus muistuttaa, että Hänen tulemuksen viipymiselle on syynsä, sillä Jumala on kärsivällinen, vai pidämmekö sitä turhana, että Jumala on antanut rangasituksensa ja Tuomionsa viipyä? Jos Hän on jättänyt rankaisematta, vaikka olemme syntiset ja tuhoamme maapalloa parhaillaan, niin mitä meidän tulisi tähän sanoa? Olisiko parempi, että Jumala heti vetäisi töpselin irti ja kääntäisi maan jälleen ympäri, kuten Hän on niin monesti jo tehnyt historian saatossa?

    Kiukuttelemmeko Jumalalle, kun Hän on vielä säästänyt meidät, vaikka olemme raadollisia ja kelvottomia? Eikö meidän tulisi kiittää, että Hänen Armonsa pysyy ja on antanut meille lohduksen ja toivon Pyhän Henkensä kautta? Kerran on kuitenkin Tuomionsa tuleva.

    ”Totisesti, Jumala ei tee väärin, Kaikkivaltias ei vääristä oikeutta.
    Kuka on pannut hänet vallitsemaan maata, ja kuka on perustanut koko maanpiirin?
    Jos hän ajattelisi vain itseänsä ja palauttaisi luokseen henkensä ja henkäyksensä,
    niin kaikki liha yhdessä menehtyisi, ja ihminen tulisi tomuksi jälleen.

    Jos sinulla on ymmärrystä, niin kuule tätä, ota korviisi sanojeni ääni.
    Taitaisiko todella se hallita, joka vihaa oikeutta? Vai tuomitsetko sinä syylliseksi tuon Vanhurskaan, Voimallisen, joka sanoo kuninkaalle: ’Sinä kelvoton’, ruhtinaille: ’Sinä jumalaton’, joka ei pidä päämiesten puolta eikä aseta rikasta vaivaisen edelle, koska he kaikki ovat hänen kättensä tekoa? Job 34:12-19

    ”Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.” Ps.103:11

  7. Raamatussa on monia eskatologisi lopun aikaa kuvaaviatekstejä. Kun tutkii vaikkapa Matteuksen evankeliumin lukua 24 jossa on Jeesuksen omaa lopun ajan kuvausta saa kyllä käsitystä siitä, millaisena aikana Hän tulee.
    Minustakin hyvää eskatologiaa on olla aina valmiina. Eihän siinä ole muustakyse kuin siitä että elää jatkuvasti normaalia kristityn elämää kuuliaisuudessa Pyhälle Hengelle ja Hänen voimassaan. Minä uskon, että lopulta kohtaamme niin sekavia aikoja, että ainoa selviytymisstrategia on juuri Pyhässä Hengessä eläminen. Silloin ei koskaan eksy eikä tule petetyksi.

  8. Juuri kuten Antti asian ilmaisi, uskon säilyttäminen tulee kaiken aikaan haasteellisemmaksi. En pitäisi mahdottomana, että Kristillinen uskon levittäminen jonain aikana vielä kielletään, tieteeseen vetoamalla.

    Vainottu Kirkko on aina aika-ajoin vetäytynyt pois näkyvistä, kun kansa on halunnut syöstä sen olemattomiin, että voi viettää omaa aikaansa omilla ehdoillaan ilman Jumalaa. Kun nämä maalliset hallitukset ja kansat ovat sitten tuhoutuneet sotiin ja rappioon, niin jostain on aina juuri Vesa nostanut päätään ja näin Usko on siirtynyt ajasta aikaan.

    ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.”

    ”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.”

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.