Jeesus – Joulu

Kirkon opin mukaan joulua vietetään Jeesuksen, Jeesus-jumalan, symtymän tapahtumana. Neitsyt Maria synnytti Jeesus-jumalan Pyhän Hengen sikittämänä.

Tässä kirkko suorastaan valehtelee omassa opissaan. Kirkko on paremmin todennut, että Jeesus ja Pyhä Henki jumalat eivät ole syntyneet noin 2000 vuotta sitten vaan ovat olleet aikaisemminkin. Jumalat ovat olleet luomisesta alkaen noin 3-4 miljardia vuotta sitten. Kolmiyhteinen Jumala. Kirkon mukaan Jeesus jumala VIERAILI planeetallamme noin 30 vuoden ajan. Ei syntynyt vaan vieraili. Vierailun jälkeen lähti takaisin jumala kavereittensa Isän ja Pyhän Hengen luokse. Ja istuu taas isänsä oikealla puolella miljardien vuosien jatkoksi. Vierailun tulokset voi jokainen todeta 2000 vuoden aikaisista tapahtumista.

Kirkon olisi jo todella korkea aika uskossaan palata mahdollisimman realistiselle pohjalle. Korkein, Jumala . ei ole mies eikä nainen kuten gnostilaisuus kertoo. Jumalan oleminen voidaan perustella Jeesuksen sanomilla. ” Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä ” Tämä Jeesuksen sanoma on kaikissa gnostilaisissa käsityksissä, jotka perustuvat ihmisen sisällä olevaan Jumalan henkeen. Sen me jokainen ihminen saamme syntyessämme lähimmäisen rakkauden mentaliteetissa. Jumala ei vaikuta muuten planeetallamme. Tämän ymmärtäminen antaa rauhan itsellemme ja ympäristöllemme.

Lopuksi toivon jokaiselle joulun ajan rikkautta niin henkisesti kuin fyysisestikin.

  1. Jeesuksen syntymäajan määrittäminen vuoden kierron loppuun, joulukuun loppuun, ei ole kovin ’rehellistä ja realistista’: ajanlaskunkaan alussa laitumet eivät enää viheriöineet ja tuottaneet lampaille riittävästi ruohoa Betlehemin seudulla kalenterivuoden lopussa, ja yöt olivat aivan liian pitkiä ja kylmiä paimenille yöpyä taivasalla, joten ’oikea’ Jeesuksen syntymäaika lienee myöhäinen syksy. Myöskään gnostilainen näkemys: ”Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä” taitaa toistuvasti tulla evankeliumeissa käännetyiksi ’lähellä’ tai ’luona’, joiden merkitys on aivan toinen kuin ’sisällä’.

    • Tosiaan tiedemiesten mukaan Jeesuksen syntymäaika oli todennäköisesti syksyllä. Kaikissa gnostilaisissa käsityksissä perustetaan ihmisen sisällä olevaan Jumalan henkeen. Tämä käsitys on lähtöisin Jeesuksen sanomasta.

Suni Reino
Suni Reino
Uskon rehelliseen ja realistiseen Jeesuksen sanomaan. Kirjoitin kirjan " Kristinuskon kirja " 2010, josta käsitykseni ovat huomattavasti tarkentuneet perustan ollessa sama. Minusta saatietoa Googlesta haulla " Reino Suni ", josta osoite muuttunut ja yritykseni lopetettu. Koulutukseltani Ekonomi ja minua voi lähestyä e-mailin kymp.net kautta. Elämäni hallinnassani aktiivisen liikuntaharrastuksen myötä mutta yksinelo ei sovi minun mentaliteettiin etenkään kun lapset perheineen asuvat muualla.