Otetaanpas sitten myös jatko-osa huomioon, Kimmo

Alkuseurakunnan aikana kokoontumistilojen kustannukset olivat minimaaliset, kokoonnuttiin esimerkiksi yksityiskodeissa. Näissä asioissa ollaan nykyisin erilaissa tilanteissa, ja erilaisuutta on sitten vielä eri maapallon osissa. Jehovan todistajathan toimivat nykysin yli 200 maassa ja seurakuntia on yli 110000.

Raamatussa on selkeä ohje kristityille “kokoontua yhteen”(Hepr10:25). Tämä merkitsee vääjäämättä kustannuksia, jotka meillä katetaan juuri Raamatun antamalla periaatteella: kukin varallisuutensa ja anteliaisuutensa mukaan, ei maksumääräyksin. Ja tämä ilmeisesti on kaikkien mukaan oikein hyvä käytäntö uskonnollisessa maailmassa, jossa raha näyttelee valitettavan usein ihan erilaista roolia.

Näet valtakunnansalimme “prameina”. Se on oikeastaan melkoinen arvostuksen ilmaus kokoontumistiloista, jotka rakennetaan minimaalisin kustannuksin täysin talkoovoimin. Meidän pienessä kaupungissa esimerkiksi eripuolilta Suomea tuli pari sataa vapaaehtoista, joukossa niin ammattilaisia kuin valtakunnasalitalkoissa oppinsa saanutta. Tuloksena oli vanhan matkustajakot-ravintolan kunnostaminen paraatipaikalta kunstannuksin, joilla saa aikaan vain pramean autotallin omakotitalon liitteeksi.

Maailmassa tarvitaan kymmeniä tuhansia valtakunnansaleja kasvavalle todistajajoukolle, ja kaikissa noudatetaan erittäin tarkkaa kustannusten valvontaa. Prameus tarkoittaa lähinnä käytännöllisyyttä tässä asiayhteydessä.

Noista “pomojen palkoista” puhutaan joskus aika vekkuleita tarinoita. Et kai Sinä Kimmo vain ole nielaissut koukkua? Suomen haaratoimistosta voit halutessasi kysyä, millaisen henkilököhtaisen käyttörahan Vantaalla työskentelevät saavat. Palkaksi sitä ei voine kutsua mitenkään. Toki täysi ylöspito kuuluu henkilökunnalle.

“Pomoja” meillä ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole lainkaan, eikä käytännössä. Toki jonkun täytyy virallisiin asiapapereihin nimikirjoituksensa piirtää, kun laki sellaista vaatii.

Mielelläni kuuntelen sinun tai jonkun muun tarkentavia kysymyksiä aiheesta, josta julkisuuteen on usein laittamattomuuksia kylvetty.

Keskitytäänpä sitten tuohon sinun pointtiisi. Taisin ampua äsken sen ohi.

Kysyt, että “miksi pitää yleensä kokoontua ja maksaa siitä?”

Alkuseurakunnassa ja nykyisinkin seurakunnan kokoukset ovat opetustilaisuuksia. Väitän, että Jeesuksen ja myös esimerkiksi Paavalin opetustaidot olivat jotakin, josta nykyinen pedagogiikka voi vain haaveilla. Jeesuksen vuorisaarna olisi ollut mukava kuulla ihan livenä, kun Raamatun sivuillakin se niin monia on puhutellut. Sellainen olisi ollut mahdollista vain yhteen kerääntymällä.

Paavali kertoi myös, että seurakunnan kokouksilla oli muukin merkityskuin opetuksen saaminen. Näin Heprealaiskirjeessä asiasta: “Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme “(Hepr10:25).

Esität myös aiheellisen kysymyksen, että “eikö ilman seurakuntaa ja kokoontumista ole mahdollista päästä siihen omahyväisesti tavoiteltuun iankaikkiseen taivaan iloon? Jos vain tunnustaa itselleen uskovansa Jeesukseen?”

Omahyväisyys jätettäköön kommentoimatta, siispä muuhun kysymyssisältöön. Kaikkina aikoina on elänyt paljon ihmisiä, joilla ei ole ollut kerrassaan mitään tilaisuutta uskoa muuhun kuin mitä ympäristö on sattunut heille välittämään. Ja se ei voi olla heidän vikansa. Olen Raamatun perusteella varma siitä, ettei ikuinen elämä ole mennyt keneltäkään sivu suun maantieteellis-historiallis-sosiaalisten olosuhteiden vuoksi.

Raamatun ohjeet koskevat vain ja ainoastaan niitä, jotka a) niistä saavat kuulla b haluavat niitä totella. Ja sellaiset haluavat kokoontua yhteen, vapaaehtoisesti. Eikös näin ole ihan oikein, vaikka se vähän maksaakin?

Jeesus aloitti saarnaamistyön, jonka otsikkona on ”hyvä uutinen valtakunnasta”. Jotta tällaisesta hyvästä uutisesta voidaan informoida yksimielisesti, tarvitaan organisaatiota. Jotkut toki uskovat, että evankeliumi etenee siten, että yksi opettaa yhtä ja toinen toista, mutta kyllähän kristikunnan eripura luo enemmän hämmennystä kuin on tuntomerkki jostakin Korkeammasta. Jumala kun ”ei ole epäjärjestyksen Jumala” sanoo Raamattu(1.Ko14:33)

Ja sitten lopuksi. Mistä ihmiset voisivat tunnistaa Jeesuksen oikeat seuraajat globaalisti, jos kohtuullisia kustannuksia vaativaa organisaatiota ei olisi? Sanoihan Vapahtajamme, että ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.”(Joh13:35)

Ja tämän tuntomerkin tulee näkyä kaikkialla maailmassa.

Tuo insinööri oli kyllä väärässä. Ei avioliitto yleensä pysy kasassa vain sillä, että kerran on rakkausvalat vannottu. Taitavat alan asiantuntijat laidasta laitaan olla tästä periaatteesta samaa mieltä. Kai sinäkin?

Ja toinen mielestäni ihan väärä resepti on se, että ”sitä samaa evankeliumia ja uskontunnustusta pitää jatkuvasti toistaa muka opetuksen ja Jumalalle vakuuttelun nimissä”.

Pitkäjänteisyys ja eteneminen ovat ominaisia raamatulliselle tiedolle- ja siitä seuraavalle uskolle. Joku voi olla tietysti sitä mieltä, että kun pari kertaa päivässä rykäisee kuuluviin, että ”Jeesus on Herra” tie ikuiseen elämään on apposen auki. Minä en vain millään löydä sellaista opetusta Raamattuni sivuilla, että uskontunnustuksia pitäisi hokea kerta toisensa jälkeen. Sellaisen toiminnon tekee nauhuri paljon virheettömämmin.

Raamattu on erinomainen opaskirja meille kaikenlaisiin elämäntilanteisiin, joita maailma eteemme paiskoo. Ihan kaikille kun tulee myönteisten kokemuksien ohella vaikeuksia – toisille tietysti vähemmän kuin toisille. Kyse on vastavirrasta, jossa vääjäämättä lähtee taaksepäin, jos lakkaa soutamasta. Eikö sellaisessa tilanteessa tarvita muutakin kuin samojen tuttujen lauseiden kaavamaista toistamista?

Jotkut polkivat alkuseurakunnassa paikoillaan, ja heistä kirjoitetaan Raamatussa seuraavaa: ”Jo aikoja sitten teistä olisi pitänyt tulla toisten opettajia, mutta sen sijaan te olette itse jälleen opin tarpeessa: jonkun olisi opetettava teille Jumalan sanan alkeet. Te tarvitsette taas maitoa, ette te kestä vahvaa ruokaa.”(Hepr5:12)

Raamatun tutkimisella on erinomaisen mieltä kohottava vaikutus, jota ei minkäänlaisilla hokemilla voi korvata Ajattelehan esimerkiksi sitä, että Raamattu kertoo pahuuden hävittämisestä koko maapallolta ja ikuisesta elämästä paratiisissa, siis sen taivaselämän ohella. Aika piristävää, vai mitä luulet? Etenkin kun asiasta on tullut jo aiemmin vakuuttuneeksi monilla muilla raamatunjakeilla.

Vaikka kristilliset kokouksemme valtakunnansaleissa sisältävät paljon peruskauraa, saamme todella nauttia erittäin miellyttävästä keskusteluilmapiiristä. Sellaiseen ei olisi mitään mahdollisuuksia, jos jää nököttämään omaan kotiinsa ja oman Raamattunsa ynnä omien ajatustensa ääreen.

Minulle on seurakuntamme kokouksissa tuonut erityistä iloa se ajatustenvaihto, jota olemme voineet käydä erään hyvän ystäväni myötä muutaman viime vuoden ajan. Kun koulutukseltaan luterilainen pappi on vuosia luostarissa ja sitten tällaiselta kokemuspohjalta kertoo tuntemuksiaan, myös kuulijoiden tunne-elämää kosketetaan – tai oikeastaan rouhastaan.

Kuten ehkä tiedätkin, Jehovan todistajiin kuuluu taustaltaan erittäin monenkirjavia yksilöitä. Se on yksi syy, miksi meidän kokouksemme ovat niin poikkeuksellisia ja niistä on monella tasolla ammennettavaa.