Järkikristillinen aikakausi

Vai pitäisikö sanoa: jälkikristillinen. Paljon on jälkiä kristillisyydestä, mutta missä on todellinen sydämen usko?

Missä on veljellinen rakkaus ? Ilo siitä, että nimi on taivaan kirjoissa. Sisimmän rauha ulkoisista olosuhteista huolimatta. Pitkämielisyys ja ystävällisyys niitä kohtaan, joita ei jaksaisi muuten edes sietää. Hyvän tekemiseen pyrkiminen kaikille ja uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa?

Tilalla on rakkaus samanmielisiin, Ilo hyvästä fiiksestä. Rauha, jos kaikki on hyvin. Yställisyys ystäville. Pitkämielisyyttä ei edes heille. Hyvää tehdään, jos siitä saa mainetta. Uskollisuutta, jos ei jää kiinni.

Meillä on yhä samat sanat yleville ihanteille.  Merkitykset on vain pakko muuttaa. Elämmehän järkikristillisessä ajassa. Rimaa on pakko laskea, jotta pääsemme yli. On löydettävä järkeä näistä uskon näköaloista. Kuka muutoin haluaisi järkeillä uskovansa. Kuljemme kaikessa rauhassa koko uskon ytimen ohi ja samalla pidämme itseämme mitä parhainpina kristittyinä.

  1. Voisiko Paavali kirjoittaa Suomen seurakunnille, että ”Sanoma Kristuksesta on juurtunut lujasti teihin, ja teillä on armolahjojen koko rikkaus odottaessanne Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymistä.” (1 Kor. 1:6-7). Onko Sana juurtunut ja odotammeko me valvoen Herraa?

    Korinttilaisille Paavali näin kirjoitti ja kehotti vielä lisää armolahjoja anomaan ja käyttämään niitä oikein seurakunnan kokouksissa. Profetointia ja sen arviointia sekä kielillä puhumista yhdessä kielien selittämisen kanssa kokoontumisiin. Pelkästään kielillä puhumisen hän kehotti siirrettävän lähinnä yksilön omaan hartauden harjoittamiseen ja soisi että kaikki sitä harjoittaisivat eli puhuisivat kielillä omaksi rakennuksekseen, kuten Paavali teki eniten.

    Elämmekö me Hengessä vai totuudessa vai armossa. Käsittääkseni meidän pitäisi kasvaa armossa ja totuudessa sekä vaeltaa Hengessä.

  2. Sanojen merkityksestä, kuten esim. synti ja Armo kuulee paljon erillaisia selityksiä ja miten niiden merkitys ihmisille aukeaa?

    Puhe Jeesuksesta saa ihmiset kaikkoamaan ja ihmiset peittelevät korviaan, etteivät vain kuulisi, mitään Jeesuksesta. Tämä on yhä yleisempää ja olen mielessäni ajatellut, että vielä on toivoa.

    ”Jumalasta” kyllä puhutaan monessa paikassa, mutta kun ottaa puheeksi Jeesuksen, niin puheet hiljenee ja ihmiset kääntyvät sisäänpäin. Vielä on toivoa.

    Kun Aadam ja Eeva tiesivät tehneensä synnin, niin he lymysivät piilossa, koska tiesivät ansainneensa myös rangaistuksen.

    Mitä ihmettä? Seuraako synnistä rangaistus? Mikä se on?

    Kuolema.

    • Hauska testi tämäkin – ja vastaus: ”Uskot katolisen kirkon kuoleman jälkeiseen elämään.”

      Aikaisempien testien tuoksia ovat olleet mm. ” born and raised in Germany in the early 1930’s, you would not have been a Nazi.” ja “Mielipiteitäsi lähimpänä oleva filosofi on Mihail Bahtin. Ajatuksiasi eniten vieroksuu Anton Szandor LaVey.”

  3. Pekka, ajattelen minäkin, että elämme kristillisyyden jatkoaikaa, jälkiaikaa. Mutta jälkikristillsiä kausia on ollut paljon: renessanssi, valistus, nykyinen tieteen aikakausi materialismeineen.

    Onko koskaan ollutkaan kristillistä eraa? Ei Jeesuksen aika ollut kristillinen vaan roomalais-juutalainen ja hetimmiten helleeninen. Jos keskiaika oli kristillinen, sitä arvomaailnmaa, jota ajattelet, ei juuri kannatettu. USA:ssa kristittyjen maastamuutajien, pyhiinvaeltaja-puritaanien perinnöstä on paljon vieläkin jälkiä. Ne – pelottavat nemmän kuin kannustavat. New vaativat, mutta sitovat Pakottavat hengen piippuun omien ahtaitten perinnesääntöjensä vuoksi (Esim. amishit).

    Uskon, että sydämen kristittyjä löytyy vieläkin, omatuntonsa herkillä, vapaaehtoisessa lähimmäisen palvelussa ja muussa hyvän tekemisessä. Aika on vain sellainen, että kirkon kannalta ihmiset voivat etääntyä. Palveleva yhteisö syntyy vähemmin muodollisuuksin ja sitoumuksin, kultein ja riitein, sinne missä hätä on käsillä. Sitoumuksella Kristuksen rakkauden käskyyn tieten ja tahtomattaankin! Pavali on monelle vain tårta på tårtan. Liikaa kirkon perustamista evankeliumin päälle.

  4. Miksi Kimmo nuo kysymysmerkit järkikristiilisenajan kohdalla?
    Pitihän tuo testi tehdä minunkin.

    Tiukempi testi on gal. 5:22-23. Tämän jos selvittä täysin pistein oman puolison ja muun perheen kesken, niin hyvä on. Hänen pyhitystään arvostan enemmän, kuin kaikkien armolahjojen haltijaa. Aika turhaa taitaa kuitenkin olla sen henkilön etsintä.
    Niinpä meidän on kai pysyteltävä tässä järkeisuskossamme. Jollemme löydä siihen sitten muuta apua.

    • Pekka

      Kysymysmerkit ihan vaan siksi, että tuo Hesarin uutinenko koski tuota blogissasi käsittelemääsi ”järkikristillisyyttä”?

  5. Jos saisin valita Paavalin teksteistä vain yhden luvun, niin tuo Gal.5 olisi hyvin lähellä… (1938) Siinä on on koko Kristinuskon ydin yhdessä luvussa. Halleluja.
    Nykyisin saa kuunnella korvat tuskaisina mm. Amerikkalaisia teko-oppien saarnaajia ja monet seuraavat heidän ihmiskeskeisiä julistuksiaan ja sitä kuinka ihmisen pitää tehdä sitä ja tätä, löytääkseen oikean kristillisyyden ja hengellisyyden. Surullista tosiaan ja saa välillä jopa suuttumaan, kun ihmisiä eksytetään peittelemättömän omanvanhurskauden julistuksella.

    ”Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan” Gal.5:9

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.