Vastuu ja vapaudet uhkakuvien maailmassa

[Reijo E. Heinonen] Vastikään 96 -vuoden korkeassa iässä edesmennyttä Saksan entistä liittokansleria Helmut Schmidtiä  ( 18.12.1918-10.11.2015) on pidetty eräänä aikamme merkittävimmistä valtiomiehistä

Kesäkuussa 1988, runsas vuosi ennen väkivallatonta kynttilävallankumousta ja Berliinin muurin murtumista, Helmut Schmidt puhui Saksan evankelisen kirkon kirkkopäivillä Rostockissa. Tuolloinen evankelis-luterilaisen kirkon pastori ja nykyinen Saksan liittopresidentti Joachim Gauck johti kirkkopäiviä. Hän muistaa Schmidtin puheen erityisesti siksi, ettei tämä pelännyt ottaa kantaa Saksojen yhdistymiskysymykseen.

Schmidt lausui tuolloin: ”Jokainen meistä tietää, että me emme voi pakottaa Saksoja yhdistymään…Mutta siitä huolimatta jokainen voi pysyä vahvana toivossaan Saksan kansakunnan yhteisen kotikaton löytymisestä.”

Tässä tuli esiin kaksi Schmidtin yhteiskunnallisen ja eettisen ajattelun kulmakiveä: poliittinen realismi ja ihmisoikeuksiin perustuva toivon näkökulma. Gauck korosti Schmidtin ”aina ymmärtäneen politiikan toimintana siveellisiä ,eettisiä tavoitteita kohden”, sillä moraalisesti perustellut tavoitteet auttavat etsimään pohjan käytännön viisaille ratkaisuille.

Schmidtin käytännöllinen lahjakkuus on tunnettua. Esimerkiksi Hampurin tulvakatastrofin yhteydessä 1962 mainitaan hänen, byrokraattisen käskyttämisen sijaan, organisoineen Hampurin sisäministerinä käytännölliset pelastusoperaatiot tuhansille tulvan saartamille. Schmidtin käytännölliseen realismiin verrattuna hänen eettinen idealisminsa on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Tätä puolta valaisee Saksan evankelisen kirkon Berliinin piispan Wolfgang Huberin puhe Schmidtin täyttäessä 90 vuotta. Huber muisti Schmidtin korostaneen, ettei politiikka voi onnistua ilman eettisten mittapuiden määräävää vaikutusta.. Niinpä Saksojen kahtiajaon aikana Schmidt teki selväksi, ettei hän hyväksy ihmisoikeuksien polkemista DDR:ssä. Samalla hän oli valmis neuvottelemaan DDR:n johdonkanssa kansalaisten elinolojen parantamisesta ja pitämään läheisiä yhteyksiä opposition ja kirkon edustajien kanssa. Tuolloin kirkot tarjosivat lähes ainoan suojan keskusteluille ihmisoikeuksista ja poliittisen muutoksen tarpeellisuudesta. Liittokanslerikautensa 1974-82 jälkeen, johon sisältyi vaikeita ratkaisuja 1970-luvun terrorismin hillitsemiseksi hän osallistui 1983 perustetun Vuorovaikutus neuvoston (InterAction Council) toimintaan. Neuvosto koostui entisistä valtionpäämiehistä ja pääministereistä.

Yhteistyössä tunnetunkatolisen teologin, Hans Küngin, kanssa vuorovaikutusneuvostossa syntyi ”Yleismaailmallinen velvollisuuksien julistus” (Universal Declaration of Human Responsibilities) 1997.Sen tarkoituksena oli huomioida se kritiikki, joka nousi idän kulttuurien ja uskontojen pohjalta YK:n ihmisoikeuksien julistusta(1948) kohtaan sen liiallisesta läntisen maailman näkökulman painottamisesta .Kyse oli vapauksien ja vastuun suhteesta siten, että lännen arvioitiin painottavan vapauksia ja idän kulttuurien enemmän vastuuta

Vuorovaikutusneuvoston puheenjohtaja Australian monivuotinen pääministeri Malcolm Fraser luovutti 1.9.1997 julistuksen, jonka johdannon Schmidt oli kirjoittanut, YK:n pääsihteeri Kofi Annanille. Sitä tavoitetta ei tuolloin kuitenkaan saavutettu, että Julistus olisi lisätty Ihmisoikeuksien rinnalle sitä täydentämään.Vuonna 2000 IAC piti Kalevi Sorsan järjestämän vuosikokouksensa Helsingissä. Minulle tarjoutui tuolloin tilaisuus tiedustella julistuksen vaiheista. Schmidt vaikutti hyvin turhautuneelta , koska prosessi ei ollut edennyt YK:ssa. Erityisen masentavaa oli se, että korkeatasoisen Die Zeit-lehden julkaisijoihin kuulunut Schmidt ja IAC joutuivat mediaeettisten hyökkäyksien kohteeksi Maailman lehdistön vapaus komitean /World Press Freedom Committee) loukkauksen kiveksi oli muodostunut julistuksen seuraava  pylälä 14:

”Median vapautta informoida yleisöä ja arvostella yhteiskunnan instituutioita ja hallinnollisia toimenpiteitä, mikä on oleellista oikeudenmukaiselle yhteiskunnalle, täytyy toteuttaa vastuullisesti ja tahdikkaasti. Median vapaus tuo mukanaan erityisen vastuun tarkasta ja totuudenmukaisesta raportoinnista. Sensaatiomaista raportointia joka alentaa ihmispersoonan tai arvokkuuden täytyy aina välttää.”

Taistellessaan tämän mediaeettisen julkilausuman kohdan puolesta Schmid t oli aikaansa edellä. Jälkiviisaasti voimme todeta, että sekä tanskalaisen Jyllendska Posten-lehden 2005-2006 ja ranskalaisen Charlie Hebdon 2015 aiheuttamat pilakuvakonfliktit olisi kenties käsitelty eri tavoin,jos vastuullisuusjulistuksen tavoitteet ja henki olisi ymmärretty toisella tavoin.Olisi kenties ymmärretty, ettei satiirisilla ilmaisuilla ja kuvilla tule vaarantaa ulkopuolisten viattomien ihmisten henkeä. Olisi ymmärretty, että monikulttuurisen tietämyksen pohjalta nouseva eettisesti vastuullinen vuoropuhelu johtaa paremin rakentavampaan tulokseen.

Schmidtin suhteesta uskontoihin ja kirkkoon on lausuttu hyvin poikkeaviakäsityksiä. Jotain kertoo hänen asenteistaan se, että hän määräsi hautajaisensa 23-11-2015 pidettäväksi Hampurin St. Michaeliin kirkossa ja erääksi muistosanojen esittäjäksi saman kirkon pastori Alexander Röderin.

Schmidt korosti uskontojen eettistä vastuuta kuten hänen yhteistyökumppaninsa Hans Küng:”Ei maaailmanrauhaa ilman uskontojen rauhaa”. Schmidtille tämä merkitsi mm. sen vision toteuttamista, jonka Egyptin presidentti Anwar Sadat oli hänelle henkilökohtaisesti esittänyt eräällä Niilin risteilyllä. Sadatin mukaan rauhaa Lähi-itään ei saataisi ennenkuin alueen hengelliset johtajat kokoontuisivat Siinain vuorelle sopimaan yhteisistä päämääristä ja sitoutuisivat työskentelemään niiden toteuttamiseksi. Schmidt osasi innostua. Kertoessaan tästä tapaamisesta Anwar Sadatin kanssa,hän teki sen. Sadatin näkemys uskontojen tärkeästä roolista eettisen vastuun herättäjänä innosti hänet käyttämään epätavallisen suuria, kauniita sanoja.

- Reijo E. Heinonen -

Kirjoittajan eläkkellä oleva yleisen teologian professori

Kirjoittaja

eri kirjoittajia
eri kirjoittajia

VERKKOESSEE Kirjoituksia teologiasta, historiasta, tulevaisuudesta ja yhteiskunnasta.