Lukijani.
Blogimetsään on putkahdellut kirjoituksia kuin sieniä. Kirkkohallitus ja oikeusistuin nostivat sateenkaaren värit taas keskustelun keskiöön. Jaan siksi kanssasi vaikutelmia, joita alustuspuheenvuorot ja niiden kommentit ovat minussa herättäneet. Piirrän neljä (mieli)kuvaa. Lähtekööt ajatukset virtaamaan niitä katsellessa.
Kirkon kahdet kasvot
Ensimmäinen kuva on uudenvuoden ja yleensäkin aikojen vaihteen roomalainen jumaluus, kahteen suuntaan katsova Janus. Suunnat ovat mennyt ja tuleva.
Onko kirkon tulevaisuus valoisampi, jos entisistä näkemyksistä pidetään tiukasti kiinni? Vai onko sittenkin parempi, jos lähdetään rohkeasti askeltamaan uutta tietä?
Januksen kaksoiskasvot ovat aikoinaan olleet myös kuparikolikossa. Tarkemmin sanoen siinä rahassa, jolla Matt. 10:29 mukaan oli ostettavissa kaksi varpusta, Jumalan silmäteriä nekin. Kääntöpuolelle oli kuvattu laiva!
Kirkkolaivamme kurssia ei voi arpoa heittämällä roomalaista kolikkoa, koska suunnasta päättämiseen tarvitaan määräenemmistö ja siihen ei yksi heitto riitä. Mutta Jumalan hyvä huoli jopa varpusesta voitaneen muistaa rintaman molemmin puolin.
Koskelan kierros korpien kautta
Toinen kuva on Tuntemattoman sotilaan sivuilta (luvut 14-15) vetäytymisvaiheen ajalta. Sarastie, pataljoonan komentaja, oli kaatunut. Kariluoto oli johtamiskykyisistä upseereista vanhin. Hän otti yhteyden Karjulaan, ylempään esimieheen. Tämä käski säilyttää silloiset asemat. Kariluoto välitti käskyn muille päälliköille sekä Koskelalle. Tämä ehdotti irrottautumista: ”Korpivaellus on ainoa pelastus.”
Mutta Kariluoto koetti täyttää annetun käskyn ja kaatui. Niin Koskela päätyi pataljoonan vanhimmaksi. Pian hän ilmoitti Karjulalle tuovansa pois miehistön, mutta ei kalustoa. Minkä myös teki. Mutta kaatui itse seuraavassa taistelussa.
Kaikki nimeltä mainitut upseerit edustivat omanlaistaan kuuliaisuutta esivallalle. Kolme heistä menetti henkensä ja Karjula haavoittui.
Onko sankaruuden hinta yhtä kallis – valitaanpa mikä tie hyvänsä – kun kirkko hakee selvää suuntaa suhteessaan avioliiton ja sukupuolisuuden rajoihin? Jatkuuko keskustelu asiasta samaiset 40 vuotta, minkä Israelin kansan korpivaellus kesti?
Nykypäivän korban
Kolmas kuva on Raamatusta. Jeesus muistutti lainopettajille ja fariseuksille, että Mooseksen laki opettaa vanhempien kunnioittamista. ”Mutta te opetatte toisin. Jos joku sanoo isälleen tai äidilleen: ’Se mitä sinun piti minulta saada, on nyt korban’…te ette salli hänen enää tehdä mitään äitinsä tai isänsä hyväksi.” (Mark. 7:11-12)
Jeesuksen johtopäätös oli, että perinnäissääntöjen seuraaminen ja opettaminen tekee tyhjäksi Jumalan sanan.
Se keskelle suuta viritetty kieli, jolla sateenkaariteemasta keskustellaan, näyttää monelle olevan kovin vaikeaselkoista. Miten siis riittävän moni voisi päättää, kenen opetusta uskoa?
Profeetallinen mielenmuutos
Neljäs kuva esittää kolmea naista, joilla oli vaikutus jonkin profeetan elämään. Hoosean vaimo oli uskoton, mutta profeetta avioitui uudelleen hänen kanssaan (Hoos. 3:1-2). Hesekielin vaimo kuoli yllättäen, mutta profeetta ei saanut julkisesti surra häntä (Hes. 24:15-18). Johannes Kastaja menetti päänsä, koska Herodias vehkeili teloituksen kostoksi arvostelusta, jota profeetta oli osoittanut hänen avioliittoaan kohtaan (Mark. 6:14-29).
Onko viisautta nähdä nykyisessä keskustelussa juonittelua, joka rinnastuu Herodiaan toimintaan? Vai profeetallista toisinajattelua, johon Jumala ohjasi Hoosean ja Hesekielin puhutellakseen valittunsa taas oikealle tielle?
Katse on vaikea vangita pysyvästi vain yhteen suuntaan. Oletan, että kuvia tulee maalattavaksi lisää – yhdessä. Silmämääränä kirkon tosi paras.
Sinun
Harmaa rovasti
Varmasti haasteen paikka.
Helanderin malli asiaan ei käy kun yksittäinen pappi rukoilee ja siunaa koko kirkon puolesta.
Sekään ei käy kun vihittäisiin seurakunnan, sen tavan ja vihkivän papin mukaan, kun rukous ja siunaus voitaisiin osoittaa perinteisen aviomallin statukseen ja jättää asianosaiset asian ulkopuolelle, ja muuten asia on sama kuin ensimmäisessä kappaleessa.
Näin vapaaehtoisuus ei ymmärrä kirkkoa missä jokainen pappi toimii kirkkolain ja järjestyksen mukaan.
Kun uskova pappi siunaisi omasta halustaan vastoin kirkon hyväksymää järjestystä on asia sama kun uskova maallikko toimisi hengellisen substanssin välittäjänä Lutherin ripissä mikä Hänellä muuten oli sakramentti.
Maistraatin vahvistaman avionkonsensuksen siunaamisessa tämä olisi oiva ratkaisu ja aikaakaan ei menisi paljoa.
Maistaatti ei ole ratkkaisu! Jokainen sateenkaari-ihminen tietää, että kirkollinen vihkiminen on enemmän kuin lakisopimus. Kirkollinen vihkiminen korvautuisi avioliiton siunaamisella ja siitä alkaa seuraava vääntö kuka ja ketä. Ja miksi?
Luther lupasi avionkonsensuksen vahvistamisen pyytämistä katsovan parin saavan osan Jumalan siunauksesta kihlauksessa. Loppuosa tulisi kirkon kautta ja siunaamana.
Näin maistraatin vahvistaman avionkonsensuksen maistraatissa siunaisi uskova maallikko tai kirkkomme pappi.
Vapaaehtoisuudesta syntyvää papin valmiutta siunata ei voi viedä kirkon alttarille.
Näin ennenpitkää tullaan asiaan jolloin kirkko vihkii kaikki kelpoisuutta osoittavat parit tai sitten kirkko luopuu vihkioikeudesta.
Kun nykytilanne jatkuu ollaan tilanteessa jolloin voidaan kyllä vihkiä parkkihallissakin ja jääkiekko·ottelun erätauolla edelleenkin papin mukana ollessa mutta alttariyhteyttä asialla ei samansukupuolisessa katsomisen mallissa ole vaikka lupa vapaaehtoisessa katsomisessa papeille annettaisiin ilman kirkon päätöksiä.
Näin asian ei pitäisi olla liian haasteellinen katsoa ja huomata.
Valitettavaahan on ollut Piispojemme vaitonainen puheenvuorojen käyttö edeltävissä kirkolliskokouksissa asiasta puhuttaessa. Ei asia kovin hengellistä tiennäyttöä kirkolliskokousedustajille ole näyttänyt.
Blogisti hakee saarnanjuurta varsin erikoisista esikuvista. Ne kaksi varpusta jotka kuparilantilla ostettiin , uhrattiin ja syötiin uhrilihana. Välimerenmaissa pikkulinnut ovat aina olleet herkkuruokaa. Eli mitä Jumalan suojelu varpusten kohdalla merkitsi?
Onko kirkon nykytilanne korpivaellusta johon on ajauduttu vihollisen (?) ylivoimaisuuden takia? Ei ole , vielä on vähissä ne jotka kuitenkin on uhrattu kuuliaisuuden puutteen takia. Mutta heitäkin on jo, mutta ei kirkon mainstreemin puolella.
Kolmanneksi : Jeesuksen johtopäätös oli ,että lain ja sääntöjensellainen kirjaimellinen seuraaminen jossa unohdetaan lain henki, voi johtaa epähumaaniseen tilanteeseen.
Jaha ja kuka ketkä ovat ne jotka ensiksi tanssivat tyydyttääkseen ruhtinaat jotta saisivat kostonsa? Mikäö on se pakkoavioliitto uskottoman kanssa joka voisi kirkastaa ja tulkita kirkon tilannetta? Onko kirkko tosiaankin jo niin pitkällä että se ei salli lähimmäisen menettämisen suremista?
Eli, Mitä ihmettä blogisti oikeastaan tahtoo sanoa?
Markku Hirn.
Kiitos kommentista.
Kommentin pääkysymykseksi tulkitsen lopun sanat ”Mitä ihmettä?”
Vastaan: Tarkoitan sitä, mitä kirjoitin. Toin näkyviin niitä (mieli)kuvia, assosiaatioita, joita keskustelun runsaus on herättänyt. Ne voi nähdä reaktiona mustetahroihin, jos se tulkinta tuntuu sopivalta. Tai sarjakuvana, jonka yksi ruutu voi johdattaa ajatuksia seuraavaan, mutta vasta kokonaisuus synnyttää oivalluksen – jos on synnyttääkseen. Ja tulkinta on sittenkin riippuvainen siitä, mitä muuta tulkitsija aiheesta tietää tai ei tiedä.
Varpusista. Jeesus sanoi: ”Yksikään niistä ei putoa maahan, ellei teidän Isänne sitä salli.” En liitä siihen muuta, kuin lupauksen huolenpidosta myös elämän taitekohdissa.
Korpivaelluksesta. Keskustelun aiheesta on ennakoitu kestävän pitkään. Ja sen yhteydessä on puhuttu poteroista. Ja viitattu johdettuun taisteluun. Ja väkeä on ennakoitu poistuvan joukoista. Siitä mielleyhtymä.
Perinnäissäännöistä. Ajattelen samoin. Keskustelun osapuolet vain tulkitsevat eri tavoin sen, mikä on alkuperäistä, mikä päälleliimattua.
Profeetoista. Yksityiset tapaukset ovat vain esimerkkejä siitä, mitä profeetat ovat joutuneet kokemaan julistaessaan Jumalan tahtoa. Puolisot tai puhe heistä esimerkkinä liittyy teemaan vain yleisellä tasolla. Minä en näe enkä arvaa, onko jonkun kanta juuri nyt profeetallisempi kuin jonkun toisen. Ja onko ratkaisevan sanan julkilausujana vastapuoli vai oma puoli vai ulkopuolinen taho.
Tiivistettynä: Elämme taitekohdassa. Jotkut toimivat omalla tavallaan. Ihmissäännöt peittävät Jumalan säännöt. Toinen ääni vahvistuu kun toinen vaikenee.
Jouni. ” Yksityiset tapaukset ovat vain esimerkkejä siitä, mitä profeetat ovat joutuneet kokemaan julistaessaan Jumalan tahtoa. Puolisot tai puhe heistä esimerkkinä liittyy teemaan vain yleisellä tasolla. Minä en näe enkä arvaa, onko jonkun kanta juuri nyt profeetallisempi kuin jonkun toisen”.
Näin meidän kesken todettuna, olen täysin vakuuttunut, että juuri Päivi Räsäsessä on profeetallinen voitelu mitä tähän avioliittokysymykseen tulee. Osittain juuri siksi hänen sanansa myös painaa niin paljon ja sillä on niin paljon vaikutuksia.
Ja taistelun hälvettyä pystyyn jää vain Raamatun ilmoitus, joka tämän asian tiimoilta ole kovin moniselitteinen. Joko Raamattu täytyy jälleen kieltää sopimattomana kirjana tai sitten meidän täytyy mukautua sen ilmoitukseen.
Täytyy myös muistaa, että keskellämme käydään hengellistä taistelua ”erilleen heittäjää” vastaan, joka ei kavahda keinoja, se on kiero ja kavala.
Minusta pahin ongelma kuitenkin on se, että niin monet näkevät Jumalallakin kahdet kasvot. Vaikkapa VT:n vihaiset ja UT:n lempeät kasvot. Juuri tässä kaksikasvoisessa jumalakuvassa on lainalaaisuuden ydin ja syy. Ongelma ei ratkea ”marginalisoimalla” Vanha Testamentti melkein kokonaan, niinkuin kirkossa on nyt tehty. Vasta kun näemme VT:n ja UT:n Jumalan samana rakastavana Isänä on kotiläksy tässä asiassa tehty.
Antti.
Hyvin huomattu. Jumalan kaksien kasvojen samanaikaiseen tunnistamiseen opastaa myös Lutherin Vähä katekismus käskyjen 2-5 ja 7-10 selityksessään: ”Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme…vaan…”
Se, että Jumalaa tulee myös pelätä, on sanottu kirkkaasti myös Uudessa testamentissa, itse asiassa juuri ennen kuin Jeesus muistuttaa Jumalan pitävän huolta varpusista: ”Pelätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.” (Matt. 10:38)
Tuo kaksikasvoisuus on eri asia kuin kirjoittajan tarkoittama. Januksen kasvot katsovat eri suuntiin, mutta eivät ilmaise kahta eri asennoitumista. Teatteria kuvaavat tragedian ja komedian naamiot tulevat mieleen. (Naamiota muuten nimitettiin persoonaksi.) ilmoitus Jumalasta rakastavana Isänä kuuluu Uuteen testamenttiin, Jeesuksen opetukseen. Se antaa toki näkökulman Vanhan testamentinkin lukemiseen, mutta ei sentään muuta siellä olevia jumalakuvia toisenlaisiksi.
Martti. Toteat aivan oikein sen, mitä kaksikasvoisuus tarkoittaa Januksesta puhuttaessa. Mutta sanojen merkitykset voivat (ja saavat) karata alkuperäisen merkityskenttänsä ulkopuolelle.
Ennen syntiinlankeemusta Adam ja Eeva tunsivat Jumalasta vain yhden puolen, rakkauden. Vihan kasvot paljastuivat ihmiselle vasta sillä hetkellä kun ainoan käskyn rikkominen piti rangaista. Mutta siinäkään tilanteessa Jumalan rakkaus ei kadonnut näkymättömiin. Sen paljastaa kristitylle ns. esievankeliumi (1. Moos. 3:15).
Blogisti toteaa, että ”katse on vaikea vangita pysyvästi vain yhteen suuntaan.”
Mielestäni allaolevat periaateet vaikuttavat varsin selviltä ohjeilta, mikäli niitä halutaan ev.lut.kirkossa vain noudattaa. Oikeastaan minun on turha noita selityksiä tuohon laittaa, koska ne tiedetään muutenkin. Tosin siitä näyttää vallitsevan iloinen erimielisyys, miten Jumalan Pyhää sanaa tulkitaan. Mikäli ”sihti Jumalan suhteen on yhdentekevä”, niin lampaatkaan eivät tiedä mitä ajatella. Edelleen, mikäli kirkko tekee virallisen päätöksen jostakin asiasta, niin tottakai se on samalla kannanotto asian puolesta. Konteksti määrää diskurssin rajat.
Kirkkolaki
1 Luku
1 § Tunnustus
Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä.
Kirkkojärjestys
1 Luku
1 §
Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.
Tuo sanamuoto onkin mielenkiintoinen. Vanhasta testamentista on uskon perustaksi valittu vain profeetat, ei siis lakia.
Martti. Erilaiset näkökulmat sanojen merkitykseen kuljettavat keskustelua varsin mielenkiintoisesti eteenpäin.
Itse tulkitsen näin. Profeetallisuus tulee tulkita laajasti. Raamatun itseymmärryksen mukaan myös Mooses luetaan profeetaksi: ”Israelin kansasta ei ole enää koskaan noussut toista sellaista profeettaa kuin Mooses, jonka kanssa Herra puhui kasvoista kasvoihin.” (5. Moos. 34:10)
Olemme saaneet lain Mooseksen kautta, joten lakikin on ymmärrettävissä profeetalliseksi kirjoitukseksi. Sitä suuremmalla syyllä, kun kristittyjen pyhien kirjoitusten syntyhistoria kuvataan Uuden testamentin puolella profeetalliseksi: ”Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet.” (2. Piet. 1:21)
Jeesuskin kutsui kirjoituksia nimellä Laki ja profeetat.