Kirjan takakannesta: ”Tämän kirjan jälkeen mikään yhteisö ei voi vetäytyä vastuustaan tietämättömyyteensä vedoten.”
Totta. Kirja antaa tosi laajan kuvauksen eri hengellisten yhteisöjen ja yhteisöjen yksittäisten johtajien harjoittamasta hengellisestä väkivallasta, fyysisestä, henkisestä, seksuaalisesta.
Minusta kirja on niin monitahoinen ja hyvä, että se kannattaa lukea jo yleissivistyksen ja ennaltaehkäisyn mielessä, että osaisi vastustaa ja toimia oikein hengellistä väkivaltaa kohdattaessa. Ainut varjopuoli kirjassa oli minun kannalta se, että jouduin usein aivotyöskentelemään tosissani, jotta joidenkin lauseiden pointti avautuisi minulle keskeltä. Johtunee kapeasta aivokapasiteetistani 🙂
Kirjassa oli niin paljon asioita, joista tekisi mieleni puhua, mutta aika ja rahkeet ei riitä. On vaikea päättää, minkä sieltä nostaisi ihan ensimmäiseksi pohdinnan alle. Noh, nyt kun olen ihan vastikään ollut kuuntelemassa Aini Linjakumpua, hänen luennoidessaan vl-liikkeen hengellisestä väkivallasta ja siellä tuli esiin vastuukysymys väkivaltailmiöiden tiimoilta, niin ajattelin tarkastella tätä asiaa Villan kirjasta poimastuilla lainauksilla.
”Kristillisissä piireissä liikkuu paljon hyväntahtoisia ihmisiä, jotka suhtautuvat hengellisestä väkivallasta kiinni jääneisiin passiivisesti: veli tekee varmasti parannuksen… Mutta kaikilla ei ole aikomustakaan tehdä parannusta. Armahtavaisuus menettää merkityksensä, mikäli väkivallantekijä jatkaa heikompiensa armotonta kohtelua. Hänen pysäyttämisensä on yhteisön tehtävä. Tarvitaan ihmisiä, jotka auttavat uhria ja pyrkivät vaikuttamaan väkivallan loppumiseen.
Teologi Kimmo Saares on pohtinut ”pahan samarialaisen” ongelmaa: onko hyvän teon välttely pahantekoa? Pahalla samarialaisella tarkoitetaan ihmistä, joka väistää vastuunsa. Hän voisi tehdä hyvän teon, mutta ei tee sitä. Esimerkiksi ei pelasta hukkumisvaarassa olevaa lasta, vaikka voisi sen tehdä. Mikäli myös hyvän teon tekemättä jättäminen on teko, paha samarialainen saattaa olla moraalisesti yhtä tuomittava kuin se ihminen, joka painaa tahallaan lapsen pään veden alle.
Nykyihmiselle koko maailman kurjuus, kuolema ja kärsimys vyöryy päälle mediassa. Saares kysyy, onko meistä tullut tämän kaiken passiivisina seuraajina pahoja samarialaisia, toisten kärsimyksen mykkiä mediatodistajia. Ihmisiä, jotka tietävät liikaa toisten kärsimyksestä ja joilla on mahdollisuuksia auttaa, mutta joilta puuttuu halua helpottaa toisten elämää. Selityksiä pahan samarialaisen välinpitämättömyyteen ja laiskuuteen löytyy toki lisääkin: mukavuudenhalu, kiire, itsekkyys.
— Rikoksentekijää ymmärtävä näkökulma on antanut aihetta tarinaan laupiaan samarialaisen ruotsalaisesta versiosta: Nähtyään kadulla viruvan, henkihieveriin pahoinpidellyn ja kidutetun lähimmäisen, hän totesi päättäväisesti, että tekijä on löydettävä, ja pian. Häntähän pitää auttaa!”
Peilaan nyt tuota tekstiä vanhoillislestadiolaisuuden piirissä tapahtuneisiin väkivaltaisuuksiin, koska siihen on itselläni kosketuspintaa. Kirja itsessään käsittelee vain pieneltä osalta vanhoillislestadiolaisuutta, mutta kirjan antamia hengellisen väkivallan esimerkkejä voi suoraan peilata myös vl-liikkeeseen, niin samanlaisia ne ovat keskenään rakenteellisesti. Samat selitykset ja perustelut väärille toimintamalleille.
Jos puhutaan 70-luvun hoitokokousaallosta, asiaa selitellään yhteiskuntamurroksella, muutamalla harhautuneella hoitomiehellä, yksittäisillä ylilyönneillä ja vastuuta vääryyksien seuraamuksista ei ota ihan kukaan, vaikka suuri osa hoitokokousuhreista on vielä elossa. Heiltä ei pyydetä vääryyksiä anteeksi, eikä heidän pannatuomioitaan pureta. He saavat edelleenkin kokea ihmisarvon osoittamisen puutetta vl-sukulaistensa ja entisten vl-ystäviensä taholta.
Tästä on luontevaa sitten siirtyä yksittäisiin hoitokokouksiin, joita on järjestetty 70-luvun jälkeen vl-liikkeessä. Hoitokokousten jatkuminen ihan tähän päivään asti tarkoittaa sitä, että homma ei olekaan kokonaan selitettävissä yhteiskuntamurroksella ja yksittäisillä ylilyönneillä, vaan että koko hoitokokoukset mahdollistava toimintamalli on yhteisön rakenteissa oleva asia. Esimerkiksi seurakuntaoppi ja nk. Kristuksen kirkkolain ahkera käyttö.
Nyt tullaan kysymykseen hoitokokousten aiheuttamien invalidisoitumisien vastuusta. Kuka on niistä nyt vastuussa? Eikö jokainen, joka havaitsee, näkee ja kuulee invalidisoivia hoitokokouksia tapahtuvan? Tai muuten minä olen tai sinä olet: paha samarialainen. Vastuusta auttaa uhria vetäydytään jos millä selityksillä. Lisäksi saatetaan syyllistää epäkohdan esille nostajaa asiasta.
”Minä olen löytänyt paikkani tässä yhteisössä, minulla on hyvä olla.”
”Kaikella on oma tarkoituksensa, me ei aina ymmärretä Jumalan tarkoitusta. Tämä on kuitenkin Jumalan valtakunta ja täällä saa synnit anteeksi, missään muualla ei saa. En halua lähteä kyseenalaistamaan ja arvostelemaan Jumalan valtakunnan asioita.”
”En ole nähnyt tapahtumaa, en ota kantaa. Eikä asia edes kuulu minulle.”
”Maailmassa riittää paljon pahuutta, niihin verrattuna meidän ongelmat on pienet.”
”Minulla on omissakin asioissani tietämistä ja jaksamista, en halua ottaa mitään kantaa niihin asioihin.”
”En halua edes miettiä tuollaisia asioita, älä sinäkään mieti ja usko vain omat synnit anteeksi.”
”Ei näitä kaikkia asioita voi ymmärtää, eikä kannata liikaa miettiä ja järkeillä, ettei mene samalla oma usko.”
”Jos alkaa liikaa miettiä tuollaisia asioita, voi tulla katkeruus ja mennä usko. Tärkeintä on uskoa omalle kohdalle synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Ei meistä kukaan ole täydellinen ja virheetön.”
”Ei kannata kaivella vanhoja asioita, menneet on menneitä, tärkeintä on pysyä itse uskomassa.”
”Miten jaksat miettiä tuollaisia asioita? minua ei edes kiinnosta millään tavalla ne.”
”Onko sinulla itselläsi jotain taustalla, kun olet alkanut arvostelemaan toisia ja olet noin katkera?”
”Ei ketään turhaan hoideta, aina siihen on jokin syy olemassa.”
”Minä uskon, että se mitä on tapahtunut, on ollut oikein.”
”Sinulla on oma uskonelämä sekaisin, kun olet alkanut näkemään Jumalan valtakunnan halpana rupusakkina. Kun on oikealla tavalla uskomassa, näkee Jumalan lapsilauman kultaisena kynttilänjalkana. Epäuskoisille se näkyy hakomajana yrttitarhassa.”
”Sitä kun ollaan kaksiosaisia, niin hoitajillakin saattaa tulla lihan käsivarsi mukaan hoitotilanteessa, mutta meidän kannattaa olla anteeksiantavaisella mielellä heitä kohtaan, parhaansa hekin vain yrittävät. Ylilyöntejä sattuu, ihmisiä kun ollaan.”
Siis kenelläkään ei ole vastuuta käytänteistä, joiden seuraamuksena on invalidisoitumista? Onpas, minulla ja sinulla. Kaikilla, jotka tiedämme kiusaamista tapahtuvan.
Suurimmalta osin vl-liikkeessä, jossa eletään onnellisesti Herrassa, ei tarvitsekaan mitään vastuuta ottaa, voi vain elää todeksi lähimmäisenrakkautta, joka on ehkä kuitenkin eniten leimaava piirre vanhoillislestadiolaisuutta. Hyvät asiat ja onnellisuus, pahat asiat ja onnettomuus, eivät ole toisensa poissulkevia asioita. Kaikki asiat tulee ottaa ja käsitellä sellaisina kuin ne esiintyvät ja ovat: hyvä hyvänä, paha pahana, ilo ilona, suru suruna, nauraa kun naurattaa, itkeä kun itkettää, puhua kun puhututtaa.
Toivon, että vanhoillislestadiolaisuudessa koittaa vielä aika, jolloin kukaan ei sano minua rohkeaksi sen takia, että uskallan puhua näistä asioista omana itsenäni, kasvoillani ja nimelläni. Vielä tänään kuulen liian usein ihmisten sanovan minulle niin. Se on paha juttu ja merkitsee sitä, että liikkeen sisällä ihmiset pelkäävät. Mitä he pelkäävät? Sen tiedämme kertomattakin me kaikki vl-taustaiset ihmiset. He pelkäävät toisia uskovaisia ja heidän sanomisiaan sekä taivaspaikan menettämistä heidän silmissään. Lainaus Villan kirjasta tähän aiheeseen:
”Porkkana on yleensä keppiäkin parempi sitouttamiskeino. Raamatullisella retoriikalla esiintyvä Jumalan välimies voi luvata toiselle taatun taivasosan ja palkan vaivoistaan jo maan päällä. Juuri tämän moni haluaa pohjimmiltaan kuulla: että omaa itseä itsevarmempi henkilö vakuuttaa hänen olevan oikealla tiellä.”
Usein kuulee sanottavan jonkun vl-uskovaisen ihmisen kuollessa: ”Hänestä jäi kallis todistus seurakunnalle, että hänen sielunsa kelpasi Jumalalle”. Jotta sellaisen todistuksen voi jälkeensä jättää, täytyy täyttää uskovaisuuden tunnusmerkit, eikä niihin kuulu Jumalan valtakunnan = SRK:n ja paikallisten rauhanyhdistysten johtokuntien toimien arvosteleminen eikä liikkeen opetuksen kyseenalaistaminen. Siksi ei uskalleta avoimesti puhua mieltä askarruttavista asioista. Surullista.
(vanhoillis)lestadiolaisuudessa ”pyykinpesu” on yleensä johtanut hajaantumiseen tai yksilön kohdalla liikkeestä eroamiseen/erottamiseen.
Helluntaiherätyksessä kriittisyys sai jossain vaiheessa jopa lieviä masokistisia itsensäruoskimispiirteitä, mutta kaiken kaikkiaan kritiikki on ollut liikettä avartavaa ja sille hyväksi.
Käsitykseni mukaan laestadiolaisuus on suurin piirtein samassa pisteessä kuin helluntaiherätys 50 vuotta sitten. 1960-luvun helluntailaisuudessa ja laestadiolaisuudessa oli varmasti paljon samaa: kaksi tiukkaa liikettä, jossa selkeästi oli määritelty hyväksytyn toiminnan rajat, joiden yli ei ollut hyvä potkia.
Helluntaiherätyksellä on kuitenkin ollut se onni, että sillä on oikeastaan aina ollut paljon laajakatseisia, henkisesti itsenäisiä ja erinomaisia johtajia, jotka ovat johtaneet helluntailaisuuden pääuoman, varsinkin Etelä-Suomessa, avarille vesille. Niinpä helluntaiherätys on ollut jo vuosikymmeniä, ainakin suurimmalta osaltaan, hyvin avara liike, jossa jäsenillä on tilaa myös epäonnistua ja kokea erilaisia kasvukipuja, tai niin kuin eräs tuntemani helluntaijohtaja sanoi: ”seurakunnassa pitää olla tilaa vähän kiukutellakin.”
Kiitos suopeasta kirja-arviostasi, Vuokko! Omasta puolestani kiitän kiinnostavasta ja informatiivisesta blogistasi, jota olen seurannut useita vuosia ymmärtääkseni lestadiolaisten kokemia ongelmia ja liikkeestä irtautumiseen liittyviä vaikeuksia. Jokainen hengellinen yhteisö tarvitsee kaltaisiasi, sisäpuolelta asioita tarkastelevia ja ymmärtäviä keskustelijoita, jotka nostavat reippaasti kissat pöydälle. Me ulkopuoliset emme ymmärrä parhaalla tahdollammekaan esimerkiksi lestadiolaisuudesta läheskään kaikkia vivahteita, hyvässä ja pahassa. Siksi autenttinen ja suora puheesi on hyödyllistä kuultavaa liikkeen virallisen linjan vastapainoksi. Kirjani toiseksi laajin yksittäistä uskonyhteisöä käsittelevä osio pohtii lestadiolaisten pyrkimyksiä tervehdyttää toimintakulttuuriaan. Uskon, Vuokko, että esittämäsi raikas julkinen fundeeraus ja avoin kritiikki tervehdyttävät osaltaan herätysliikettä ja sen keskustelukulttuuria, vaikka itse jouduitkin lähtemään ulos liikkeestä. Kirjoittamisen iloa edelleen!
Valma Luukka kirjoitti:
Näinköhän? Sanoisinpa ettei suurinta osaa ihmisistä ”liikkeessä” kiinnosta pätkääkään tämänkaltaiset nettisivut. On merkillistä, miten täällä saarnataan siitä, miten ”vl- yhteisö” muka olisi koko ajan jossakin sotatilassa, ja joutuisi täyteen natsihulluuteen, ellei olisi olemassa näitä ”nettisivuja oikeuden puolesta”, kuten kotimaa 24. Kuitenkin samanaikaisesti taas näen itse onnellisia ihmisiä, jotka elävät suurta rauhan aikaa, monilla eri paikkakunnilla. Kontrasti minun ja Valman (ja monen muunkin täällä kirjoittelevan) todistuksen välillä on melkoinen. Jos joskus jossain olisin nähnytkin jotakin hoitokokoukseen viittaavaa, olisin ollut etulinjassa taistelemassa sitä vastaan. Väitteet psykopaattisista valtahulluista vanhoista miehistä hallitsemassa paria sataa tuhatta ihmistä kuullostavat surrealistisilta.
Mikä sitten on väkivaltaa ja mikä ei, on oma mielenkiintoinen juttunsa.
Nämä korvakoru-ripisväri-hiusmuoti-jutut ovat aika bagatelleja asioita. Niiden luota pakenemisessahan ei varsinaisesti ole kysymys väkivalltaan kyllästymisestä, vaan pikemminkin kaipuusta avarampaan Siioniin.
Joku voi kutsua sitä maailmaan menoksikin.
Ihan toista luokkaa on tuntea itsensä persona non grataksi ja hylätyksi. Se on mitä suurinta yksinäisyyttä, vaikka ympärillä kiehaisi miljoona ihmistä sanomassa jotakin mitäänsanomatonta.
Toinen juttu on havaita, ettei opetus olekaan linjassa Raamatun kanssa, samalla kuin havaitsee, ettei kukaan ole halukas ottamaan tätä opillista poikkeamaan vakavaan analyysiin.
Siloin on kysymys omasta pelastuksesta ja haluttomuudesta elää jatkuvassa valheessa – ja silloin on pakko lähteä. Valhetta ei voi kestää sellainen, joka on totuuden löytänyt. Ei se entinen silti muuksi muutu.
Minä uskon muutokseen, jos se lähtee liikkeelle yhteisön sisällä avoimesti.
Mielestäni sellainen tilanne edellyttää hyviä henkilösuhteita niihinkin, joiden kanssa ollaan eri mieltä.
Nyt kun kritisoijan ympärille kerääntyvät liikkeessä mukana olevien sijassta lähinnä kreetit ja pleetit, en tällaista muutokselle altista tilannetta näe.
Kiva kun ”sormeuduit” tänne kommentoimaan Janne, kiitos myönteisestä palautteestasi.
Jos Aini Linjakummun ja sinun kirjat olisivat ilmestyneet jo kymmenen vuotta sitten, irtaantumisprosessini vl-liikkeestä olisi käynyt paljon kivuttomammin, mutta hyvä näinkin. Seuraavaksi lukemislistalla ovat Aila Ruohon (Päästä meidät pelosta) sekä Meri-Anna Hintsalan ja Mauri Kinnusen (Tuoreet oksat viinipuussa) opukset. Niistä sitten omat mietteeni tänne.
Juhanalta:
”Näinköhän? Sanoisinpa ettei suurinta osaa ihmisistä ”liikkeessä” kiinnosta pätkääkään tämänkaltaiset nettisivut.”
Olet oikeassa; ei kiinnostakkaan. Mutta liikkeen johtoa kiinnostaa ja he tietävät tasan tarkkaan sen, että täytyy olla varovainen toimissa sen takia, koska jutut tulevat niin helposti nettiin.
”On merkillistä, miten täällä saarnataan siitä, miten ”vl- yhteisö” muka olisi koko ajan jossakin sotatilassa, ja joutuisi täyteen natsihulluuteen, ellei olisi olemassa näitä ”nettisivuja oikeuden puolesta”, kuten kotimaa 24.”
Mulle tuo natsihulluuteen ajatutuminen ei ole ollenkaan vieras käsite ja johtuu kokemuksistani. Ihan yks kaks yllättäen puun takaa voi tulla eteen tilanne, että jotakuta ihmistä aletaan ryöpyttämään oikein urakalla seurakunnan edessä. Tämän takiahan minäkin täällä huuliani heiluttelen. Yhtäkkiä 90- ja 2000-luvulla ystäviäni joutui ihan höpöpasioista möykytettäväksi ja mainitsemasi onnellinen lintukoto oli tipotiessään. Tosin asia ei ollut minulle uutta ja outoa, kun olin jo lapsuudessa/nuoruudessa kokenut hoitokokoukset.
”Kuitenkin samanaikaisesti taas näen itse onnellisia ihmisiä, jotka elävät suurta rauhan aikaa, monilla eri paikkakunnilla. Kontrasti minun ja Valman HUOM: VUOKON! (ja monen muunkin täällä kirjoittelevan) todistuksen välillä on melkoinen.”
Uskon kertomaasi. Jo tuossa kirjoituksessani mainitsin tästä onnellisesta elosta vl-liikkeessä, jota suuri osa vl-väkeä nautitsee. Ongelmat tulevatkin esiin ja kärjistyvät tietyissä tilanteissa, niin kauan kuin porukka on näennäisen kuuliaisia, he saavat olla rauhassa hoippareilta. Ja kuten jo aiemmin mainitsin, nykyään niitä varotaan järjestämästä tämän netin takia, usko tai älä. Voimme olla asiasta eri mieltäkin ja minäkin voin olla väärässä, mutta se on tämänhetkinen mielipiteeni, siitä ei tarvitse suuttua.
”Jos joskus jossain olisin nähnytkin jotakin hoitokokoukseen viittaavaa, olisin ollut etulinjassa taistelemassa sitä vastaan. Väitteet psykopaattisista valtahulluista vanhoista miehistä hallitsemassa paria sataa tuhatta ihmistä kuullostavat surrealistisilta.”
Toivottavasti et joudu koskaan näkemään tuota sinusta utopistiselta kuulostavaa visiota. Mulle se on totta lapsuudesta ja nuoruudesta.
Onpa ollut hyvä ja asiallinen keskustelu!
Hengellistä väkivaltaa ja vl-liikettä sivuavia kirjoja on tosiaan viime aikoina ilmestynyt tiuhaan tahtiin. Tässä muutamia:
– Iloisen talon kellareissa [Kristiina Kouros (toim.), 2011]
– Maijan tarina [Johanna Hurtig – Mari Leppänen, 2012]
– Haavoittunut yhteisö [Aini Linjakumpu, 2012]
– Päästä meidät pelosta [Aila Ruoho, 2013]
– Hengellinen väkivalta [Janne Villa, 2013]
– Tuoreet oksat viinipuussa [Meri-Anna Hintsala – Mauri Kinnunen, 2013]
Ja lisää on tulossa.
Topi Linjama on kokoamassa kirjaa, jossa entiset vl-ihmiset kertovat kokemuksistaan. Myös Johannes Alaranta on ilmoittanut, että hänen ”Erään prosessin kuvaus” -kirjansa ilmestyy tämän vuoden lokakuussa. Alarannan blogihiljaisuuden selittänee väitöskirjan viimeistely. Se käsittelee papin vaitiolovelvollisuutta (ja varmaan sivuaa myös maallikkoja).
Huom! Ajankohtaista!
Vartija-lehti julkaisee uuden ilmaisen e-kirjansa ”Lestadiolaisuus tienhaarassa”. Julkistamistilaisuus on tänään tiistaina 28.5. klo 18 Kaisa-talon 7. kerroksen auditoriossa (Kaisaniemenkatu 5, Helsinki).
Kirjoittajat ovat Kotimaa24-lukijoille varsin tuttuja:
Timo Aho, Juho Kalliokoski, Mauri Kinnunen, Topi Linjama, Joona Korteniemi, Hanna-Leena Nissilä, Kati Pirttimaa, Mikko Huhtala, Vuokko Ilola ja Valma Luukka.
Kannattaa siis tulla julkistamispaikalle!
Vartijan nettisivuilla kerrotaan lisäksi:
Kutsumme teidät juhlimaan kanssamme näiden puheenvuorojen ilmestymistä kaikille kiinnostuneille ilmaisena e-kirjana. E-kirja julkaistaan Vartijan verkkosivustolla samaan aikaan. Löydät sen klo 18 jälkeen osoitteesta http://www.vartija-lehti.fi/e-kirja/.
Vuokko, kirjoitin vahingossa jotenkin nimesi väärin. Kuka edes on Valma Luukka? Olen varmaan joskus nähnyt sellaisen nimen täällä jossain, ja sekoitin nyt. Mutta asiaan:
Mitään ”liikkeen johtoa” ei ole olemassakaan:D Tämä on ikuinen juupas-eipäs väittelyn aihe näillä foorumeilla,eikä tästä tule ikinä varmaan yksimielisyyttä. Tuossa aikaisemmin Jari Raappana sanoi jonkun ”helluntaijohtajan” sanoneen, että ”seurakunnassa pitää olla tilaa kiukutellakin”. Tämä ei olisi mahdollista ”vl-seurakunnassa” (tai ei ainakaan pitäisi olla). Miksi ei? Koska mitään johtajia ei ole olemassakaan. Minä en ole koskaan luvannut kuuliaisuutta yhtään kenellekään ihmiselle, enkä ikinä tekisikään sitä.
On varmasti totta, että oletkin kokenut hoitokokouksia lapsuudessasi- eihän ne kokoukset ole mikään salaisuus. Mutta ne kokoukset olivatkin täyttä vääryyttä. Valitettavasti kaikki ihmisjoukot ovat alttiita tavallisille sosiaalipsykologisille ilmiöille. Mutta missä ja milloin nämä hoitokokoukset joita sanot tapahtuneen sen jälkeen näihin päiviin asti ovat tapahtuneet? Minä en ole ikinä nähnyt tai kuullut yhdestäkään.
Niin tai näin, itse haluaisin minua neuvottavan, jos tekisin väärin: sehän olisi totuudellisuuden ja suoraselkäisyyden merkki. Arvostaisin esimerkiksi muslimia, joka varoittaisi minua sianlihan syönnistä.
Mua ei toki haittaa, jos mut sekotetaan Valmaan, mutta Valmaa saattaa haitata, jos hänet sekotetaan muhun
Juhana, tykkään kirjoitustyylistäsi, koska se on niin suora. Mun ei tarvihe arvailla mitä tarkoitat ja tahdot sanoa milloinkin. Helppo keskustella. Hyvä!
Vaikka et Juhana miellä mitään liikkeen johdon olemassaoloa, niin se tiukan paikan tullen kyllä löytyy. Usko huvikses. Olen niin paljon ollu vl-kuvioissa mukana, että tiedän heti tältä istumalta luetella auktoriteetteja, nimiä, joiden puoleen käännytään erinäisten asioitten ja kysymysten kanssa. En lähde nyt kuitenkaan luettelemaan niitä.
Jos lukisit Juhana sellaista kirjallisuutta, joissa käsitellään yhteisöjen johtamistapoja, valtaa, auktoriteetteja jne., niin helposti käsittäisit, millä tavalla esim. vl-liikettä johdetaan. Auktoriteetit ovat paljolti piilossa ja kun on liikkeen sisällä, niiden olemassaoloa on vaikea havaita.
”Mutta missä ja milloin nämä hoitokokoukset joita sanot tapahtuneen sen jälkeen näihin päiviin asti ovat tapahtuneet?”
Näitä on tapahtunut ympäri Suomea. On ihme, jos et ole yhteenkään törmännyt. Se on myös hyvä asia. Jotkut hoitokokoukset on järjestetty seurakunnan tietämättä, koska on saavutettu mieleinen lopputulos jo ennen seurakunnan apuun turvautumista.
Musiikki ja konsertit on ollu yks hoippareille altistava asia. Tiedän yhdenkin muusikon, jonka konsertointi on aiheuttanut useita häneen kohdistuvia hoippareita. Hänen kimpussaan ollaan oltu ihan jatkuvasti.
Eräs mies otti ja meni naimisiin ei-vl-ihmisen kanssa ja hänen asiansa eteni ihan seurakunnan eteen ja loppuviimeksi hänet lemppastiin liikkeestä ulos, kun ei ymmärtänyt tehneensä väärin avioituessaan ei-veeällän kaa. Tällekkään ei löydy mitään perustelua Raamatusta.
Joo, ei se ole paha, jos ASIASTA neuvotaan, mutta kun nämä vl-liikkeen neuvot perustuvat pääsääntöisesti ihmisoppiin, niin sehän on ihan suorastaan huutava vääryys niillä mitätöidä kenenkään autuutta. Ei sinunkaan kannata semmoiseen suostua. Se johtaa Lutherinkin mukaan luulohurskauteen.
Mitä tuosta, jos joku neuvoo olemaan syömättä sianlihaa, mutta jos hän ehdollistaa autuutesi sianlihan syömisen takia, sitä EI kannata uskoa, ei ihmeessä!