Jälkiviisas vai nyt viisas?
Ukrainan sota on kestänyt yli 7 viikkoa.
Kiistatonta, että Venäjä on hyökkääjä. Maailma on hämmästellyt puolustajan voimaa ja kykyjä. Sodan pitkittyessä sen eskaloituminen (kiihtyvä laajeneminen) on valitettavan mahdollista.
Miten pitäisi suhtautua?
Kristitty on tietenkin rauhan asialla.
Rukoilemme rauhaa ja mietimme keinoja, miten toimia rauhan - ja ehkä täsmällisemmin: oikeudenmukaisen rauhan - hyväksi.
Yhtä lailla on selvää, että pakolaisia tulee auttaa, samoin Ukrainaa, missä elämän olosuhteet ovat paikoin hyvin vaikeat lähes kaiken tuhouduttua tau miehittäjän vallan alla.
Vääryys ja paha ovat tuomittavia, mutta kuka sen tekee ja miten? Kansainväliset yhteisöt ovat olleet ihmeen hampaattomia, kun hyökkääjänä on ollut suurvalta ja YK:n turvallisuusneuvoston veto-oikeutettu pysyvä jäsen.
Yksityiset ihmiset sortuvat helposti ylilyönteihin ja yksipuolisuuksiin. Niitä pitäisi varoa.
Toisaalta mielessä jylisee Heramme sana aivan toisesta yhteydestä: - Jos nämä olisivat vaiti, kivet huutaisivat.
Onko mahdollista olla vaiti, kun miljoonat kärsivät?
Vuoden päästä on paljon viisaita kertomassa, mitä olisi pitänyt tehdä. Kuohujen keskellä tietäminen on vaikeampaa.
Osaan rukoilla, että Jumala avaisi silmiä ja johtaisi asiat. Olen avannut kukkaroani sen mukaan, mitä sydän ja omatunto sanovat.
Mutta... Riittääkö se? Riittääkö esim. lähimmäisenrakkautta venäläisille? Kuinka voidaan luoda uudelleen suhteita ja luottamusta?
Jyrkimpien mukaan ei voida. Haluan kuitenkin uskoa ja toivoa.
5 kommenttia
Se, joka tekee toisesta pahan, on pahantekijä.
Meidän ei olisi pitänyt tehdä Venäjästä paha. Jos Venäjä nyt tekee sitä, mitä me olemme aina uskoneetkin sen tekevän, niin miksi ei tekisi, kun kuitenkin sanotaan,
Jos me nyt haluaisimme löytää venäläisestä lähimmäisen, jota rakastaa, on ensin voitettava itsensä, on surmattava itsessä se pahan tekijä, joka haluaa nostaa meitä haukkumalla ja syyttämällä muita. Perinne on hyvin kristillinen, jossa juutalaisia haukkumalla on korotettu omaa uskomista ja sen ylivaltaa.
Lähimmäisen löytäminen venäläisestä on todennäköisesti liian paljon vaadittu, koska viha on liikkeelle paneva voima, se on tuli, joka syttyy, leimuaa ja leviää, tarttuu ja takertuu, polttaa sukupolvet tuhkaksi. Eikä kukaan sen jälkeenkään opi mitään, vaan jatkaa samaan malliin.
”Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle, ja kuinka minä toivoisinkaan, että se olis’ jo syttynyt.” sanoo Jeesus, ja sen jälkeen eripuraa onkin riittänyt, milloin kenenkin kanssa ja kuten näemme, miekka on kääntynyt myös itseään vastaan Kristuksen ruumiissa, ja he juopuvat omasta verestä niinkuin rypäleviinistä.
Vihan aikakausi loppuu sekin aikanaan, toivottavasti. Mutta paljon on ensin pakko rakenteiden romuttua, rehellisyyden lisääntyä, ja luotettavuuden palautua ihmisten toimien keskiöön.
Antero Syrjänen, minun on vaikea ymmärtää tapaasi tulkita kirjoitustani.
Kirjoittaja
Marja-Sisko Aalto
Pappi, rovasti, kirjailija, entinen kirkkoherra Imatralla ja sitten tuomiokapitulin notaari Kuopiossa, nyt eläkemuorina. Ihmisen ja uskon puolesta. Sattuneesta syystä sydämellä monet asiat, vaikkapa eri tavoin siipeensä saaneet ihmiset. Vapauteen Kristus vapautti meidät!
Hyviä kysymyksiä ja hyvää pohdintaa!
Ilmoita asiaton kommentti