Itsenäisyyden aate

Itsenäisyyden päivänä muistetaan kaikella kunnioituksella sotien veteraaneja, itsenäisyyden käytännön puolesta taistelleita. Se on oikein.

Kuitenkin nuoremmille sukupolville sodan tuntuma on etäisempi. Itse vielä kasvoin sotien tustasta ja pula-ajasta äidinmaitoni imien. Ymmärrän kuitenkin tilanteen niin, että vähitellen, kun veteraaneja ei enää ole elossa, nuoremmat joutuvat hahmottamaan, tahtovatkin kenties pasifisteina hahmottaa toisin kuin vielä nyt juhlapuheissa tapahtuu.

Perustavammaksi nousee itsenäisyyden käsitys yleisemmin. Mitä on olla itsenäinen valtio Suomi? Tässä ja nyt. Aikoinaan ylioppilaskirjoituksissani oli reaalin historian jokerikysymyksenä "Itsenäisyysaate Suomen historiassa". Hyvä kysymys. Sitä olisi kysyttävä nykyäänkin enemmän.

Aatteita on monia politisoituneessa Suomessa. Itsenäisyyden aatteellinen kysymys haastaa erityiseen valppauteen juuri nyt maahanmuuton valtaamassa Suomessa. Myös periaatteellisessa, laillisessa mielessä. Näen niin, että presidentti Sauli Niinistön eilinen puhe TV:ssä kosketti juuri tätä. Jos maahanmuuttajat eivät käsitä aatteellista ja laillista itsenäisyyttämme, he eivät mahdu Suomeen. Mutta toki syntyperäisillä suomalaisilla on tätäkin tärkeämpänä omantunnon kysymyksenä, miten he käsittävät suomalaisuutensa, itsenäisyyden valtiona, sen taustan historiassa.

Mistä alkaa Suomen historia, on tutkijoille avoin kysymys. Jokaisen on henkilökohtaisesti otettava kantansa. On varmaa, ettei nykyajan Suomen identiteetti alkanut viime maiaailmansotien juoksuhaudoista. Suomi alkoi aikoinaan ruotsivallan aikaisesta kansallisromantiikasta, sitä ennen kielellisestä identiteetistä (Agricolan suomenkielinen Raamattu ja ABC-kirja, sitä ennen antiikinkin tuntemasta oudosta pohjoisesta elinalueesta. Sitä ennen kirjoittamattomasta historiasta, ties mistä, josta jotain tiedetäänkin.

Suomalaisuus ei ole vain kunnioitusta itsenäisyyden puolesta taistelleille. Se on haaste nykyajan poliitikoille ja kansalaisille itsenäisyysaatteen ja kansalaisuuskysymyksen yhteensovittamisessa maahanmuuttoajan paineissa. Se on haaste käytännön yhteensovittelulle tutun kotoisen elämän ja kotouttamisen suhteen. Ei sotien vaan rauhan nimessä.

7 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Päivi Huuhtanen-Somero :””Mistä alkaa Suomen historia, on tutkijoille avoin kysymys.”

    Suomen valtion historia alkaa siitä, kun Suomen valtio itsenäistyi. Suomalaisten kotiseuduilla kyllä asui suomalaisia huolimatta siitä, mihin keskenään sotivat Venäjän keisarikunta ja Ruotsin kuningaskunta esim. vuosina 1337-39, 1348-51, 1395-97, 1411, 1444, 1464, 1473-97,1555-57, 1587-97,1610-17,1656-57, 1710-21,1741-43 rajalinjansa vetivät ja lainsäädäntönsä ulottivat. Esim. Uudenkaupungin rauhassa 1721 luotiin lahjoitusmaajärjestelmä, jossa Venäjän keisarikunnan keisarille palveluksia tehneelle yläluokalle lahjoitettiin talonpoikien maaomaisuutta, jolloin he menettivät omistusoikeutensa ja Katariina II:n ajoista asti lahjoituskirjoihin lisättiin maininta myös talonpoikien ”sielujen” lahjoittamisesta, jolloin he vajosivat lähinnä venäläisen maaorjan asemaan.

    Suomen valtiolle vahvistettiin ensimmäiset omat perustuslait 17.7.1919 ja ensimmäinen virallinen itäraja Suomen ja Venäjän solmimassa Tarton rauhansopimuksessa 14.10.1920. Kansainväliseen oikeuteen ja Suomen valtiosopimuksiin perehtynyt ei-suomalainen asianajaja sanoi, että Tarton rauhansopimus on Suomen ainoa kansainvälisen oikeuden mukainen sopimus, koska se ei loukannut Suomen kansalaisten oikeuksia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    Tuula! OK. Historiaa voidaan lukea näinkin. Kuuntelin juuri Suomen historian asiantuntijaa, joka esitti, että Suomen historian alku oidaan ajoittaa monin eri perustein Mutta tämä kysymyshän ei ollut kirjoitukseni pointti!!! Kysyin, miten antaa kuva nykypolville identiteetistämme vetoamatta viimeisiin sotiin ja veteraaneihin. Uusi polvi ei muista niitä – eikä toivoakseni itse joudu sotaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Päivi Huuhtanen-Somero :”Kysyin, miten antaa kuva nykypolville identiteetistämme vetoamatta viimeisiin sotiin ja veteraaneihin.”

      Kuka vetoaa mihinkin. Omasta mielestäni Suomen valtiollinen itsenäistyminen on itsenäisyypäivän kiinnekohta ja sotiemme veteraanit puolustivat henkensä kaupalla itsenäisyyttämme ja myös oikeuttamme uskoa Jumalaan montakymmentä kertaa Suomea suurempaa hyökkäävää suurvaltaa vastaan, jonka diktaattori oli sanonut armeijansa komentajille 17.4.40, että Suomen “puolustus on erittäin passiivista ja se palvoi linnoitusalueensa puolustuslinjaa kuin muhamettilaiset Allahiaan. Suomalaiset eivät kyenneet puolustautumaan nykyaikaisella tavalla, vaan kykkivät piilossa kivien takana. Hyökkääjinä suomalaiset eivät ole tinasotilaita parempia.”

      Suomalaisia ei oltu koulutettu hyökkääjiksi vaan puolustajiksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    Tuula hyvä! Tulee aika ja on jo, jolloin suomalaisnuoriso e ymmärrä itsenäisyyden historiasta höykäsen pöläystä! Onko sinulla heille kansallisen identiteetin resepti?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Päivi Huuhtanen-Somero :”Onko sinulla heille kansallisen identiteetin resepti?”

    Valitettavasti ei. Oman identiteettini samoin kuin oman uskoni perusta on subjektiivinen ”maattoman” arvomaailma, jota filosofi Erik Ahlman on luonnehtinut väitöskirjassaan Arvojen ja välineitten maailma näin ”Se maailma, minkä me kaikki näemme ympärillämme, minkä aistimillamme havaitsemme, missä käytännöllisesti toimimme, on välineitten maailma…Mutta ihmiset ja heidän kanssaan elolliset olennot elävät myös arvojen maailmassa, joka on näkymätön eikä aistimien, ei liioin järjen ulottuvilla.”

    Olen kiitollinen siitä, kun yksi lapsistamme kirjoitti ensimmäisen ja ainoan äitinsä suvun entiselle kotiseudulle suuntautuneen matkan jälkeen ”Emme me ”maattomat” unohda juuriamme, koska ne juuret ovat kiinni teissä, ukit ja mummit, isät ja äidit.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Päivi Huuhtanen-Somero
    Päivi Huuhtanen-Somero

    Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.