Israel terrorisoi muslimimaita

Manu Ryösö kirjoitti:

Miksi Israelin kohtuullinen ja reilu kohtelu näyttää usein edellyttävän teologista motivaatiota Raamatusta käsin?

Minä olen ajatellut juuri toisinpäin. Monesti, vasta kun Israelin yltä pyyhitään pois hengellinen sälä ja sälpä, Israelia voitaisiin kohdella jonain muuna kuin yli-inhimillisenä. Eikä tämäkään taida riittää. Juutalaisten kauhea historia Euroopassa painaa niin kauheasti, että luulen, että ainoa tapa yhtään selvitä asian kanssa, on vaatia siltä jotakin, mikä ei ole tästä maailmasta. Juutalaisia voidaan sietää holokaustin uhreina ainostaan, jos he osoittavat olevansa heikkoja ja nöyriä, sillä hyvä uhri on lyöty uhri. Mutta jos israelilainen tekee yhdenkin virheen, häntä on rangaistava siitä muita kahta kauheammalla moraalituomiolla. Tämän lisäksi voi olla niin, että joitakuita harmittaa ja ärsyttää niin kauheasti kristilliset hard core -sionistit, että anti-Israel-asenne on ainoastaan tapa reagoida tähän hengelliseen hörhöilyyn ja tehdä pesäero siihen. Että jos oma äiti on ollut kauhea uskovainen Israel-friikki, niin sen kotoa saadun rokotteen takia Israelia ei voi arvioida niin kuin vaikka Intiaa, Kiinaa, Islantia tai Espanjaa. Siihen tulee erillinen case for Israel -bonus.

Toisessa vaakakupissa on näet synkkä kirkkohistoriamme.

Sanon silti uudelleen, että Raamattua ei pitäisi tulkita sen vaikutushistoriasta käsin. Menneiden vuosisatojen vääryyksiä ei hyvitetä tekemällä väärää teologiaa. Ei ole Paavalin vika, jos hänen kirjoituksiaan on käytetty väärin.

terv. herkkähipiäinen teologi, jonka järki on sumentunut.

Juhani Huttunen, tarkoititko todella tätä:
”Monesti, vasta kun Israelin yltä pyyhitään pois hengellinen sälä ja sälpä, Israelia voitaisiin kohdella……niin kuin vaikka Intiaa, Kiinaa, Islantia tai Espanjaa”?
Jos tarkoitit, sanon aamenta; liittyen siihen mistä keskusteltiin tuolla toisaalla.

Molempiin suuntiin, Jussi. Toisaalta kun Israelin valtio nostetaan ”Jumalan silmäteräksi”, se nostetaan kaiken kritiikin yläpuolelle. Toisaalta juuri tästä mainitusta erityisasemasta johtuen Israeliin kohdistetaan epäinhimillisen kova moraalinen paine. Harvaa maata maailmassa syynätään yhtä tarkkaan ja raportoidaan heti, jos se yhtään kertaa hairahtuu johonkin virheeseen.

Mutta tässä on kiinnostava piirre. Olen kuullut liberaalien pappien pitävän puhteita, joissa he Vanhan testamentin profeettoja tunteikkaasti siteeraten tuomitsevat Israelin valtion. Samalla juuri liberaalit kritisoivat sitä, että uskonto ja politiikka sekoitetaan, vaikka juuri he itse tekevät niin.

Sitten nämä fundamentalistit (käytän tätä sanaa tässä oppiterminä 1820-luvulla muotoutuneesta kristinuskon muodosta): He kyllä pitävät Israelin valtiota suunnilleen samana entiteettinä kuin Daavidin valtakuntaa, mutta jos kuuntelemme tarkkaan fundamentalisteja, he itse asiassa argumentoivat yksinomaan poliittisesti. ITse asiassa fundamentalistit eivät koskaan hengellistä Israelia, koska heille Israel ei koskaan merkitse ”kirkkoa”. Ei ole mitään ”uutta Israelia”, joka koostuisi Kristukseen uskovista.

Mun on pakko myöntää, että tässä kohtaa arvostan fundamentalisteja, vaikka en jaa heidän uskonkäsitystään, ja olen kirjoittanut fundamentalismista isminä törkein sanakääntein.

Ja täsmennän sitä, että jokainen saa sisimmässään liittää Jumalan valittuun kansaan aivan kaiken sen lupausten aarteiston, minkä Vt vain voi sisältää, mutta sen avulla ei ole sopivaa kohdella juutalaisia silmätikkuna niin kuin Jeesusta tyyliin ”jos kerran olet… niin näytä nyt…”.

Israelissa muslimeilla ja kristityillä on paremmat oltavat kuin naapurimaissa.

Lähi-idässä ei taida olla oikein missään maassa kristityillä hyvät oltavat. Muuttavat pois, jos suinkin pääsevät. Ja puhuttaessa paremmista oloista kannattaa lukea tämä Jouni Turtiaisen kirjoitus. https://www.kotimaa.fi/blogit/israelin-valtio-75-vuotta-uskonnollista-suvaitsevaisuutta-pyhaessae-maassa

Kiitos Juhani seikkaperäsestä selvityksestä! Kaikesta en voi olla samaa mieltä, mutta puoli aamenta mielelläni jätän. Eniten minua häiritsee se seikka, että ainakin Suomessa, ehkä muuallakin, kristittyjen keskuudessa tuntuu olevan vallalla hyvin vahvana jonkinlainen Israel-uskovaisuus, joka ei edes halua nähdä Israelia ja sen politiikkaa samanlaisena kuin muut valtiot ja niiden politiikka nähdään. Se näkyy tässäkin keskusteluketjussa. Luulen tämän johtuvan fundamentalistisesta Raamatun tulkinnasta ja sen vahvasta VT-painotuksesta. VT:iin vahvasti nojaavat kristityt elävät ikäänkuin eräänlaisessa VT:sta johdetussa Israel-illuusiossa. Tässä Israel-iluusiossa ei mielestäni itse juutalaisuus ole niinkään korostetusti esillä kuin Israelin valtio pyhänä maana ja Jeesuksen toisen tulemisen kohdemaana. Israelin poliitikot käyttävät tätä häikälemättä ja taitavasti hyväkseen.

Israel joutui heti itsenäistymisensä jälkeen viiden valtion hyökkäyksen kohteeksi. Sitä vastaan oli myös 1967 viritetty usean rintaman sota, josta se selvisi ainoastaan ennakoivalla vihollisen lennostojen pommittamisella. 1973 se yllätettiin täysin, mikä romutti siihen mennessä virinneen vasemmiston maata rauhaa vastaan -ohjelman. Sen jälkeen tilanne muuttui sikäli, että nyt 40 vuoteen Israel ei ole joutunut valtiollisen hyökkäyksen kohteeksi, vaan sitä vastoin poliittisen islamin innoittama terrorismi on ollut riesana. Lähi-idän historia kerrotaan länsimaissa jatkuvasti sellaisessa muodossa, että siinä 1948 pakolaisongelma nähdään yksinomaan Israelin vikana, vaikka Israel ei sitä sotaa aloittanut, ja joka tapauksessa yksi asia on kova totuus: Sota on aina rumaa. Tuon sodan aikana myös vajaa miljoona juutalaista joutui pakolaisiksi ympäröivistä arabimaista, mutta tätä Nakbaa ei muisteta kertoa, sillä Israel järjesti omien pakolaistensa asiat niin, että 1970-luvulle tultaessa jo noin puolet (muistini mukaan) oli saatu kotiutettua Israeliin. Libanon, Syyria ja Jordania taas ovat pitäneet palestiinalaisia ala-arvoisen kurjassa asemassa, mutta näitä maita kukaan vasemmistointellektuelli ei vaadi vastuuseen.

Jom Kippur -sota aiheutti myös öljykriisin. Siihen asti pieni Daavid oli taistellut suurta Goljatia vastaan. Mutta nyt kun Israel ihmeen kaupalla pääsi sille katastrofaalisessa ja traumaattisessa sodassa voitolle, arabiöljyntuottajat uhkasivat Israelin tukijoita lännessä öljyn hinnan nousulla, mikäli Israel ei vetäydy sodasta, jota se ei aloittanut. Lopputulemana Israel ei enää kyennyt integroitumaan kansainväliseen yhteisöön. 1975 YK julisti, että aate, jonka tavoitteena oli luoda juutalaisvaltio, oli yksiselitteisesti rasismia. Tämän päätöslauselman YK kumosi vasta 90-luvulle tultaessa. Öljykriisin jälkeen media muutti Daavid-Goljat-kertomuksen muotoon ”iso paha kolonialistinen Israel sortaa pientä viatonta palestiinalaiskansaa”.

Tällaisessa asetelmassa on aivan selvä, että Israel takuulla ottaa kaiken irti Israel-fanaattisten kristittyjen ja USA:n tuesta. Ei sillä ole vaihtoehtoja. Se ottaa irti sen tuen, minkä se saa, eikä se kysele. Jos mulle joku antaisi kadulla satasen, että ota tosta, mee vaikka bisselle, niin luultavastipa menisin.

Siinä, että joku uskovainen tukee omasta uskonnollisesta katsomuksestaan käsin Israelia, ei kuitenkaan automaattisesti ole mitään moraalitonta, ei mitään laitonta, ei mitään tuomittavaa. Se asenteellisuus voi olla uskonnon kannalta ongelmallista (tosin ei aina välttämättä ole, who knows), mutta se on sen uskovais(t)en oma ongelma. Kirkon piirissä voi jotakuta haitata tällainen, ja ymmärrän sen sikäli, että monia esimerkiksi haittaa, että poliisiministeri Räsänen antaa lausuntoja siitä, mitä kristinuskon kuuluu olla. Tällainen väittely on kuitenkin kristittyjen sisäinen asia. En näe mitään logiikkaa siinä, että jos joku tukee Israelia, tästä tuesta pitää rangaista Israelia – eikä sitä tukijaa.

Pikemminkin kristittyjen täytyy keskenään neuvotella asia, mieluiten niin, ettei tästä kolmannesta osapuolesta, Israelista, tule pelinappulaa niin kuin Kirkkopäivien ohjelmassa tulee, kun siellä pyhistellään kysymyksellä ”Kenelle pyhä maa kuuluu”.

No joo, sori kaikille, tämä venyy nyt kauheasti, kellokin ties mitä. Telkkarissa menee hieno Once upon Time in America, Sergio Leonen ohjaama kuvaus Amerikan 1900-luvun alkupuolen juutalaismafiasta.

Gazan naapurissa asuva israelilainen Avner Fainguelernt kirjoitti sikäläisessä YNET News lehdessä heti Gazan sodan jälkeen:

”Israelin johtajat ovat kokeilleet kaikkia aseita paitsi vuoropuhelua.
…
Murhaamalla Ahmed Jabarin yrittävät Israelin johtajat todistaa itselleen ettei palestiinalaisten puolella ole ketään jonka kanssa keskustella.

Valistuneessa ja demokraattisessa maasssamme on jo muodostunut perinne surmata jokainen palestiinalainen joka voisi johtaa palestiinalaisen kansan ja Israelilaisen yhteiskunnan saavuttamaan jonkinlaisen yhteisymmärryksen siitä miten täällä jaetulla ja revityllä alueella kumpikin voisi elää . Kuten Abu Jihadin murha Tunisiassa ja Marwan Barghoutin vangitseminen, tällä kertaa -Gazassa- Israelin hallitus tekee kaikkensa tuhotakseen kaikki mahdollisuudet todellisen palestiinalaisten johtajuuden luomiseen.”

Hallitus näyttää tarvitsevan Hamas’ia. Johtaja joka saisi ääriryhmät kinkuriin ei sovi Israelile.

Kiitos, kaikille hyvistä kommenteista. On hyvä käsitellä monipuolisesti ja saada eri näkökulmia esille.

Lauri, kiitos. Olen pitkälti samaa mieltä. Lähi-idässä moni on rauhan kannalla, eikä haluaisi sotia vaan toivoisi keskustelua. En hyväksy Hamasin päivittäisiä raketti-iskuja Israeliin. Nämä iskut, kuten Israelin ”kostot” ruokkivat vain vihamielisyyttä.