Israel terrorisoi muslimimaita

Luulen ymmärtäväni, mitä ajat takaa. Vaikuttaa siltä, että pitäisit kirkkopoliittisesti korrektina, että meillä olisi rinnakkain kaksi toisensa pois sulkevaa Juudan kansan asemaan liittyvää teologista linjausta.

Koetan hillitä itseäni.
Minä en ikinä, en ikinä, pohdi Raamattua lukiessani mitään kirkkopoliittisia seuraamuksia tai näkökulmia. Minua kiinnostaa vain päästä suhteellisen oikeaan käsitykseen, mitä Paavali on tarkoittanut.

Näitä kahta toisensa poissulkevaa kantaa pitäisi mielestäsi molempia nimittää legitiimeiksi raamatullisiksi näkemyksiksi (moniarvoisen kirkkopolitiikan hengessä(?)). – Mitä tästä pitäisi ajatella?

Sitä, ettei kannata piirtää olkiukkoja toisen ajattelusta. ”Kirkkopolitiikan hengessä.” Voi hyvä tavaton!

Manulle. Raamattua ei yleensä tulkita sen vaikutushistoriasta käsin. Vaikutushistorian tunteminen tietysti vaikuttaa ainakin alitajuisesti omiin lähtökohtiimme, mutta pitäisi muistaa, ettei Paavalin kynää ohjannut tietoisuus juutalaisen kansan myöhemmistä kohtaloista.

Molemmat näkemykset eivät voi olla raamatullisia (jos pitää Raamattua sisäisesti johdonmukaisena ilmoituksena kuten konservatiiveilla on tapana).

Jos olet elämässäsi lukenut yhtään kommentaaria, olet varmaan törmännyt siihen, että joillakin jakeilla ja laajemmillakin kappaleilla on erilaisia eksegeesejä. Totuus on yksi ja jakamaton, mutta emme pääse enää haastattelemaan jakeiden kirjoittajaa, joten täytyy tyytyä todennäköisyyksiin. Se ei todellakaan tarkoita, että vastakkaiset näkemykset olisivat yhtä aikaa oikeita, mutta se tarkoittaa nöyryyttä sen edessä, että raamatunselittämisemme on vajavaista.

Tuo ajatus, että ”kirkko on korvannut Israelin”, on juuri sellainen olkiukko, jonka ”korvausteologian vastustajat” yleensä piirtävät. Ei Paavali ainakaan sellaista kirjoita. Ei kirjoita kirkosta. Ei taida käyttää myöskään sanaa ”korvata”.

Minäkään en usko, että vastakkaiset tulkinnat olisivat molemmat oikeita. Päinvastoin, itsekin luulen ymmärtäneeni Paavalia oikein. Mutta en silti mene väittämään sinua ja näkemyksiäsi epäraamatullisiksi. Enkä ala arvuutella kirkko- tai muita poliittisia motiiveja tulkinnallesi. Minä saatan erehtyäkin. Raamatun lukijan elämä on sitä, että saa täsmentää tulkintojaan ja joskus muuttaa käsityksiään. Sana on selvää ja kirkasta, mutta sanan tutkijan ymmärrys ei ole täydellistä.

Israelin pinta-ala on Kainuun maakunnan kokoinen; miksi siitä pitäisi antaa osa muslimeille?

Israelissa asuu yli miljoona muslimia, joten tavallaan osa maa-alasta kuuluu muslimeille. Israelissa muslimeilla ja kristityillä on paremmat oltavat kuin naapurimaissa.

Teemu,
Hienoa, jos sinä olet tässä keskustelussa kirkkopoliittisista motiiveista vapaa. Tulkitsin vaikuttimisiasi väärin ja pydän sitä anteeksi.

Se lienee kuitenkin historiallinen tosiasia, että juutalaisten ja heidän maansa pelastushistorialliseen asemaan liittyvät erilaiset eksegeesit ovat sekä suorasti että epäsuorasti vaikuttaneet heidän elämäänsä (ja kuolemaansa). Karut korvausteologiset ”eksegeesit” olivat Bysantissa yleisiä jo varhain ja vaikuttivat mm. itäjuutalaisuuden syntyyn. Juuri monet kurjuuteen ajetut itäjuutalaiset olivat niitä vihattuja harhailijoita, joista piirrettiin antisemitistisiä karikatyyrejä. Korvausteologialla oli myöhemmin vaikutuksensa lännen ammattikiltojen juutalaisvastaisudessa ja juutalaisten ajamisessa vihatuksi välittäjävähemmistöksi.

Toki tiedän, että erilaiset eksegeesit ovat arkea, mutta erit. entisissä valtiokirkollisissa yhteiskunnissa ne vaikuttivat suoraan eri ihmisryhmien elinoloihin (varsinkin juutalaisiin)

Kun nyt Teemu puhut nöyryyden tärkeydestä, teet siinä oikein. On olemassa paljon raamatuntutkimukseen liittyviä asioita, joissa nöyryys on paikallaan.

Jos kuitenkin käsitellään juutalaisten asemaa Jumalan valittuna kansana ja kyseenlaistetaan heidän oikeutensa omaan maahansa, oikeaa nöyryyttä ei ole heidän oikeuksistaan vaikeneminen. Tällaisen vaikenemisen jäljet pelottavat. Vanhat kristilliset kirkot ovat opettaneet liian kauan juutalaisten maattomuuden (ja samalla syrjimisensä) teologiaa. Meidän taustayhteisömme ovat näin toimiessaan syyllistyneet sekä juutalaisvainojen aktivoimiseen että vainojen passiiviseen sivusta seuraamiseen. Tällaista nöyryyttä emme enää tarvitse.

En ole kovin kiinnostunut keräänkö tämän teesini yksinkertaistetulla julistuksella tyylipisteitä, tai loukkaanko jotakuta herkkähipiäistä teologia. Toisessa vaakakupissa on näet synkkä kirkkohistoriamme. Meidän on jo aika oppia tekemään jotkut asiat täysin selviksi.

Juha Heinilä,
Kirjoitit ja kysyit: ”Israelin pinta-ala on Kainuun maakunnan kokoinen; miksi siitä pitäisi antaa osa muslimeille?”

Kuten kysyessäsi ymmärrät, hyviä perusteita suuriin alueluovutuksiin on vähän jos ollenkaan. – En tosin itse osaa mennä suomalaisena väittämään onko turvamuuri vedetty aivan joka kohdalla absoluuttisen reilusti… Persulinja on kuitenkin selvä.

Suuri kysymys lienee siinä, mikä on ainakin minulla Teemun kanssa vääntäessäni: Miksi Israelin kohtuullinen ja reilu kohtelu näyttää usein edellyttävän teologista motivaatiota Raamatusta käsin? ja kääntäen: Miksi Jumalan juutalaisille antamista lupauksista (koskien Israelin maata) luopuminen näyttää helposti johtavan suoraiseen sokeuteen sellaistenkin periaatteiden suhteen, jotka pitäisi ymmärtää luonnollisenkin moraalitajun kautta?

Henkilökohtaunen näkemykseni on, että Israel-kysymys on syvemmin hengellinen kuin osaamme aavistaakaan. Hengellinen taistelu heijastuu mm. siinä, että järki pyrkii sumenemaan…

Manu, kiitos hyvistä kommenteista. Aika monelle täällä Suomessa on Israel vihollinen numero yksi. Monesti tämä johtuu pelkästä ennakkoluulosta tai poliittisesta taustasta. Ilman hyvää puolustusta Israel olisi jo monet kerrat pyyhitty pois.

Paras puolustus on kuitenkin ollut Herran siunaus.

Jorma, kiitos kommentista. Näin on.

Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi. Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi. Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi. Ja kirjoita ne talosi pihtipieliin ja portteihisi. Kun Herra, sinun Jumalasi, on vienyt sinut siihen maahan, jonka hän isillesi, Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille, vannotulla valalla on luvannut antaa sinulle – suuret ja kauniit kaupungit, joita sinä et ole rakentanut, ja talot, täynnä kaikkea hyvää, joita sinä et ole täyttänyt, ja kallioon hakatut vesisäiliöt, joita sinä et ole hakannut, viinitarhat ja öljypuut, joita sinä et ole istuttanut – ja kun sinä olet syönyt ja olet ravittu, niin varo, ettet unhota Herraa, joka vei sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. (5. Moos. 6:4-12)

Tuon Mooseksen puheen jälkeen nousee väkisikin itsellekin mieleen oma tilanne, onko muistanut sen, kuinka Herra on johtanut pois Egyptistä, orjuuden pesästä. Pakko sanoa, että usein on unohtunut.