Isän Jumalan antama tehtävä

Kristus sanoi Isälle Jumalalle: ”Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt. Silloin minä sanoin: ’Katso, minä tulen – kirjakääröön on minusta kirjoitettu tekemään sinun tahtosi, Jumala.’” Kun hän ensin sanoo: ”Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt”, vaikka niitä lain mukaan uhrataankin, sanoo hän sitten: ”Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi.” Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan. (Hepr. 10:5-10)

Isän Jumalan antama tehtävä

Miksi Kristus luopui hallitsijana olemisesta ja tuli meidän ryysyihimme tänne maailmaan?

Mitä merkitsee meille, että Kristus iankaikkinen Jumala tuli ihmiseksi?

Betlehem ja Golgata, mitä ne meille merkitsevät?

Ennen ihmiseksi tulemista Kristuksella ei ollut ihmisruumista Taivaissa; miksi on tärkeää, että Taivaaseen Isän kotiin astui ihminen ja Jumala, Jeesus Kristus?

Miksi on tärkeää uskoa Jumalan Poikaan Jeesukseen Kristukseen, joka on Jumala ja ihminen meidän veljemme?

Mitä eroa on leeviläisten pappien uhrissa ja Jeesuksen uhrissa?

Miksi leeviläisten pappien täytyi seisoa Jumalan edessä toimittaessaan uhreja?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Martti Pentti, mietippä miten olisit kohdannut Jeesuksen ja HÄNEN SANANSA kun olisit mennyt päivittelemään esim jonkun perhetragedian jälkeen?????

    1 Samaan aikaan oli saapuvilla muutamia, jotka kertoivat hänelle niistä galilealaisista, joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhriensa vereen.
    2 Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Luuletteko, että nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin kaikki muut galilealaiset, koska he saivat kärsiä tämän?
    3 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.
    4 Taikka ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä, luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat?
    5 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.”

    Puhuiko Jeesus rakkaudesta käsin vai mistä????

    • Mietin, mitä mahdat oikein tarkoittaa. Perhetragedioiden päivitteleminen ei näet ole minulle ominaista. Tätä keskustelua koskeva kysymykseni ei koskenut niinkään todellisia vaikuttimiamme vaan sitä, näkyykö tätä mahdollisesti seuraavalle lukijalle kristittyjen keskinäinen rakkaus. Parannuksesta olen edelleen sitä mieltä, ettei sitä saa kerralla valmiiksi vaan sen tekeminen kestää koko elämän. Jos pääseekin irti paheista, voi langeta saman tien omahyväisyyden syntiin. Siitä selvittyään saattaa liukua vaikkapa kyyniseen velttouteen.

  2. Martti Pentti, onkin hyvin hankalaa ymmärtää parannusta KUN ei kuule mitä Jeesus sanoo eli ei ole muuta tietä kuin parannuksen kautta päästä Jumalan valtakuntaan, siis sinne ei mennä ja tulla montaa kertaa vaan VAIN YHDEN KERRAN.

    Nyt kun ajatellaan ja uskotaan että lapsikasteessa on jo päästy sisälle niin onkin todella vaikeaa ymmärtää että pitää tehdä parannus ja ja näin päästä sisälle, siis KUN USKOO JO OLEVANSA SISÄPUOLELLA.

    Jeesus tuli KUTSUMAAN SYNTISIÄ PARANNUKSEEN eli niitä juutalaisia jotka tiesivät olevansa ulkopuolella, ei vanhurskaita jotka uskoivat olevansa sisäpuolella eli piti tunnustaa syntisyytensä eli olonsa ulkopuolella, meillä pakanoilla ei mitään perustetta edes kuvitella olevamme jo syntymästä sisäpuolella, ei yhtään mitään Raamatullista perustetta, ei varsinkaan minkään toisen ihmisen uskon tai teon perusteella.

  3. Ari kysyy
    Mistä tuntee uudestisyntyneen uskovan?
    Eikö hän “kuule” Jeesuksen Sanat ja tee niiden mukaan?
    Mitä ovat huonot hedelmät joista tunnistaa väärät profeetat?

    Menemättä yksityiskohtiin vastaan, että uudelleensyntynyt on saanut osakseen Jumalan Armon.

    Uudelleensyntymä ei ole lihallisuuteen syntymistä, vaan hengellistä lajia, sitä syntymistä ei voida silmillä nähdä, mutta sen tunnusmerkki on, että syntynyt tunnustaa Jeesuksen Herrakseen. Milloin ja missä tämä tapahtuu on Jumalan salaisuus. On turha etsiä ihmisestä merkkejä Hengestä, sillä Henki itse todistaa ihmiselle, Jumalan vanhurskaudesta ja vakuuttaa saajansa lapseuden ja perhekuntansa todellisuuden. Jumalan perhe väki ei ole tästä maailmasta, vaikka elääkin maailmassa. Kasteessa saadaan omistaa kaikki Jumala lupaukset, sen ajankohta ei merkitse, kunhan sen ymmärtää mistä siinä on kysymys, kaste ei Pelasta, vaan Usko ja sen syntyminen taas on salaisuus. Joten siitä kiisteleminen on turhaa.

    Hedelmistään puu tunnetaan. Profeetat ovat opettajia ja Jumalan tekojen julkituojia.
    Oikean opetuksen pohjalta syntyy Kristillistä rakkautta, yhteen kuuluvuutta, Iloa, Rauhaa ja Vapautta, Pyhässä Hengessä, siellä missä nämä syntyvät, on julistettu Evankeliumia Jeesuksesta oikein. Jeesuksen tunteminen lisääntyy ja seurakunta kasvaa. Hengen hedelmät ovat:

    ”Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.” Gal.5:22

    Tämä ei pois sulje sitä, että kaikki ottavat Jeesuksen Sanat vastaan, vaikka kuinka oikein opetetaan, eihän kaikki Jeesustakaan uskoneet, Jeesus sanoi:

    ”En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.
    Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi.

    Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.
    Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä.

    Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.
    Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: ’Ei ole palvelija herraansa suurempi’. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.”
    Joh. 15:15-20

    Väärät opettajat taas saavat aikaan eriseuroja, he pitäytyvät laissa ja opettavat, että Jeesus opettaa ihmisen pitämään lakia, kuten Mooses opetti, mutta eivät kuitenkaan itse tee niin kuin saarnaavat, he asettavat käskyjä ja kiertävät niitä kuitenkin itse.

    Heillä on kyllä intoa ihmisiä kohtaa, että he liittyisivät heihin, että näillä ihmisillä olisi taas intoa heitä kohtaan, he näyttävät oleva muita hurskaampia ja hämäävät valkeilla vaatteillaan, mutta sisältä he ovat teeskentelijöitä ja tekopyhiä ja sellaisia ovat heidän seuraajansakin. Näitä opettajia on paljon, jotka näin opettavat.

    He keräävät ympärilleen seurakuntia ja opettavat usein raamatun sanoilla, uskonsa pitää kiinni omastaan ja vetoavat ihmisen järkeen mutta kuten sanoin, hedelmänsä, tuottavat usein lisää ahdistusta ja lakihenkinen opetus johtaa lopulta vihaamaan kaikkia, jotka julistavat Jumalan Pojan Armoa ja Totuutta.

    Paavali opettaa ja muistuttaa oikeasta opista, kun opastaa Tiitusta näistä harhaopettajista, kun kirjoittaa:

    ”Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit, etteivät ketään herjaa, eivät riitele, vaan ovat lempeitä ja osoittavat kaikkea sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan.

    Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.

    Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
    pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
    Tämä sana on varma, ja minä tahdon, että sinä näitä teroitat, niin että ne, jotka Jumalaan uskovat, ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista. Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille.

    Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.
    Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
    sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut. Tit.3:1-11

    Kristitty on siis vanhurskautettu Hänen armonsa kautta, kuten Paavali tuossa ilmaisee ja opettaa, että me tuntisimme ne synnit, jotka meitä ennen johtivat ja etteivät ne saisi meissä enää muotoa, vaan Jeesuksen Armon kautta kasvaisimme uuteen ja parempaan.
    Tämä on sitä oikeaa parannusta mitä Kristityissä tapahtuu Armonsa kautta, sen tekee Jumala, ei ihminen, sitä on hengellinen kasvaminen Armosta. Laki ei siihen pysty, se saa aikaan vain vihaa ja eripuraa.

    Jeesuksen Henki opettaa meitä: Rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut, pitäkää se ja Uskokaa Jumalaan, niin Hän antaa kaiken muunkin sen ohessa. Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki muukin teille annetaan.

    Jumalan Valtakunta on kuin sade, joka kostuttaa kuivan maan ja antaa hedelmänsä ajallaan. Sanallaan kastelee, opettajansa istuttaa ja juurruttaa Sanalla, mutta kasvu tulee Jumalalta. Niin me olemme kuin on meidän opettajamme, Jeesus Opeta meitä oikein ja viisaudella ymmärtämään Sanasi, että Sinun Hedelmäsi tuottaisi sadon. Sinun Sanasi on Totuus.

    • ”Pitäisikö heitä kavahtaa ja olla ottamatta yhtään mitään Jeesuksen Sanan mukaan?” On hyvin vaikeaa olla ottamatta vaarin mistään Lutherin opetuksesta kavahtamatta samalla Raamattua ja Jeesusta. Luterilaisuus on näet hyvin Kristus- ja raamattukeskeistä.

    • Juha Heinilä päivitti kommenttia 24.04.2014 06:00

      Ari, poistin asiattoman osuuden kommentistasi, hillitse itseä.

  4. Lutherin ja hänen aikalaistensa virheet on jo moneen kertaan sellaisiksi tunnustettu. Aikamme luterilaisuus ei tosiaankaan ole mitenkään vastuussa renessanssiajan kirkollisista vainoista. Oppiakaan ei voi arvioida sen väärien tulkintojen perusteella. Luterilaisuutta tutkitaan Pyhän Hengen johdatuksessa kaiken aikaa. Emme ole Lutherin ja hänen työtoveriensa opetuslapsia vaan Jeesuksen seuraajia heidän ja heidän seuraajiensa lailla.

    • Minulle on se ja sama, olivatko Luther ja hänen aikalaisensa oikeita vai vääriä opettajia. Puhun tässä keskustelussa nyt vain omasta puolestani. Luterilaisena olen oppinut itse lukemaan Raamattua. Sitä luettuani uskallan olla eri mieltä tunnustuskirjojenkin kanssa. Jeesuksen kanssa olen päivittäin keskusteluyhteydessä. Lapsikasteesta ei ole syntynyt mitään erimielisyyttä. Onhan minut kastettu Hänen nimeensä.

  5. Lapsikasteen kieltäjät sanovat harmmissaan katselleensa miten suomaliset elävät.
    Samalla he arvostelevat luterilaista kirkkoa, siitä kuinka kastetut elävät. Mitä sanoa tähän arvosteluun. Nyt kuitenkin arvostellaan väärin perustein ja haukutaan ”väärän puun alla”.
    Jos ja kun ihminen eikä halua elää Jumalan yhteydessä, eikä välitä hänen sanastaan, eikä elä niinkuin Jumalan lapselle sopii, syy siihen ei ole suinkaan lapsena saatu kaste. Syynä tällaiseen elämäntapaan on yksistään jumalattomuus ja tietoisesti valittu elämntapa, jossa Jumalan sanalla ei haluta rajoittaa elämää.Syynä on myöskin se, ettei kasteen jälkeen ole saatu oikeaa opetusta lapsuudessa. Niinkuin Raamatun mukaan tulee saada esim. nuori Timoteus, josta Paavali sanoi, hänen lapsuudestaan asti tunsi Pyhät kirjoitukset.

    Kirstinoppi opettaa, jos kasteen jälkeen ei saa kristillistä opetusta ihminen on hengellisesti kuollut, Eikä silloin syynä ole lapsena saatu kaste vaan jumalattomuus. Mutta eivät kaikki aikuisenakaan kastetut pysty elämään niin hyvin, kuin kristityn tulisi elää, sillä luopumisia tapahtuu aikuisenakin kastetuille ja parannuksenkin tehneille. Sitäpaitsi jokaisen kristityn täytyy upottaa vanhaa luontoaan, jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja että sen on kuoltava kaikkinen synteineen ja pahoine himoineen ja esiin tultava ja noustava ylös uuden ihmisen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkiseti Jumalan edessä

    • Ari, ihmettelen suuresti, kuinka kommentoit aina ne samat kommentit, oli aihe mikä tahansa. Vaikka tämän blogin aihe liittyi pääsiäiseen, niin yhtään aiheeseen liittyvää kommenttia sinulta ei ole tullut.

      Ari, jos sinä olet muuttunut mies, niin kuinka kamala ihminen sinä olitkaan ennen parannuksen tekemistä. Jotenkin tuntuu siltä, ettet ole voinut muuttua mitenkään, mutta iloitaan jos suunta on parempaan päin.

      Ainakaan minulla ei ole mitään tarvetta keskustella kanssasi, koska siitä ei kerta kaikkiaan tule mitään.

  6. Juha Heinilä, aikoinaan olin menossa yhteen ”elävään” vapaansuunnan seurakuntaan ja kävin siellä useamman kerran, sitten juttelin pastorin kanssa kahden ja hän sanoi samaa mitä sinäkin olet tuonut esille ettei kaikki Jeesuksen opetukset ole meille, no minä siihen sanomaan etten voi tuohon heti yhtyä kun sydämessä on toinen mieli ja sanoin että rukoilen asiaa. Siinä meni touhutessa aikaa ja sitten muistin asian ja pyysin Jumalaa näyttämään mikä on oikein ja HÄN näytti ihmeellisesti Raamatun Sanan paikan:

    Matt. 17:5
    Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; KUULKAA HÄNTÄ”.

    Minulle on selvää että kaikki muut saa mennä mutta Jeesuksen Sanat ovat ja pysyvät minulle rakkaina KAIKKI.

    ps. en muuten liittynyt siihen seurakuntaan

    Ps

    • Ari, taisit ymmärtää väärin ko. pastorin sanat, kuten meidän muidenkin uskovien sanat. Milloinka minä olen sanonut, ettei kaikki Jeesuksen opetukset kuulu meille? Tämä tuntuu aivan vieraalta, koska pidän kaikkia Pyhän Raamatuksen opetuksia tärkeinä. Tärkeää on ymmärtää Jumalan lain ja evankeliumin ero. Molemmat ovat tärkeitä ja molemmilla on omat tehtävänsä. Olen sitä mieltä, että sinun kannattaa liittyä siihen vapaan suunnan seurakuntaan, niin voit löytää Kristuksen opin, kunhan unohdat itsevanhurskautesi rakennelmat.

Kirjoittaja

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.