Innokasta odotusta ilmassa.

Pari viikkoa jo on odotettu. Puhelin on ollut mukana saunassa ja joka paikassa. Yölläkin käden ulottuvilla. Sillä ei tiedä päivää, eikä hetkeä milloin tulee soitto: ”nyt hän on tulossa. Tulkaa pian hoitamaan esikoista, että päästään lähtemään”.

Melkoisessa jännityksessä on saatu elää. Samalla suuri ilo odotuksesta on täyttänyt mielen. Eilen illalla Kansanlähetyksen tilaisuudessa sain sydämelle tietoisuuden tietystä ajasta. No en tiedä oliko se vain omaa kuvittelua, mutta ainakin levollisuus täytti mielen. Sanoin siinä ikään kuin itselleni: ”Ei ihan vielä, joten ole vain Pekka nyt ihan rauhassa vielä”. Yönkin nukuin makeasti. En sellaista koiranunta, kuin tavallisesti. Joten katsotaan nyt, osuuko aika kohdalleen.

Jumalan antamista siunauksista yksi parhaimmista on lapsenlapset. Ensimmäistä niistä, laitoksella katsellessa ajattelin että, jaa seuravaksi lähtövuorossa olenkin sitten minä. Siirtyminen isovanhemman rooliin oli samalla voimaannuttava kokemus. Noiden pienten elämän seuraamisesta on muodostunut yksi tärkeimmistä elämän sisällöistä.

Mitä vahvemmin osaa siirtyä uuteen rooliin, niin sitä vähäisemmiksi jää myös anoppi ja appi -ongelmat. Niiden ongelmien syntymekanismissa on oleellista liian läheinen tunnesuhde nuoreen perheeseen. Heidän on saatava elää omaa elämäänsä. Keskittyminen isovanhemman rooliin auttaa suhtautumaan vanhempiin pelkällä asiatasolla. Heihin ei tarvitse tiivistä tunnesuhdetta ryhtyä luomaan. Pelkällä asiatasolla liikuttaessa ei tunne-elämä ongelmia ikäpolvien välille kasaannu. Lapsenlapsiin saa ja pitääkin olla syvä tunnesuhde. Sen sijaan vanhempiin vain asialliset suhteet, niin todennäköisesti turhilta ongelmilta vältytään.

On hienoa että, tässä omasta elämästä luopumisen vaiheessa, voi täysillä satsata tulevaisuuden kansalaisiin. Osoittaa heille kaikkea sitä rakkautta, jota omille lapsille ei aikanaan osannut antaa.
Omia isovanhempia muistellessa. Tulee heistä mieleen, että olivat minusta jotenkin ihmeellisiä. Nyt saadaan olla niitä, joita ihaillaan ihmeellisinä.

Jospa odottaisin Vapahtajaanikin yhtä innokkaasti, kuin tuota puhelua. Hänkin on luvannut tulla pian ja meitä on kehotettu odottamaan kärsivällisesti. Ajan merkit kertovat siitä yhtä varmasti kuin lasketun ajan ohittaminen. On selvää, että Herramme tulo on aivan lähellä. Silti nukun makeasti. Aivan kuin ne kymmenen neitsyttä. Voin silti olla täydessä lähtövalmiudessa. Mielenkiintoinen paradoksi. Elää täysillä tässä ja nyt ja kuitenkin valmiina lähtöön milloin vain.

Elämän yksi suurimpia mysteerioita taitaa olla tuo: milloin syntymän hetki on. Kai sen kuuluukin olla yllätys. Samoin on Jeesuksen paluunkin laita. Odotamme sitä pian, mutta emme tiedä milloin se tapahtuu. Tuo odotus on jokaisen kristillisen sukupolven yksi suurimpia kysymyksiä. Sillä on suuri merkitys siitäkin huolimatta, ettei se tapahdu odottamanamme aikana. Odotus ja valmius ei mene hukkaan. Se toimii suurena voimavara jokaiselle, joka siinä ja siitä elää.

10 kommenttia

  • kimmo wallentin sanoo:

    Pekka: ”Samoin on Jeesuksen paluunkin laita.”

    Eikös se Messiaan paluu pallolle tapahtunut jo tuolla rapakon takana, kun Jumalan lahja maailmalle; Iso D. astui vallankahvaan?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Sinäpä sen sanoit. Hyvä kun muistutit, ettei juosta kenenkään perässä. Eihän paluu tapahdu sellaisella tavalla , ettemme olisi siitä kaikki heti tietoisia. Näin kaikille väärille messiaille voi viitata kintaalla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Pekka Pesonen :”Jumalan antamista siunauksista yksi parhaimmista on lapsenlapset.”

    Olen samaa mieltä. Kun kysyin hänen äitinsä ja tätiensä yhdessä lapsuudenystäviensä kanssa järjestämässä entisen seurakunnan nuortenkuonron tapaninpäivkonsensertissa , joko hän on löytänyt ratkaisun siihen, miksi hänen pitäisi ystävänsä kanssa vielä kuoleman jälkeenkin muuttua enkeleiksi, jotka laskeutuvat jollekin kedolle paimenille ilmestymään, hän vastasi, että ”Joo. Ei tarvitse mennä lentokoneella.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Juhani viestiin tökkäsin vahigossa poistettavaksi. Äsken syntyi yksi lapsenlapsii lisää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Piti aamulla olla huolehtimassa ripari-ryhmästä kirkossa, mutta tuli äkkiä muuta puuhaa. Juuri kun oltiin menossa ehtoolliselle, soi puhelin. Tulikin nopea lähtö. onneksi oli helppo jättää nuoret muiden hoiviin. Sain vietyä pojan ja miniän laitokselle kaasu pohjassa ja kolme varttia siitä syntyi potra pojanpoika. Hienoa, kun saatiin isovanhempina olla jelppimässä lastenhoidossa. Kiitollisin mielin tässä mummin kanssa ollaan, kun saatiin olla suuressa mukana.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Odottelinkin tässä ja toivoin, että jotain tapahtuisi, ennen kuin tilaukseni menee umpeen.

    Jännä on ilmiö, kun lapsi syntyy, niin kaikki herkäksi vetää. Kun olin nuorimman lapseni kanssa synnytysosastolla, niin lapseni serkku tuli sinne samaan aikaan. Oma huonetoverini lähti, niin pääsimme samaan huoneeseen. Ystäväni tämän nuoren lapsen äiti tuli ja kaikki olimme koolla, niin se oli todella herkkää aikaa. Kun meni tyttäreni tytärtä ensi kerran laitokselle katsomaan. Hän nukkui koko ajan. Vein hänen sivuun ja siunasin. Lapsi reagoi ja jatkoi uniaan. Ne ovat kokemuksia, joita haluaa jakaa.

    Onneksi olkoon vaarille ja mummolle myös, ehkä jo tämän takia kannatti tuo 8.90 € vielä maksaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Tämä päivä on ollut yhtä juhlaa. Päästiin hakemaan perhe jo kotiinsa. Samalla sain pitää kuopusta paljaan rintakehän päällä pitkään. Olen sen jälkeen ollut onnesta pyörryksissä. Semmoista isoisät harvoin pääsee kokemaan, että vuorokauden vanhan saa jo paljaalle iholle.

    Niin pyörryksissä olin että nuortenillassa hävisin sakissa. ilmaiseksi meni kuningatar ja karvas tappiohan siitä seurasi. Pelaaminen nuorten kanssa on mainio mahdollisuus tutustua heihin lähemmin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.