Ilveksen ei-pelilliset asiat

Mennäänpä sitten pelillisiin seikkoihin. Tämä kuuluisa lausahdus levisi suomalaisiin jääkiekkoanalyytikkopiireihin kymmenkunta vuotta sitten. Eli kun tv-studiossa on puhuttu ensin noin puoli tuntia jääkiekko-pelistä, yhtäkkiä studion juontaja sanoo, että ”jos mennään sitten hieman pelillisiin seikkoihin”. Sen jälkeen puhutaan taas pelistä.

Tuskin kellekään on vielä koskaan selvinnyt, mitkä asiat jääkiekossa ovat niitä ei-pelillisiä asioita. Onko sellainen jonkun mielestä kenties talous, josta Tampereen Ilveksessä on väännetty murheellisen pitkään? Kyseessä on seuran omistajuussotkut, jotka eivät ota millään selvitäkseen.

Voi kai ajatella niinkin, että talous monessa urheilulajissa on nykyisin myös pelillinen asia. Niin paljon raha liikkuu urheilussa, että sillä on suuria vaikutuksia ihan pelien tuloksiin.

Ihmeellinen ja ihailtava pelillinen asia on, ettei Tampereen Ilveksen vauhti SM-liigassa hyydy. Joukkue napsii etukäteen heikoksi ennustetulla joukkueella pisteitä tasaiseen tahtiin, vaikka joukkueen manageri- ja johtotasolla, isojen poikien hiekkalaatikoissa otetaan kunnolla yhteen.

Eilen oman sanaisen arkkunsa avasi Tampereen Ilveksen hallitus. Se selvittää suorin sanankääntein seuran peruuntunutta yrityskauppajärjestelyä. Hallituksen tiedotteessa nostetaan ehkä hieman yllättäen esiin myös uskonto. ”Toivotamme kaikki fanit ikään, sukupuoleen, uskontoon tai mihinkään muuhunkaan muuttujaan katsomatta tulemaan jatkossakin nauttimaan kanssamme iloisesta Ilves-kiekosta”, hallitus naulaa.

Kaikista mahdollisista muuttujista esiin nostetaan vain kaksi, se oletko nainen tai mies ja toiseksi uskonto. Uskonnosta työkseen kirjoittavia jälkimmäisen mainitseminen tietysti miellyttää. Naiset ja miehet ja kaikkien uskontojen edustajat ja kaikkien muiden muuttujien edustajat ovat tervetulleita seuraamaan lätkää Hakametsään.

Uskonto lienee selkeästi määriteltäväksi ei-pelilliseksi asiaksi jääkiekoksi, ellei sitten Ilveksen hallitus viittaa jääkiekkoon itseensä uskontona. Silloin tiedote tarkoittaisi, että myös muiden uskontojen kuten jalkapallon, salibandyn, kuviokellunnan ja vapaaottelun katsojat olisivat peleihin tervetulleita. Tätä hallitus tuskin on kuitenkaan tarkoittanut, vaan mielessä on ollut ihan kristinusko, krishnalaisuus, islam tai buddhalaisuus. Hienoa, tästä täydet pisteet hallitukselle!

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Asioista keskustellaan ja keskusteluiden jälkeen olemme kenties saamassa vastausta onko sovelias vai ei.
      Ei kannata mennä reellä hevosen edelle.

    • Kyllä. Noin minäkin ajattelen. Sley on mustista mustin fundamentalistijärjestö. Kirkon ei pitäisi tukea sen toimintaa.

    • Kimmo Jaatila noinkoon. Ettei vain totuus pääse unohtumaan mitä sinun edustaman liikkeen viran- ja toimenhaltijat ovat tehneet.

      – Oulusta haettu pappisvihkimyksiä.
      – Boikotoitu naispappien pitämiä messuja.
      – Evätty piispalta ehtoollinen.
      – Rakennettu oma hiippakunta kirkon sisään.
      – Pistetty pronssiristit kaulaan, että varmasti erotutaan joukosta.
      Jne

      Joten kannattaa ottaa nyt vähän aikaa ja tutustua oman liikkeenne toimintaan ja alkaa sen jälkeen miettimään ketkä ovatkaan uhmaikäisiä.

    • Jaatila: ”Onko Heikkilä hiekkalaatikko jäätynyt kun pitää täällä riehua?”

      Jaatilalta ovat tainneet argumentit loppua, kun täytyy mennä henkilökohtaiselle tasolle. Taisi Heikkilän kommentti osua.

    • No ei kyllä kolahtanut tuollainen suunsoittaminen. Ei ole Heikkilällä ja Virtasellakaan asia-argumentteja ollut pitkään aikaan. Pelkkää emotionaalista kiihkoilua.

    • Jaatila: ”Ei ole Heikkilällä ja Virtasellakaan asia-argumentteja ollut pitkään aikaan.”

      Ei se, että Virtasella ja Heikkilällä ei ole mielestäsi asiallisia argumentteja, vapauta sinua kommentoimaan asiallisesti ja uskottavasti ilman argumentteja.

    • Jaatila kumoa minun luettelemat kohdat. Olen tuonut esille Mitä SLEY ja Lähetyshiippakunta ovat tehneet. Sen sijaaan että antaisit vasta-argumentit rupeat reuhaamaan.

    • Sinun ”argumenttisi” ovat pelkkiä tunteenpurkauksia, kuten ennenkin. Turha niihin on aikaa tuhlata. Joskus olen yrittänyt keskustella kanssasi asiallisesti, mutta olet vain heittänyt kurat silmille. Pidä tunkkisi.

  1. Joo niinkuin sambian kirkon piispanvalintaprosessista jotain
    enemmänkin tietävä Ville Auvinen kirjoittaa niin on hyvä asia kun
    disinformaation levittäjät joutuvat kokemaan tappion,
    näinhän se kuitenkin on että oikeus voittaa aina viimeistään lopuksi.
    todellakin nyt voisi tietyille agitaattoreille sanoa jotta jättäkää nyt kertakaikkiaan
    muitten valtioden kirkollisasiat aivan rauhaan ettette saa samaa sekaannusta aikaan kuin kotisuomessa
    turha lienee pyytää että jättäkää rakas kotikirkkomme rauhaan, sitäkin toivoisin,
    mutta kun olette hajotuksen ja hajaannuksen aloittaneet niin yleensähän käy niin
    että se viedään raskaaseen loppuun asti.
    Ihmettelinkin jo tuota täysin harhoihin ja
    luulotelmiin perustuvaa kommentointia, mitä ketjun alussa oli.

    • Kalle Kuokka: ”jättäkää nyt kertakaikkiaan muitten valtioden kirkollisasiat aivan rauhaan ettette saa samaa sekaannusta aikaan kuin kotisuomessa, turha lienee pyytää että jättäkää rakas kotikirkkomme rauhaan, sitäkin toivoisin”.

      Ilmeisesti Kalle viittaa tässä nyt Lähetyshiippakunnan tai Sley:n toimiin, ja ihan järkeenkäypää pohdintaa Kallelta.

    • Voiko esittämäni asia enemmän väärin
      vielä ymmärtää kuin voi vaan Mikko Niemi!!

      anna osoite niin lähetän sinulle kerän rautalankaa

    • Niemi: ”Ilmeisesti Kalle viittaa tässä nyt Lähetyshiippakunnan tai Sley:n toimiin, ja ihan järkeenkäypää pohdintaa Kallelta.”

      Olen samaa mieltä Mikko. Kalle taitaa loppujen lopuksi olla ihan järkevä kaveri. On vain sen verran juoni, että esittää jotain ihan muuta ja katsoo menevätkö kanssakeskustelijat halpaan.

    • Jaatila: ”Ja siinä mulla kanssa sankarit nämä Niemi ja wallentin.”

      Kiitos huomaavaisuudenosoituksestasi.

  2. Ville Auvinen: ”Muutama fakta, jotta Sarinkaan ei tarvitse täällä levitellä oettamuksiaan, joilla ei ole perusteita. Ensinnäkin Sambiassa on kolme luterilaista kirkkoa: LCCA, ELCZ ja LECA. Näistä LCCAn tausta on amerikkalainen Wisconsin synod, ELCZ:n amerikkalainen ELCA, ja LECA on alun perin kongolaisten pakolaisten parissa syntynyt kirkko, joka 80-luvulla pyysi apua Sleystä, ja niin alkoi LECAn ja Sleyn välinen yhteistyö. Näistä kolmesta kirkosta vain ELCZ:ssa on naispappeus.”

    Kun tämän lomittaa itse uutiseen, niin ei voi muuta kuin todeta, että missä lähetystyötä, siellä riitoja. Riidat Luther-säätiön ja kirkon välillä siirtyvät Afrikkaan.

    En tiedä Juha Heinilän kytköksiä Luther-säätiöön, mutta ainakin hän tietää jotain sellaista, mitä en ymmärrä: ”Sambian kirkko pyysi piispa Risto Soramiestä ja hän auttoi kirkkoa ja rakentaa Kristuksen kirkkoa myös Afrikassa.”

    Ainakin sen voi todeta, että mikäli Lähetyshiippakunnan työ saavuttaa tulosta, niin naisten alistettuun asemaan Afrikassa ei ole tulossa parannusta.

    • Totean vaan, että kyllä Sambiassa riidat ovat varsin kotokutoisia. Ei niiden synnyttämiseen ole tarvittu suomalaisia. Afrikassa kaiken kaikkiaankin heimojen väliset jännitteet ovat suuria ja heijastuvat vahvasti myös kirkkojen toimintaan. Sambiassa tosin varsinaisten heimojen välinen yhteiselämä on aika seesteistä, mutta maassa pakolaisina olevat kongolaiset ja kantaväestön sambialaiset eivät oikein hyvin tule toimeen keskenään.

    • Onko Tuomaalalla se käsitys, että Sambian naisia autetaan vain niin, että heistä jokaisesta tehdään pappi?
      Minusta auttaminen ja kehitys ovat jotain muuta.

  3. Markku Rustholkarhu: ”Varmasti Afriikkaan kantautunut viesti siitä, mitä tapahtuu kun tasa-arvo tulee kirkon tärkeimmäksi arvoksi.”

    Afrikassa on perinteisesti alistettu naisia, Mikä näille ukkokööreille onkaan mieluisampaa kuultavaa kuin se, että naisia voi alistaa entistä tehokkaammin katolispohjaisella lähetyshiippakunta opilla.

    Olin kuulemassa ugandalaista pappismiestä, joka kritisoi kirkkojen lähetystyötä, koska sen hedelmänä naiset ja homot eivät saavuta Afrikassa tasa-arvoa. Hänen missionsa oli parantaa naisten ja homojen asemaa. Ugandassa ei aiemmin ollut edes sanaa homoille, mutta kun kirkkojen lähetystyö teki homoudesta tuomittavan synnin, niin tätä vihan kylvöä niitetään tänä päivänä.

    Pappismies oli pitänyt piispa Irja Askolalle ”puhuttelun” luterilaisen kirkon lähetystyöstä.

    Mielenkiintoisin huomio pappismieheltä oli se, että hän odotti naisten nousevan esiin ”sorron yöstä”. Olen sellaisen kuulemista odottanut yli 30 vuotta. Ukkoköörien aika alkaa olla ohitse, kun ne ovat kelvottomasti hoitaneet tehtävänsä.

    Muutos on jo alkanut ja sen ensimmäiset tuulet puhaltelevat luterilaisen kirkon käytävillä. Kirkolla on toivoa. Onko sitä Lähetyshiippakunnalla, joka on itsensä ripustanut löysään hirteen huonolla Raamatun tuntemuksellaan?

    • Tapio Tuomaala on oikeassa siinä, että lähetystyöllä on suuri merkitys naisten tasa-arvon kehitykselle kohdemaiden kirkoissa – ja kirkkojen kautta koko yhteiskunnassa. Lähetystyön merkityksestä sukupuolten tasa-arvolle lähetyskohdemaissa ovat puhuneet monet muutkin kuin tuo ugandalainen pappi. Lähetystyössä voidaan vahvistaa esim. naispappeusvastaisia teologisia tulkintoja ja vanhoillisia sukupuolirooleja. Tai sitten voidaan olla vahvistamatta niitä. Naispappit taistelevat sukupuolten tasa-arvon puolesta Afrikan kirkoissa, enkä usko että Suomen ev.lut.kirkon naispappeusvastaiset lähetysjärjestöt – tai Lähetyshiippakunta – ovat tuomassa helpotusta heidän tilanteeseensa.

      Yksi tapa vahvistaa naispappeusvastaisia teologisia tulkintoja on jo se, jos järjestöt eivät palkkaa lähetystyöhön naispuolisia pappeja. Kohdemaihin ei välitetä oman toiminnan kautta sellaista mallia ja esimerkkiä, että myös naiset voivat toimia pappeina ja paimenina.

    • Sari R-L mainitsee ”vanhoillisista sukupuolirooleista.” Onko tässä kyse siitä, että jos tuntee vetoa vastakkaiseen sukupuoleen ja menee avioliittoon, niin se on auttamattomasti vanhanaikaista? Haluatteko maailman täyteen jotain muuta sitten? Kannattaa olla ja pysyä todella vanhoillisena näillä kriteereillä. Afrikkalaisillakin on siihen oikeus!

  4. Olisiko parempi käyttää kirvestä ennemmin joulukuusen kaatamiseen kuin lähimmäisen lahtaamiseen?

    Näin joulun alla on hyvä pohtia Herramme käskyä.

    Jeesus Kristus sanoo: ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut – että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh. 13:34-35)

    • Heinilä: ”Olisiko parempi käyttää kirvestä ennemmin joulukuusen kaatamiseen”

      Suosittelen sahaa. Katkaisukohdasta ja kannosta tulee siistimpi.

    • Siitä hommasta Soramies on ollut jo yli kaksi vuotta eläkkeellä. Ei hänellä ole enää lähetyshiippakuntaan siirtymisensä jälkeen ollut yhteyttä entisiin tehtäviinsä.

  5. Matti Leppänen: ”Eikös tämä Soramies johda yhä Istanbulissakin olevaa kirkkoa, vaikka siinä on Kylväjätkin mukana?”

    Ei johda. Soramies on toiminut lähetystyössä islaminuskoisten keskuudessa ensin Saksassa ja sittemmin Istanbulin luterilaisen seurakunnan johtajana vuoteen 2011 asti.

    Leppäsen viesti sopii kyllä hyvin tähän oletusten varaan rakentuvaan juorunkylvämisviestiketjuun. ”Minusta tuntuu”, ”oletan”, ”arvelen”, ”saattaa olla niin”, ”eiköhän” ja ”luulen että” jne. Näistä aineksista on juorut tehty, tarkoituksena virheellisten oletusten herättely. Propagandakoulun ensimäinen oppitunti.

    • On surullista, että ihmisistä, kuten esim. Soramies, jotka ovat tehneet pitkän päivätyön eri lähetyskentillä vieden evankeliumia niille, jotka eivät sitä vielä ole kuulleet, tehdään täällä syntipukkeja ja puhutaan halveksivaan sävyyn ties minkälaisia luuloteltuja olettamuksia. Surullista ja ala-arvoista toimintaa.

toimitus Kotimaa
toimitus Kotimaa
Blogissa katsellaan ohitsekiitävää maailmaa yksityiskohtien ja yleistyksien kautta. Erityisesti kirkon ja uskontojen asiat ovat luupin alla. Yhteiskuntaa unohtamatta.