Ilmasto on pelastettu kun.

Ehdokkaat pähkäilee ilmastonmuutoksen kanssa ja valittavat asian vaikeutta.
Asia voidaan ratkaista hyvin yksinkertaisella tavalla. Miksiköhän yksikään puolue ei ole ottanut tavoitteekseen kaikkein palkkojen alentamista. Jos palkat olisivat vain niukan toimeentulon tasolla, niin asia hoituisi aivan itsestään. Lihaveroa, tai muitakaan toimenpiteitä ei tarvittaisi, kun kansa söisi silakkaa. Liian korkea tulotaso on selkeä syy sille, että kulutamme liikaa. Liika kulutus loppuu heti, kun siihen ei enää ole varaa ja ilmastonmuutos on torjuttu. Ainakin meidän osaltamme.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Pekka Pesonen: ”Leo näyttää olevan jyrkästi sitä mieltä, ettei kaikkia mielipiteitä saa ilmaista. Vain niitä saa, joista Leon mielestä on todellista tieteellistä tietoa?

    Mistähän sinulla Pekka tuollaista mieleen tuli? Etkö lukenut kommenttiani, jossa kirjoitan mm. Seuraavaa: ”Tottahan vapaassa maassa voi kirjoitella myös vapaasti, jopa puuta heinää, mutta vapaassa maassa voi myös vapaasti kommentoida tällaisia kirjoituksia. ”

    Pekka, voit aloittaa tiedon kartuttamisen ilmastonmuutoksesta, vaikka Wikipediasta tai Sari Weckrothin laittaman linkin takaa löytyvästä tietopaketista.

    Siitä se lähtee. Älä jää tuleen makaamaan. Mene tietämättömyytesi suon yli että heilahtaa.

  2. Olet tietysti oikeassa siinä että tiedemiehet sanovat, että ilmastonmuutos on mahdollista torjua. Ei minulla sitä vastaan ole mitään sanomista. Heillä on jopa keinotkin joilla se voidaan torjua. Näin teoriassa onkin. Teoria vain ei ole sama asia kuin käytäntö. Teorian tulisi ohjata käytäntöä, mutta koska olemme vain ihmisiä, niin näin yksinkertaisesti ei vain ole. Vuosittain öljyn kulutus lisääntyy valtavilla määri. Pelkästään j Boing lentokonetehdas on saanut 5000 lentokoneen lisätilauksen. Joten lentämistä ei ole tarkoitus vähentää, vaan lisätä. Tätä vuodatusta voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle, mutta se on turhaa. Jos joku uskoo, että ilmastonmuutos on mahd. torjua, niin mikäs siinä. Ei hänen päätään voi kukaan kääntää. Varsinkin kun se on ihan totta. Tiedemiesten mukaan. He vain eivät voi päättää niitä asioita, joita siihen tarvitaan. Niistä päättää ihan muut tahot ja siksi ei muutos ole käsissämme.

    • Pekka: Ajattelet, että me yksilöinä tai pieninä maina emme voi tehdä mitään maapallomme pelastamiseksi tai sen elinkelpoisuuden turvaamiseksi.

      Blogitekstissäsi kerrot itsestäsi, että ”ukko Pesosena lastenlasten iloksi vain keinutuolissani kiikun”.

      Minulle tulee vahva tunne, että lapsenlapsesi tulevat kysymään sinulta, miksi vain keinustuolissasi kiikuit, kun olisi vielä ollut pieni mahdollisuus turvata heille elinkelpoinen planeetta.

  3. Tietoa ilmastonmuutoksesta
    Ilmasto on vaihdellut vuosituhansien aikana, mutta se on tapahtunut hitaasti, joten ihmiskunta ja luonnon egosysteemit ovat ehtineet sopeutua muuttuvaan tilanteeseen. Tutkijoiden mukaan muutokset ovat olleet suhteellisen vähäisiä jääkauden jälkeisenä aikana. Muutos on kiihtynyt nykyaikaan tultaessa ja lämpeneminen tapahtuu suhteellisen nopeasti – muutaman sadan vuoden kuluessa.
    Kun lämpeneminen on voimakasta ja tapahtuu lyhyen ajan kuluessa, niin siitä seuraa ongelmia. Ihmiskunta ja luonto eivät ehdi sopeutua nopeaan ilmastonmuutokseen. Maapallon ilmasto on tutkijoiden mukaan nyt vakavan tilanteen edessä. Ilmaston keskilämpötila on noussut 0,6 astetta vuoden 1860 alkaneen mittausjakson aikana (brittiläinen Itä-Anglian yliopiston ilmastontutkimusyksikkö). 1990-luku on ollut lämpimin vuosikymmen 1000 vuoteen
    Valtaosa tutkijoista on sitä mieltä, että ilmastonmuutos l. maapallon keskilämpötilan kohoaminen johtuu ihmisen toiminnasta. Ilmakehään päästetään kasvihuonekaasuja, jotka kohoavat ilmakehän yläosaan ja estävät lämmön haihtumisen maapallolta. Ne saavat aikaan ns. kasvihuoneilmiön. Merkittävin näistä kaasuista on hiilidioksidi, sitä vapautuu ilmakehään kun hiiltä, öljyä, maakaasua ym. fossiilisia polttoaineita poltetaan energian tarpeeseen. Maassa oleviin fossiileihin ja eläviin kasveihin varastoitunutta hiiltä vapautuu ihmisen toiminnan seurauksena entistä enemmän ilmakehään.
    On tutkijoita, jotka eivät pidä ilmaston lämpenemistä ihmisten aiheuttamana. Jotkut tutkijat väittävät, että ilmasto ei edes lämpene. Ollaan myös sitä mieltä, että ilmaston lämpenemistä ei voida mitenkään estää. Siis ilmiöstä ja siihen vaikuttamisesta vallitsee laaja erimielisyys.
    Suurin osa asiantuntijoista on kuitenkin sitä mieltä, että runsaan sadan vuoden aikana havaittu ilmaston lämpeneminen johtuu ihmisen toiminnasta ja ilmastonmuutos vaarantaa satojen miljoonien elinmahdollisuudet.
    Edellä kerrottujen uhkien toteutumisen estämiseksi on YK kutsunut koolle hallitusten välisen ilmastopaneelin IPPC. Se on koonnut tiedeyhteisöjen laatimat arviot ilmaston tilasta, ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja keinoista ilmastomuutoksen hillitsemiseksi, sekä siihen sopeutumiseksi. IPPC tuottaa ilmastonmuutokseen liittyviä raportteja ja ohjeita kasvihuonekaasujen vähentämiseksi.
    IPPC on asettanut vuoden 2030 määräajaksi, johon mennessä muutoksen vaatimat rajut päästöjen leikkaukset pitää olla tehtynä. Kasvihuonekaasujen päästöjen kasvu pitäisi pysäyttää vuoteen 2030 mennessä, jotta ilmaston lämpenemisen haitalliset vaikutukset pidettäisiin hallinnassa. Se on asiantuntijoiden mukaan mahdollista, mutta tarvitaan rajuja keinoja, jotta päästöt saadaan turvalliselle tasolle.
    Maailman maat ovat sitoutuneet Pariisin ilmastosopimuksessa (2015) tavoitteeseen, pitää maapallon keskilämpötilan nousu selvästi alle kahdessa asteessa, verrattuna esiteolliseen aikaan. Samalla pyritään toimiin, joilla lämpeneminen saataisiin rajattua alle 1,5 asteen.

  4. Nyt voin nautiskella tässä keinussa istumisesta enemmän. Tässä en aiheuta hiilijalanjälkiä. Jos lähtisin liikkeelle, niin heti niitä syntyisi. Mitä nopeammin, niin sitä enemmän ja pahempia. Onneksi kaikki nuoret eivät ole sairastuneet tuohon ilmastohysteriaan. Muuten meillä ei olisi paljoakaan toivoa. On sentään niitä, jotka ymmärtävät ettei lakkoilemalla mitään ilmastonmuutosta torjuta. He eivät ole päiväperhosia, jotka elävät vain tätä päivää varten. Nuo oikeasti valveutuneet nuoret ymmärtävät, että on valmistauduttava tulevaisuuteen , joka on erilainen, kuin tämä nykyinen. Ilmastonmuutoksen torjuntaan uskovathan tahtovat kaiken sujuvan niin kuin ennenkin. Säilyttää tämä nykytilanne ja ilmasto muuttumattomana. Hirmuisesti voimavaroja tuhlataan torjuntaan, kun niitä pitäisi kohdentaa vaikutuksiin.

    • Pekka. Laitoin tuohon edelle perustietoa ilmaston lämpenemisestä. Kirjoitin tekstin ensin Wordille. Kopiointi ja lisääminen tähän kommentiksi aiheutti se, että tekstin muotoilu katosi. Teksti on siksi yhtä pötköä, ilman kappalejakoa. Muuten se on täyttä asiaa, niin että kannattaa lukea.

  5. Leo : ”Se on asiantuntijoiden mukaan mahdollista, mutta tarvitaan rajuja keinoja, jotta päästöt saadaan turvalliselle tasolle”

    Mitä nuo rajut keinot voivat olla muuta, kuin rajua elintason laskua? Juuri sitä jota ehdotin. Sen sinä Leo torjut järjettömänä, niin kuin se onkin. Sillä ihmiskunta ei suostu elintason alasajoon, vaikka sen seuraukset olisivat mitä tahansa. Ihminen kun on vain sellainen, ettei se tyydy siihen mitä on nyt, vaan pitää saada vähän lisää.

    • Pekka Pesonen. En ole edelleenkään ottanut kantaa keinoihin ilmastonlämpenemisen ehkäiseksi. Arvostelin ja arvostelen edelleen blogisi tyyliä, jossa heittelään yksinkertaisia ratkaisuja ilmastonlämpenemisen hillitsemiseksi ja sitten todetaan ettei ilmastonlämpenemistä voi edes estää. Minusta olisi edelleen hölmöä poliitikoilta alkaa alentamaan palkkoja ja pudottamaan elintasoa. Ilmaston lämpenemisilmiö on monimutkainen ja maailmanlaajuinen asia, jonka olemassaolosta ei edesolla yhtä mieltä.

      Olin välillä mielessäni pahoillaan kun arvostelin blogiasi ja hiillostin asialla sinua. Nyt ajattelen, että hiillostus oli tarpeen. Nyt olet paljastanut mielipiteesi ja käsityksesi asiasta, vaikka yhdessä vaiheessa koetit piilotella asenteesi sarkasmin kaapuun.

      Minä seuraan tilannetta tajuten sen, ettei minulla ole ratkaisun avaimia. Luotan maailman päättäjiin, että asiaan löytyy ratkaisu, vaikkakin helpoa se ei tule olemaan. Ajattelen myös asiaa ihmiskunnan tulevaisuuden ja lasten lasteni kannalta – luovuttaminen ei ole oikea ratkaisu.

      Eikö Jumala pannut meidät myös varjelemaan Eedeniämme? Nooa rakensi arkin, vaikka ihmiset ymprillä nauroivat moiselle hommalle. Lutterin Mara on kuulemma todennut, että jos tietäisi, että huomenna tulee maailmanloppu niin hän silti istuttaisi tänään omenapuun. Uskonnolliset myytit antavat ohjeita elämään, siinä on niiden arvo. ”Kinttaita ei pidä lyödä tiskiin” hankalassakaan paikassa.

      Se on tullut selväksi, että olemme asiasta eri mieltä. Kiitos tästä keskustelusta.

  6. Leo taisi olla ainoa, joka otti kaiken tosissaan. Hän ei käsittänyt sitä, että asioilla on usein kaksi eri puolta. Yhteisymmärrystä ei voi syntyä jos puhutaan eri asioista. Niinkuin tässäkin tapahtui. Leo pohti tiedemiesten näköulmasta ja minä ihmismielen näkökulmasta. Tiede voi hyvinkin sanoa, että muutos on mahdollista torjua, mutta ihmiset eivät toteuta tiedemaailman toiveita. Siksi torjunta ei Ole mahdollista.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.