AVAUSPUHEENVUORO KIRKON JOHTAMISFOORUMISSA 3.11.2022
Minulta on kuluneiden vuosien aikana usein kysytty, onko tuo kiva työ. Onko johtajana Kirkkopalveluissa, kirkollisessa yhteistyö- ja palvelujärjestössä mukava olla? Mitä Sinä vastaisit kysymykseen, onko työsi kirkon, seurakunnan, kristillisen järjestön johtotehtävissä kiva? Onko työtä mukava tehdä? Onko johtaminen mukavaa? Vaikka uskon, että itsekullakin on kivoja työkavereita, hyvä työyhteisö ja aika ajoin mukavia hetkiä, eivät adjektiiviattribuutit kiva ja mukava ole niitä, joilla luonnehtisimme työtämme johtajina. Kiva ja mukava sopivat korona-aikana paljon käytetyn college-puvun arviointiin. Se ei purista eikä kiristä. Johtajuus sen sijaan välillä puristaa ja saumat painavat.
Johtamiseen liittyy paljon mystiikkaa – harva tietää, mitä johtamisen arki todellisuudessa on. Useilla on harhakuva esihenkilöidensä ja johtajien elämästä. Tämän elämän toinen puoli kuitenkin jää tuntemattomaksi ihmisille, jotka eivät tiedä eivätkä omakohtaisesti ole kokeneet, mitä tuollainen elämä todella on. On vastattava kymmenien, satojen, ehkä tuhansien ihmisten työpaikoista, kannattavuudesta, selvittävä paitsi hyvistä ajoista myös taantumasta, toimialan kriiseistä ja rakennemuutosongelmista, koronasta ja Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Työntekijät vastustavat muutoksia ja ”omistaja”, päättäjät vaativat entistä parempaa tulosta. Kun on pannut kaikkensa peliin, palkaksi saa vain moitteita ja vaatimuksen, että parempaan olisi pitänyt pystyä.
Onko tuo kiva työ? Onko johtajana mukava olla? Voin rehellisesti sanoa, että vaikka tykkään työstäni ja se antaa haasteita ja tavoitteita, viimeiset kolme vuotta ovat olleet kaikkea muuta kuin kivoja. Työ ja johtaminen ovat rankkaa vastuun kantamista. Pari koronavuotta ja siirtyminen etätyöskentelyyn esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa tai Pohjoismaiden suurimmassa vapaan sivistystyön järjestössä ovat vetäneet henkilöstön voimavarat tiukalle. Kuinka siirtyä yön yli luokkahuoneista etäopetukseen. Tai kuinka toimia, kun vanhustenhuollossa, lastensuojelussa tai kehitysvammatyössä on suojeltava hauraassa asemassa olevia asiakkaita ja työntekijöitä. Kuinka rohkaista työtovereita, joita pelottaa olla eturintaman työssä, kun etätöihin ei voi jäädä. Miltä vastuu tuntuu, kun korona leviää yksikössä ja tappaa seitsemän vastuullamme olevaa vanhusta. Tai mistä otat työntekijät tuohon työhön, kun 2/3 työntekijöistä ovat taudin kourissa eivätkä rokotukset ole vielä kuin lupaus tulevaisuudessa. Tai mitä vastata, kun viime kuukausien aikana työntekijät kyselevät, miten työnantaja vastaa siihen, että työntekijän rahat eivät riitä sähkö- ja lämmityslaskuun ja entistä kalliimpiin elintarvikkeisiin. Tai että sota pelottaa ja huoli lisääntyy.
Ehkä tuo on sitä synkkää puolta vastuun kantamisessa. Se on myös yhdessä ratkaisujen hakemista. Kuinka tukea seurakuntia korona-ajan työssä? Löytyisikö Kotimaanavusta ratkaisu lisääntyviin diakonian avustustarpeisiin? Tai kuinka toteuttaa Yhteisvastuukeräys tilanteessa, jossa keräystä ei voikaan toteuttaa face to face? Kuinka auttaa huono-osaisia kotimaassa ja maailmalla tilanteessa, jossa kaikki tuntuvat näkevän vain Venäjän hyökkäyksen uhrit Ukrainassa? Tai miten saada seurakuntien virtuaalijumalanpalvelukset laajemman katsojakunnan nähtäville ”Jumalanpalvelus verkossa” -palvelun kautta?
Johtaminen ei ole helppoa – se on vaikea laji. Useimmilla meistä on kuitenkin vankka mielipide, kuinka johtaa onnistuneesti. Johtajaksi ei synnytä. Johtamisessa vaaditaan taitoja, joiden saavuttaminen edellyttää aktiivista itsensä ja työyhteisön kehittämistä. Johtaminen on tehtäviä, joita opitaan vain tekemällä. Oleellista on, onko henkilöllä tahtoa oppia ja halua kehittyä johtajaksi ja johtajana.
Usein johtajaksi valitaan paras substanssin – sisältöjen – hallitsija. Osaavista, ahkerista ja kokeneista työntekijöistä tulee usein johtajia: taitavimmasta opettajasta rehtori, parhaasta kirurgista hallintoylilääkäri, tehokkaimmasta myyntimiehestä markkinointipäällikkö ja pidetyimmästä pastorista kirkkoherra. Jotenkin tämä on luontevaa erityisesti hierarkisissa organisaatioissa, jossa työtehtävien muutos on mahdollista vain hierarkiassa ylöspäin etenemällä. Jos taas johtajuus nähdään yhtenä – sinällään merkittävänä – funktiona muiden organisaation tai työelämän funktioiden joukossa, työtehtävissä voidaan kehittyä muutenkin. Oma osaaminen kehittyy, motivaatio työhön säilyy, sitoutuminen työnantajaan lisääntyy ja organisaation osaaminen vahvistuu, kun työtehtäviin onnistutaan luomaan kiertoa.
Johtaminen edellyttää kyllä perustehtävän hyvää hallintaa, mutta se ei yksin riitä. Esihenkilön, johtajan on tunnettava ensisijassa laajempaa kiinnostusta kokonaisuuksien hallintaan, muutosprosessien ohjaamiseen, talouteen, henkilöstöön ja ennen kaikkea näiden johtamiseen. Johtajan on kestettävä epävarmuutta ja joskus sietämätöntäkin painetta, joka liittyy vastuunkantamiseen.
Onko tuo kiva työ? Onko johtajana mukava olla? Kiva ja mukava kertovat siitä, millaiseksi johtamistyö kuvitellaan. Uskon tämän joukkomme tuntevan johtajuuden paineet. Mutta ehkä vielä yksi näkökulma, joka ei suoraan liity meihin johtajina. Kestääkö organisaatiomme strategia? Mitä tarkoittaa arvoihin perustuva päätöksenteko? Miten ymmärrämme arvot tiukassa tilanteessa – saavatko ne mennä vai haemmeko niiden syvempää tarkoitusta? Kestääkö missio eli organisaation olemisen tarkoitus? Onko sitä tarkoituksenmukaista tarkastella tiukassa tilanteessa ja löytää sen ydin? Katoaako visio, tulevaisuuden näky, kun vaikeudet vyöryvät?
Viime sunnuntain Vanhan Testamentin tekstissä viidennessä Mooseksen kirjassa on rohkaisun sana meille johtajille tässä ajassa:
Mooses sanoi israelilaisille: ”Olkaa vahvoja ja rohkeita, älkää pelätkö älkääkä säikkykö noita kansoja, sillä Herra, teidän Jumalanne, kulkee teidän kanssanne. Hän ei jätä teitä yksin eikä hylkää teitä.”
Mooses kutsui luokseen Joosuan ja sanoi hänelle kaikkien israelilaisten ollessa läsnä: ”Ole vahva ja rohkea. Sinä viet tämän kansan siihen maahan, jonka Herra esi-isillemme vannomallaan valalla sille lupasi, ja sinä jaat sen maan israelilaisille perinnöksi. Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.”
Ilkka Mattila
Kirkkopalveluiden johtaja
Kiitoksia Teille rehellisestä kirjoituksesta.
Kun sitten katsotaan tavoitteita puhutaan askelista otettavina. Askeleet ovat tilanteiden haasteissa erimittaisia, joskus lyhyitä, joskus pidempiä.
Paljonkohan kulkemista luvattuun maahan tuli sitten vuotta kohti. Siinä voisi olla hyvä vertailukohta ettemme ole kaikessa mestareita vaikka halua olisi.
Hyvä kirjoitus! Kertooko kommenttien vähäisyys siitä, että kirkon johtajat eivät käy tällä foorumilla, vai onko aihe liian arka? Voiko hymyilevä kirkkoherra myöntää, että johtaminen ei olekaan kivaa?
Johtajalla pitää olla hyvä paineensietokyky, sillä ulkoisten olosuhteitten lisäksi omasta organisaatiosta löytyy aina joku, jolla on arvostelemisen armolahja.
Sanotaan että hyvän johtajan päätöksistä 50 % on hyviä. Se kertoo johtamisen vaikeasta taidosta jotain olennaista. Harvalla luonnostaan on hyvät johtamisen taidot. Niitä kuitenkin odotetaan jokaiselta johtajalta. Monen johtajan voi olla vaikea löytää aikaa ja rahaa hyvään johtajakoulutukseen. Yksi tärkeimmistä johtamisen taidoista on omien tunteiden tunnistaminen.
Muuan ei enää vuosikymmeniin pienessä seurakunnassa kirkkoherrana toiminut virkaveli tuumi omista kokemuksistaan: kirkkoherrana ei oikein voi epäonnistua, jos seuraa kirkkolakia kun se säätelee asioita niin tarkasti. Tulee melkein ikävä noita vieläkin vanhemman ajan rovasteja, jotka kirjoittivat kirkkoneuvostojen pöytäkirjat etukäteen.
Tämän päivän kirkkoherran tehtävä on varsinkin pienissä yksiköissä haastava: pitää olla toimituspappi, työyhteisöjohtaja, ATK-spesialisti, talousosaaja ja hallintojohtaja.
Marko on varmasti oikeassa siinä, että pienen seurakunnan kirkkoherran pitää olla varsinainen moniosaaja. Isossa seurakunnassa taas henkilöjohtaminen voi olla monimutkaisempaa. Kun kirkkoherranvaalin alla lukee hakuilmoituksen ja kuuntelee muita toiveita ja vaatimuksia, tulee joskus sellainen tunne, ettei riittävähän hyvää hakijaa taida olla olemassakaan.
Kirkon yksi ongelmien kasaantumisen syy taitaa olla siinä, että asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä. Blogisti on rohkeasti tuonut esiin juuri niitä asioita, joista yleensä ei puhuta mitään. Jospa kirkossa tulisikin tilaa ongelmien käsittelyyn avoimesti. Sellaisella tavalla, ettei ne jää kenenenkään yksin kannettaviksi.