Ikäkriisistä ikähuumoriin

Jokainen ihminen on ikäkriisin arvoinen. Ikäkriisistä selviäminen kuuluu niihin asioihin, jotka vahvistavat meitä, mikäli eivät tapa. Kriisi on aina valinnan paikka, se on joko uhka tai mahdollisuus.

Ruttopuiston rovasti on seuraavassa ikäkriisissä päivälleen kuukauden kuluttua  (13.3.15). Silloin tulee 60 vuotta täyteen. En ymmärrä, miten Pelle Miljoona, Jaakko Löytty ja minä olemme tulleet tähän hetkeen.  Aika rientää nykyään niin nopeasti, että yhä nuoremmat täyttävät kuin huomaamatta, ohi mennen 50, 60 tai 70 vuotta. Se on aika hyvin, kun ajattelee, että vielä 1800-luvun lopussa Karkkilan seurakunnan kirkonkirjoihin merkittiin 47-vuotiaan miehen kuolinsyyksi vanhuuden heikkous.

Vierivät kivet eivät sammaloidu, sanotaan. Ja toden totta, teinikriisi-ikäni suosikkibändin the Rolling Stonesin ukot jaksavat heilua vieläkin jättikokoisilla estradeilla. Tai ainakin se apinan näköinen nokkasolisti jaksaa. No, se yksi kitaristi on vähän väsyneen oloinen, mutta soittakoon hän sitten lavalla selällään maaten. Idolinani en tuota pumppua koskaan pitänyt, sillä idoli tarkoittaa epäjumalaa ja idololatria epäjumalan palvontaa. Minä tahdon Jumalan Jumalana.

Miksi vanhat starat vielä soittelevat ympäri maailmaa, kun heillä ei pitkiin aikoihin ole ollut puutetta rahasta? Well, he sanovat tekevänsä vain sitä, mitä osaavat. Muuta he eivät kuulemma osaakaan.

Onko Rollareilla ikäkriisi, kun he vanhoilla päivillään eivät suostu menemään vanhainkotiin vaan tahtovat aina vaan keikalle?  Onko heiltä jäänyt monta tärkeää ikäkriisiä väliin, kun jatkavat aina vain sitä samaa, mihin jo nuorina tottuivat? Onko kyse tosiasioitten kieltämisestä?

On totta, että en osaa kuuskymppisenä sovittaa  itseäni mihinkään lokeroon tai muottiin.  Tavatessani vanhoja koulukavereitani olen joutunut yllättymään siitä, miten he ovat muuttuneet. (Turha luulo, lukijat, en lankea sanomaan, että olisivat vanhan näköisiä!).  Eihän niitä tunnista kuin äänestä. Se ei ole muuttunut. Osa tovereistani on jo muuttunut mullaksi.  R.I.P.

Niin, en siis tiedä, pitäisikö minun olla niitten följyissä, jotka kaihoten muistelevat mennyttä aikaa vai niitten, jotka jäljellä olevan elämänsä lyhyyden tajuttuaan pistävät aivan kaiken uusiksi: Ostavat moottoripyörän oravanpyörän sijaan ja lähtevät mukaan maailmanpyöriin. Jättävät työpaikkansa, kotinsa, menneisyytensä, ottavat nuoren naisen motskarin kyytiin ja sitten menoksi parempiin paikkoihin niin että vain pakokaasut jälkeenjääneille (sic!) muistoksi jäävät.

Ehkä on niin, että minä kuulun noihin jälkeenjääneisiin. Olen muuttanut takaisin lapsuuteni maisemiin, mutta täällä tuleekin vastaan Tapiolan suurin mullistus 60 vuoteen. Miltei kaikki menee uusiksi. Ja antaa mennä vaan, eteenpäinhän se mummokin hangessa päätti mennä. Jotakin muistoja eilisestä tarvitaan, vanhan päällehän se uusikin pitkälti  rakentuu. Mutta koska kun kerran emme huomista tunne muuten kuin visioittemme ja suunnitelmiemme mahdollisena työmaana, niin on syytä alkaa tajuta, että meillä on käytössämme vain tämä päivä. Päivä vain ja hetki kerrallaan meille annetaan elettäväksi. Ja hyvä niin.

Meillä on jo pitkään ollut Jumalan kanssa sellainen diili, että minä suunnittelen omaa elämääni ja Jumala rikkoo kaikki suunnitelmani tarjoten tilalle omia aivoituksiaan. Pakko tunnustaa, että viime aikoina elämässäni on tapahtunut niin paljon kummallisia asioita ja rankkoja juttuja, että omin avuin en enää kaikesta selviä.  Kun minun omat mahdollisuuteni loppuvat, Jumalan mahdollisuudet vasta alkavat. Kyse on vain siitä, annanko Jumalan käyttää noita mahdollisuuksia minun elämässäni omaksi parhaakseni. Olen saanut kokea sellaista ihmeellistä johdatusta arkipäiväisessä elämässäni, että oksat pois. Jos olenkin joskus nuorena papinplanttuna erehtynyt luulemaan, että Jumala haluaa keskustella kanssani vain teologisista kysymyksistä, niin onpa hyvä, että sain tuostakin asiasta tarkemman selon jo alle 60-vuotiaana…

Mitä taas ikähuumoriin tulee, niin sitä me Jumalan kanssa kyllä harrastamme. Kunnioitan sitä, että hän on elänyt minua kauemmin ja olen valmis jatkossa kuunteleman hänen viisaita aivoituksiaan vieläkin enemmän.  Jumala auttaa minua töissäni, mutta myös vapaa-ajalla meillä on hauskaa keskenämme. Usein nauramme yhdessä vaikkapa  YouTuben kissavideoille.

Tässä kriisi-iässä minun ei enää tarvitse miellyttää ketään tai mitään, ei yrittää saavuttaa toisten laatimia tavoitteita, tanssia toisten pillien mukaan. Tällaisista kahleista vapautuminen on hyvin terapeuttista. Vihdoinkin voin olla oma itseni ilman minänmenettämisen pelkoa ja sitä seuraavaa syyllisyyttä. Työssäni edustan ammattiroolissani kirkkoa, mutta työni teen tietoisesti  oman persoonani kautta. Jumalalle kunniaksi,  kohtaamilleni ihmisille siunaukseksi ja itselleni iloksi. Iloksi, joka kumpuaa paljon syvemmältä kuin olosuhteista tai maallisesta menestyksestä. Kyse on ilosta Herrassa, Herrasta ja Herran tähden. Jollakin tavalla kirkastuneesta ilosta.

Tuntuu kuin Isä Jumala – eikä vain Terveystalo Kamppi – olisi ottanut minut jonkinlaiseen 60-vuotisterveystarkastukseen. Jumala tietenkin tutkii minua tarkemmin kuin Terveystalo, hän tutkii minut luitani ja ytimiäni myöten.  Niin kuin psalmissa 139: 1-5 kuvataan:

Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut. Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne. Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni.

Kun elämäni ei ole omissa käsissäni vaan Korkeemmas käres, niin työnjako on silloin aivan käsittämättömän hyvä. Kun minulle syystä tai toisesta tulee taas tarve laskea hyvinvointini tasoa, voin aina tarttua kaksin käsin elämäni ja onneni ohjaksiin…

vie vanhus ulos

* * * * * * * * * * * *

Vanhenemisen (lue: ikääntymisen) tuntomerkkejä:

  • Voi sanoa yhä useammalle: "Kun minä olin sinun iässäsi."
  • Alkaa ostaa housuja, joissa vyötäröllä on kuminauha.
  • Kauneus on vain valokatkaisijan päässä.
  • Kuorsaaminen on tapa osoittaa vierustoverille, että on elossa.
  • Ei enää mistään hinnasta haluaisi yöpyä muualla kuin omassa sängyssä.
  • Luulee, että on tapahtunut jotakin, jos puhelin soi illalla klo 21:n jälkeen.
  • On alkanut pelata golfia.
  • Pitää kaiteesta kiinni, kun menee alas rappuja.
  • Paino ei ole noussut, se on vain laskeutunut hartioilta vyötärölle.
  • Kylmä kahvi kaunistaa, mutta maha ei kestä niin paljon kuin naama vaatisi.
  • Ennen vanhaan sattui ja tapahtui; nykyään ei tapahdu mitään, mutta joka paikkaan sattuu kyllä.
  • Elämän korkeat arvot tarkoittavat kolesteroliarvoja.
  • Lääkäri kysyy, mitä hyvää syö ja juo ja mitä hauskaa harrastaa ja sen jälkeen kieltää ne samassa järjestyksessä.
  • Joka paikkaan koskee ja se mihin ei koske, ei toimi.
  • Lääkärit ovat lähes aina tyttösiä ja poikasia.
  • Ikäisiäsi alkaa olla vain mainoksissa, joissa mainostetaan vitamiineja tai tuotteita verenpaineeseen, ummetukseen ja unettomuuteen.
  • Tarvitsee lasit löytääkseen lasit.
  • Ei enää välitä, jos ajatukset alkavat karkailla, kunhan tulevat takaisin.
  • Kirjoittaa muistilappuja, mutta unohtaa, mihin ne on laittanut. Kun löytää etsimänsä tavaran, on jo unohtanut, miksi se piti löytää.
  • Tekee kolmea asiaa yhtä aikaa, mutta unohtaa, mitä ne kaksi muuta olivatkaan.
  • Sammuttaa valot säästösyistä, ei romantiikan vuoksi.
  • Kahdesti yössä tarkoittaa vessassa käyntejä.
  • Alkaa ostella kevyttuotteita ja huomaa, kuinka pienellä tekstillä kaikki käyttöohjeet on kirjoitettu.
  • Ei koskaan punnitse itseään aamulla, sillä silloin silmäluomet ovat raskaimmillaan.
  • Sisälläsi on laiha ihminen, joka kamppailee päästäkseen ulos, mutta saat sen rauhoittumaan muutamalla palalla suklaata.

 

 

 

13 kommenttia

  • Hannu Kiuru sanoo:

    Lienee sanomattakin selvää, että väsähtänyt kitaristi sai soitella yhdessä nuoremman keikkakitaristin kanssa. Tämä sitten tuurasi alkuperäisjäsentä, jonka piti mennä välillä lavan taakse lepäilemään.

    Lienee sanomattakin selvää myös se, että ei tässä ole kyse mistään ikärasismista. Kun ei enää ole pakko raataa elantonsa puolesta, niin vanhan on hyvä olla vähän lyhyemmällä työajalla kuin nuorena.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Hannu Kiuru :”Kun ei enää ole pakko raataa elantonsa puolesta, niin vanhan on hyvä olla vähän lyhyemmällä työajalla kuin nuorena.”

    Voi, voi. Vaikka ikää olisi kuinka paljon, työtä on niin paljon kuin vain jaksaa tehdä. Ei kylläkään välttämättä sitä täysin yliarvostettua ”palkkatyötä”. Sanotaan, että oppia ikä kaikki, ja kuten joku on sanonut: ”kun täytämme 90 vuotta, voimme lopettaa opiskelun, jos nimittäin tunnemme itsemme väsyneiksi”.

    https://www.youtube.com/watch?v=gsFsuM5kO-s

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Tuula: Joo, eiväthän työt koskaan ainakaan tekemällä lopu. Jatkossa tosin koneet taitavat tehdä sen puolestamme. Silloin me voimme puuhailla muuta. Mutta millä me oikein elämme kaikki? Tuleeko vaihdantatalous takaisin? Osuuskunnat?

      Sanotaan, että kun talo on valmis, tulee kuolema. Mä julistaudun ikuiseksi harjoittelijaksi. Hyvin toimivatkin asiat voi saada vielä paremmin toimiviksi. Joten: Jatketaan harjoituksia!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Heinilä sanoo:

    Omaa vanhenemista ei huomaa, vaikka koulukaverit ja muut ystävät ovat vanhentuneet. Eipä edes siitä älyä, kun omat lapset tai lapsen lapset vanhenevat.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Juha: Näin on nähtävä, ei todellakaan huomaa omaa vanhenemista. Etenkin kun vanheneminen ei ole koskaan ollut erityisen muodissa. Nuoruutta ihannoidaan mm. sanomalla, että olet juuri sen ikäinen kuin tunnet olevasi tai haluat olla. Ja että 60 on vain luku…

      Voi juku, minne unohtuivat perinnölliset sairaudet ym. kivut? Ei niitä nuorena ollut!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Hannu Kiuru :”Voi juku, minne unohtuivat perinnölliset sairaudet ym. kivut? Ei niitä nuorena ollut!”

      Kun oman uskoni mukaan ihmisen ”minä” on hänen henkensä, se ei vanhene eikä kuole koskaan, jos ihminen antaa Kristuksen ohjata maanpäällistä elämää ja sitoutuu ”rakastamaan Herraa, Jumalaansa, koko sydämestään, koko sielustaan ja mielestään ja lähimmäistään niin kuin itseään.” Helppoa tuon tavoitteen toteuttaminen ei ole ja se vaatii enemmän tai vähemmän kilvoittelua, mutta sen palkinto on elämä.

      Kirjoitin joskus tuon allaolevan lauseen muistolauseeksi tuonilmaisiin siirtyneelle lähimmäiselle. Tuonilmaisiinhan me joskus siirrymme jokainen ja uskon, että joskus toteutuu se, mitä lauseessa sanotaan.

      ”Sillä niin kuin vilja syksyllä tuleentuu ja kuihduttaa vartensa, niin mekin, kun aika on täysi, riisumme yltämme aineen kuin kuluneen vaatteen, vain löytääksemme jälleen toisemme niin kuin ystävät löytävät toisensa pitkän matkan jälkeen.”

      Hyvää ystävänpäivää!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Minua jaksaa aina vain ja yhä uudestaan ilahduttaa ja elähdyttää ajatus siitä, että kristittyinä meidän parhaat aikamme ovat vielä edessäpäin. Silloin uskomme muuttuu näkemiseksi.

      Näön heikkenemisen myötä minua toki puhuttelee myös Jeesuksen sana, jossa hän julistaa autuaiksi ne, jotka uskovat näkemättä.

      Hyvää ystävänpäivää sinullekin, Tuula. Ja Juhalle myös.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Tulee aina mieleen vaimoni isä, joka oli kahden sodan käynyt ja yli 90v. Kun lopulta joutui sairaalaan viimeiselle reissulle ja jalkoihin oli jo laitettu vahvoja kipulaastareita, niin viimeisenä iltanaan vielä suunnitteli seuraavan kesän syntymäpäiviään, kuin pikkunen lapsi. Sydän ei vanhene, se vain kypsyy, kuin viini. Siinä oli mies, joka oli haudannut kuusi veljeään, vaimonsa ja oman poikansa, mutta harvoin näkee positiivisempaa ihmistä, ei koskaan sanonut pahaa sanaa kenestäkään vaikka mitä olisi sattunut. Ei myöskään paljon puhellut uskostaan, mutta kirkossa lauloi mukana ja isämeitä rukoili ääneen.

    Monesti olen miettinyt jälkeenpäin, että oli Jumala tehnyt hienoa työtä, tuossa tervaskannossa. Iloa ja rauhaa kaikille ja ystävänpäivää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Onneksi olkoon 60 vuotiaalle Hannulle!

    Oikein hyvä ja osuva blogi. Minä olen huomannut vanhenemiseni siitä, kun aamulla minua katsoo peilistä äitini kasvot.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Eläkkeellä sitä vasta kiire on. Kaikki vapaaehtoistyöt kaatuvat tänään eläkeläisten päälle. Nuoremmat eivät jaksa, halua, ehdi sitoutua mihinkään. Koska työaikaa ei ole, sitä miettii tehtäviään kaiken aikaa, suunnittelee ja esivalmistelee. Joskus tuntee itsensä Ihmemaan Liisan kaniiniksi, joka kellonsa kanssa rientää paikasta toiseen. Sitä paitsi tässä iässä kaikki mitä teet tapahtuu ikään kuin hidastetussa filmissä ja ei millään ehdi kaikkea.

    Toisenlaisia eläkeläisiä on myös. Nyt me mennään kahdeksi viikoksi Turkkiin, sitten rahtilaivalla Nykkiin, ollaan kolme viikkoa ja sitten on varattu talo Puolasta kahdeksi viikoksi minulle, meille, minulle. Mutta en tiedä mitä he juoksevat karkuun.

    Ystävänpäivää vuoden jokaiselle päivälle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Tämä 60 ja risat on kyllä kaikkein paras ja mainoin ikä. Hauskaa ei elämästä yhtenäkään päivänä puutu. Jatkuvasti saa nauraa itselleen.

    Kaikki hölmöilynsä saa nykyisin laittaa ikänsä piikkiin.

    Hammaslääkärissä käytejä on tosi harvoin. Vain viiden vuoden välein tarvitsee proteesia pohjustaa.

    Kuuloaitteen, kun laittaa pöydälle, ni ei tarvitse mitään turhia löpinöitä kuunnella.

    Kenenkään nimiä ei tarvitse enää muistaa. Eikä mitään muutakaan.

    Mielenkiintoisia työpaikkoja ei tarvise enää hakea, eikä niistä kilpailla.

    Lapsenlapset elämässä toiseksi parasta herkkua.

    Ai mikäkö parasta ? No tietysti tuo ihana vaimoni ja yhteinen aika.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      ”Kaikki hölmöilynsä saa nykyisin laittaa ikänsä piikkiin. Hammaslääkärissä käytejä on tosi harvoin. Vain viiden vuoden välein tarvitsee proteesia pohjustaa. Kuuloaitteen, kun laittaa pöydälle, ni ei tarvitse mitään turhia löpinöitä kuunnella. Kenenkään nimiä ei tarvitse enää muistaa. Eikä mitään muutakaan.”

      Alat olla ilmeisesti kuuskymppiseksi jo aika heikossa hapessa. Minä aion 2016 juosta synttärieni kunniaksi 70-vuotismaratonin, no, ainakin puolikkaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Eipä hätää, kun on nuorekas viehättävä sairaanhoitaja vaimo. Sehän tässä iässä on ihan parasta. Yhteinen aika. Mikä se mukavampaa. Pian alkaisi molemmilla eläkepäivät. JHs. Rakkaaallani tosin vähän myöemmin, kun on jopa 67päivää nuorempi. Kuule Kimmo, ethän vain nyt vasta aloita juoksemista. Tässä iässä sen aloitus ei enää ole terveellistä. Nivelet siinä kärsii ja pahasti. Tule kesällä kaveriksi, ni kävellään (Tampereen) Pyhäjärvi ympäri.Siinä olisi aikaa kuutisen tuntia laittaa koko maailman asiat parempaan järjestykseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121