Olen usein halunnut auttaa jotain eläintä, mutta aina siihen ei ole ollut mahdollisuutta. Pari vuotta sitten sunnuntaiaamuna valtatie 4:llä Lahden kohdalla, keskellä tietä makasi peura pää ja yläruumis koholla. Ohjasin auton syrjään ja menin peuran luo. Siinä ei näkynyt ulkoisia vammoja. Päättelin, että auto oli ajanut sen kumoon ja poistunut paikalta. Eläin ei kyennyt nousemaan. Vedin sen kainaloista tien reunaviivan taakse. Tiellä oli silloin onneksi vain vähän liikennettä.
Soitimme 112:een ja kuulimme, että poliisipartio oli matkalla lopettamaan eläintä. Tunsin itse syvää voimattomuutta, kun lähdin jatkamaan matkaa. Peura katsoi peräämme. Isäni oli 1970-luvulla pataljoonan komentajana Lapissa. Hän oli pujottanut autonsa vaihdekeppiin puukon tällaisia tilanteita varten. Joskus sitä tarvittiin.
Pitkän aikaa sitten olimme Espanjassa liikenteessä vuokra-autolla, kun edessämme moottoritietä ylitti lauma koiria. Joku auto oli nähtävästi töytäissyt yhtä pentukoiraa, joka ei kyennyt kunnolla liikkumaan. Aikuinen koira – mahdollisesti emo – palasi takaisin ja yritti auttaa sitä, mutta joutui autojen vuoksi pian väistymään tien sivuun. Mieleni teki pysäyttää automme ja mennä auttamaan, mutta tiesin sen mahdottomaksi. Tuo tilanne on edelleen silmieni edessä tuskallisen elävänä.
_ _ _
Tänä kesänä monet ovat seuranneet kahden karhuemon ja niiden poikasten kohtaloa Itä-Suomessa. Molemmilla emoilla on toisessa etutassussaan pienpetojen pyyntiin tarkoitetut raudat. Viranomaiset ovat päätymässä emojen ja nuoremman pentueen tappamiseen. Tosin vaihtoehtojakin on etsitty, mutta karhuemoa ei ole saatu tavoitettua nukuttamista ja rautojen poistamista varten.
Karhujen tappamista seuraisi varmaankin suuttumusta, vaikka viranomaiset perustelevat aiettaan loukkaantuneiden karhujen vaarallisuudella ja kärsimyksen lopettamisella.
Ihmisten voi olla vaikea hyväksyä tilannetta, jonka on aiheuttanut rautapyynti ja rautojen asentaminen määräysten vastaisesti niin, että karhut ovat päässeet niihin käsiksi. Karhujen lopettaminen kiihdyttäisi mielipiteitä rautapyyntiä vastaan. Raudoilla pyytäjiä on arviolta 20 000. Pyyntiä perustellaan villiminkkien ja supien sekä kettujen harventamisella, millä saadaan vähennettyä maassa pesivien lintujen tappioita. Itse en kannata rautapyyntiä, vaan korvaisin sen elävänä pyytävillä loukuilla sekä aseella ja koiralla metsästämisellä.
_ _ _
Ennen kettuja pyydettiin käpälälaudalla, johon kettu tarttui käpälästään kiinni tavoitellessaan laudan päässä olevaa syöttiä. Kettu roikkui epäinhimillisessä pyydyksessä, ellei kalunnut jalkaansa poikki. Saman se saattoi tehdä rautoihin juostessaan.
Kolmijalkaiset ketut tai sudet eivät ole luonnossa tavattomia. Itse kohtasin useita vuosia sitten Kaunialan sotavammasairaalassa Irakin ja Afganistanin sodissa palvelleen USA:n sotakoira Luccan, joka pelasti monta kertaa joukkueensa paljastaessaan pommiansoja, mutta menetti räjähdyksessä toisen etujalkansa. 8-vuotias sotakoira vietti kolmijalkaisena eläkepäiviään Suomessa ohjaajansa kanssa (katso blogini 20.12.2012).
_ _ _
Kaksi karhuemoa on saanut huolehdittua kolmijalkaisina itsestään ja pennuistaan. Nytkin ne onnistuvat piilottelemaan metsästäjiltä. Ehkei välitön lopetus ole ainoa vaihtoehto? Sen ymmärrän, että kovat kärsimykset antavat aiheen lopettamiseen, kuten sen karhun, jonka tiukka kaulapanta oli syöpynyt nahan alle lihaan ja mätä löyhkä levisi karhun hiertyneestä kaulasta – sekin ihmisen laiminlyöntien syytä.
_ _ _
Emoilla on suuri tarve huolehtia poikasistaan ja asettaa poikasten hoitaminen oman hyvinvointinsa edelle. Olen huomannut sen kanoistamme, jotka huolehtivat tipuistaan. Kun nostan emokanan ja haluan siirtää sen poikasineen toiseen paikkaan, alkaa emo rimpuilla raivokkaasti, mitä se ei muuten tekisi. Emon pelkona on, että se erotetaan poikasistaan, jotka tarvitsevat sitä. Siksi eläinemoja on kunnioitettava erityisesti ja annettava niille mahdollisuus hoitaa poikasiaan.
Tämä on ollut tärkeä periaate myös muinaisen Israelin uskonnossa. Juutalainen kosher-keittiö, jossa liha ja maito erotetaan tarkasti toisistaan, perustuu käskyyn ”Älä keitä karitsaa emänsä maidossa” (2 Moos 23:19). Vuohia ja lampaita hoitavassa yhteisössä tuntui kohtuuttomalta ja Jumalan tahdon vastaiselta ottaa emältä karitsa, teurastaa se ja vielä keittää karitsa emältä lypsetyssä maidossa, joka oli tarkoitettu karitsan ravinnoksi.
Tämänkaltaiset tabut ovat hävinneet teollisessa ruokataloudessa, jossa esimerkiksi munintakanojen elinkaari kestää alle vuoden, tiput kasvavat ilman emoa, urospuoliset tiput lopetetaan, vasikat ja porsaat erotetaan pieninä emoistaan.
_ _ _
Kuiva ja kuuma kesä on herättänyt monet auttamaan eläimiä. Siilit ovat ehkä saaneet vesikupin ja kissanruokaa. Hyönteishotelleja on rakennettu ja ripustettu sopiviin paikkoihin. Usein tosin unohtuu, että hotellien lisäksi hyönteiset tarvitsevat ruokapaikkoja. Ruohonleikkurilla sängelle ajetun nurmikon sijasta ainakin osa pihaa voisi olla niittynä, jolta monet hyönteiset löytävät kukkia ja samalla pikkulinnut hyönteisravintoa. Kaikkia nokkosia ei pidä repiä pihan perältä, jos halutaan säästää ruokapaikka nokkosperhosen toukille.
Iso kuva on kuitenkin se, että monien eläinten, kuten pölyttäjähyönteisten elinympäristöt katoavat ja samalla myös ihmisen tulevaisuus muuttuu epävarmemmaksi.
_ _ _
Onko meistä ihmisistä auttamaan eläimiä, vai onko niitä autettava ihmisten kohtuuttomuudelta?
Rukoilemme, että me ihmiset voisimme toimia Jumalan työtovereina ja Hän voisi toimia kauttamme. 46 seurakuntataloudelle, joista osa on seurakuntayhtymiä, on Kirkon ympäristödiplomi. Noin sadalla yksittäisellä seurakunnalla on ympäristödiplomi, joka kannustaa monipuolisiin toimiin luonnon ja eläinten hyväksi. Päämääränä on kiitollisuus, kunnioitus ja kohtuus.
”Ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra.” (Psalmi 36).
aikuisten pyhäkoulu on ainakin vapaehtoinen.lasten pyhäkoulusta ei voi sanoa samaa.lasten pyhäkouluun joko pakotetaan tai sosiaalinen paine saa aikaiseksi että lapsi ikäänkuin haluaisi sitä”kun kaveritkin menevät”toivottavaa olisi että kirkko järjestäisi pyhäkouluja vain aikuisille.
Juha, kovin ankeata on lapsuus, jota toivot. Kyllä pyhäkoulu voi olla myös lapsen aidosti haluama juttu ilman sosiaalista painetta tai pakottamista. Ja mitä pahaa siinä olisikaan, että lapsi haluaa kokea asioita yhdessä ikäistensä kanssa.
Juha Nuppola,
kaikella ystävyydellä ja kunnioituksella, kokisin mielipiteesi realisoitumisen äärimmäisen vastenmielisenä lapsiin kohdistuvana sosiaalisena väkivaltana. Tietenkin lasten pyhäkoulunkin suhteen esiintyy aikuisten vääränlaista vallankäyttöä, jota arvostelet. Lapsia viedään pakolla myös kouluun, urheiluharrastuksiin, soittotunneille tai ”pakotetaan” viettämään aikansa korvikevanhemman (videot, pelit etc) kanssa kun vanhemmilla ei ole aikaa. Näissä pakko voi olla oikein tai väärin ja riippuu pitkälti siitä, miten lapsen hyvinvointia ja yksilöllisyyttä kunnioitetaan. Mutta mahdolliset väärinkäytöksiä ei pidä pyrkiä poistamaan käyttämällä paljon suurempaa rakenteellista väkivaltaa:
Näkemyksesi lapsipyhäkoulun tuomittavuudesta on linjassa vapaa-ajattelijoiden vaatimusten kanssa, missä kaikki uskonnollinen kasvatus olisi kielletyä ja uskonto sallittua vasta täysi-ikäisyyttä lähestyvälle, joka on tarpeeksi kypsä arvioimaan kriittisesti eri katsomusjärjestelmiä. Tälläinen juuri riistää lapselta lapsen aseman, joka on oikeus kasvaa ihmisenä omassa kulttuurillisessa kontekstissaan, jota määrittävät koti, läheiset ihmiset ja yhteisöt normeineen ja arvoineen. Valveutunut vanhempi sallii lapselle uskonnollisen viiteympäristön ehjän ja turvallisen maailmankuvan tueksi ja sitten myös ohjaa lapsen varttuessa kriittiseen ajatteluun kaikkia katsomusjärjestelmiä, myös omaa uskontoaan, kohtaan.
Toivotan menestystä Oulun aikuisten pyhäkoululle. Mielenkiintoista kuulla, miten ”retroilu” otetaan vastaan. Lammastarrojen kaipuu voi kertoa lapsuuden onnellisista pyhäkouluista tai sitten siitä, että on jäänyt niitä vaille.Viime kädessä muistot tai niiden korvikkeet eivät kyllä riitä, vaan tarvitaan Sanan rukiista leipää.
Matti Kolehmainen. Kiitos kommentistanne.
Olen lapsena käynyt pyhäkoulua , silloin sodanjälkeisenä aikana , siellä oli hauskaa ja mielenkiintoista. Joskus lähetys tädit ja sedät vierailivat pyhäkoulussa ja kertoivat jännittäviä juttuja , mm, Ambomaalta ja muista kohteista. Heillä oli rekvisiittaa mukana mm, tummaihoisia nukkeja ja lasten koruja. Joskus saimme niitä tulijaisiksi.
Pyhäkoululaiset saivat enkeli kiiltokuvia , ne olivat todella kauniita.
Jouluksi saimme fosforiset suojelusenkelit , jotka sai ripustaa sängyn yläpuolelle, ne heijastuivat pimeässä. ( vahinko ettei ei ole säilynyt tähän päivään saakka ). ( Kolehmainen , olimmeko Missio Uralilla , yhtäaikaisesti).