Ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka. (1. Moos. 8.21b FB33)
Mitä perisynti on?
Mitä kaikkea tekosynnit ovat?
Kuinka syntinen ihminen saa synnit anteeksi?
Miten joudutaan Helvettiin tai toisaalta miten päästään Taivaaseen?
Kaikki julkaistut blogini:
Kuinka syntinen ihminen saa synnit anteeksi?
Uskomalla ja turvautumalla Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan, joka kuoli ristillä syntieni puolesta/kantoi kaikki syntini ja niiden rangaistukset.
Salme, kiitos hyvästä kommentista. Näin on.
Evankeliumin Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta uskominen ja hyväksyminen on tärkeää. Miksi jotkut eivät voi sitä uskoa ja hyväksyä omalle kohdalleen?
Tämä usko on vähän hankala asia. Ihminen ei sitä saa aikaan. Ihminen kun ei oikein voi vain päättää, tehdä ratkaisua, että nytpä alan uskoa niin kivaa kuin se olisikin. Ihminen ei aloita kääntymistä Jumalan puoleen siten, että Jumala hoitaa loput eikä Jumala istuta uskon siementä ihmiseen niin että ihminen hoitaa loput. Ei. Lankeemuksessa ei turmeltunut vain jokin ihmisen taipumus, kyky, kognitio tai osa persoonallisuudesta vaan koko olemus. Tahdon vapaus hengellisissä, ihmisen yläpuolisissa asioissa ei ole ainoastaan vähäinen vaan kokonaan olematon.
Kiitos Kari-Matti. Joo uskon pitää saada Jumalalta. Aikuinen Ihminen taistelee Jumalan kanssa kunnes Jumala voittaa ja sen jälkeen voi uskoa. Lapsilla kaikki on helpompaa. Pyhässä Kasteessa Jumala antaa Pyhän Hengen, ottaa Jumalan lapseksi ja antaa pelastavan uskon Jeesukseen Kristukseen. Valitettavasti meistä moni kuten minä, rippikoulun jälkeen lähtee omille teille ilman luottamusta Jumalaan. Minä olin tuhlaajapoikana 4 vuotta. Hyvä Paimen etsii omille teille lähteneet ja tuo takaisin. Me vain vastustelemme. On autuaallista palata kasteen armoon ja aloittaa Jeesuksen ristin ääreltä uudelleen, uskovaisena eli kristittynä.
Kari-Matti Laaksonen, kuvaat tunnustuskirjojen reaalista ja pessimististä ihmiskuvaa.
Miten on kun Jumala kutsuu ihmistä voiko ihminen vastata Jumalan kutsuun vai hyljätä sen? Vai onko niin, että ihminen ei voi vastata Jumalan kutsuun, vaan Jumala käännyttää ihmisen väkisin. Jos Jumala käännyttää ihmisen väkisin miksi hän ei käännytä kaikkia, sillä hän tahtoo, että kaikki pelastuvat. Tahtooko Jumala pelastaa kaikki jos hän ei tosiasiallisesti tahdokaan, jos hän ei kaikkia käännytä. Mielestäni tahto ja usko ovat eri asioita, jollakin tavalla ne liittyvät toisiinsa ja eivät liity. Ihminenhän voi valita meneekö hän kirkkoon vai ei. Luterilaisten tunnuskirjojen mukaan hänen vapautensa rajoittuu tähän.
No niin, perisynnistä tämä alkoi ja tässä pohdin ja sekoilen jos tähän tulisi joku logiikka.
Sitten kun olemme syntyneet uudesti ylhäältä, tahtomme vapaus on totta, tätä ennen minulle se on jotenkin hämärän peitossa, tai ainakin pohdin sitä. Syy tähän on, että idän kirkossa on tunnetusti ihmisellä vapaa tahto, en tosin tiedä mitä sillä tarkoitetaan. Nyt vaikenee.
Eräs tulkinta Juhan kysymyksiin: 1)Mitä perisynti on? Se on ihmisen luontainen taipumus toimia vastoin Jumalan tahtoa, jos näin toimien uskotaan saavutettavan itselle hyötyä tai nautintoa. 2)Mitä kaikkea tekosynnit ovat? Ne ovat Jumalan tahdon vastaisia tekoja tai laiminlyöntejä (myös sanat ovat tekoja!). Jotkut asiat voivat olla syntiä vain jollekin erityiselle ihmisryhmälle, esim. alkoholin juominen alkoholistille. 3)Kuinka syntinen ihminen saa synnit anteeksi? Uskomalla Jeesukseen, tunnustamalla syntinsä ja katumalla niitä. 4)Miten joudutaan helvettiin tai päästään taivaaaseen? Taivaaseen pääsystä katso kohta 3. Kadotukseen eli helvettiin päätyy se, joka hylkää Kristuksen tarjoaman armahduksen ja joka tahtoo elää erossa Jumalasta, sillä hän saa pyytämänsä myös viimeisellä tuomiolla.
Hyvä kommentti, kiitos Yrjö.
Lisää perisyntiin liittyvän psalmin kohdan:
Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.
(Ps. 51:7 FB33)
Nämä Juhan esittämät kysymykset ovat vaikeita ja haastavia. Itse perisynnin kehitteli Tertullianus ja Augustinus, heillä oli erityisesti Rm 5:12-19, mielessä. Syntiä koskevan opin kehittely ( hamartiologia) on tapahtunut lähinnä lännessä Augustinuksen ja sittenmin Tuomas Akvinolaisen opetuksen pohjalta.
Perisyntioppi on mielenkiintoinen sillä sen käsittämisessä on huomattavia eroja. Esim idän kirkko ei näe lankeemuksen seurauksissa tahdon vapauden menetystä, protestanttinen ( luterilainen) on tässä hyvin jyrkkä,joka ilmenee tunnustuksessamme. Vapaata tahtoa ei ole ja prestinaatio on totta. Itse olen miettinyt miten vapaa tahto perustellaan ( idän kirkossa) ja toisaalta miten se kumotaan ( luterilaisuudessa). Missä mielessä ihmisellä on vapaa tahto? Ja koskeeko Rm 7 luku myös yleensä kaikkia ihmisiä koska se on sovellettavissa myös kaikkiin. No tässä nyt aluksi ottakoon haasten vastaan joka tahtoo!
Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt. (Ps. 51:7 FB33).
Tietääkö joku miten tämä psalmin kohta ymmärtettiin juutalaisuudessa. Entä miten varhaiskristityt ymmärsivät tämän? Perisyntiin tämä on varmsti vasta liitetty kun Roomalasikirjeen kohtaa 5, ruvettiin kirkossa selittämään. Siis oliko koko perisyntikäsitys vielä epäselvä, tai epäoleellinen varhaiskristillisyydessä. Hahmotuksen kannalta nämäkin ovat hyviä kysymyksiä.
Sami, kiitos hyvistä kommenteista ja pohdinnoista.
Perisynnistä ja ratkaisusta siihen puhuu seuraava Paavalin teksti:
Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin; mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa — armosta te olette pelastetut — ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa, osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta — se on Jumalan lahja — ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
(Ef. 2:1-10 FB38)
”Ihmisessä ei totisestikaan ole mitään muuta kuin pahuutta, valhetta ja petosta, kavaluutta ja kaikkia pahoja taipumuksia, jopa luontoon katsoen ihminen ei muuta ole kuin valehtelija… Ainoaankaan ihmiseen ei saa vähääkään luottaa. Älä luulekaan, että joku sanoo sinulle edes yhdenkin toden sanan: se ihminen valehtelee puhui hän, minkä puhui… Kuinka niin? Lähteensilmä on paha, toisin sanoen sydän ei ole hyvä, siksi lähteetkään eivät voi olla hyviä”.
Uskonpuhdistajalla oli joskus taipumus kärjistää vai oliko…?
Kari-Matti, hyvä kommentti ja kysymys. Tohtori Lutherilla oli terävä kynä.
Paavali käsitteli myös tätä.
Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen. Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
(Room. 7:14-23 FB38)
Kari-Matti, muutkin, ihminenhän ei lankeemuksen myötä muuttunut kuitenkaan perkeleeksi. Vaikka meissä onkin paljon pahuutta, meidän substanssi ei muuttunut, niin, että koko olemuksemme olisi tullut perkeleen kuvaksi. Olemme Jumalan kuvia. Poistaako siis lankeemus tahdon vapauden?
Kiitos Sami. Ilman Kristusta ihminen on perkeleen oma. Kasteessa olemme Kristuksen päälle pukeneet ja tulleet Jumalan lapsiksi. Silti pahuus riippuu meissä. Olemme armahdettuja syntisiä.
Juha, olen samaa mieltä, ilman Kristusta ihminen on vailla toivoa ja perkeleen vanki, silti hän on Jumalan kuva turmeltuneenakin ja kääntäen hän ei ole perkeleen kuva. Mutta onko ihminen menettänyt tahdon vapauden?
Rm 7 kuvaa ristiriidan kokevaa kristittyä, vain kristityillä on aidoin kokemus pahuudestaan, syntiinlankeemuksen todellisuudesta. Muut voivat aavistaa jotakin samansuuntaista, mutta he eivät ole taistelukentällä, he ovat kirkon ulkopuolella.
Luterilainen opetus pyhityksestä on selvä, se on synergismiä, jossa ihminen tahto osallistuu yhteistyöhön Jumalan kanssa. Roomalaiskirje 7 ei oikeastaan puhu tahdon vapaudesta, muuta kuin tässä mielessä. Kristityllä ihmisellä on vapaa tahto.
Sami kiitos kysymyksestä ja kommentista. Mielestäni syntiinlankeemuksen jälkeen uskosta osaton ihminen ei ole Jumalan kuva, mutta Kristuksen päälle pukeneet ovat Jumalan kuvia.
Ja pukekaat päällenne uusi ihminen, joka Jumalan jälkeen luotu on, totisessa vahurskaudessa ja pyhyydessä.
(Ef. 4:24 Biblia 1776)
Juha, kyllä ihminen on edelleen Jumalan kuva, me luterilaiset puhumme turmeltuneesta Jumalan kuvasta. Jos olisimme perkeleen kuva, emme voisi kukaan pelastua. Luterilaiset tunnustuskirjat erottavat täten lankeemuksen jälkeen perisynnin ja ihmisluonnon. Tällä tarkoitetaan, että syntinlankeemus ei kokonaan muuttanut ihmistä perkeleen kuvaksi. Luterilaiset puhuvat näin kuvaavasti, että ihminen on turmeltunut Jumalan kuva. Olemme menettäneet alkuvanhuskauden, mutta, emme ole muuttuneet perkeleen kuvaksi.
Sami, kiitos hyvästä tarkennuksesta. Ok. Turmeltunut Jumalan kuva / Jumalan kuva.
1. Mooses 3: 17. Ja Aadamille hän sanoi: ”Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: ’Älä syö siitä’, niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi;
Tarkkasilmäinen lukija huomaa, ettei Jumala kironnut ihmistä! Hän kirosi maan ihmisen lankeemuksen tähden, ettei elämä syntiinlangenneena olisi niin helpooa, ettei ihminen tarvitsisi Jumalaa. Ihmisessä oli siis heti alussa kaksi osaa, molemmat tosin Jumalan luomia. Maan tomusta Jumala muotoili ihmisen, tämä osa on edelleen maata ja kirouksen alainen. Hänessä oli toinen osa Elämän henkäys! Joka oli osa Jumalaa ja sitä Jumala ei kironnut eikä voinut kirota. Ihmisessä on ehkä kolmen euron verran alkuaineita ja se on se maan tomu.
Lauri, kiitos hyvästä kommentista. Ennen syntiinlankeemusta ihminen oli vanhurskas ja kuolematon Jumalan kuva.
Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä. Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: ”Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman”.
(1. Moos. 2:15-17 FB33)
Ihminen luomakunnan osana on kehityksenalainen ja hänessä on biologisena perintönä vaistonvaraisia toimintoja jotka ohjaavat ihmistä. Sellaisia kun seksuaalivietti, nälkä, hierarkioissa ylöspäin pyrkiminen, kyky puolustaa itseään ja omiaan väkivallalla, halu laajentaa reviiriään, uhma auktoriteetteja kohtaan, kateus parempiosaisia kohtaan jne. Kun jokin tällainen voima ottaa ylivallan jossakin tilnteessa, niin minäkontrolli häviää ja seurauksena on tuhoavaa toimintaa joka jälkikäteen kaduttaa ja saa ihmisen tuntemaan itsensä syntiseksi. David ,Uria Ja Batseba.
Perisynti on teologien antama nimi tälle voimattomuudelle. Tekosynnit ovat samojen voimien aikaansaamia kontrollinmenetyksiä.
Kaikkia syntejä , siis pahoja tekoja, tässä elämässä ei voi saada eikä voi antaa edes itselleen anteeksi , vaan ne tulevat kummittelemaan läpi elämän . Tämä on hyvä merkki ihmisestä , koska tässä on omatunto rankaisemassa syyllistä ja kärsimällä ihminen yrittää sovittaa tekojaan . Paljon pahempaa on tehdä mitä lystää ja aina onnistuapuolustamaan itseään ilman omantunnon kolkutusta, silloin ollaan kadotuksessa.
Sekä helvettiä että taivasta on kahden laista. Maallinen ja raamatullinen. Syyllisyydentunto, häpeä , depressiivinen epätoivo, mielen ykseyden menettäminen , tärkeiden suhteiden katkeaminen mistä syystä tahansa ovat helvettiä maanpäällä. Rakkauden, toimivien ystävyyksien , oman paikan löytäminen antavat välillä taivallisen tyydytyksen hetkellisesti. Jopa niin, että niissä hetkissä tai niiden kautta voi kokea uskomista.
Miten synnit sovitetaan ja joudutaan taivaisin tai kadotukseen ovat sitten korkeamman kädessä. Teologiset vastaukset niihin kysymyksiin ovat itsestään selviä.
Markku, kiitos mielenkiintoisesta kommentista. Ihan kaikkea en ymmärtänyt, koska olen kristitty. Kristuksen kirkossa saa ihan jokaisen synnin anteeksi. Olisi käsittämätötä, jos Jumalan laki ja evankeliumi olisi sekaisin sydämessämme ja vaikuttaisi siten ettei voisi antaa eikä saada anteeksi. Katkeruus vie ennenaikaiseen kuolemaan ja pilaa elämän. Perisyntiä ei tehdä vaan se vain turmelee meitä. Tekosynnit joko tehdään ajatuksissa tai käytännössä. Esim. tekemämme murhat, haureudet jne. ovat aina tekosyntejä. Tekosyntejä ovat kaikki Jumalan tahdon vaistainen toiminta, vaikka maallinen lainsäädäntö sen sallisi tai siihen pakottaisi.
Joko Taivas tai Helvetti on osamme Tuomiopäivän Viimeisen tuomion jälkeen. Toki jonkun ”helvetillinen” elämä jatkuu Helvetissä, vaikka ne ovat ihan eri asioita. Helvetissä on ikuinen pysyvä ero Jumalasta ja Jumalan rakkaudesta. Maanpäällä kukaan ihminen ei jää paitsi Jumalan rakkaudesta. Jeesus Kristus on kuollut koko maailman syntien tähden.
Mitä sanoa perisynnistä ; Meidän ihmisten järki ei käsitä mitä tämä syntymästämmä asti peritty turmelus on. Siksi tässäkin asiassa on alistuttava ja opittava se Raamatun ilmoituksen peruusteella. Mitä tämä peritty turmelus on ? Se on sellaista laatua,johon me kaikki olemme Aadamin ja Eevan tottelemattomuuden tähden joutuneet, välirikkoon ja Jumalan epäsuosioon. ” Luonnostamme me olemme vihan lapsia,” kuten apostoli toteaa ( Ef.2.5, Room.5:12 ) Tällainen puutos on täydellistä paratiisin alkuvanhuskauden häviämistä ja menettämistä. Sen vuoksi ihmisellä ei ole omassa varassan mahdollista lepyttää Jumalaa synnistä, joka meitä erottaa Jumalan vanhurskaudesta, muuten kuin siten, että hän Jumala armossaan Jeesuksen ansion kautta lähestyy meitä. Ratkaisemala synnin ja perisynnien ongelman elämästämme.
Hyvä kommentti, kiitos Martti.
Tohtori Martti Lutherin vähäkatekismuksessa on erinomainen kastekaava, jossa mm. sanoudutaan irti perkeleestä.