Ihmisen kokoinen mielenosoitus

”Ei köyhimmiltä!”

Näin kaikuivat marssihuudot Helsingin Aleksanterinkadulla, kun tuhannet kansalaiset, ja heidän joukossaan noin 30 hengen kirkon väen joukko marssi viime lauantaina suurprotestissa leikkauspolitiikkaa vastaan. Lomien keskeltä pikaisesti koolle kutsuttu joukko muodostui mukavan kokoiseksi, monet virka-asussaan. Sain myös monta kannustavaa yhteydenottoa kirkon työntekijöiltä, jotka eivät työtehtävien vuoksi päässeet osoittamaan mieltään, mutta olivat asian takana ja kertoivat jatkavansa työtä oikeudenmukaisuuden puolesta jokapäiväisessä arjessaan seurakunnassa.

Kävin marssilla monta hyvää keskustelua.  Lauloimme torven säestyksellä hengellistä laulua. Rukoilin ja kuljin banderollin kanssa, jossa sanottiin ”Herra, siunaa päättäjiämme”. Tunnelma oli aktiivinen mutta levollinen, aurinko paistoi. Pankissa työskentelevä ystävä kävi hetken seisomassa torilla puheita kuuntelemassa ja kertoi ettei pitänyt siitä, että jossakin puheessa pankkiireja syytetään kaikesta ahdingosta. Ymmärrän hänenkin kantansa. Kaikkien suurprotestoijien iskulauseista en ollut samaa mieltä. Kun yhteen tulee iso joukko kansalaisia ay-aktiiveista ympäristönsuojelijoihin, anarkisteista pastoreihin, on selvää että toisen näkökulmat voivat olla turhan kärjekkäitä. Ei myöskään kaikilla ole täysin yhteistä näkyä siitä, mitkä ovat keinot parempaan yhteiskuntaan. Jo Sosiaalifoorumin kaltaisilla areenoilla olen tottunut siihen, että mielipiteitä on monia, kriittinen ajattelu ja tilan tarjoaminen keskustelulle tärkeää. Olisi sivistymätöntä ja ankeaa elää yhteisössä, jossa ei sallittaisi toisinajattelijoita ja yleisten totuuksien kyseenalaistajia.

 

 

Minut sai lähtemään liikkeelle suomalaisten yhä syvenevä ahdinko sekä suunnitellut kehitysyhteistyön leikkaukset. Ahneuden ja itsekkyyden ihannointi on mennyt liian pitkälle yhteisöissämme. Näen ajassamme elämän merkityksettömyyttä, rikkaiden perheiden lisääntyvää turvattomuutta, pätkätyöläisten turhautumista, opiskelijoiden toivottomuutta, ylisukupolvista köyhyyttä ja näköalattomuuden lisääntymistä. Irtisanotuksi jääneiden ja vielä edellisestä lamasta toipuvien katkeruutta. Järjestelmämme ei toimi. Olen odottanut, odottanut ja odottanut kirkolta virallista kannanottoa, teologista pohdintaa tai asiakirjaa, joka ottaisi kantaa hyvinvointiyhteiskunnan tilanteeseen. Hyväksymmekö kirkkona talousarvojen ylivallan meillä ja maailmalla? Onko meille merkitystä sillä, että yhä harvempien käsiin kasaantuu valta siitä, mitä uutismedioita seurakuntalaisemme seuraavat, kuka omistaa vedet, maan ja siemenet? Mikseivät teologit tarjoudu tai pääse etiikan asiantuntijoina mukaan keskusteluihin taloudesta tai yhteiskunnasta? Kuinka voimme elää sen kanssa, että maassamme suunniteltiin yhteiskuntasopimusta, jonka luonnostelussa ei ollut mukana yhtäkään etiikan, eikä kai edes sosiaaliturvajärjestelmän, asiantuntijaa.

 

 

Nähdäkseni ”voimassa olevat” kannanotot nyt käsillä oleviin teemoihin ovat lähinnä kirkon Nälkäryhmän aikoihin vuonna 1999 syntynyt piispojen kannanotto Kohti yhteistä hyvää sekä jotenkin aihetta liippaava kirkon Ilmasto-ohjelma. Kun päivitystä näihin ei ole kuulunut, katsoin tarpeelliseksi liittyä marssijoiden joukkoon. Se on minun yritykseni ymmärtää, mitä maassamme on oikein meneillään ja miten minä voisin kristittynä kulkea muiden rinnalla. Ei minulla ole mandaattia käyttää yksin kirkon ääntä tai lietsoa kapinaa, mutta ei ole myöskään mandaattia vaieta.

 

 

Jotkut väittävät että teologilla ei ole sananvaltaa talousasioihin. Eivätpä suurmiehet ja –naiset ole niistä kirkon historiassa pelkästään vaienneet. Lutherkin pohti aikanaan kasvavaa globaalia kaupankäyntiä, koronkiskontaa ja kaupankäyjien kohtuullisuutta (Kaupankäynnistä ja koronkiskonnasta 1524). Ei tainnut olla Lutherilla ketään tarkistamassa, ovatko hänen tekstinsä instituution pirtaan käypiä, sopivan sävyisiä ja oikealla fontilla kirjoitettuja – haukkuuhan tässä muun muassa ahneeksi yltyviä kauppiaita ”ihramahan ahneudesta”. Nyt on jälleen yksi marssi marssittu ja on aika jatkaa jokapäiväistä työtä sekä jatkuvaa suurprotestia omaa  henkilökohtaista ahneutta ja itsekkyyttä vastaan. Kylläpä olisi muuten antoisaa käydä lukupiiriin tai muuhun teologiseen keskusteluun tämän Lutherin tekstin äärellä. Kuka lähtee mukaan?

 

WP_004541

  1. Lieneekö joukkomielenosoituksilla mitään myönteisiä vaikutuksia, kielteisiä vaikutuksia niillä on historian kuluessa kyllä ollut valitettavan paljon, ne kun ovat omiaan kärjistämään yhteiskunnallisia vastakohtaisuuksia ja edistämään luokka- tai kansallisuusvihaa. Äskeinen mielenosoitus oli erikoinen sikäli, että hallitus oli juuri ilmoittanut julkisuudessa yrittävänsä keksiä uusia keinoja leikkausten välttämiseksi, kun hanke kolmikantaisen yhteiskuntasopimuksen aikaansaamiseksi kaatui.

  2. Siihen nähden, kuinka vähän Suomessa kommunisteja on, ovat he uskomattoman jokapaikkaan ehtivää ja konspiratiivista väkeä.

    Millään ei päähän tunnu mahtuvan, että hallitusta vastaan suunnattuihin protesteihin on yksi keskeinen syy: hallitus leikkaa suhteellisesti (ja joissakin tapauksissa myös absoluuttisesti) kaikkein köyhimmiltä kaikkein eniten. Valitettavasti Keskustan johdossa on talouspoliittisesti erittäin oikeistolainen yrittäjä-miljonääri.

    Akuutti talouskriisi on oiva tilaisuus yhteiskuntapolitiikan perinpohjaiselle muutokselle. On saatu luotua sellainen taloudellisen paniikin ilmapiiri, että on helppo vakuuttaa vanhojen ajattelu- ja toimintamallien tulleen tiensä päähän.

    Mainittuun akuuttiin talouskriisiin vedoten tehdään syvästi ideologisia ratkaisuja perustellen niiden olevan ainoita mahdollisia, että Suomi pärjäisi globalisoituvassa maailmassa.

    Näin ei tienkään ole. Aalto-yliopiston kansainvälisen talouden professori Pertti Haaparanta ei ole edes suomalaisessa taloustieteellisessä kontekstissa ainut, joka näkee hallituksen toimenpiteet tuhoisina, kansainvälisesti niitä ei ymmärretä lainkaan.

    On kirkolle häpeä, ettei ns. kirkon väen joukkoa ollut 30 henkeä enempää.

  3. Lisättäköön vielä. Kansaneläkkeiden reaalitaso tulee laskemaan hallituskaudella 5%. Sama koskee kansaneläkeläisen hoitotukea ja perhe-eläkettä. Kansaneläkeläisen asumistuki lakkautetaan. Kansaneläkeläisiin kohdistuu erityisen kovasti lisäksi myös leikkaukset lääke- ja matkakorvauksiin, samoin sosiaali- ja terveyspalvelumaksujen nosto. Kaikki nämä ynnä muut leikkaukset ja säästöt esim. kansaneläkeläisten kohdalla johtavat siihen, että monella jää käteen muutama sata euroa/kk ruokaan, vaatteisiin, hygieniaan jne.

    Minusta tämä on julmaa. Jos esim. Sahama pitää näiden leikkausten vastustamista kommunistien touhuna, niin kovin on kieroutunut/perverssi käsitys oikeudenmukaisuudesta.

    • Tietenkin budjettileikkausten vastustaminen on hyvin ymmärettävää ja poliittisestikin on leikkausten vastustajien ideologinen tausta varsin monenkirjava, mutta ko. mielenosoituksen järjestäjätaho oli poliisin ilmoituksen mukaan Suomen kommunistinen puolue. En mitenkään voi uskoa, että tämän organisaation tavoitteisiin kuuluisi demokratian periaatteiden kunnioittaminen tai suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen.

Kirjoittaja

Mannert Minna
Mannert Minna
MATKALLA KIRKOLLE Helsinkiläinen pappi ja aktiivinen kansalainen. Jaan ajatuksia yhteiskunnasta ja kirkon merkityksestä, arvoista ja kaupunkilaisen nuoren aikuisen arjesta.