Ihmeellisiä virantäyttöjä, supernopeaa urakehitystä

Helsingin tuomiokapitulin rooli seurakuntien virantäytöissä Vantaalla ja Espoossa herättää kysymyksiä

Kirkkoa pyöritetään jäsenten kirkollisverovaroilla jäsenten palvelemiseksi. Ev.lut. kirkko on julkisyhteisö, jonka tulee kaikessa toiminnassaan noudattaa lakia sekä hyvän hallinnon avoimuus- ja julkisuusperiaatteita. Näin pitäisi olla, mutta käytäntö on toista maata ainakin Vantaalla, joka kuuluu Helsingin hiippakuntaan.

Esittelen tässä tekstissä asiakirjoista ilmenevän, virantäyttöihin liittyvän tapahtumainkulun Tikkurilan seurakunnasta Vantaalta. Kertomuksen yhteinen nimittäjä on Helsingin tuomiokapitulin toiminta. Vaikuttaa siltä, että piispa Teemu Laajasalon johtama kapituli ei kunnioita seurakuntien ja virkojen hakijoiden oikeuksia, vaan käyttää valtaa näiden ja seurakuntapäättäjien yli muun muassa viroista kiinnostuneiden henkilöiden yhdenvertaisuutta loukkaavalla tavalla.

Vantaalla, kotiseurakunnassani Tikkurilassa, täytettiin marraskuussa 2021 ns. nuorisopastorin virka. Seurakuntaneuvoston esityslistalla asian nimi oli ”Lausunto 3. seurakuntapastorin virkaan määrättävästä”. Tähän nuorisopastorin virkaan oli julkisella ilmoituksella haettu pastoria, joka seurakunnassa tekisi mm. rippikoulutyötä. Hakupaperinsa työpaikkailmoituksen perusteella lähettäneitä olikin ilmaantunut peräti 27. Pääkaupunkiseudulla on runsaasti kelpoisia pappeja, joita virka isossa kaupunkiseurakunnassa kiinnosti.

Seurakuntaneuvosto valitsi virkaan pastori Veikko Karhumaan. Valintaprosessi poikkesi ratkaisevalla tavalla normaalista. Karhumaa ei ollut jättänyt virkaan hakupapereita vaan oli ilmaissut suostumuksensa kirkkoherran sitä kysyessä, ilmeisesti hakuajan päättymisen jälkeen. Seurakuntaneuvoston pöytäkirjasta ei käy ilmi, millä perusteella juuri Karhumaa oli virkaan pätevämpi ja sopivampi kuin paperinsa lähettäneet 27 pappia.

Kysyin asiasta seurakuntaneuvoston jäseneltä Sari Roman-Lagerspetzilta. Roman-Lagerspetzin mukaan haastatteluryhmä oli kyllä kuullut Karhumaata. Normaalisti tämä rekrytoinnista vastaava ryhmä tuo seurakuntaneuvostoon sitten muutaman parhaaksi arvioimansa ja haastattelemansa ehdokkaan paperit, joihin kaikki neuvoston jäsenet saavat kokouksessa tutustua. Ryhmä esittää tekemiensä ansiovertailujen tulokset. Sitten käydään keskustelua hakijoiden ansioista ja soveltuvuudesta.

Tällä kertaa seurakuntaneuvostoon ei tuotu hakijoiden papereita – ei kärkiehdokkaaksi ilmoitetun Karhumaan eikä kenenkään muunkaan. Tarjolla ei ollut ansiovertailua, josta olisi käynyt ilmi, miksi kaikista hakijoista juuri Karhumaa on paras. Kaikki kärkihakijan työnhakuun liittyvät dokumentit, kuten ansioluettelo, tutkintotodistukset, työtodistukset, selostus työkokemuksesta jne. puuttuivat, mutta silti neuvoston tehtävänä oli antaa hänestä lausunto.

Roman-Lagerspetzille ei ollut kokouksessa kirkastunut, miksi neuvoston olisi suositeltava virkaan Karhumaata. Kokouksen esityslistasta seurakuntaneuvoston jäsenet kuitenkin lukivat, että haastattelun ja soveltuvuustutkinnan perusteella Karhumaa täytti viran vaatimukset ”parhaiten”.

Kokouksessa Tikkurilan kirkkoherra Janne Silvast oli Roman-Lagerspetzin mukaan varsin voimakkaasti korostanut, että virkamääräykset antaa tuomiokapituli, joka on varsinaisesti vastuussa hakijoiden ansioiden vertailusta ja siitä, kenet valitaan. Seurakuntaneuvoston rooli pappien viranhaussa jäi tässä yhteydessä epäselväksi.

Roman-Lagerspetz kertoi, että tilanne oli herättänyt useassa seurakuntaneuvoston jäsenessä kysymyksen, mikä neuvoston rooli rekrytoinnissa ylipäätään oli, jos neuvostoa nyt kehotettiin antamaan puoltolausunto henkilöstä, josta sillä ei ollut käytössään edes hakemuskirjettä. (Karhumaa on työskennellyt Tikkurilassa aiemmin, mutta tämä ei tarkoita, että neuvoston kaikki jäsenet tuntisivat hänet, osaisivat hänen työhistoriansa ja pystyisivät ilman mitään aineistoja antamaan hänestä lausunnon, varsinkaan vertaamaan häntä muihin hakijoihin.)

Seurakuntaneuvosto päätti kutsua seuraavaan kokoukseensa kapitulin edustajan, lakimiesasessori Ritva Saarion selvittämään kapitulin ja seurakunnan rooleja virantäytöissä.

Saario osallistuikin Teamsin välityksellä seuraavaan kokoukseen, joka pidettiin 15.12.2021. Saarion puheenvuorosta ei tehty pöytäkirjaan muuta merkintää kuin että hän kertoi kokouksen aluksi ”seurakuntapastoreiden virantäyttöprosessista ja siihen liittyvästä lainsäädännöstä”. (Tämä on Helsingin hiippakunnan kapitulin ja piispa Laajasalon toiminnassa aika yleinen periaate: pöytäkirjaan kirjataan mahdollisimman vähän. Siksi kysyin taas Roman-Lagerspetziltä, mitä Saario heille oli puhunut.)

Roman-Lagerspetz sanoi, että hänen ymmärtääkseen Saarion viesti kokoukselle tuli hyvin selväksi: pappien virkamääräykset antaa kapituli, kaikki on tässäkin tapauksessa ehdottoman laillisesti ja oikein hoidettua ja kapitulin virkamääräyksistä ei voi valittaa.

Näin neuvosto oli antanut kapitulille sen haluaman, Veikko Karhumaata puoltavan lausunnon, ja kapituli oli Teemu Laajasalon johdolla antanut Karhumaalle virkamääräyksen Tikkurilan seurakunnan 3. pastorin virkaan. Muista kiinnostuksensa ilmoittaneista eli paperit lähettäneistä ei tässä kohden piitannut ilmeisesti enää kukaan.

Roman-Lagerspetzille jäi se käsitys, että Helsingin kapituli halusi nimittää Tikkurilan seurakuntapastoriksi Veikko Karhumaan ja että seurakuntaneuvoston ainoa tehtävä oli antaa lausunto, jossa se puoltaa virkaan Karhumaata. Muita vaihtoehtoja ei kokouksessa Roman-Lagerspetzin mukaan varsinaisesti ollut, kun kirkkoherra voimakkaasti korosti, että virkamääräyksen antaa joka tapauksessa kapituli.

Tikkurilan seurakuntaneuvosto vaikuttaa olleen pastorin viran täytössä oudolla tavalla vaihtoehdottomassa tilanteessa – nimenomaan suhteessa siihen, että virasta kiinnostuneita oli 27 ynnä se, joka tuli valituksi.

Seurakuntaneuvoston pöytäkirjasta 2.3.2022 käy ilmi, että kuusi seurakuntaneuvoston jäsentä on kaiketi ollut jossain määrin tyytymättömiä, sillä he olivat tehneet ”aloitteen virkojen julkisesta hakumenettelystä”. Jäsenet Sari Roman-Lagerspetz, Paula Lehmuskallio, Päivi Saarinen, Heikki Sipiläinen, Timo Auvinen ja Markku Weckman kirjoittavat, että seurakunnan ”tulisi käyttää julkista hakumenettelyä kaikissa viranhakutilanteissa, jotta neuvosto pääsisi arvioimaan hakijoiden soveltuvuutta ja vertaamaan heitä toisiinsa”.

Kirkkoherra Silvastin vastauksessa aloitteeseen tähdennetään edelleen, että virat täyttää kapituli (toki annettuaan neuvostolle mahdollisuuden antaa lausunto). Kirkkoherra kirjoittaa vastauksessaan, että ”halutessaan kapituli voi määrätä virkaan henkilön ilman julkista ilmoitusmenettelyä”. Jäsenten aloite merkittiin tiedoksi.

Tämä toimintaperiaate, jossa kapituli runnoo virkoihin haluamansa henkilöt ja seurakuntaneuvoston lausunto on pelkkä muodollisuus, on Helsingin hiippakunnassa uusi. Irja Askolan ollessa piispana kapituli nimenomaisesti kunnioitti seurakuntaneuvostojen harkintaa. Olin tuohon aikaan kapitulin läsnäolo- ja puheoikeutettu jäsen. Muistan lukuisia tapauksia, joissa asetelma oli niin kuin pitikin: papin oli harkinnut ja huolellisesti valinnut seurakuntaneuvosto, ja piispan nuijankopautus kapitulin kokouksessa oli tämän valinnan vahvistava muodollisuus. Askola arvosti ja kunnioitti seurakuntien harkintakykyä ja neuvostojen osaamista sekä noudatti kirkkolain henkeä, joka korostaa seurakuntien omaa toimivaltaa. Seurakunta itse tietää parhaiten, millaiset osaamiset mihinkin virkaan tarvitaan, jotta seurakuntalaiset tulisivat mahdollisimman hyvin palvelluiksi.

Jäsen Roman-Lagerspetz oli Karhumaan asiaa käsitelleessä kokouksessa pyytänyt, että jos kerran seurakuntaneuvosto ei arvioi Karhumaan ansioita vaan tehtävä kuuluu kapitulille, voivatko Roman-Lagerspetz ja muu neuvosto saada nähtäväkseen kapitulin arvioinnin Karhumaasta. Tähän khra Silvast oli vastannut, että sellaista tuomiokapituli ei seurakuntaan toimita.

Jäsen Roman-Lagerspetz on jättänyt 2.3.2022 seurakuntaneuvoston pöytäkirjaan lausuman, jossa hän vaatii neuvostolle tietoja kaikkien hakijoiden (= ”kiinnostuksensa ilmoittaneiden”; kirkkokielinen ilmaus työnhaulle) osalta: ”Jos hakijoita koskevia tietoja ei toimiteta rekrytointiryhmälle tai seurakuntaneuvostolle, ne eivät kykene arvioimaan, kuka hakijoista olisi pätevin ja sopivin kyseiseen virkaan, eivätkä ne näin ollen kykene myöskään antamaan asianmukaista lausuntoa tuomiokapitulille. – – Aivan hiljattain tuomiokapituli määräsi seurakuntapastorin vakituiseen virkaan henkilön, josta rekrytointiryhmälle ja seurakuntaneuvostolle oli toimitettu hyvin suppeat tiedot eikä oikeastaan mitään varsinaisia hakupapereita. – – Hakijoiden asianmukainen arviointi oli näin ollen mahdotonta. Virantäyttö tuotiin seurakuntaneuvostolle ylipäätään niin ongelmallisesti valmisteltuna, etten ainakaan minä ehtinyt harkita, miten siihen olisi pitänyt puuttua, ennen kuin asia oli jo ratkaistu.”

Seurakuntaneuvoston jäsen Roman-Lagerspetz kertoi minulle myös, että vasta jälkikäteen, asiaan liittyvään juridiikkaan tutustuttuaan, hän tajusi, että Helsingin tuomiokapituli ei ollut toiminut kirkkolain (KL 6:11) tarkoituksen mukaisesti. Seurakuntapastorien viranhakua ohjaa lainsäädäntö, jonka mukaan tuomiokapitulin on varattava seurakunnalle mahdollisuus antaa lausunto viran erityisistä tarpeista ennen viran täyttämiseen ryhtymistä sekä virkaan ilmoittautuneista ennen viranhoitomääräyksen antamista. Puheena olevassa tapauksessa Tikkurilan seurakunnalle ei annettu mahdollisuutta tehdä asianmukaista arviointia eikä lausuntoa, koska kärkihakijan osalta puuttuivat kaikki työnhakudokumentit.

Ymmärrän Roman-Lagerspetziä. Yksittäisen jäsenen on vaikea ryhtyä yhtäkkiä taistelemaan kirkkolain noudattamisen puolesta kokouksessa, jonka päätökset on valmiiksi pedattu ja jossa kapitulin murskaote leijuu uhkana kaiken yllä. Kyllä on meno Askolan ajoista muuttunut.

Seurakuntalaisena ajattelen edelleen niitä 27:ää. Kannattaako kenenkään ylipäätään hakea (”ilmaista kiinnostuksensa”) mihinkään virkaan, jos kapituli joka tapauksessa, neuvostojen näkemyksistä paljonkaan piittaamatta nimeää siihen oman ehdokkaansa saatesanoilla ”kapituli antaa määräyskirjan ja päätöksestä ei voi valittaa”.

Näin herttaista on meillä Helsingin hiippakunnassa tätä nykyä.

Saman miehen nopea urakehitys jatkuu

Seuraavan kerran Veikko Karhumaan nimi ilmaantui seurakuntaneuvoston esityslistaan vain nelisen kuukautta myöhemmin. Tällä kertaa neuvoston tehtävänä oli antaa lausunto Karhumaan virkavapauspyyntöön, koska tämä olisi siirtymässä ”erään pienen seurakunnan” kirkkoherran sijaiseksi.

Esityslistan mukaan ”tuomiokapituli on kysynyt Veikko Karhumaan mahdollisuutta toimia erään pienen seurakunnan kirkkoherran sijaisena”. Jälleen korostui Helsingin tuomiokapitulin aktiivinen rooli asiassa: esityslistan mukaan ”virkavapaahakemus perustuu tuomiokapitulin aloitteeseen”.

Lausunto, joka Tikkurilan seurakuntaneuvoston nyt piti antaa, oli aivan yksinkertaisesti se, että neuvosto puoltaa Karhumaan virkavapautta.

Mitä ihmettä, taas?

Esityslistassa ei kerrottu, että kyseinen ”pieni seurakunta” on Espoon hiippakunnassa sijaitseva Siuntion seurakunta. Siellä on jonkin aikaa tähän saakka toiminut vs. kirkkoherrana Hgin kapitulin hiippakuntasihteerin virasta virkavapaana ollut Salla Poropudas. (Hgin kapitulin nettisivujen mukaan Poroputaan virkavapaa päättyy kesäkuun lopussa 2022, jolloin hän palannee piispa Laajasalon palvelukseen.) Se, että vuorostaan nyt Karhumaa on siirtymässä Siuntioon, käy kuitenkin ilmi Karhumaan kirjoittamasta paperista.

Paperissa Karhumaa luettele syitä, joiden perusteella hänelle, vasta vakiviran saaneelle rippikoulupastorille, pitäisi nyt myöntää virkavapautta. Ensimmäinen peruste on se, että ”sijaisen saaminen papin töihin erityisesti pääkaupunkiseudulla lienee varsin helppoa”. Peruste kaksi on, että koska Karhumaa on hoitanut rippikoulupapin tehtäviä jo melko pitkään, ”nivelkohta antaisi jollekulle mahdollisuuden kokeilla rippikoulupapin tehtävää, kasvaa siinä ja tuoda mahdollisesti jotain uutta näkökulmaa”. Näitä uusia näkökulmia Karhumaa arvelee perusteensa 3. nojalla itse saavansa Siuntiossa. Perustelu numero 4 kuuluu näin: ”Eri seurakunnissa tarvitaan välillä kirkkoherran sijaisia. Tyypillisesti tuomiokapitulit kysyvät näihin tehtäviin pappeja suoraan. Näin myös minun kohdallani. Kokonaiskirkon kannalta on eduksi, että kirkkoherran sijaisuuksiin lähtevät papit saavat mahdollisesta virastaan virkavapaata sijaiseksi sitoutuessaan.”

Hetkinen – oliko tässä nyt äänessä Karhumaa vai tuomiokapituli? Ja mikä kapituli – hoidetaanko Siuntion rekryjä nyt siis Espoossa vai Helsingissä? Espoon hiippakuntaa tai kapitulia paperissa ei mainita sanallakaan.

Karhumaan viides ja viimeinen peruste virkavapaalleen oli se, että ”seurakunta, joka puoltaa/myöntää virkavapaata antaa työntekijöille ja mahdollisille tuleville työntekijöille myönteisen signaalin, eli edistää positiivista työnantajamielikuvaa”.

Antaa myönteisen signaalin? Edistää positiivista työnantajamielikuvaa? Kokouksen papereita lukevana seurakuntalaisena näen edessäni jälleen vain hyvin omituisia tekstejä, jotka eivät viesti ainakaan positiivista työnantajamielikuvaa rahoittamastani organisaatiosta.

Kirjoitin Espoon piispalle Kaisamari Hintikalle kysyen: ”Onko Karhumaata siis pyytänyt Siuntioon Hgin vai Espoon kapituli? Jos pyytäjä on Helsinki, miksi Hki järjestää sijaisia Espoon hiippakuntaan? Onko Espoon kapituli pyytänyt Helsingiltä apua, ja jos on, miksi? Jos pyytäjä on Espoon kapituli, miksi Espoon kapitulia ei sanallakaan mainittu Tikkurilan srk-neuvostoon tuodussa esityksessä? Onko teillä jokin syy toimia salassa, kun rekrytoitte sijaisia Tikkurilan seurakunnasta?”

Hintikka vastasi: ”Veikko Karhumaan nimi nousi esiin (Espoon, JK:n lisäys) kapitulin sisäisissä keskusteluissa. Koska hän kysyttäessä oli käytettävissä tehtävään, kapituli päätti esittää häntä ko. viransijaisuuteen. Lopullisen päätöksen asiasta teki tietysti Siuntion suomenkielisen seurakunnan seurakuntaneuvosto haastateltuaan Karhumaata.” (Hetkinen! Meillä Hgissä kyllä kapituli antaa virkamääräyksen josta ei voi valittaa mutta ehkä Espoossa on eri laki, kun srk-neuvosto voi tehdä jopa ”lopullisia päätöksiä” jostain virantäytöstä. Mutta ei mennä nyt tähän.) Hintikka ei myöskään ”näe viitteitä siitä, että olisimme tässä prosessissa toimineet Espoon kapitulissa epäläpinäkyvästi. Se ei yleensäkään kuulu tapoihimme.”

En varsinaisesti epäillyt Espoon kapitulia epäläpinäkyvyydestä – sehän kuuluu tapoihin enemmän täällä Helsingissä. Enemmän mietin, onko Espoo ryhtynyt tai joutunut osalliseksi johonkin Hki-vetoiseen puliveivaukseen. Sitä en suosittele kenellekään.

Papit, hoi: eikö 11 kuukauden kirkkoherransijaisuus Uudellamaalla ole tehtävä, joka voisi kiinnostaa aika moniakin eteläsuomalaisia pappeja? Ehkä, mutta tähänkin tehtävään valittiin nyt sama henkilö, joka ohi kaikkien muiden valittiin vain muutama kuukausi sitten myös papinvirkaan Tikkurilassa. Luulisi, että kaikkia niitä, joita kukaan missään ei jeesaa virkauralla eteenpäin, tällainen jotenkin korpeaisi.

Kirkossa keskustellaan aina joskus vähän siitä, miksi esimerkiksi naisia tai muunsukupuolisia on johtotehtävissä niin vähän. Ehkä heiltä puuttuu näitä avustavia voimia, jotka kutsuvat, antavat määräyskirjoja, nimeävät tehtäviin tuosta vain, laista ja hyvistä tavoista suuremmin piittaamatta.

Miksi tällaisilla asioilla on merkitystä? Rippikoulupappi on seurakunnan, ei piispan toimiston viranhaltija. Kirkkoherran tulee palvella seurakuntaa, ei piispaa. Virantäyttöjen pitäisi olla normaali osa seurakuntien elämää, ja suurimmassa osassa Suomen seurakuntia niin epäilemättä onkin.

Tuomiokapitulin, käytännössä piispan, periaatteellinen valta ”antaa määräyskirja” on historiallinen jäänne. Jos Helsingin hiippakunta nyt on siirtynyt keskiaikaiselta tuntuvaan käytäntöön, jossa kaikkivaltias piispa täyttää virat halunsa mukaan, tästä seuraa, että seurakuntien työpaikkailmoitukset, hakemusten tekeminen, niiden arviointi ja hakijoiden haastatteleminen seurakunnissa ovat mieltä vailla.

Kirkon lainsäädäntö seuraa työoikeudellisissa asioissa yhteiskunnan yleisiä linjauksia. Jos piispa voi valituttaa erilaisiin tehtäviin omat suosikkinsa kulloistenkin vallankäytöllisten tarpeidensa mukaan, hakijoiden yhdenvertainen kohtelu ei toteudu.

Kerroin yllä olevan tapahtumainkulun, koska ajattelen niitä 27:ää pappia, jotka olisivat halunneet tulla Tikkurilan nuorisoa palvelemaan ja näkivät vaivaa hakupaperien tekemisessä. Ajattelen myös niitä lukuisia, jotka eivät koskaan edes kuulleet Siuntion kirkkoherran 11 kuukauden viransijaisuudesta. Älkää turhaan hakeko enää mitään työpaikkoja ainakaan Tikkurilasta. Hiippakuntamme rappeutuneet toimintatavat, piispalle alistettu seurakuntaneuvosto ja kapitulin harjoittama vallan väärinkäyttö eivät ole lähiaikoina mihinkään väistymässä.

Vantaalla 11.6.2022

Johanna Korhonen, Tikkurilan seurakunnan jäsen, Vantaa