Olen juuri kokenut ihmeen täällä it-maailmassa. Eilen eteeni avautui kuva, jossa professori Jouko Talonen seisoo käsissään nippu papereita. Hän piti esityksen, jos en väärin ymmärtänyt, luterilaisesta raamattukäsityksestä. Esitys oli korkeatasoinen, vaikka en ymmärtänyt läheskään kaikkia lausuttuja sanoja, mutta jonkinlaisen kokonaiskuvan sain. Yleisöä ei näytetty eikä esitelty, mutta puheista päätellen siellä oli asiantuntevaa väkeä. Enää minulla ei ole harmaata aavistusta miten se asia eteeni tuli.
Kun taas aamulla heräsin, ikäänkuin joku olisi sanonut: Kiinnitäppä huomiota yhteen asiaan. Tai useampaan. Tunnustuksia, puolustuksia, opinkappaleita ja ohjeita oli useita. No, mitäs ihmeellistä siinä on, mietin? Ikäänkuin joku olisi sanonut: Kaikissa oli yksi yhteinen piirre! Se oli seuraava: Jokainen opus oli kirjoitettu ja laadittu vastustamaan jotakin! Jos aloitetaan Augsburgin tunnustuksesta, sehän oli osoitettu paavinkirkon harhoja vastaan. Puolustus oli suunnattu tunnustuksen arvostelua vastaan. Näin edeten koko sarja oli skismaattisia julkaisuja, joissa hyökättiin aina jotain harhaa vastaan. Siis jotain vähän toisella tavalla uskovaa uskovien ryhmää vastaan. Olisiko mahdollista, että olisi aina oikeassaoleva taho, joka saa tuomita toisia harhaoppisiksi? Olisiko kuitenkin niin, että kiistanalaisissa kysymyksissä kumpikaan osapuoli ei omista yksinoikeudella koko totuutta?
Lähihistoriassa on Nokiamission tapaus. Siinä yhteydessä syntyi kaksi erilaista käsitystä asioista, voisimmeko pitää kumpaa tahansa niistä oikeana totuutena, jos ei oteta huomioon sympatiaa tai antipatiaa? Sen jälkeen on tullut uudet henkilöt ja uudet asiat esille. Kun paavi ei ole enää se päävastustaja, hänestä on tullut mukava setä ja hänen johtamansa organismi kouristelee ilmeisesti pahimmassa koetuksessa miesmuistiin. Jos kirkkoa ohjaa skismaattiset asiakirjat, niin viholliset pitää löytää jostakin. Silloin alkaa kiinalainen kulttuurivallankumous. Aletaan käydä veljen ja sisaren kimppuun. Siihen tarkoitukseen sopivat ne kaikki, jotka eivät ole kakistelematta nielleet uusia lääkityksiä, joita on syntynyt. Paavilaisuudellekkin löytyy sopivasti seuraaja lestadiolaisuuden piiristä. Kaiken kummallisuuden keskellä Jumalan pelastusasiat ovat voimassa ja Jeesuksen ristintyö kantaa kaunista hedelmää, kun ihmiset löytävät Jeesuksen ja anteeksiannon omaan elämäänsä.
Lauri, kiitos hyvästä kirjoituksesta. En tiedä näitkö kuvan alla olevasta tilaisuudesta, ehkä? On suuria ja pieniä ihmeitä.
Ainakin Helsingin Concordia-piirissä kirkkohistorian professori TT Jouko Talonen piti 2.10.2018 erinomaisen luennon. Aihe oli Pyhä Raamattu – yhtä aikaa historiallinen ja jumalallinen kirja luterilaisen tunnustuksen avaamana. Kahden tunnin tilaisuudessa oli myös mahdollisuus keskustella luennoitsijan kanssa päivän aiheesta.
Linkki luentoon: https://www.youtube.com/watch?v=HlrtSG6lsnE
Concordia-piirin facebook-sivut: https://www.facebook.com/tunnustuskirjat/
.
Kyllä se oli juuri se ja mielenkiinnolla kuuntelin,.
Hienoa. Nyt voit toistamiseen kuunnella, jos haluat.
Lauri, Pyhä Raamattu on tärkeä ja sitä kannattaa tutkia säännöllisesti ja järjestelmällisesti. Joka vuosi olisi hyvä lukea läpi koko Raamattu. Sen lisäksi kannattaa syventyä eri teemoihin ja tutkia niitä Raamatusta.
Tunnustuskirjat ovat tärkeitä, jotta tietäisimme oikean ymmärryksen eri kohtiin. Tutkin Tunnustuskirjoja, mutta paljon vähemmän kuin Raamattua.
Käyn kahdessa Raamattupiirissä, mutta vain yhdessä Tunnustuskirjapiirissä.
”Pyhä Raamattu säilyy ainoana tuomarina, sääntönä ja ohjeena. Se on ainoa koetinkivi, jonka avulla kaikki opit on tutkittava ja arvioitava; se ratkaisee, ovatko ne hyviä vai pahoja, oikeita vai vääriä. Muita tekstejä taas, sen enempää uskontunnustuksia kuin muitakaan tunnustuskirjan kirjoituksia, ei saa käyttää tuomarina niin kuin Pyhää Raamattua. Ne ovat ainoastaan uskon todistuksia ja julkilausumia, jotka osoittavat, kuinka kunakin aikana eläneet opettajat ovat Jumalan kirkossa ymmärtäneet ja tulkinneet Pyhää Raamattua kiistanalaisten opinkohtien osalta ja kuinka raamatunvastainen oppi on hylätty ja tuomittu.”
Tunnustuskirjat/Yksimielisyyden ohje (sivu 428, kohdat 7 ja 8)
Minä olen vähän miettinyt näitä asioita ja harjoitellutkin. Ensimmäiset 50 vuotta olen tunnustanut uskoani Esikoislestadiolaisittain. Kun sitten Jeesus avasi korvani ja aloin kuulla Jumalansnaa muuallakin, koin helpotusta. Ei meän poruka, piä pelastaa koko maailmaa. Sitten luisuin rampista uudelle tielle ja maisemat avautuivat Jumalan maailmaan isommin. Nyt olen seurannut Herraa 25 vuotta vaihtelevasti. Sinä aikana kävin 15 vuoden aikana vankiloissa saarnaamassa. Kävimme 12 vankilassa joista 11 pidrttiin tilaisuus. Kahdennessatoista paikassa jouduimme kilpasille F1 kisojen kanssa ja hävisimme. Montaa sorttia on siis nähty ja ehdottomuus ja johonkin sellaiseen vetoaminen jossa ihminen on pikkusormen kanssa tekemässä pelastuksen yhteistyötä, niin minä kavahdan. Pelastumisen jälkeeen alkaa pyhituyksen tie, mutta harvoin päästään sinne asti, kun vanhurskauttamisen kanssa takutaan.
”Tunnustuksia, puolustuksia, opinkappaleita ja ohjeita oli useita. No, mitäs ihmeellistä siinä on, mietin? Ikäänkuin joku olisi sanonut: Kaikissa oli yksi yhteinen piirre! Se oli seuraava: Jokainen opus oli kirjoitettu ja laadittu vastustamaan jotakin!”
Blogissasi on hyvä havainto siitä, että moni kristillinen tunnustus on laadittu rajaamaan totuus ja harha toisistaan erilleen. – Siinä et tosin ehkä näe yhtä kirkkaasti, jos pidät niitä kaikkia VAIN lähtökohtaisesti jonkin asian vastustamisena.
Todellisuudessa monet historialliset kristilliset tunnustukset toteuttavat myös myönteistä evankeliumin julistuksen tehtävää, eivätkä motivoidu vain jonkin harhan vastustamisesta. – Tässä on aika suuri ero. – Esim. luterilaisen reformaation ytimessä oli evankeliumin asia. Se ei ole pelkkää protestanttisuutta, vaan se on ennen kaikkea todella myönteinen missio.
Jos missiot olisivat myönteisiä, eivätkö luterilaiset olisi sitten yhtä? Edes luterilaiset, kun siihen pelastuvien joukkoon pitäisi kuulua kaikista kansoista, kansanheimoista ja kielistä väkeä.
Puhtaaksi viljelty puhdasoppisuus johtaa siihen, että jokaiselle vähänkin poikkeavalle ilmiölle annetaan harhaoppinimitys eikä Pyhä Henki pääse toimimaan. Kun Augustinus aikanaan voitti Pelagiuksen ja sai määritellä Pelagiuksen harhaoppiseksi, niin olikohan kaikki ihan kohillaan. Kirkkohistoria on voittajien histaoriankirjoitusta, joka ei koskaan anna täydellistä kuvaa. Lutheria pienesti lainaten: Ei itsepäisyys vaan ilmeinen totuus on tekevä meidät yksimielisiksi. Ilmeinen totuus on se, että ainoa teko, joka pelastaa on Ristintapahtuma. Sana ja sakramentit kertovat ja vakuuttavat niiden kautta Jumalan rakkaudesta, mutta kumpikaan ei tehtynä tekona pelasta. Usko, jonka Jumala lahjoittaa on ainoa ja Hän lahjoittaa sen juuri miten haluaa, emme voi panna siihen reseptiä miten se pitää tapahtua.
Pyhässä kasteessa Jumala lahjoittaa meille kaiken mitä autuuteen tarvitaa; me saamme Pyhän Hengen, uudestisynnymme ylhäältä, saamme pelastavan uskon ja meistä tulee Jumalan lapsia.
Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.”
Joh.3:5 FB38
”Jos missiot olisivat myönteisiä, eivätkö luterilaiset olisi sitten yhtä?”
Näkyvä uskovien yhteys on toki hieno tavoite, jonka eteen täytyy tehdä työtä. Samalla on nähdäkseni nähtävä, ettei itse Jeesuskaan saavuttanut näkyvää yhteyttä kaikkiin aikansa uskonnollisiin ryhmiin.
Emme ole kukaan ”jeesuksia”, mutta tästä voimme kuitenkin päätellä sen, ettei yhteyden puutteen ongelmaa pidä lähteä aina etsimään siitä, että joku uskova on liian tiukkapipoinen, jos ei osallistu kaikeen uskovien yhteyden nimissä, tai saa jopa aikaan konflikteja.
Uskonnollisuus on meillä verissä ja sitäkin taipumustamme läpäisee syntimme. Siksi osa uskonnollisuudesta on harhautunutta ja jopa pahaa tai sairasta. Sellaista ”yhteyttä” pitää varoa.
Apostolisen uskontunnustuksen yksi hieno oivallus on siinä, että se tunnustaa: ”Minä uskon yhden pyhän yhteisen seurakunnan.” Kristittyjen yhteys on lopulta uskon, ei vielä näkemisen asia. Voimme kokea jo tässä ajassa hetkittäisiä yhteyden kokemuksia ja onnistua parhaimmillaan rakentamaan kohtuullista kirkollista yhteyttä, mutta täysimääräinen yhteys on rehellisellä tavalla mahdollista vasta Taivaaassa. Aito yhteys on aina yhteyttä totuudessa ja riittävän yhteisen totuuskäsityksen hamottaminen on itse asiassa kovaa työtä, jota tämä syntinen ja paha luontomme häiritsee. Yhtäältä meitä houkutellaan laiskaan yhteyteen totuuden kustannuksella. Toisaalta vaarana on myös opillinen raivotauti ja ”totuuden” käyttäminen vallan välineenä.
Jos Jumalan armo ei ole näissä em. talkoissa lähtökohtana, apuna ja maalina, me kaikki menemme metsään…
Itse koen monista Paavalin kirjoituksista sen, että Kristusruumis on suurempi kuin joku tunnustuskunta. Siksi meidän jokaisen pitää tutkia omia dokmejamme, jotka ovat yhteyden esteenä, tulevatko niiden juuret Jumalan sanasta vai jostain perineestä.
Näin minäkin uskon. Minun dogmatiikan opettaja sanoi hyvin: ”Vaikka olisi tuhat leipää, on yksi Leipä”.
Mikä on se konkreettinen syy, että pitää heti uudestisyntyä, kun on syntynyt luonnollisesti.
Herran käsky.
Jeesus sanoi: ”Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta”.
(Matt. 19:14 FB38)
Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”
(Matt. 28:18-20 FB38)
Mutta eihän Jeesus puhu uudestisyntymisestä noissa kohdissa. Vain siitä että heille annetaan mahdollisuus tulla tuntemaan Jeesus. Siin kasteessa uudestisynnyttäminen ei ole Herran käsky. Hän itse laski kätensä lasten päälle ja siunasi heitä.
Joskus opiskelin tunnustuskirjoja innolla. Hankin jonkinasteisen Luther-kirjastonkin. Kävin raamattukurssin Karkussa, joten jotain siitä ajattelusta luulen ymmärtäväni. Kun sitten tuli tunnstuskirjoissa kohtaan: Perisynti, se oli kuin lekalla otsaan. Visualisoin sen itselleni niin: Jos minulla olisi sellainen kohtalo, että lapseni kuolisi kastamattomana ja joutuisi siksi kadotukseen, niin miten ikinä minä voisin ajatella olevani taivaassa ja lapseni helvetissä, joka ei ehtinyt tekemään yhtään mitään.
Sitä monet selittelee pois, mutta niin kauan kuin niihin opuksiin vedotaan se vetoaminen on minulle sitä, että kastamattomat hukkuvat.
Kaste lapsena on oikein, kunhan se jälkiosa täytetään. Siis opetetaan.
Uudestisyntyminen on pelkästään Jumalan teko. Mitään ylä- tai alaikärajaa ei uudestisyntymiselle ole Raamatussa. Vai tietääkö joku alaikärajan ja miksi se on tärkeä?
Kun lapsi kasvaa ja joutuu synnin kanssa tekemisiin valmentautumattomana niinjoutuu syyn alaiseksi. Sisimpään tulee salaislu ja häpeä. Ne ovat ne merkit, jotka tulivat Aadamiin ja Eevaan paratiisissa. Siitä syyllisyydestä pääsee vain uudestisyntymisen kautta Jumalan lasten vapauteen. Tämä on totta siksi, että Paavali todistaa: Kaikki ovat pois poikenneet ynnä kelvottomaksi tulleet. Tuo biblia painaa läpi. Ovat Jumalan kirkkautta vailla, mutta saavat lahjaksi vanhurskauden… Jeesus tulee asumaan ihmiseen Pyhässä Hengessä ja alkaa täyttämään lakia eli Jumalan tahtoa, joka ei voi olla paha asia ihmiselle.
Ok. Ajattelen vähän toisin. Uudestisyntyminen tapahtuu Pyhässä kasteessa. Tätä ei voi uusia. Mutta me voumme aina palata kasteen armoon ja tunnustaa syntimme ja uskoa rippi-isän Jumalan puolesta lausuma vapautus synneistä. Jumala puhdistaa syntisairaan. Tämä on oikeaa parannusta.
”Perisynti, se oli kuin lekalla otsaan. Visualisoin sen itselleni niin: Jos minulla olisi sellainen kohtalo, että lapseni kuolisi kastamattomana ja joutuisi siksi kadotukseen, niin miten ikinä minä voisin ajatella olevani taivaassa ja lapseni helvetissä, joka ei ehtinyt tekemään yhtään mitään.”
En tiedä, miten hahmotan sanan perisynti, mutta minusta vaikuttaa siltä että oikaiset jonkin mutkan suoraksi. – ”Visualisoitko” asioita nyt aivan oikein?
Olemme varmasti samaa mieltä siitä, että Kristuksen uudestisynnyttävä evankeliumi tulee saattaa ihmisen ulottuville niin varhain kuin suinkin mahdollista. Raamattu näet sanoo selvästi: ”Mikä lihasta on syntynyt, on liha (Joh.3:6). – Lihasta tiedämme, että sen mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan (Room.8:7). – Tässä on siten se tilanne, jossa synnymme tähän maailmaan RAAMATUN MUKAAN. Tämä on varsin selvää tekstiä, joten kaikki muuta väittävä opetus poikkeaa Raamatusta.
Mitä sitten tulee kastamattomien lasten kohtaloon, siitä meillä ei ole yksiselitteistä Raamatun ilmoitusta. – Minusta näyttää nyt siltä, että sinä Lauri hyökkään monessa kohdin vanhoja uskontunnustuksia & luterilaista uskonymmärrystä vastaan, vaikka todellinen vihollisesi on oma virheellinen mielikuvasi niiden viestistä. – Oletko varma, ettet anna niiden suhteen väärää todistusta?
Piti siis kirjoittaa: ”En tiedä, miten sinä Lauri hahmotat sanan perisynti…”
Niitä on pakko tarkastella kriittisesti, koska ne eivät luo eheyttä Kristusruumiiseen. Jeesus otti Pois maailmansynnin. Siksi, että emme saa enää syyttää Aaatamia ja eevaa, koska jokainen meistä on langennut syntiin. Lapsessa on siis kirottu osa, joka vanhenee sairastaa ja kuolee. Mutta sitten on se osa, jonka Jumala itse puhaltaa jokaiseen, että olemme tullet elviksi sieluiksi. Jumala ei ole luovuttanut luojan tehtävää saatanalle. siksi lapsi on taivaskelpoinen.
Perisynti on se joka laittaa ihmisen lankemaan syntiin, heti kun ymmärtää sen tehdä. Se kaksoten kiista äidin rinnoista ei ole pätevä määritelmä, vasta hedelmä kertoo onko puu hyvä vai paha.
Lauri,
Kaikkea tulee toki koetella ja arvioida. Raamattu kehottaa tekemään niin. Kriittisyyden täytyy olla kuitenkin totuudellista ja perustua senkin Raamatun sanaan. Minä olen nyt perustellut uskontunnustuksen ja luterilaisen ajattelun asioita Raamatulla. Sinun kommentistasi en nyt löydä Raamattu-perusteita, vaan omia päätelmiäsi. Kristittynä me varmasti pyrimme kuitenkin ohjaamaan askeleemme ja ajatuksemme Jumalan sanan mukaisesti.
Olisitte ihan mukavaa porukka mutta olette minun mielestäni liian omahyväisiä ja toisia vähätteleviä. Minä olen siteerannut Raamattua, mutta luulin sinunkin olevan raamatun tuntija, että tunnistat asian. Ryösö. Minä olen käynyt tätä keskustelua jo kohta viisitoista vuotta omien heimolaisteni kanssa, kun muutamat lestadiolaiset ryhtyivät radikaaleiksi ja ryhtyivät hehkuttanaan juuri näitä asioita. Melkein voisin sanoa mitä seuraavaksi tulee, mutta olkoon olen nyt saanu sinulta tuomion, että olen metsässä, mutta minun on siellä ihan kiva olla, Nyt on eväät testattu. Jos ihmiset tietää miten aikuiset pelastuvat, mutta eivät tiedä miten lapset, niin huhhhuuh.Jeesus sanoi sallikaa lasten tulla sillä sen kaltaisten on taivasten valtakunta. Kyllä vauva on lapsen kaltainen ja hänellä on taivastenvaltakunta,.
Lauri,
Olet varmasti oikeassa siinä, että minusta löytyy omahyväisyyttä, mutta juuri nyt keskustelemissamme asioissa se ei olisi minun ”suuren teologiani” romahdus, vaikka olisit oikeassa. – Jos vain löytäisin sille perusteet selkeistä Raamatun sanoista! Näissä kysymyksissä en tee suurta henkilökohtaista ”teologiaa”, vaan edustan yksinkertaista Raamatun sanan varaan turvaavaa uskoa. Enempään kuin kirjoitan en löydä perusteita Raamatusta!
Nyt viittaat toki Raamatusta löytyvään sanaan lasten kaltaisuudesta, mutta tarkoittaako se lasten synnittömyyttä?
Arvioidaaanpa samaa asiaa muilla rinnakkkaisilla asioilla, joissa Jeesus vertaa Taivasten valtakuntaa jonkin tästä maailmasta löytyvään asiaan.
Kerran Jeesus puhuu Taivaan valtakunnasta peltoon kätketyn aarten kaltaisena, jonka mies löysi (Matt.13:44), tai helmiä etsivä kauppias (13:45-46). – Ovatko näiden vertausten henkilöt synnittömiä, koska heitäkin verrataan Taivasten valtakuntaan… Eivät ole! – Opetuksen sisältönä ei ole suinkaan aarteen löytäjän synnittömyys, vaan sen vastaanottaminen (ja kaiken muun sivuun jättäminen). – Näin ollen lapsen ottaminen Taivasten valtakunnan esimerkiksi ei tarkoita lapsen synnittömyyttä, vaan hänen tapaansa ottaa tuo valtakunta vastaan. – Tämä nyt kuvaamani tapa ymmärtää Raamattua on ainoa tähän kohtaan sopivan luonteva johtopäätös, koska moni muu Raamatun kohta osoittaa jokaisen ihmisen syntyvän lihaan ja omaavan lihan mielen jo syntymästään saakka (kuten jo aiemmin voit lukea). Muutoin Raamattu olisi ristiriitainen.
Raaamattu ei kuitenkaan ole todellisuudessa sisäisesti ristiriitainen kirja, vaikka nykyään sellaisiakin väitteitä toki kuulee. Nytkään keskusteltava asiamme ei ole todellisuudessa Raaamatun äärellä epäselvä. Puhuuhan Raamattu langenneen ihmisen lähtökohtaisesta syntisyydestä täysin johdonmukaisesti, eikä missään kohdin väitä muita kuin Jeesusta synnittömäksi. – Ongelmat alkavat, kun omaan järkeensä uskova ihminen alkaa johtaa asioita tästä omasta ”tietolähteestään”.
Lapsen ’kristillisin’ ominaisuus on mielestäni hänen riippuvuutensa vanhempien huolenpidosta, johon liittyy luottamus heidän rakkauteensa. Lapsekaltainen usko tarkoittaisi siis sen tunnustamista, että saa kaiken Jumalalta, luottaa Jumalan isänrakkauteen ja iloitse siitä.