En nyt ehkä sanoisi ”tiedon puutteeksi” välttämättä. Itse korostin lähinnä uskon puutetta. Kyllähän se olisi helpompaa jos olisi hommat pelkkää dogmatiikkaa. Mutta eiväthän ne tietenkään ole. Vihjaan että olen lueskellut teologiaa luultavasti enemmän kuin ”riviluterilainen” ja seuraan kirkollisia touhuja tarkemmin kuin verenhimoinen näätä. (Joka en ole vaikka pahalta haisenkin.)

Tässä kohden katolisen ja luterilaisen maailman menoa kartoittava teksti (ei minun, mutta alleviivaan siitä kyllä paljon) saattaisi olla avuksi. ”Lahkot eli suomalaisittain herätysliikkeet toimivat evankelis-luterilaisen kirkon piirissä ja ovat aktiiviseurakuntalaisia, mutta ovat selvästi myös kirkolle kiusallisia ja ongelmallisia. Toisaalta he ainakin tuovat muassaan varoja kirkollisen byrokratian kannattelemiseen. Ongelmana on, että lahkolaisten käsitys kristinuskosta ei vastaa useinkaan kovin läheisesti kirkon passiivisempien enemmistöjäsenten näkemyksiä, ja jos kirkko ottaa instituutiona kantaa kumpaan tahansa suuntaan, on vaarana tuntea taloudelliset seuraukset nahoissaan. Kuvaavaa on, että emerituspiispa Huotari kiittelee lahkolaisten jäämistä kirkon piiriin erikseen (”onneksi”) ja toteaa herätysliikkeet ”ehdottomasti voimavaraksi”, mutta samalla toivoo, ettei herätysliikkeitä käsiteltäisi julkisuudessa eikä luultaisi, että aktiivisimmat kirkossakävijät edustaisivat sitä kuuluisaa kirkon kantaa, joka on niin epäselvä, että itsekin tiedän vain, ketkä sitä eivät edusta (hämmentävästi he ovat usein uskonnollisesti ja kirkollisestikin hyvin aktiivisia toimijoita).” … ” Ja koska kirkolla on julkisoikeudellinen asema ja merkittävä sanansija yhteiskunnassa, niin on varsin aiheellista odottaa kirkolta jonkinlaista selkeyttä suhteessaan herätysliikkeiden teologiaan ja kirkon kantaan. Ei ole ihmettelijän ilkeyttä, jos kirkko ei saa omaan hommaansa selkeyttä ja johdonmukaisuutta. Päinvastoin, Huotarin välillisesti vaatima ristiriitojen maton alle lakaiseminen vaikuttaa jopa epärehelliseltä, ei vähiten herätysliikkeiden jäseniä kohtaan. Merkillepantavaa on myös, että kun herätysliikkeissä kyse on juurikin teologisista tulkintaeroista ja uskonnollisista sisällöistä, haluaa Huotari muistuttaa ”kaikesta siitä uudistustyöstä, jota kirkko tekee yhteiskunnan hyväksi”. Uskonnosta ei mielellään kirkossa näköjään haluttaisi keskustella, yhteiskunnasta sitäkin enemmän. Tämä on Suomessa hyvin yleistä.”

Puusta katsoen tuntuu omituiselta mennä tämänlaiseen kiemurtelevaan kirkkoon. Uskonto on ennen kaikkea eettinen laitos. Ja siinä kohden kaksoisviesti kertoo että taho mokaa joko opin koherenssissa tai viestinnässä. Ja kun toimija on todellakin suuri ja yhteiskuntarakenteissa syvästi ja merkittävästi, syntyy kyllä hyvin syvää epäluottamuksen tunnetta. Ja hyvin monitasoisesti.