Hyvinvointi ja kehitys tappavat uskon ja mahdollisuuden pelastukseen
Kuten useasti todettua, uskonnollisuus pitää sisällään monia mielenkiintoisia ilmiöitä. Tänään ihmettelen sitä, miksi se resonoi eniten silloin, kun ajat ovat huonot. Sitten kun ajat paranevat tai kehitys muuten vain etenee, uskonnollisuuden merkitys vähenee.
Tämä taas johtaa logiikan lahjomattomilla laitumilla siihen, että yksilön pelastus on sitä epätodennäköisempää, mitä parempia aikoja elämme ja mitä paremmin ihmiset onnistuvat kehittämään yhteiskuntia.
Tästä seuraa, että pelastus riippuu merkittävissä määrin myös tuurista. Jos synnyt alueelle ja ajankohtaan, jossa kurjuutta ei ole aivan kaikkialla, olet huomattavasti todennäköisemmin uskonnoton kuin alueilla ja ajassa, jossa asiat ovat päin persettä.
Ja koska tämä on pelastusruletin henki, tekee se Jumalan suunnitelmasta vähemmän loppuun mietityn oikeudenmukaisuuden osalta.
Tuoreen tutkimuksen mukaan yhdysvaltalaisista krstityiksi itsensä kokee enää 64 prosenttia väestöstä, kun vuonna 1972 kokemuksen jakoi 90 prosenttia väestöstä. Trendin odotetaan jatkavan laskusuunnassa. Osan muutoksesta toki selittää maahanmuutto ja uskontojen sekä uskonnollisten käsitysten polarisoituminen, mutta osa trendistä selittyy myös uskonnollisuuden merkityksen vähentymisellä.
Tutkimukseen viitaten voidaan myös todeta, ettei uskonnollisuuden ja kirkon aseman heikkeneminen ole mikään kotimainen erikoisuutemme. Se nyt vain on trendi, joka valtaa alaa väistämättä.
Siksi on mielestäni turhaa tärvätä resursseja sen miettimiseen, mitä kirkko voisi tehdä tai olla tekemättä, kuten blogeissa usein tehdään. Mielekkäämpää olisi tunnustaa tosiasiat ja analysoida tilannetta psykologian ja evoluutiopsykologian pohjalta, koska selitys löytyy sieltä. Selitys ei löydy siitä, mitä rippileireillä tehdään tai ollaan tekemättä tai siitä, mikä kirkon kanta on homoseksuaalisuuteen.
Mutta mitä mieltä olet: miksi Jumala suunnitteli ihmisen kyvyn uskoon siten, että hyvinvointi ja kehitys tappavat uskon ja sitä kautta mahdollisuuden pelastukseen? Vai uskotko, että Raamatun mukaan kaikki pelastuvat uskosta tai sen puutteesta riippumatta?
41 kommenttia
Vinkiksi ihan tähän alkuun, että jos kommentoitavaa löytyy, mielellään sellaista analyyttistä ja asiallista mallia. Yllä oleva ei kuulu siihen kategoriaan.
Mielestäni logiikka on olemassa. Usko on hengellinen siinä mielessä aineeton asia, että se vastaa johonkin tarpeeseen, jota ei voi mammonalla hoitaa. Kun on sellaisen hädän aika, jossa ei ole inhimillistä ratkaisua, silloin hengellisyys voi puhjeta esille. Sodan aika, jolloin oli puutetta kaikesta. Silloin oli suurempi mahdollisuus, että pyydettiin apua Häneltä, joka voi auttaa. Näin uskottiin ja ehkä tehtiin lupauksiakin loppuelämää varten. Kun vaara meni ja menee ohi, niin ihminen luonnostaan alkaa etsimään nhimillisiä apuja. Ajatus siitä, että jokainen on oman onnensa seppiä, saa valtaa. Kun on olemassa asioita, joissa ihminen voi auttaa itse itseään tekemällä työtä, niin mammonan tärkeys alkaa kasvaa ja se tulee jumalaksi, joka ratkaisee melkein kaikki ongelmat. Paratiisi maanpäällä eli hyvinvointivaltio antaa uskolliselle kansalaiselleen suojan kaikkea muuta paitsi kuolemaa vastaan. Kun on opittu materialistiksi, siihen on helppo liittää kuuolema niinkuin pilviin haihtumiseksi eli ei mitään. Siinä on vain se ongelma, sen voi kokea vain kerran, jos syntyy epäilys, ettei se ole totta on viisautta alkaa tutkia asioita.
Syy siihen, että usko (= uskonto) resonoi eniten silloin, kun olot ovat huonot, on osaltaan, mutta ei tyhjentävästi siinä, että usko muistuttaa meitä parempien aikojen toivosta: uskomme ”…ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän”. Tosin uskonto ei ole välttämättä varsinaisesti katoamassa minnekään vaikka sen sisältö ja ilmiasu muuttuvat. Ihmispopulaation yksilö huomaa omalta osaltaan, että ”ihminen ei elä ainoastaan leivästä vaan jokaisesta sanasta joka Jumalan suusta lähtee”. Tämä siis näin kristityn uskontotyöläisen huomiona.
Marx oli väärässä olettaessaan uskonnollisuuden selittyvän huono-osaisuudella. Hänen elinaikanaankin aktiivisimmat seurakuntalaiset olivat kohtuullisesti toimeentulevaa keskiluokkaa, kun taas rikaimmat ja köyhimmät suhtautuivat uskontoon usein välinpitämättömästi. Toisaalta jokainen ihminen tarvitsee toivoa tiedostaessaan kuolevaisuutensa. Toki usko Kristukseen on aina perimmältään Pyhän Hengen vaikutusta.
Ensin pitäisi kertoa, mistä pitäisi pelastua ? Jos ei ole pelastuksen tarvetta, oli huonot tai hyvät ajat, niin se siitä. Kuolema tulee kummassakin tapauksessa. Pelätessään kuolemaa ihminen ”varmistaa” loppusijoituspaikkansa, joka kirkon mielestä on joko taivas tai helvetti. Kannattaa siis ”varalta” uskoa/uskotella. Se on vähän sama asia, kun kehotetaan pitämään peruselintarvikkeita pahan päivän varalle. Ensin luodaan uhka, ihmiset panikoituvat ja hädässään jopa etsivät ”pelastusta”.
Tuota sekularisaatioteoriaa pidettiin lähes itsestään selvänä 1970-luvulle asti, mutta erityisesti USA:n kasvanut kristillinen konservatiivisuus ja Iranin islamilainen vallankumous veivät siltä pohjaa. Venäjän uskonnollisuuden nousu 1990-luvulta alkaen samoin kuin islamin vahvistuminen osoittavat, että uskonnon sosiaalinen ja poliittinen tausta on niin monimutkainen, että yksinkertaiset selitykset uskontojen kannatuksen ja olemuksen muutokset eivät riitä.
EIköhän ole niin, että silloin kun ei ole (sattumoisin) suuria ongelmia, ei ihminen välttämättä kaipaa muuta kuin ”enemmän” itselleen ja muille. Vallankäyttäjäthän tietävät, että ”leipä ja sirkushuvi” pitää kansan kurissa ja hallitsevien hyppysissä ja heille ”kiltteinä”. Yritysmaailmassskin jatkuva nousu on usein johtanut kuvitelmiin jatkuvasta tuloskehityksestä. Se on onnistunut, jos saavutetaan jonkinlainen monopoli (niitähän ovat ne ”rikkaimmat” olleet); mutta monen kohdalla sitten kun kasvu tyssää ja tulos ei synnykään entiseen tapaan, on pakko katkoa rönsyjä, ja alkaa mielttiä, mikä oikeasti on tärkeätä. Silloin monesti syntyvät myös todelliset syvälliset innovaatiot. Näin on Suomessakin monille yrityksille käynyt: suomettumisen aikana helppo tuloksenteko sai aikaan asenteita, joista oli työlästä saada ”yritys jalkeille” kun itäkauppa tyssäsi. Se oli kuitenkin ”terveellistä”. Siksi meillä on näinkin hyvin mennyt.
Kun täällä lännessä aikoinaan rukoiltiin neuvostokristittyjen puolesta, etteivät vainojen alla luopuisi, taisivat sikäläiset kristityt rukoilla, että lännessä hyvinvointi ei saisi kristittyjä käytännössä luovuttamaan. En tiedä, kummat kestivät paremmin omia haasteitaan. – Eri asia on se, kimmalla oli oikeasti vaikeampaa. (En viittaa nyt erityisesti sikäläisen ortodoksisen kirkon nykytilaan.)
Ehkä tästä voisi jotain johtopäätelmiä tehdä?
Usko ja varsinkin Kristillinen usko länsimaissa on alamaissa. Afrikan kristityt ihmettelevät samaa, kuin sinä Antero. Jatkossa alamäki jyrkkenee. Kristillinen usko vaatii niin paljon, ettei siihen moni lähde mukaan. Se kun vaatii koko elämän. Sen valinnan jälkeen ei voi enää elää niin kuin itse haluaa. Ei se ole länsimaisessa kulttuurissa kovin suosittu asenne.
Kirjoittaja
Antero Syrjänen
Olen 70-luvun lopulla syntynyt nuori mies läntisestä Suomesta. Perheeseen kuuluu vaimo ja muutama pörröinen lemmikki. Synnyin Jehovan todistaja -sukuun ja -perheeseen. Blogeissani tulen käsittelemään, ainakin aluksi, elämää Jehovan todistajien maailmassa ja ympäristössä. Jos haluat kysyä todistajuudesta (tai ottaa muuten yhteyttä) yksityisemmin, sähköpostiosoite on: tantero.syrjanen@gmail.com
Tämä on tälläinen olkinukke, jolla ei ole mitään merkitystä. Ei kiinnosta, Aito kristillisyys, ei kulje tuulten mukana.
Ilmoita asiaton kommentti