Hyvinvoinnin ratkaisuja mietitään

Yhteiskunnan haasteita on toimia kansalaisten hyväksi. Onnistuneita ratkaisuja muistellaan. Asioiden kohdalla toivotaan päätösten jouhevuutta ja  selkeää tavoitteisuutta.  Ajatellaan myös, että hallitaan voitollisesti koronatilanne. Asioita seurataan ja kokouksia pidetään muun muassa etäyhteyksien avulla.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä sisäpolitiikan kysymyksiä on tarkasteltu  monissa yhteyksissä. Asioissa on edetty suunniteltujen ohjelmien mukaan. Osallistujat ovat kokoontuneet joukkotilaisuuksiin. Puhuttelevia musiikkikappaleita on kuunneltu ja laulettu. Seppelpartioiden lähettämiset ovat sykähdyttäneet sanomallaan.

Tärkeä ratkaistava kysymys on, miten seilataan ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä ja vältetään karikkoja.  Kun asioissa on selkeät tavoitteet, toiminnassa  onnistutaan. Politiikka on yhteydessä kansalaisten tukeen ja johtajuuteen. Asioiden vaikutusyhteyksiä on pohdittava huolella. Kansainvälisten Etyjin 1975 ja 2015 -konferensseja on arvioitu politiikan oppimisen kannalta.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                         Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on taitolaji, jonka sanoma on sisäistettävä. Puheyhteydet ovat silloin kunnossa, ja tapaamiset hoidetaan. Vaikeiden asioiden kohdalla on toimittava mahdollisimman hyvin ja vastattava haasteisiin. Omia näkemyksiä on jatkuvasti arvioitava. Ylimmällä  lainsäätäjällä eli eduskunnalla on vastuu ulko- ja turvallisuuspolitiikan onnistumisesta.

Toiminnan on oltava ennustettavaa. Koronatilanne on vaikuttanut hyvinvointikysymysten hallintaan ja päätöksentekoon. Julkisuudessa on ollut esillä monenlaisia yhteiskunnan toimintoja. Niiden rahoittaminen on haasteellista. Kysytään esimerkiksi,  miten sosiaali- ja terveydenhuollon  ratkaisut toteutuvat käytännössä.

Politiikan hoidon ratkaisut ovat pitkäjänteistä työtä ja tietojen päivittämistä. Vastuussa olevat henkilöt vetoavat melko herkästi asiantuntijoihin, vaikka itse ovat päättämässä asioista. Osaamista tarvitaan yhteiskunnan palvelujen hoidossa. Taitoja on kehitettävä.

Yhteiskunnan toiminnassa on tärkeää, että viestintävälineet antavat luotettavaa ja monipuolista tietoa ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan ratkaisuista. Sitä tarvitaan, kun arvioidaan päättäjien saavutusten laatua. Tärkeitä kysymyksiä pohditaan muun muassa Minna Canthin päivänä, tasa-arvon päivänä.

 

Terveisin

 

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

Reservin upseeri

Oulun, Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopiston alumni

Kiuruntie 11

70340 Kuopio

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Kirjoittaja

Vilmi Veikko
Vilmi Veikkohttp://www.veikkovilmi.fi
VEIKKO VILMI Dosentti, YTT, KT Suomen tietokirjailija. Osoitteesta http://www.veikkovilmi.fi linkkiyhteydet artikkeleihini ja profiiliini. Asun Kuopion Inkilänmäen kaupunginosassa, Kiuruntie 11 70340 Kuopio. Itä-Suomen yliopiston sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentti. Muita tutkintoja: YTL, KM, HuK, Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti. Oulun yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston alumni. Tieteelliset artikkelit ja esitykset kansainvälisissä konferensseissa. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. EUSE-, MAOL-, OSJ- ja Tutkiva opettaja- järjestöt. Reserviupseeriyhdistys-, MPK - ja VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Toimitsija Kuopio - Jukola 2014 suunnistustapahtumassa. Olen kirjoittanut useita yhteiskunnan päätöksentekoa ja palveluja koskevia artikkeleita muun muassa Uuden Suomen ja Savon Sanomien verkkosivuille ja lehtiin. Olen nostanut esille veteraanien kuntoutusasioita Uuden Suomen vaalikiertueella ja perheiden tukemisasioita YLE:n ja Savon Sanomien yhteisellä vaalitorilla Kuopiossa. Pidän tärkeänä: Vastuullisuus näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan kokonaisvaltaisessa hoitamisessa. Päätöksenteko vaatii näkemystä. Ihmisten tarkka kuuleminen on tärkeä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestymistä on pohdittava huolella. Vanhustenhuollon ja omaishoidon palvelut on turvattava. Varhaiskasvatus ja lasten ja nuorten lähikoulut ovat tärkeitä. Perheet ovat tukemisen arvoisia. Erityisopettajakoulutus ja ammattitehtävätieto lisäävät tietämystä asioiden hoitamiseen, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Vaaleissa mitataan arvojen toteutuminen. Seurakunnan toiminnassa on hyvä teema: "Kotikirkko - Lämmin lähiyhteisö." Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi,, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma. Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 -53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996 . Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128.